IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 17.06.2010 18:49

ny meikä on tääl iisalmes kummil, ihihihih :>

akfhD:Torstai 17.06.2010 01:35

-Ihmisen on mahdotonta nuolla omaa kyynärpäätään. (75 % tämän tiedon lukeneista yrittää nuolla kyynärpäätään.)
-Katkaravun sydän sijaitsee sen päässä.
-Aivastaessa sydän pysähtyy millisekunnin ajaksi.
-200 000:aa strutsia seurattiin yli 80 vuoden ajan, eikä kertaakaan nähty strutsin pilottavan päätään maahan.
-Yhdysvalloissa joku haastaa toisen ihmisen tai yrityksen oikeuteen joka 30. sekunti.
-Sian on fyysisesti mahdotonta katsoa ylös taivaalle.
-Rotat ja hevoset eivät voi oksentaa.
-Kuulokkeiden pitäminen tunnin ajan nostaa korvasi bakteerien määrän 700-kertaiseksi.
-Sähkötuolin keksijä oli hammaslääkäri.
-Tupakansytytin keksittiin ennen tulitikkua.
-100 % lottovoittajista lihoo voiton jälkeen.
-35 % henkilöistä, jotka etsivät seuraa sanomalehtien henkilökohtaista-palstoilta on naimisissa.
-Sorsan vaakkuminen ei kaiu missään olosuhteissa - syytä ei tiedetä.
-Elämänsä aikana ihminen syö nukuessaan 70 lentävää hyönteistä ja 10 hämähäkkiä.
-Useimmat huulipunat sisältävät kalan suomuja.
-Kolibri painaa vähemmän kuin sentin kolikko.
-Suomen ensimmäinen matkapuhelin painoi 8 kiloa.
-Vaaleanpunaisella Pantterilla on 6 viiksikarvaa.
-Torakka voi elää yhdeksän päivää ilman päätään, enne kuin se nääntyy nälkään.
-Historian lyhin sota käytiin Zanzibaarin ja Englannin välillä 1896. Zanzibaar antautui 38 minuutin jälkeen.
-Kaksintaistelu on laillista Paraguayssa, kunhan molemmat osapuolet ovat rekisteröityneitä veren luovuttajia.
-Jos pidät kultakalaa pimeässä huoneessa, se muuttuu lopulta valkoiseksi.
-Naiset räpyttävät silmiään melkein kaksi kertaa enemmän kuin miehet.
-Yksikään USA:n presidentti ei ole ollut ainoa lapsi perheessä.
-Raamatussa on 31174 jaetta.
-Etana voi nukkua 3 vuotta.
-American Airlines säästi 40 000 dollaria vuonna 1987 poistamalla yhden oliivin jokaisesta salaatista joka tarjoillaan ensimmäisessä luokassa.
-Mel Blanc (Väiski Vemmelsäären ääni) Oli allerginen porkkanoille.
-Vähintään 9 miljoonalla ihmisellä on syntymäpäivä samaan aikaan kuin sinulla.
-Montpelier, Vermontissa on ainoa USA:n osavaltion pääkaupunki jossa ei ole McDonald'sia.
-Jokaista USA:n asukasta kohti on kaksi luottokorttia.
-Maailman yleisin nimi on Mohammed.
-Vain yksi ihminen 116 miljardista elää 116 vuotiaaksi.
-Kanadalla on kaikista maailman valtioista eninten rantaviivaa.
-Mitään isoa tai ohutta paperia ei pystytä taittamaan seitsemää kertaa enempää.
-Ranskalaiset syövät vuosittain noin 500.000.000 (500 miljoonaa) etanaa.
-Krokotiilit ovat värisokeita.
-Kirahvit pystyvät nuolemaan omia korviaan.
-Psykiatrit tekevät vuodessa tuplasti enemmän itsemurhia kuin heidän potilaansa.
-Kymmenen prosenttia maailman vuosittaisesta suolavarojen käytöstä kuluu Yhdysvaltojen teiden suolaamiseen.
