IRC-Galleria

Huokauksen ääni kuuluu,
kosteat silmät katsovat peilistä.
Sattuu,
sattuu niin paljon.
Sattuu,
sattuu niin paljon.
Kaikkialle.
Pää painuu alas päin,
hiukset peottävät tuskaiset kasvot.
Kyynel tipahtaa lattialle.

Taas kaikki alkaa masentaa,
satuttaa ja ahdistaa.
Haluaisin ihmisiä rakastaan,
en aina vaan satuttaa.
Joka aamu herään uudestaan,
toivon pahan olon hävinneen itsestään.
Aina jatkuu samaa rataa tää,
kohta jaksa enää en elää.

Kuinka kauan tätä pitää vielä jaksaa?
Kaikki voimani menee siihen,
että saan olla koko ajan hokemassa:
"Kaikki on hyvin."
Ja hymyillä nätisti.
"Olet vielä nin nuori
ja kaikki edessäpäin."

Mä oon kyllästynyt elämään.
Oon kyllästynyt kaiken kestämään.
Kyllästynyt ainaiseen samaan.
Haluaisin jotain uutta,
mutta mistä tulisin iloiseksi?
Elämästä uudesta?
Maisemasta aivan toisenlaisesta.
Mikään ei voi olla tätdellistä,
täydellisyys ei voi olla kaunista.

Ranteesi kuolemanviivat.
Kämmenesi elämänviivaa vahvemmat.
Yrität peitellä,
sinipunertavia viiltojen arpia.
Muistoja siitä,
kun jäit pimeään yöhön,
johon ei kantanut ääntä.
Ei ojentanut kättä.
Ei pysähtynyt vierelle
kivunjakajaa.
Takaisin elämään
vastentahtoisesti kutsuttuna,
kuljet kätkien arpiasi.
Mielesi haavoja.

Päivä kerrallaan,
se riittää.
Älä katso taaksesi,
sillä se ei palaa.
Älä murehdi huomisesta,
sillä sen aika ei ole
vielä.
Tee juuri tästä hetkestä
elämisen ja muistamisen
arvoinen.

Sinä siellä,
minä täällä.
Tahtoisin olla sinun päällä.

Jos olisin lintu,
lentäisin minne vain kulkisitkin.
Jos olisin tuuli,
seuraisin sinua aamunkoittoon asti.
Jos olisin aurinko,
lämmittäisin sinua säteilläni.
Jos olisin enkeli,
suojelisin sinua kaikelta pahalta.
Olen kuitenkin minä
ja voin antaa sinulle hymyn,
joka kertoo,
että välitän sinusta ikuisesti.

Minä väsyn,
minä väsyn.
Täyttää suru koko sydämen.
Lepään sängyllä
ja luen kirjaa.
Ja kaiken yötä
sisimmässäni rukoilen.

Minun mieleni samanlainen.
Kymmenistä paloista koottu,
repaleinen koostumus.