IRC-Galleria

_hulivili_

_hulivili_

But just remember that, life goes on.

Japani, Tokio, 2008.Keskiviikko 24.06.2009 19:59

Vuonna 2002 Japani hätkähti kammottavaa löytöä Tokion rautatieasemalla. Erään junanvaunun sytyttyä tuleen sähkövian takia juuri istumaan päässeet matkustajat ajettiin nopeasti vaunusta ulos pelastustöitä varten. Muutamat matkustajat unohtivat laukkunsa junaan heidän poistuessaan ja kun jälkikäteen laukut avattiin selvittääkseen kenen laukuista oli kyse, eräästä laukusta löytyi jotain järkyttävää. Isoon matkalaukkuun oli pakattu teinityttö. Tytön kaikki raajat olivat amputoitu ja hänet oli kääritty muoviin jättäen vain pienet hengitysreiät. Tytön äänijänteet oli katkaistu, joten hän ei pystynyt huutamaan. Osansa löydöksen outoudesta teki se, että tytössä ei ollut merkkejä väkivallasta, vaan hän oli erittäin hyväkuntoinen ja hyvin hoidetun näköinen, hänet oli meikattu taidokkaasti ja hienosti ja muovi, johon hänet oli pakattu, oli samanlainen kuin lelujen ympärillä oleva kääre. Muovin päälle oli kirjoitettu luku 72 ja mukana oli vihko, jossa oli tiedot tytön allergioista, kuukautisten alkamispäivistä ja mahdollisista muistettavista huomioista terveyden suhteen.

Poliisi yritti saada tytöltä tietoa, kuka hänelle oli tehnyt tämän. Mitään tietoja ei kuitenkaan koskaan saatu ulos, koska tytön puhekyky oli tuhottu ja hän ei koskaan oppinut tai suostunut kommunikoimaan apuvälineiden avulla. Vasta nyt vuonna 2008, lähes 6 vuotta löydöksen jälkeen, tällä hetkellä 26-vuotias nainen on lopultakin suostunut kommunikoimaan kokemuksistaan.

Nainen kertoi olevansa Kikumi Tottoro. Kyseinen henkilö katosi vuonna 1999 rautatieasemalta ja häntä ei koskaan löydetty. Vanhemmat luulivat tytön kuolleen, kun hänen katoamisensa ei koskaan selvinnyt. Kikumin mukaan hän eksyi vanhemmistaan ruuhkan aikaan ja joku vanhempi mieshenkilö tuli hänen luokseen ja sanoi vievänsä junahenkilökunnan luo, joka kuuluttaisi vanhempia. Mies kuitenkin vei Kikumin autoonsa, sitoi tämän silmät ja ruiskutti jotain ainetta, jolloin Kikumilta meni taju. Seuraava muistikuva hänellä on kirkkaasti valaistusta viileästä valkoiseksi maalatusta huoneesta, jossa hänet on lukittu häkkiin kahden muun tytön kanssa. Kikumin kauhuksi keskellä huonetta on leikkauspöytä ja pöydän ääressä on mies lääkärintakissaan operoimassa sähkösahaa, jolla hän on leikkaamassa nuorelta tytöltä toista jalkaa irti. Tytön toinen jalka on amputoitu jo selvästi aiemmin, kun taas käsien amputointi on tapahtunut vähemmän aikaa sitten siteistä päätellen. Kaikkein hirveintä Kikumille oli nähdä huoneen seinät, jotka olivat vieri vieressä jalustoja, joihin oli nostettu tyttöjä. Tyttöjen kaikki raajat oli amputoitu ja heidät oli meikattu hienoksi. Vaikka tytöt eivät liikkuneetkaan, he hengittivät ja räpyttelivät silmiään, eli olivat selvästi elossa. Kikumi kertoi menettäneensä tajunsa pian sen jälkeen kun hän lopulta huumaamisen jälkeen sai näkökykynsä kunnolla takaisin ja tajusi mitä huoneessa tapahtuu.

