Kauhee köhä päällänsä.. Yskittää nii että keuhkot kohta poksahtaa. Oisko vähä hiennoo? *Miettii ylhäisessä yksinäisyydessään.. ja tylsyydessään*
En jaksa ennee.. mittään. Kuihun pois..
Ja mitä jää jäljelle?
Pelkkä ohut ja läpinäkyvä kuori, joka murtuu kun vähän hipaisee..
Aika paha, sanoisinko.. Mut huomaisko kukaan?
Ja tämä on vasta alkua... Millaistahan on loppua kohden mennessä? Hmm.. Ja millonkahan sekin koittaa.. -Älä ota stressiä. Niimpä niin, olen vakavamielinen ihminen, en pysty ajattelemaan aina positiivisesti. Mutta sitäkin tapahtuu.. silloin tällöin.
~~ Onko meidän pakko löytää ratkaisu? Emmekö voisi vain nauttia ongelmasta jonkin aikaa? ~~