IRC-Galleria

-Voi helkutti miten ruma jätkä!
-Lets go ja annetaan sille turpiin!
-Rauhoitu hyvä mies.
-Se löi minua päähän niin saan antaa sille turpiin!

Päivän paras.. xD
*Ähihihi* Ei voi olla nauramatta..

No niin.. Sitten muihin aiheisiin.

*Hiljaista*

*Hiljaisuus jatkuu..*

Tänään ei edes satanut lunta.. Sitä niin kovasti odotin, ja toivoin.
Mutta eih..
Toivoin että puhtaan valkoiset lumihiutaleet olisivat leijailleet hiljalleen maata kohti.. Kaikessa rauhassa. Olisin voinut napata yhden kädelleni.. Vaikka se ei olisikaan kestänyt siinä pitkään. Nopeasti se olisi kädeltäni hävinnyt, sulanut pois..

*Jää odottamaan lumihiutaleiden hiljaista rauhallista tanssia kohti maata..*


~~ Kuvittele, olet hullu, eikä kukaan huomaa sitä ~~

On synkkä ja myrskyinen yö...

Heh, hetken jo luulitte että tästä voisi kehkeytyä jotain mielenkiintoista. Huijasin! *Ähähähä*

Noh.. Lohduttaakseni voin kertoa jonkun lyhyen kertomuksen. (Minä mitään romaania rupee teille kirjottamaan.. ).

Olipa kerran pieni tyttö, joka asui melko pienessä mutta kauniissa laaksossa perheensä kanssa.
Eräänä päivänä hänen pieni koiransa karkasi läheiseen metsään. Tietysti tyttö kiiruhti juoksemaan rakkaan koiransa perään, ajattelematta sen enempää..

Tytöstä tuntui että hän vain juoksi, juoksi ja juoksi.. Ilman mitään päämäärää. Hikipisaroiden valuessa kasvoja pitkin, hän viimein huomasi koiransa istumassa kallion reunalla. Hengästyneenä tyttö pysähtyi koiransa viereen, ihailemaan samalla avautuvaa maisemaa. Silmät suurina hän tuijotti rotkoa.. Koskaan hän ei ollut nähnyt mitään niin kaunista.

Rotkon pohja oli vehreä runsaasta kasvillisuudesta, papukaijat lentelivät suurina parvina sateenkaaren väreissä ympäri rotkoa, hän kuuli eläinten äänet juttelemassa toisilleen, etäämmällä oli suuri vesiputous, jonka äärelle muodostui loistava sateenkaari auringon säteiden langettua siihen..

Yhdessä tyttö ja hänen koiransa katselivat mitään sanomatta tätä luonnon suurta kauneutta...
Mutta aivan liian pian tyttö huomasi että oli tulossa hämärä. Heidän pitäisi lähteä äkkiä kotia kohti, etteivät he eksyisi metsään.
Juoksujalkaa he lähtivät etenemään suuntaan josta he arvelivat tulleen. Juostessaan tyttö yritti etsiä jotain merkkejä suunnasta josta he olivat tulleet.. Äkkiä he tulivat pienelle aukealle alueelle, jonka läpi tyttö ei muistanut tulleensa. He olivat kahdestaan hämärässä metsässä.. Mahdollisesti eksyksissä.

Tyttö istuutui keskelle aukeaa, ottaen pienen koiransa syliinsä. Mitä jos he eivät löytäisikään kotiinsa? Tyttö mietti miettimistään.. Hänellä ei ollut hajuakaan minne suuntaan heidän pitäisi mennä. Hajuakaan...Hmm.
-Missä koti??
Tyttö kyseli koiralta. Koira katsoi pää kenollaan tyttöä vähän aikaa, ja alkoi sitten nuuhkia ympäriinsä. Pian se haukahti ja lähti juoksemaan kasvillisuuden sekaan. Tyttö kiiruhti koiransa perään yhtä nopeasti.

Koiran vilistäessä kasvillisuuden seassa, tyttö mietti osaisiko se kotiin.. Jospa se vain haistoi jonkun eläimen hajun.
Kerkiämättä miettiä sen enempää he tulivatkin jo laakson reunalle. Tyttö oli iloinen nähdessään nuotiotulen kaukaisen hehkun ja savun hajun.
Niimpä tyttö ja hänen koiransa lähtivät juoksemaan tuota hehkua kohti sen minkä jaloistaan pääsivät.

Tytön perhe juoksi heitä vastaan, napaten tytön syliinsä. Kun vanhemmat kysyivät missä he olivat olleet, tyttö ja koira vain katsoivat toisiaan ääneti silmiin.
Tämä oli ollut heidän ensimmäinen suuri seikkailunsa.


