Siinä tilanteessa ei edes itsensä sekasin vetäminen auta, vaan helpoittaa vain hetken.
Tosi rankkaa se on ja siitä ei muuta kuin vahvat selviä, mutta vaikka kuinka vahva
olisikin, tarpeeksi kun sitä tapahtuu ei enää mikään auta. Miksi toiset tuntuu nauttivan
toisten satuttamisesta? Ehkä jotkut nauttivat toisten maailmojen/unelmien murskaamisesta.
Aina herää kysymykset: "Mitä tein väärin? Miksi juuri minä? Mikä olisi pitänyt tehdä toisin?
Onko enää järkee jatkaa elämää? Oliko kaikki pelkkää valhetta?" Kaikki tämä kuuluu siihen jos oikeesti jotakuta rakastaa, mutta toinen satuttaa. Tästä vain harvat selviävät kokonaan ilman, että
jokin asia jäisi edelleen särkyneeseen sydämen palaseen ikuisesti pinttyneeksi tuskaksi.
"Syvä ahdistus painaa mieltä ja kehoa. Mikään ei tehoa, mä vaan ajattelen sinua ja minua.
Mikä meni pieleen? Sun kaunis kuvasi jää syvälle mun mieleen.
Ja kaiken mitä mä sain ja koin, mä annoin sulle ja sä valehdellen, vannoit rakkauttas mulle.
Olen ikuisesti katkera.
Maailma järkkyy! Paine on niin vitun kova, että kaikki särkyy."