Seuraava muistikuva Kikumilla on sängystä, johon hänet on sidottu. Hän kauhukseen tajuaa, ettei hänen suustaan lähde ääntä vaikka hän huutaa ja kun myös tajuaa nopeasti karmaisevan syyn, miksi hän ei tunne toisen käden sormiaan. Hänen vasen kätensä on amputoitu juuresta lähtien ja leikkaushaava on ommeltu siististi umpeen. Kikumi kertoo, että huoneessa oli muitakin sänkyjä, joissa oli muita samanlaisia "potilaita". Riippuen tytöstä raajoja oli amputoitu yhdestä kolmeen ja jokainen oli mykistetty niin, ettei kukaan voinut huutaa. Osa tytöistä riehui villistä sängyissään yrittäen repiä itseä kahleistaan, osa vain makasi apaattisena paikallaan tuijottaen tyhjyyteen tai itkien.

Kikumi sanoi menettäneensä ajantajunsa nopeasti, koska hänet huumattiin päivittäin. Hänelle tuotiin kolmesti päivässä juhlava ateria ja hänen kahleensa ylävartalosta poistettiin, jotta hän pystyi syömään jäljellä olevallaan kädellä. Alussa Kikumi heitti ruoat lattialle nähdessään ne, mutta nälän tehtyä tehtävänsä hän ahmi aina kaiken mitä tarjottiin. Pystymättä kommunikoimaan kenenkään kanssa ja näkemättä koskaan ketään muuta kuin muita tyttöjä, hän alkoi menettää nopeasti järkeään. Hän ei tiennyt oliko yö vai päivä ja hän ei tiennyt, miksi tämä kaikki tapahtuu, kuka tämän tekee ja milloin tämä loppuu. Päätellen muiden tyttöjen poistumisesta huoneesta ja palaamisesta yksi raaja vähempänä kuin lähtiessä hän tajusi, että joku sairas henkilö amputoi tytöiltä kaikki raajat pois yksi kerrallaan. Periaatteessa kammottavinta Kikumin mielestä asiassa oli se, että amputointi tapahtui aina taidokkaasti, haavat sidottiin hyvin ja kukaan tyttö ei näyttänyt sairaalta tai kuolevalta. Leikkauksien takana oleva henkilö selvästi pyrki pitämään tytöt niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista, elossa ja terveenä ja vaikka Kikumi ei pystynytkään arvioimaan tarkasti aikaa, hän kuvitteli raajan amputoinnin tapahtuneen noin viikon parin välein.

Kun hänen viimeinen raajansa, vasen jalka, amputoitiin ja hän toipui leikkauksesta, hänet siirrettiin "näyttelyhuoneeseen". Hänet oli edelleen köytetty sänkyyn kun hänet siirrettiin huoneen puolelle. Kikumi näki taas kerran tilanteen hirveyden. Huone oli pyöreähkö ja selvästi viileä, seinä oli vieri vieressä jalustoja ja jokaisella jalustalla numeroituna tyttö. Keskellä huonetta oli leikkauspöytä ja välineet ja pöydän lähellä häkki, joka oli tällä hetkellä tyhjä. Kikumi näki myös ensimmäistä kertaa kasvokkain hänen vangitsijansa. Kyseessä oli vanhahko mieshenkilö, jonka lyhyt parta oli hieman harmaantunut. Mies näytti lempeältä, aivan perinteiseltä isoisältä, eikä mikään hänen kasvonpiirteissään antanut ilmi hänen hulluuttaan. Mies avasi Kikumin kahleet, jolloin Kikumi yritti heti purra miestä. Mies kuitenkin oli varautunut tähän, painoi Kikumin sängylle takaisin, käänsi hänet mahalleen ja kiinnitti hänen selkäänsä suoran metallilevyn, jonka hän kiinnitti jollain mekanismilla Kikumin häntäluuhun ja takaraivoon. Kikumi ei ollut huomannut, että hänelle oli leikkauksessa myös istutettu hakaset alaselkään ja päähän, jonka avulla häneen saatiin liitettyä metallilevy, joka teki mahdottomaksi liikkua sivuttaissuunnassa.