-Ihmiskehossa on niin paljon hiiltä, että kyseisestä hiilimäärästä saataisiin tarvittava määrä lyijyä noin 9.000 lyijykynään.
-Jäätelö keksittiin vuonna 1620.
-40 prosentilla ruotsalaisista on son-loppuinen sukunimi.
-Amsterdamin poliisilla on osasto, joka on erikostunut autonajajien pelastamiseen kanavista.
-Maailman vanhin toimivan huuhtelun omaava vesiklosetti on yli 4.000 vuotta vanha. Se sijaitsee Knossoksessa.
-Kuningatar Elisabet I:n hallitsemiskaudella oli olemassa miesten partavero.
-Englannin parlamentti julisti joulun poistetuksi vuonna 1647.
-Monopolipelin valmistajat painavat vuosittain enemmän rahaa kuin Yhdysvaltain rahaviranomaiset.
-Sveitsin laki kieltää auton oven kiinnipaukauttamisen.
-Los Angelesissa on enemmän autoja kuin ihmisiä.
-Vuonna 1848 laskettiin San Franciscossa olevan 800 asukasta. Kalifornian kultalöydön jälkeen asukasmäärä laski viikon aikana seitsemään.
-Perhosen keskimääräinen lentonopeus on 32 km/h.
-Ihminen nukahtaa keskimäärin seitsemässä minuutissa.
-Jos huutaisit 8 vuotta, 7 kuukautta ja 6 päivää, olisit tuottanut tarpeeksi äänienergiaa lämmittämään yhden kupin kahvia.
-Jos piereskelisit yhteen menoon 6 vuotta ja 9 kuukautta, olisit tuottanut ydinpommin sisältämän energiamäärän tuottamiseen tarvittavan kaasumäärän.
-Sian orgasmi kestää 30 minuuttia. Mielenkiintoisin kysymys on kuitenkin se, kuka on kellottanut tämän ilmiön?
-Pään hakkaaminen seinään kuluttaa 150 kaloria tunnissa.
-Ihminen ja delfiini ovat ainoat lajit, jotka harrastavat seksiä pelkästään nautinnon vuoksi.
-Ihmisruumiin vahvin lihas on kieli.
-Oikeakätinen elää keskimäärin yhdeksän vuotta pitempään kuin vasenkätinen.
-Krokotiili ei pysty työntämään kieltä ulos suustaan.
-Muurahainen voi nostaa 50 kertaa oman painonsa, vetää perässään 30 kertaa itsensä painoista taakkaa ja kaatuu aina oikealle kyljelleen kuollessaan myrkkyyn.
-Postimerkin nuoleminen kuluttaa 0,1 kaloria.
-Jääkarhut ovat vasenkätisiä.
-Kissakalalla on yli 27 000 makuaistia.
-Kirppu pystyy hyppäämään 350 kertaa ruumiinsa pituisen matkan.
-Koiraspuolinen rukoilijasirkka ei voi paritella, jos sen pää on kiinni omassa ruumiissaan. Naaras aloittaa seksin esileikillään, jossa hän leikkaa koiraan pään irti.
-Leijonat parittelevat jopa 50 kertaa päivässä.
-Elefantti on ainoa eläin, joka ei osaa hypätä.
-101 Dalmatialaista ja Peter Panin Wendy, ovat ainoat Walt Disneyn hahmot joilla on molemmat vanhemmat paikalla ja jotka eivät kuole elokuvan aikana.
-Osterin silmä on suurempi kuin sen aivot.
-Tähtikaloilla ei ole aivoja.
-Yhdysvalloissa teurastetaan joka kiitospäiväksi 45 miljoonaa kalkkunaa.
-Ruotsalaiset eivät oikeasti ole homoja, Suomessakin on enemmän homoja kuin Ruotsissa.
-Tälläkin hetkellä 10 miljoonaa ihmistä harrastaa seksiä.
Jos jaksoit lukea tämän loppuun, ja yllätyit lukiessasi, lisää tämä blogiisi..

