IRC-Galleria

Äikän runokansioo tein, oikeestaan ainut runo mistä tykkäsin oli tämä. Se on kyllä aika ironista, että se runo oli just tämä... no, aina ei mee nallekarkit tasan, ei ees joka kerta.


Iltaisin he sytyttivät kynttilän kissan haudalle
päivällä he tekivät kosmologisen mallin hyppynarulla
jalat naputtelivat rytmin ja sen varjon
naru läpsähteli katua vasten
joskus singahti kivi betonimuuriin
syöksyi soikiogalaksin reunalta avaruuden laitaan.

Ajattelin Erikaa,
häntä, jonka valitsin vaimokseni tuossa iässä,
sitä kuinka hän kuljetti kissanpentua olkapäällä ja nauroi.

Kerro minulle kuolemasta, Erika,
onko se totta
että tapahtumat eivät seuraa toisiaan
että kuolleiden maassa puhutaan runon kieltä?
Kerro voiko pimeyden ja valon erottaa
jos mikään ei liiku?
Kerro onko siellä pimeää,
käytätkö sukkia, mekkoa?
Näytätkö siltä mikä olit
vai siltä miksi olisit tullut?
Vai näytätkö kaikelta tuolta yhtä aikaa?

Iltaisin he sytyttävät kynttilän
ja hämärtyvän taivaan alla vaistoavat
että kissa ei ole enää kissa
eikä yksikään joka elää ota koskaan
sen paikkaa, joka lähti.


</3