Mies toi eräästä pienemmästä huoneesta kärryillä uuden jalustan, jossa roikkui kyltissä luku 72. Jalusta asetettiin tytön numero 71 viereen, jonka Kikumi näki itkevän. Jalusta oli noin 1.5 metriä korkea tyypillinen näyttelyissä käytetty isompi jalusta, jonka erikoispiirre oli keskellä jalustaa olevat kaksi uloketta, joista toinen oli paksumpi ja toinen ohuempi. Lisäksi jalustan takapuolella oli kiinnitysmekanismi rautalevyä varten. Kun mies rasvasi jollain aineella jalustassa pystyssä olevat ulokkeet, Kikumi tajusi niiden tarkoituksen. Mies nosti yllättäen vaivattomasti alastoman Kikumin ilmaan ja asetti hänet jalustalle. Kikumi tunsi, miten ulokkeet työntyivät hänen vaginaansa ja anaaliinsa. Hän yritti liikkua, mutta miehen vahvat kädet, sisälle tunkeutuvat ulokkeet ja selässä oleva rautalevy tekivät sen mahdottomaksi. Hän vain itki niin lohduttomasti kuin osaisi, muttei se aiheuttanut mitään muutosta lempeäkasvoisen miehen toimissa. Kun ulokkeet olivat lopulta uponneet Kikumin sisään, mies kiinni rautalevyn jalustaan, siirsi jalustan siististi seinän vierellä samaan linjaan muiden kanssa ja poistui huoneesta sammutettuaan valot.

Kikumi kertoi ensimmäisen yönsä, jos se yö edes oli, tuntuneen loputtomalta. Ympäriltä kuului vain silmänripsien sulkemisesta kuuluvaa ääntä, joka oli karmaisevampaa kuin mitkään tuskanhuudot. Päivien valvomisen jälkeen hän nukahti pimeyteen ja herättyään hän tunsi, että hänet oli yön aikana meikattu. Huoneessa oli valot päällä, mutta mies ei ollut paikalla. Hän ennätti lopultakin katsoa kunnolla muita huoneessa olevia tyttöjä, niitä mihin hän näki kääntymättä ja huomasi heidän kaikkien olevan nättejä, siististi meikattuja ja nuoria. Alkupään numeron tytöt olivat vähän vanhempia, kun taas numeron kasvaessa tytöt nuorentuivat. Kikumi päätteli miehen keränneen tyttöjä jo pidemmän aikaa ja nappaavansa tytöt noin 16-vuotisina. Kaikki tytöt näyttivät hyvin samanlaiselta, oikein perinteiseltä japanilaiselta nuorelta tytöltä mustine hiuksineen ja nuorekkaine kasvoineen.

Pian mies palasi huoneeseen mukanaan jotain liuosta, jota hän ruiskutti jokaisen tytön suuhun ykkösestä alkaen. Myös Kikumin suuhun ruiskutettiin suurehko määrä jotain ruokamaista ainetta, jota hän ei voinut muuta kuin niellä. Ruokkimisen jälkeen mies juotti kaikki tytöt ja sen jälkeen hän kävi tytöt läpi tutkien leikkaushaavat. Neljännellä kierroksella mies tyytyi vain ihailemaan "nukkejaan", joiden hiuksia hän saattoi vähän kohentaa, silittää tytön poskea tai suudella hellästi otsalle.