~~ Miksi pitäisi olla toisten kaltainen, kun heitä on jo niin paljon? ~~

Olen aivan pihalla.. Kaikesta. En tiedä mitä tekisi, sanoisi, keksisi.. blaa blaa.
Olen ihan pimennossa...
Olen kuin superpallo.. Pomppailen autuaan tietämättömänä sinne tänne.. Tietämättä minne menisi.. Ja mitä siellä tekisi..

Noh.. Onneksi minulla on kaveri. ;) Salaperäinen pieni otus.. Joka asustaa salaisessa piilopaikassa. Josta sitä ei kukaan koskaan löydä.. (Toivottavasti).
Vaellamme kaksin tässä suuressa, kylmässä, pimeässä maailmassa..
Turvaamme toisiimme, kun toisella on paha mieli.. Juttelemme mukavia, jotta tuntisimme itsemme mukaviksi.. Muuten se on melko mahdotonta.



~~ Jonakin päivänä laivani saapuu, ja minun onnellani olen varmasti lentokentällä ~~

Kauhee köhä päällänsä.. Yskittää nii että keuhkot kohta poksahtaa. Oisko vähä hiennoo? *Miettii ylhäisessä yksinäisyydessään.. ja tylsyydessään*

En jaksa ennee.. mittään. Kuihun pois..
Ja mitä jää jäljelle?
Pelkkä ohut ja läpinäkyvä kuori, joka murtuu kun vähän hipaisee..
Aika paha, sanoisinko.. Mut huomaisko kukaan?

Ja tämä on vasta alkua... Millaistahan on loppua kohden mennessä? Hmm.. Ja millonkahan sekin koittaa.. -Älä ota stressiä. Niimpä niin, olen vakavamielinen ihminen, en pysty ajattelemaan aina positiivisesti. Mutta sitäkin tapahtuu.. silloin tällöin.



~~ Onko meidän pakko löytää ratkaisu? Emmekö voisi vain nauttia ongelmasta jonkin aikaa? ~~

Tänään on... vähän kipeänlainen päivä.
En oikein saanut yöllä nukutuksi kunnolla.. voivoi.
Nokka vuotaa ja yskittää.. Tämäkö on sitten kivaa, mitä?
Ois voinu olla..
No se siitä sitten..

On niin hiljasta..
En kuule kuin koneen tasaisen hurinan.. Ja kissojen kurinat ja pörinät.
Ihannaa..

Mutta tuntuu kuin jotakin puuttuisi.. Mutta mitä?
Hmmm..
Hmmm..
En tiedä.. Vai tiedänkö sittenkin? Tuolla jossakin sisimpäni sopukoissa..
Ehkä minun täytyisi vain kaivaa se sieltä jostakin esiin..
Sitten ehkä tietäisin.



~~ Mieleni on tyhjää täynnä.. Mutta kuitenkin, on niin paljon ajateltavaa ~~

Tänään pääsen pois.. Pakoon tätä kaikkea. Edes yhdeksi päiväksi.. I'm so happy. (Vai oonko?)
Miettikäämme sitä päissämme.. ;)

Saan olla päivän vapaa, ihan free, you know?
Mutta illaksi joudun taas palaamaan normaaliin, tylsään elämäni rutiiniin.. Luultavasti.
Aina ei voi voittaa.. Ihanko totta?

Päähäni pälkähti ajatus..
Entäpä jos en tulisikaan. Hmm..
Välittäsikö kukaan jos minua ei kuuluisikaan?




~~I Glow in the Dark~~

Elämä voi olla toisinaan hyvinkin tylsää.. (minulla se on osa jokaista päivää).
Toisinaan on vaikeaa keksiä edes jotain tekemistä.. [Ainahan sitä jotain kehittävää keksii.. (niimpä varmaan)]. On elämä rankkaa..

Rankkaa on myös elää neljän seinän sisällä, ilman minkäänlaista tekemistä. Tai kuluuhan se päivä miettiessä että mitähän sitä tänään tekisi.. Sitten onkin jo ilta ja pääsee nukkumaan. Ah, sitä autuutta... Voi vain nukahtaa ja unohtaa kaikki...
Kumpa voisi vain nukkua.. Unimaailmassakin on jännempää kuin tavallisessa elämässä.. hmmm.

Olen kuin vanki.. Tai ainaki minusta tuntuu siltä. En voi vain lähteä ulos ja sanoa meneväni kaverin luo.. koska ei ole sellaista. Ainakaa ihan lähellä..
Kaikki muutamat harvat ystäväni ovat ripoteltu pitkin maita ja mantuja. Eikä pahemmin kiinnosta lähteä kävelemään kymmeniä ja kymmeniä ja taas kymmeniä kilometrejä. Tai voisihan se olla ihan hauskaa.. Pitäisi joskus kokeilla. [Kannattas(ko)..]

Onneksi kissaystäväni ovat seuranani.. Anoen suurilla silmillään joka päivä ruokaa. Ja joiden tuhotöitä joudun joka päivä siivoamaan. Hellyyttävää...


~~ I just want to fly away.. Will you come with me? ~~