:<Tiistai 15.06.2010 03:12

rip tiku-gerbuli 5.7.07-14.6.10 ;<

D;Sunnuntai 13.06.2010 02:29

haluaisin tehä jotain uutta ja jänskää mun hiuksille, mut en yhtää tiiä mitä ;s vittu ku ne on nii lyhyt, tosin pitäs väri ostaa nii värjäis ja si laittais taas ne pidennykset ;s mut vaikeeta ;s haluun jotain muutakin tehääääää D;;

[Ei aihetta]Perjantai 11.06.2010 21:52

8 totuutta nykyhetkestä
- Oletko surullinen? - en ny sillain, mut ärsyttäää D;
- Miksi? - en tiä D; tylsee ja si muutenki
- Onko sinulla lävistyksiä? - korvis ja huulis
- Oletko tyytyväinen elämääsi ? - iha, mut vois olla kivempaakin
- Minkälainen olo sinulla on nyt ? - tylsää, sellanen
- Onko koruja päällä nyt ? - On
- Onko sänkysi pedattu ? - On
8 totuutta eilisestä
- Suutelitko ihastustasi ? - Kultiani kyllä vain
- Oliko kiva päivä ? - kipeenä
- Olitko tietokoneella ? - Olin
- Tajusitko jotain uutta ? - En
- Teitkö jotain mitä et tee yleensä ? - En
- Käytitko jotain päihdettä ? - En
- Monelta aloit nukkumaan ? - puoli 2
8 totuutta viimeisen viestin lähettäjästä
- Oletko nähnyt hänet tänään ? - Olen
- Oletko puhunut hänelle tänään ? - Olen
- Mistä tunnette ? - Kulti
- Oletko seurustellut hänen kanssaan ? - koko ajan
- Onko hän ollut luonasi ? - On
- Oletteko nukkuneet samassa sängyssä ? - aina
- Oletteko suudelleet ? - Kyllä
- Onko hän nuorempi vai vanhempi ? - vanhempi
- Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet ? - en
- Haluaisitko olla päivän julkkis ? - Olishan se kiva kokea.
- Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan ? - kyllä
- Haluaisitko nähdä jonkun tietyn ? - Sanna olisi kiva nähdä :)
- Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle ? - en
- Haluaisitko halata jotain tiettyä ? - kultia
- Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa ? - juu
- Haluaisitko nukkua ikuista unta ? - en
- Haluaisitko muuttaa maahan jossa kävit viimeksi ? - en

[Ei aihetta]Perjantai 11.06.2010 17:18

JOS ET TEE TÄTÄ VIIKONLOPPUSI MENEE PILALLE!11
● What's up? » ihapa jees mut paha olo ;x
● Onko käsissä jotain koruja/rannekkeita yms? » eii
● Entä silmiesi väri? » joku ihme
● Oletko ajanut ilman korttia? » öö en oo iha varma
● Oletko koskaan ollut kolarissa? » en
● Minkä värinen on hammasharjasi? » valkovihree
● Osaatko olla hiljaa oikeissa paikoissa? » joo, joskus ei onnistu D;;
● Joudutko usein tekemisiin virkavallan kanssa? » en
● Oletko rikkonut tahallisesti valtion omaisuutta? » jotain pientä
● Oletko joutunut todella pahaan tilanteeseen » ei kai ny niin kauheen pahaaa
● Keikutko tuolilla? » tilaisuuden tullen D;
● Mitä ovat tämän päivän suunnitelmat? » vissiin kotia tääl kuopiosta, oisin nii tahtonu käydä kaupungis D;;
● Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt? » jotain kivaaaaaaa ^^
● Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? » ni en tiä
● Missä olet kahden tunnin päästä? » kotia menos?
● Aiotko aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? » voisin ny jo muuttaa pois!
● Mitä aiot tehdä huomenna? » niiiii, en yhtää tiä D;
● Käytätkö aina turvavyötä? » toisinaan, harvemmin ees tosin autos oon
● Mitä laitat kahviisi? » maitoo ja sokeriii
● Haluaisitko ihastukseltasi pusun? » ei ole ihastusta
● Miten hiuksesi ovat nyt? » auki, vähän huonosti D;;