Täydellisesti ajantajun ja mielenterveytensä menettäneeni Kikumi kertoi vain tuijottaneen tyhjyyteen loputtomalta tuntuvia aikoja. Hän ei pystynyt ajattelemaan mitään järkevää, vaan hänen päässään pyöri ensin suuri määrä järjettömältä tuntuvia sanoja ja lopulta ei mitään. Hän oli kuin päältä pois kytketty robotti, joka vain söi, hengitti ja ulosti (hän huomasi sisällänsä olevien ulokkeiden olevan itseasiassa onttoja, joihin ulosteet ja virtsa menivät). Muutaman "ikuisuuden" mentyä Kikumi kuuli lujaa ääntä ja näki häkissä olevan taas kolme nuorta tyttöä. Kikumilla oli nyt suora näköyhteys leikkauspöydälle ja hän näki, miten mies taitavasti nukutti ja operoi tytöt, mutta kuitenkin selvästi kuin esittäen jalustalla oleville tytöille. Mies oli kuin vaatimaton rokkitähti työssään, joka kommentoi proseduurejaan, kertoi ihastuneella äänellä siitä mitä hän juuri teki ja esittelisi verisiä välineitään. Kikumi näki, miten häkissä olleilta tytöiltä leikattiin yksitellen vasemmat kädet pois, jonka jälkeen heidät siirrettiin toiseen huoneeseen, josta ikuisuuden jälkeen heidät tuotiin takaisin toisen jalan amputointia varten. Lopulta taas monen ikuisuuden jälkeen tytöt olivat täysin amputoituja ja heidät sijoitettiin Kikumin viereen.

Kikumi ei muista seuraavista vuosista paljoakaan. Elämä oli yhtä sumua ja tyttömäärä jalustoilla kasvoi jo yli sadan. Kikumi muistaa vain kaksi erikoisempaa tapausta. Ensimmäinen oli kun tyttö numero 29, lähes Kikumia vastapäätä, oli kuollut eräänä yönä. Hän ei edes ensin tajunnut asiaa, kun kukaan tytöistä ei hirveän elävältä näyttänyt, mutta aamulla miehen tehdessä syöttökierrosta hän huomasi tytön nukkuneen pois. Mies murtui täysin tapahtuman jälkeen, huusi ja itki ja raivoissaan pahoinpiteli ja raiskasi erään häkissä olleista uusista tytöistä, jonka jälkeen hän leikkasi tytön pään irti sähkösahalla muiden katsellessa. Miehen käytös muuttui selvästi tämän tapahtuman jälkeen ja hän alkoi jostain syystä viemään tyttöjä välillä ulos talosta. Hän nosti tytön pois jalustalta, pakkasi matkalaukkuun ja poistui huoneesta. Seuraavana aamuna hän oli taas palannut tyttö mukanaan ja ruokahuolto toimi. Mies ei vienyt tyttöjä "ulos" mitenkään järjestyksessä tai säännöllisesti, vaan valitsi aina jonkun tytöistä ainakin Kikumin mukaan sattumanvaraisesti.

Jonkun 20 tytön jälkeen oli hänen vuoronsa. Mies nosti Kikumin jalustalta, asetti muoviseen pakettiin, laittoi sen matkalaukkuun ja poistui huoneesta. Kikumi yritti kuunnella tarkoin mihin hänet viedään, mutta hän ei kuullut muuta kuin auton moottorin ääntä. Lopulta hän tunnisti selvästi rautatieaseman äänet ja kuulutukset ja kun hän kuuli palohälytyksen soivan ja virkailijoiden huutavan asiakkaita poistumaan, hän oli varma kuolevansa. Hän yritti huutaa, mutta se ei edelleenkään onnistunut, eikä hän myöskään voinut liikkua muovikuoren takia. Kun hän tajusi, ettei palanutkaan hengiltä ja että tulipalo on selvästi sammutettu ja hän on edelleen junassa eikä kuule miehen ääniä mistään, hänen toivonsa heräsi. Muutaman tunnin odottelun jälkeen joku nosti matkalaukun alas ja avasi sen. Kikumi sulki silmänsä tuskasta kirkkaan keinovalon tulvittua matkalaukkuun sisään, mutta pian hän avasi ne uudestaan kivusta huolimatta ja katseli junavirkailijoiden täysin järkyttyneitä katseita. Hän ei kuullut mitään, hän vain itki onnesta ja pyörtyi lopulta. Seuraavan kerran kun hän avasi silmänsä, hän oli sairaalassa ympärillä oikeita sairaanhoitajia. Kikumin piina oli ohi, vaikkakin henkisesti hän oli niin rikkoutunut, ettei hän halunnut kommunikoida kenenkään kanssa vuosiin.

Vaikka Kikumi pystyikin kuvailemaan miehen ulkonäön hyvin ja vaikka juna-aseman turvakameroista mies tunnistettiin, häntä ja kaikkia yli sataa kadonnutta tyttöä ei ole vieläkään löydetty. Edelleen myös ympäri Japania ilmoitetaan lisää kadonneita 16-18 -vuotiaita tyttöjä, jotka jäävät kadonneiksi. Vaikka osa kadonneista katoaakin ihan muista syistä, viranomaiset tietävät hyvin, että osa tytöistä päätyy jonkun välikäden kautta keräilijän julman nukkeleikin osaksi.

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.06.2009 16:10

- Tyttö pitää pojasta joka ei häpeä suhdetta.
- Tyttö tykkää, kun poika halaa häntä, eikä päästä irti ennen kuin pakko.
- Tyttö suree, jos poika kehuu muita tyttöjä.
- Hiljaisuus, olankohautukset, kyyneleet, huutaminen ja vihaiset katseet... Sinä teit jotain väärin.
- Tyttö tykkää, kun poika kertoo tunteistaan.
- Kun tyttö makaa rintasi päällä, hän toivoo että olisit hänen ikuisesti.
- Kun tyttö haluaa nähdä sinut joka päivä, hän haluaa että hemmottelisit häntä.
- Kun tyttö sanoo ' Minulla on ikävä ' , yksikään ihminen tässä maailmassa ei kaipaisi sinua yhtä paljon.
- Kun tyttö kävelee pois luotasi vihaisena, seuraa häntä.
- Kun tyttö tuijottaa suutasi, suutele häntä.
- Kun tyttö tönäisee tai lyö sinua, halaa tiukasti, äläkä päästä irti.
- Kun tyttö alkaa kirota sinua, suutele ja kerro rakastavasi häntä, jos rakastat.
- Kun tyttö on hiljainen, kysy häneltä, mikä on hätänä.
- Kun tyttö ei ole huomaavinaan sinua, anna hänelle huomiota.
- Kun tyttö lähtee luotasi, vedä hänet takaisin viereesi.
- Kun tyttö on peloissaan, suojele häntä.
- Kun tyttö kiusoittelee sinulle, kiusaa takaisin ja laita hänet nauramaan.
- Kun särjet tytön sydämen, tuska ei koskaan katoa

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.06.2009 16:07

Penis pyytää palkankorotusta seuraavista syistä:

tekee ruumillista työtä
työskentelee syvyyksissä
menee pää edellä joka paikkaan
sillä ei ole lomaa vkloppuisin eikä juhlapyhinä
sille ei makseta yötyökorvausta
sen työpaikalla on huono ilmastointi ja se työskentelee korkeissa lämpötiloissa
sekä sen työ altistaa tartuntataudeille

Anomus hylätään:
ei tee yhtämittaista kahdeksantuntista työpäivää
nukahtelee työnsä ääreen, ei aina toimi johtoryhmän käskyjen mukaan
ei pysy sille osoitetulla virkavapaalla, vierailee silloin muualla
ei ole oma-aloitteinen
sitä on painostettava töihin, jättää työpisteensä sotkuiseksi
ei aina noudata turvallisuus määräyksiä
jää eläkkeelle 65-vuotiaana
ei kykene työhön tuplavuorossa

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.06.2009 22:55

Ajattele jotakin henkilöä, ja vastaa sitten näihin kysymyksiin.

Millon olet viimeksi halannut häntä? - Nyt.
Oletko nähnyt hänet tänään? - Näen.
Millon viimeksi huusit hänelle? - En muista.
Oletteko olleet saunassa yhdessä? - Ei, vielä. ;)
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - Joo.
Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan? - Tivolissa.
Oletko vihannut häntä joskus? - En!
Oletko ostanut hänelle synttärilahjan? - En.
Oletko käynyt elokuvissa hänen kanssaan? - Joo.
Onko hän sinulle todella tärkeä? - On!
Pidätkö hänestä? - Joo.
Rakastatko häntä? - Rakastan.
Onko hän komea/kaunis? - Komia.
Pukeutuuko hän huonosti? - Ei...
Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - Ei.
Oletteko kokeneet paljon yhdessä? - Jonkun verran...
Juoko hän paljon? - Liikaa!
Pelaako hän paljon? - Riippuu mitä.
Mutta sinä olet silti hänelle tärkeämpi kuin pelit? - Tottakai!
Onko hänelle lemmikki/lemmikkejä? - Kissa.
Onko hänellä ärsyttävä isä? - Hmph...
Onko hän kätellyt sinua? - Ei?
Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - Istuu.