nooo oli paggoooooooooooooo D;;Perjantai 11.06.2010 01:23

Jos luit tämän, sinun täytyy tehdä tämä. Vaikka tarkoituksenasi ei ollut aukaista tätä, tee se silti! Vastaa jokaiseen kysymykseen (totuudenmukaisesti).
PERHE
Nuorin perheestäsi? - henna
Kenelle puhuit viimeksi? - äiti
Soitit viimeksi? - henna?

YSTÄVÄT
Kuka ystävistäsi soitti sinulle viimeksi? - öö, ai ystävä? noo varmaan mellu?
Kenelle ystävälle puhuit viimeksi? - mellu
Onko parasta ystävää? - noo juu
Asuuko joku ystäväsi eri paikkakunnalla kun sinä? - ei ystävä, tuttui vaan ^^
Asuuko joku ystäväsi eri maassa kun sinä? - ei

ULKONÄKÖ
Minkä väriset hiukset sinulla on? - ruskee ja si tost eest vaalee
Minkä väriset silmät sinulla on? - joku vamppi vihreenharmaankeltanen D;; sekasikiööööö :''D
Paljon haluaisit olla pitkä? - vähä pidempi ^^
Toppahousut vai haalarit? - riippuu, ehk sellaset kivat haalarit ^^

NYT
Sataako ulkona? - eii
Ketä ajattelet? - empä ketään sillain D;
Onko hiuksesi auki? - joo
Onko hiuksesi harjatut? - joo

VIIMEISIN HENKILÖ
Joka sai sinut nauramaan? - varmaan äiti :'''D
Joka sai sinut häpeemään? - varmaan se sama :''D
Jota halasit? - een muista
Jota pidit kädestä? - en muista
Jolle soitit? - en muista
Jolle vastasit? - henna

OLETKO:

Rakastanut niin paljon, että itkettää - noo sillain joo, välitän nii sillain vaikee selittää D;
Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada takaisin? - joo ;<

RAKKAUS:
Onko kukaan särkenyt sinun sydämen? - eipä sillain, pari kaverii jotka oli tärkeit nii silleen hyljänny ;ss tai sillain, olipas fiksusti selitetty D;;
Oletko koskaan rakastanut / ihastunut jotain / johonkin, mutta et ole kertonut tälle? - joo :''D
Pelkäätkö sitoutumista? - no empä
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? - no empä sillain
TÄNÄÄN
Mitä teet nyt? - täs lagaan
Mitä teet myöhemmin? - täs ja si nukkuu
Mitä sulla on päällä? - ihkut hellokitty housut ja si adidaksen tpaita ja villasukat (y)
Mitä olet syönyt tänään? - kanakeittoooo! ^^

NIPPELIJUTTUJA

Minkälainen on unelma miehesi / naisesi? - sellanen kiva ^^
Pidätkö kaljasta? - no en sillain, mut kai siihen makuun jollainlailla tottuu ku pari putelii sitä ryypiskelly D;;
Kuinka usein käytät alkoholia? - harvoin

OLETKO KOSKAAN
Ollut vankilassa? - en
Rullalautaillut? - joo, ei oikee oo mu laji D;;
Potkaissut jotakuta? - joo ;p
Ollut tappelussa? - pikku kinaa vaan
Ollut ulkomailla? - ruotsis ^^
Ollut autokolarissa? - en
Rikkonut lakia? - noo sillain kai joo
Itkenyt, että asiat ratkeaisivat? - juu
Suudellut ystäväsi siskoa tai veljeä? - en
Suudellut siskon / veljesi ystävää? - en

:>>Keskiviikko 09.06.2010 15:25

tänään kuopioon ja siel vissiin jotain töitä teen ja sillain, tahtosin kyl kaupungiskin käydäää ;< mut iha jees et ei tartte koton vaan olla ^^