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.06.2009 22:55

Ajattele jotakin henkilöä, ja vastaa sitten näihin kysymyksiin.

Millon olet viimeksi halannut häntä? - Nyt.
Oletko nähnyt hänet tänään? - Näen.
Millon viimeksi huusit hänelle? - En muista.
Oletteko olleet saunassa yhdessä? - Ei, vielä. ;)
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - Joo.
Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan? - Tivolissa.
Oletko vihannut häntä joskus? - En!
Oletko ostanut hänelle synttärilahjan? - En.
Oletko käynyt elokuvissa hänen kanssaan? - Joo.
Onko hän sinulle todella tärkeä? - On!
Pidätkö hänestä? - Joo.
Rakastatko häntä? - Rakastan.
Onko hän komea/kaunis? - Komia.
Pukeutuuko hän huonosti? - Ei...
Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - Ei.
Oletteko kokeneet paljon yhdessä? - Jonkun verran...
Juoko hän paljon? - Liikaa!
Pelaako hän paljon? - Riippuu mitä.
Mutta sinä olet silti hänelle tärkeämpi kuin pelit? - Tottakai!
Onko hänelle lemmikki/lemmikkejä? - Kissa.
Onko hänellä ärsyttävä isä? - Hmph...
Onko hän kätellyt sinua? - Ei?
Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - Istuu.

Kultsilta. Eli Heliltä! ;) <3Perjantai 12.06.2009 00:44

Kolme nimeä, joilla minua kutsutaan:
☺ Viivi
☺ Viiva
☺ Vivian

Kolme paikkaa, jossa olen asunut:
☺ Oulu
☺ Helsinki
☺ Oulainen

Kolme telkkariohjelmaa, joita katson:
☺ Salatut Elämät
☺ Täydelliset naiset
☺ Skins - Liekeissä

Kolme asiaa, joiden tekemisestä nautin:
☺ Nukkuminen
☺ Syöminen
☺ Juhliminen

Kolme paikkaa, jossa olen käynyt:
☺ Helsinki
☺ Vaasa
☺ Alahärmä

Kolme väriä, joista pidän:
☺ Musta
☺ Vihreä
☺ Valkoinen

Kolme nettisivua, joilla käyn usein:
☺ Irc-galleria
☺ Kuvake
☺ Iltalehti

Kolme ystävääni, jotka laittavat tämän päiväkirjaansa:
☺ -
☺ -
☺ -

Kolme asiaa, joita odotan:
☺ Viikonloppua
☺ Lämpimiä ilmoja
☺ Seuraavaa lomaa

Rakas. <3Perjantai 05.06.2009 21:18

Huom: tee tämä vain jos olet rakastunut/ihastunut!

- Oletko koskaan suuttunut hänelle?: Joo.
- Milloin viimeksi tapasit hänet?: Nyt.
- Onko hän tyttö vai poika?: Poika.
- Mikä oli ensimmäinen ajatuksesi hänestä?: Ööö, en muista.
- Uskotko hänen pitävän sinusta?: Uskon.!
- Jos vastasit ei, niin miksi?: -
- Tietääkö hän, että pidät hänestä?: Tietää!
- Uskotko koskaan kertovasi hänelle?: Oon kertonut jo monta kertaa.
- Mikä hänessä on niin ihanaa?: Kaikki.!

[Ei aihetta]Tiistai 02.06.2009 21:46

Rehellisesti, minkä väriset alusvaatteet sinulla on ylläsi? - Eriväriset.
Rehellisesti, mitä teet juuri nyt? - Dataan.
Rehellisesti, oletko omasta mielestäsi viehättävä? - Harvemmin.
Rehellisesti, oletko tehnyt jotain pahaa tänään? - En.
Rehellisesti, katsotko joskus Disney channellia? - En.
Rehellisesti, oletko kateellinen jollekin? - Monellekin.
Rehellisesti, puretko kynsiäsi? - Joskus.
Rehellisesti, haluatko nähdä jonkun juuri nyt? - Kyllä.
Rehellisesti, onko sinulla salaisuutta mitä kukaan muu ei tiedä? - Montakin.
Rehellisesti, milloin viimeksi olet käynyt pikaruoka-ravintolassa? - En muista.
Rehellisesti, missä sinun pitäisi olla juuri nyt? - Täällä.
Rehellisesti, oletko ihastunut? - Olen.
Rehellisesti, miten teillä menee jos olet ihastunut? - Tosi hyvin!
Rehellisesti, mitä sanoit viimeksi ja kenelle? - Jotain.
Rehellisesti, jos suutelet jotakuta miestä, kerrotko siitä heti parhaille ystävillesi? -En.
Rehellisesti, mitä teet kun olet todella vihanen? - Vittuilen.
Rehellisesti, oletko saanut jonkun itkemään koska olet ollut vihainen? - Kyllä.
Rehellisesti, kuinka monta? - Muutaman.
Rehellisesti, voisitko edes harkita adoptiota? - En todellakaan!
Rehellisesti, jos joku olisi ihastunut sinuun, haluaisitko tietää? - Haluaisin.
Rehellisesti, tykkäätkö leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa? - Välillä.
Rehellisesti, oletko deittailut yli kolmea miestä yhtä aikaa? - En.
Rehellisesti, uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? - En?
Rehellisesti, oletko romanttinen? - Olen.
Rehellisesti, luuletko voivasi muuttaa ihmistä? - Luulen.
Rehellisesti, voisitko mennä naimisiin rahan takia? - En?
Rehellisesti, onko seksisuhde hyvä vai huono asia? - Sekä että.
Rehellisesti, oletko koskaan toivonut saavasi jonkun miehen itsellesi mutta pilasit itse kaiken? - Ehkä.
Rehellisesti, oletko koskaan särkenyt jonkun sydämen? - Tuskin.
Rehellisesti, mitä tekisit jos näkisit ihmisen jota rakastat sängyssä toisen naisen kanssa? - Hyökkäisin kimppuun.
Rehellisesti, oletko koskaan kilpaillut jostakin naisesta jonkun kanssa? - Naisesta?
Rehellisesti, miten kuvailisit exääsi? - Kamala!
Rehellisesti, voisitko lyödä jotakuta ihmistä juuri nyt? - Ehkä.
Rehellisesti, oletko koskaan varastanut? -Olen

Lauralta.Tiistai 02.06.2009 21:39

SAAT KÄYTTÄÄ VAIN YHTÄ SANAA! On todella hankalaa vastata vain yhdellä sanalla.

1. Missä kännykkäsi on?
- Kotona.

2. Kumppanisi?
- Ihana.

3. Hiuksesi?
- Auki.

4. Äitisi?
- Helsingissä.