;ssPerjantai 04.06.2010 00:59

x = pelkään vähän
xx = pelkään jonkin verran
xxx = pelkään todella paljon
KERRO FOBIASI
[xx] Achluophobia - Pimeän pelko
[xx] Acrophobia - Korkeiden paikkojen pelko
[xx] Agliophobia - Kivun pelko
[ ] Agoraphobia - Avointen paikkojen tai väkijoukon pelko
[ ] Aichmophobia - Turhien tai terävien esineiden pelko
[x] Amaxophobia - Autossa ajamisen pelko
[ ] Androphobia - Miesten pelko
[x] Anginophobia - Kurkkutulehduksen tai tukehtumisen pelko
[ ] Anthrophobia - Kukkien pelko
[x] Anthropophobia - Ihmisten tai yhteiskunnan pelko
[ ] Aphenphosmphobia - Koskettamiseksi tulemisen pelko
[xxx] Arachnophobia - Hämähäkkien pelko
[ ] Arithmophobia - Numeroiden pelko
[x] Astraphobia - Ukkosen pelko
[ ] Ataxophobia - Sekasorron tai siivottomuuden pelko
[x] Atelophobia - Epätäydellisyyden pelko
[xx] Atychiphobia - Epäonnistumisen pelko
[xx] Autophobia - Yksin olemisen pelko
B
[ ] Bacteriophobia - Bakteerien pelko
[ ] Barophobia - Painovoiman pelko
[ ] Bathmophobia - Rappusten pelko
[x] Batrachophobia - Sammakkoeläinten pelko
[ ] Bibliophobia - Kirjojen pelko
[x] Botanophobia - Kasvien pelko
C
[xx] Cacophobia - Rumuuden pelko
[x] Catoptrophobia - Peilien pelko
[ ] Chionophobia - Lumen pelko
[ ] Chromophobia - Värien pelko
[ ] Chronomentrophobia - Kellojen pelko
[xx] Claustrophobia - Ahtaiden/suljettujen paikkojen pelko
[x] Coulrophobia - Klovnien pelko
[ ] Cyberphobia - Tietokoneiden pelko
[x] Cynophobia - Koirien pelko
D
[ ] Dendrophobia - Puiden pelko
[x] Dentophobia - Hammaslääkärin pelko
[x] Domatophobia - Talojen pelko
[xxx] Dystychiphobia - Onnettomuuksien pelko
E
[ ] Ecophobia - Kodin pelko
[x] Elurophobia - Kissojen pelko
[ ] Ephebiphobia - Teinien pelko
[xx] Equinophobia - Hevosten pelko
G
[ ] Gamophobia - Avioliiton pelko
[ ] Genuphobia - Polvien pelko
[ ] Gynophobia - Naisten pelko
H
[ ] Heliophobia - Auringon pelko
[ ] Hemophobia - Veren pelko
[xx] Herpetophobia - Matelijoiden pelko
[x] Hydrophobia - Veden pelko
I
[x] Iatrophobia - Lääkärien pelko
[xx] Insectophobia - Ötököiden pelko
K
[ ] Koinoniphobia - Huoneiden pelko
L
[ ] Leukophobia - Valkoisen värin pelko
[x] Lilapsophobia - Tornadojen ja hurrikaanien pelko
[x] Lockiophobia - Lapsen syntymän pelko
M
[ ] Mageirocophobia - Kokkaamisen pelko
[ ] Melanophobia - Mustan värin pelko
[ ] Microphobia - Pienten asioiden pelko
[x] Mysophobia - Lian tai alkioiden pelko
N
[xxx] Necrophobia - Kuoleman ja kuolleiden asioiden pelko
[x] Noctiphobia - Yön pelko
[x] Nosocomephobia - Sairaaloiden pelko
O
[ ] Octophobia - Kahdeksikon pelko
[ ] Ombrophobia - Sateen pelko
[xxx] Ophidiophobia - Käärmeiden pelko
[x] Ornithophobia - Lintujen pelko
P
[ ] Papyrophobia - Paperin pelko
[ ] Parastitaphobia - Loisten pelko
[xx] Pathophobia - Sairauksien pelko
[ ] Pedophobia - Lasten pelko
[ ] Philophobia - Rakkauden pelko
[xx] Phobophobia - Pelossa olemisen pelko
[ ] Podophobia - Jalkojen pelko
[ ] Porphyrophobia - Violetin värin pelko
[x] Pteridophobia - Saniaisten pelko
[x] Pteromerhanophobia - Lentämisen pelko
[x] Pyrophobia - Tulen pelko
S
[ ] Scolionophobia - Koulun pelko
[ ] Selenophobia - Kuun pelko
[x] Somniphobia - Nukkumisen pelko
T
[x] Tachophobia - Vauhdin pelko
[ ] Technophobia - Tekniikan pelko
[xx] Trypanophobia - Ruiskeiden pelko
V-Z
[ ] Venustraphobia - Kauniiden naisten pelko
[x] Wiccaphobia - Noitien ja noituuden pelko
[x] Xenophobia - Vieraiden pelko
[x] Zoophobia - Eläinten pelko.

[Ei aihetta]Torstai 03.06.2010 15:54

1. Ikäsi? - 17
2. Mitä huulirasvaa käytät? - no ny en mitää, ku hävinny kaikki D;
3. Lempilehti? - no emt, demi on iha jees ^^
4. Lempijäätelö? - minttusulkaa ^^
5. Tupakoitko? - en
6. Viimeisin saamasi koenumero? - oisko ollu 2½
7. Pidätkö kivennäisvedestä? - en ;x
8. Mitä radiokanavaa kuuntelet yleensä? - nrj
9. Juotko kahvia? - toisinaan
10. Onko koululiikunta mukavaa? - juu :>
11. Aijotko mennä armeijaan? - en, en ees varmaan pääsis ;s
12. Millainen sää on nyt? - pilvinen, vissiin vähän sataa ;<
13. Mitä aijot tehdä viikonloppuna? - koton lagaan (y) D;
14. Mitä ruokaa söit viimeksi? - perunoit ja kastiketta
15. Monen tunnin koulupäivä sinulla oli? - en ollu koulus, loma kato ;p
16. Omistatko mopon? - en
17. Oletko jo heittänyt talviturkin? - een
18. Kummasta pidät enemmän ruuduista vai neliöistä? - öö, emt ;s
19. Paljonko kulutat rahaa kuukaudessa? - noo nykyäänku opinto tuen saan nii kaikki ne oikeestaan menee ;s
20. Oletko menossa kesätöihin? Minne? - joo, tokmanni ja si ehk kuopioon siivoon
21. Oliko sulla tänään jotkut kokeet? - nope
22. Käytätkö meikkiä? - harvemmin
23. Oletko ikinä värjäyttänyt ripsiäsi? - en
24. Onko sulla kuvia irc-galleriassa/ii2? - joo :''D molemmat siiis
25. Pidätkö valokuvaamisesta? - joo, se ois kivempaa jos ois parempi ku joku samsungin paska -.-
26. Kirjoitatko päiväkirjaa? - en
27. Mikä mietityttää sinua nyt? - et mitähän nitä tänään tekis D;
28. Onko huoneesi sekainen? - joo
29. Jännittääkö mikään juuri nyt? - eipä
30. Miksi vastaat tähän gallubiin? - tylsää D;
31. Olitko tänä vuonna/aiempina vuosina demipäivässä? - mikä? ;o
32. Käytätkö converseja? - ei oo ku jotain halpis tennareit ;< tahtosin converset ;<
33. Oletko koskaan ollut umpikännissä? - en
34. Jos juot, millainen olet humalassa? - joo, mut en koskaan oo ollu humalas
35. Omistatko Kalevala -koruja? - en
36. Mitä tv-ohjelmia seuraat? - salkkarit, si jotain muit sellasii lyhempii
37. Mistä vuodenajasta pidät eniten? - kesä
38. Mikä on englannin numerosi todistuksessa? - no siin oli 1 ja 2^^
39. Oletko ollut/aijotko mennä kielikurssille? - en ole, enkä mene, luulisin
40. Harrastatko ilmaisnäytteiden tilailua? - öö, e?
41. Lenkkeiletkö? - no sillain en
42. Mitä näet kun katsot taaksesi? - ovi
43. Onko nälkä? - just söin
44. Onko sinulla mottoa? - ei ole
45. Onko pöytätennis kivaa? - iha jees
46. Ovatko sormesi jäässä? - ei ny