5. Isäsi?
- Kuollut.

6. Suosikkisi?
- Teemu.

7. Unesi viime yönä?
- Unohdettu.

8. Mielijuomasi?
- Vesi.

9. Unelmasi/tavoitteesi?
- Päättötodistus.

10. Missä huoneessa olet?
- Teemun.

11. Harrastuksesi?
- Seksi.

12. Pelkosi?
- Kuolema.

13. Missä haluat olla 6 vuoden päästä?
- Ulkomailla.

14. Missä olit viime yönä?
- Nukkumassa.

15. Jotain, mitä sinä et ole?
- Kaunis.

16. Muffinssit?
- Nam.

17. Toivelistalla?
- Raha.

18. Paikka, jossa kasvoit?
- Oulainen.

19. Mitä teit viimeksi?
- Tupakoin.

20. Mitä sinulla on ylläsi?
- Vaatteita.

21. Televisiosi?
- Harmaa.

22. Lemmikkisi?
- Monia.

23. Ystävät?
- Parhaita!

24. Elämäsi?
- Ihanaa!

25. Mielialasi?
- Väsynyt.

26. Ikävöitkö jotakuta?
- Isää.

27. Auto?
- Porukoiden.

28. Jotain, mitä sinulla ei ole ylläsi?
- Stringit.

29. Lempikauppasi?
- Seppälä.

30. Lempivärisi?
- Musta.

31. Milloin nauroit viimeksi?
- Tänään.

32. Milloin viimeksi itkit?
- Lauantaina.

33. Kuka lähettää tämän edelleen?
- Minä.

34. Paikka jonne menen yhä uudelleen ja uudelleen?
- Koulu.

35. Henkilö, joka s-postittaa minulle säännöllisesti?
- Facebook.

36. Lempiruokapaikka?
- Mäkki.

37. Parasystävä?
- Nobody.

38. Mikä päivä on?
- Tiistai.

39. Olet mielestäsi?
- Ruma.

40. Huomenna menet?
- Ulos.

[Ei aihetta]Maanantai 01.06.2009 17:04

Avaa vastaamatta jääneet puhelut, ja katso toinen soittaja.
01. Kuka hän on? - Mummi
02. Onko hän tylsä? - Ei
03. Miksi jätit vastaamatta? - En jaksanut
04. Ostatko hänelle joululahjan? - Tuuuskin
05. Onko hän käynyt kylässä teillä? - On

Katso vastattujen puheluiden viimeinen soittaja.
01. Oletko pussannut tätä? - En
02. Oletko iloinnut hänen kanssaan? - Monta monta kertaa
03. Vietätkö hänen kanssa joulua? - Ehkä
04. Toivoisitko, että voisit viettää hänen kanssaan joulua? - Jaa-a
05. Haluaisitko hänet nyt viereesi? - Tavallaan, tavallaan en

Katso saapuneiden viestien kahdestoista viesti.
01. Mikä on viestin kolmas sana? - Tiedä
02. Muistatko hänet vielä haudassakin? - Tuskin
03. Toivoisitko, että viestin lähettäjä soittaisi sinulle nyt? - En
04. Haluaisitko toivottaa hänelle hyvää uuttavuotta? - Nyt? En!
05. Voisitko tilata hänelle Demin? - No en

Katso osoitekirjan viidestoista nimi.
01. Onko hän mies vai nainen? - Tyttö
02. Haluaisiko seurustella hänen kanssaan? - En!
03. Toivotko, että hän suutelisi sinua huomenna? - En!
04. Oletko nähnyt henkilön tänään? - En pitkää aikaan
05. Haluaisitko elää hänen elämää? - Tuskin

Katso lähetettyjen viestien ensimmäinen viesti.
01. Miksi lähetit viestin hänelle? - Oli asiaa
02. Olisitko halunnut sanoa saman asian jollekin muulle henkilölle? - Ehkä
03. Onko henkilön perässä mitään merkkiä? - <3
04. Oletko vieraillut tämän henkilön luona? - Olen
05. Toivoisitko, että vielä jokupäivä saisit silittää tämän henkilön kauluspaitoja?- Kyllä. :D

Katso saapuneitten viestien yhdeksäs viesti.
01. Voiko henkilöön luottaa? - En osaa sanoa
02. Oletko koskaan kiusannut häntä? - En
03. Omistaako henkilö kissaa? - En tiiä
04. Asuuko henkilö samalla paikkakunnalla, kuin sinä? - Asuu?
05. Haluatko joskus mennä henkilön kanssa lenkille? - En?

Katso soitetut puhelut viides puhelu.
01. Tykkääkö hän sinusta? - Luulisin
02. Onko hän sinun perheestä? - Ei
03. Näättekö paljon? - Emme tarpeeksi
04. Onko hän varattu vai vapaa? - Sinkku!
05. Kuinka vanha hän on? - 15