47. Oletko kipeä? - en
48. Oletko saanut jälki-istuntoa tällä viikolla? - en
49. Laulatko suihkussa? - toisinan
50. Missä koulus oot? - kopis
51. Ketä ihailet? - öö, en tiä
52. Pidätkö ukkosmyrskyistä? - no en sillain ;s
53. Mitä sinulla oli/on tänään päällä? - farkut, tpaita ja huppari
54. Onko sinulla lävistyksiä/tatuointeja? - lävistyksiä, tatuoinnin tahtosin
55. Jos ei ole, haluaisitko ja mihin? - kieleen ois kiva lävistys ja si joku tatuointi mut en tiä mihin
56. Monelta olet herännyt tänään? - puol 10
57. Seuraatko Suurta Seikkailua? - e`? ;o
58. Onko sinulla jotain tiettyä idolia? - ei
59. Ärsyttääkö pissaliisat? - joskus ;s
60. Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? - e
61. Onko sisaruksia? - kaks
62. Onko parturissa käyminen kivaa? - joo
63. Lempikouluaine? - öö, en tiä :s
64. Oletko huomannut tässä gallubissa yhtään kirjotusvirhettä? - en
65. Onko kylmä? - ei
66. Kyllästyttääkö? - vähä
67. Oletko hyvä piirtämään? - no e usko
68. Oletko punkkari? - e
69. Hevari? - e
70. Rokkari? - e
71. Nörtti? - e
72. Luonnonsuojelija? - e
73. Oletko kasvissyöjä? - e
75. Oletko utelias? - toisinaan
76. Vihaatko uteliaita kyylämummoja? - toisinaan
77. Pidätkö testeistä? - joo
78. Uskotko horoskooppeihin? - no en sillain mut luen silti :D
79. Uskotko Jumalaan? - joo
80. Lempimusiikki? - no aika kaikki ;s
81. Oletko rikas? - en
82. Odotatko koulujen loppumista? - loppu jo ;p
83. Mitä duunailet kesällä? - heinäkuussa töihi , muuten lagaan vaan
84. Mitä olet ostanut viimeksi? - haaremihousut
85. Onko kalastaminen kivaa? - on
86. Skeittaatko? - koitin joskus, se ei oikee oo mun juttu ;s :'''D mut ois kiva oppii ^^
87. Seurusteletko? - en
88. Oletko äänestänyt Maybelline 3 tyttöä? - ööö, e
89. Pidätkö esitelmien pitämisestä luokan edessä? - en ;s
90. Millainen on unelmiesi tyttö-/poikaystävä? - sellanen kiva :>
91. Oletko pinnallinen ihminen? - en kai :s
92. Ärsyttääkö sinua itseään täynnä olevat ihmiset? - joo
93. Naksutteletko sormiasi? - en
94. Millaiset hiukset sinulla on? - liian lyhyet ja oon kyllästyny niihin ;s
95. Kengänkokosi? - iso jokus 40
96. Oletko tyytyväinen itseesi? - en
97. Mitä eroa on ystävillä ja kavereilla? - ystävät on läheisempiä :>
98. Millaisen kanssa et mistään hinnasta voisi seurustella? - joku pitsanaama ? :s
99. Oletko hiljainen vai äänekäs? - riippuu, mut ehk enemmän se hiljanen
100. Millainen olet aamuisin? - väsyny