IRC-Galleria

viuh.Maanantai 12.05.2008 23:21

huomenna vapaus. olen o'nellinen. siis onnekas irlantilainen. ihhihii... ;) tänään tuuli niin kovaa, että päähän koski. tämä kertonee siitä, että minun päässäni ei ole kuin onkalo, jonka läpi tuuli vihelsi ja puhalteli aiheuttaen kipua siellä, missä aivojen tulisi sijaita. yritin kertoa topille, että on olemassa maa nimeltä tunama, jonka natiivi-asukkaat ovat tunareita. hän ei uskonut. pyh.
tilasin tänään runkoruusuja ja pieniä amppeleita. en pidä edelleenkään runkoruusuista, mutta tilasin niitä, kun huomasin muiden ihmisten pitävän niistä. omituista. voihan olla, että kun ja jos ja toivottavasti minulla joskus on oma valtava plantaasi, niin alankin pitämään runkoruusuista. minulla on siellä myös puuvillapelto. ja lisäksi minulla on todella karheat kädet. koska kaikilla plantaasien omistajilla on karheat kädet. pidän myös silloin puuvillaisia mekkoja. sellaisia karheita puuvillamekkoja. koska kaikki karhea kätiset plantaasien omistajat, joilla on puuvillapeltoja, pitävät puuvillamekkoja...
käytimme kissoja ulkona. arttu hengaili hiekkalaatikon vieressä, koska sitä kiinnosti suuresti, mitä lapset puuhailivat siellä. mysö minua kiinnostaisi, mikä naapurin lasten hiekkalaatikko-projekti on. he ovat kaivaneet useita tosi syviä monttuja laatikkoon. ehkä ne ovat poteroita. jospa ne lapset aistivat tuntosarvillaan jotain, minkä takia hiekkalaatikkoon on hyvä rakentaa poteroita...
hullua. tai minä olen hullu. :)

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.05.2008 22:00

1. Mitä odotat kesältä 2008 ja miksi?
- kesälomaani. iron maidenin keikkaa, wanaja festareita, sandelsrockia, eppujen keikkaa tampereella. hienoja kesäiltoja. uimista. mökkeilyä.

2. Aiotko olla töissä? Miksi, miksi et?
- aion. syy on yksinkertainen: ammatti.

3. Mikä on parasta kesässä?
- valoisuus, lämpö, terassit, ulkoilma keikat.

4. Mikä on huonointa kesässä?
- pitkät ja kiireiset työpäivät sekä sunnuntain aukiolot.

5. Kerro jokin kesälomasuunnitelmasi.
- matkailua eteläisessä osassa maatamme sekä se iron maiden.

6. Kerro, millainen olisi unelmakesäsi.
- olisi rahaa ja vapautta. :)

7. Kerro toiveesi kesän keskilämpötilasta?
- ei liian kuumaa. mutta helteinen ja tuulinen päivä. joku 20 astetta.

8. Mainitse jokin kesätapahtuma/festari, minne olisi tarkoitus / haluaisit mennä.
- se maiden.

Rasti ruutuun!

[x] Kesä vai [ x] talvi
[x] Loma vai [ ] kesätyö
[x] Meri vai [x] järvi
[x ] Pehmis vai [x] tötterö
[x] Tötterö vai [ x] mehujää
[x] Hame vai [] sortsit
[ x] T-paita vai [ hihaton
[x] Laukku vai [x ] reppu
[] Bikinit vai [x ] uimapuku
[x] Itikka vai [ ] sääski vaiko sittenkin [ ] hyttynen
[x] Mökkikesä vai [x] kaupunkikesä
[ ] Sirkus vai [x] tivoli
[x ] Suomen kesä vai [] etelän kesä
[x] Auringonnousu vai [x] auringonlasku

Paras kesätuoksu?
[x] mansikka
[] aurinkorasva
[x] vastaleikattu ruoho
[] jokin muu. Mikä? KESÄ!

Paras kesäilma?
[x] helle
[ x] pilvinen
[ ] tihkusade
[x] kaatosade
[x] ukkonen

Paras tapa viettää kesää?
[ ] yksin
[x ] porukoiden kanssa
[x] kavereiden kanssa
[ ] sukulaisten kanssa
[ ] outojen, uusien ihmisten kanssa
[x] eläinten parissa

Miten aiot hankkia rusketuksesi?
[] makaamalla auringossa ns. aito rusketus
[ ] käymällä solariumissa
[ ] purkkirusketus
[ ] ruiskurusketus
[x ] en halua ruskettua

Sinut vietäisiin autiolle saarelle viettämään kesää.
Mitkä kolme tavaraa valitsisit mukaan?
[ ] aurinkorasva
[ ] aurinkolasit
[ x] sandaalit
[ x] pyyhe
[x ] riippumatto
[] kamera
[] bikinit
[ ] uimarengas
[] tee-se-itse-mehujäätelönvalmistuspakkaus

Ja lopuksi vapaa sana, jatka tästä:
ensi viikolla tullee kylmyys. pärkele. mutta sen jäläkeen kesä. pakko.

pimppi.Torstai 08.05.2008 21:40

olen väsynyt. en pidä runkoruusuista. onnekseni ne on nyt myyty.
haluaisin ikioman pihan. keksisin sinne välittömästi tuhansia erilaisia juttuja. mutta ei. tungen nyt kaikki ne jutut sitten vaikka sinne mummon entiselle mökille, jossa aion kesällä viettää aikaa, koska siellä on mukavaa ja lyhyt matka kulukea töissä. tosin siellä naapurissa on kaksi dogia ja kisut voivat katsoa niitä viha silmissään... ;) ainakin laitan villiviiniä varaston seinustalle ja mummon istutukset pitää saada paremmin esille. mummo oli aikoinaan touhunnut ja istutellut erilaisia ruusuja, norjanangervoja ja kuusiaitaa mökilleen. ja kun mökki oli käyttämäti ne ovat villiintyneet ja hukkuneet heinikkoon. äetee ja isä ovat niitä laitellessaan kaivelleet esille ja nyt sinne pitää laittaa lisää kasveja. villivviinin lisäksi pari omenapuuta ja perennapenkki. nurtsia. isä oli tilannnut jo myyrämäisen miehen mylläämään pihan järkevämpään asuun. siitä mökistä on tullunna aika hieno. heti kun pyhä eskoli saa vesimittarin asennettua, sinne menemme. poispoikkeen kaapunkista.

[Ei aihetta]Tiistai 06.05.2008 17:51

Kuinka kauan aamulla sinulla menee seuraaviin asioihin:

1. Harjata hampaat: pari minnuuttia.
2. Laittaa hiukset: kymmenen sekunttia. jos oon menossa rimpsalle ja yritän niitä ähertää paremmin, ni vartti, mutta tulos on aina ihan vakio, käytinpä aikaa miten vähän/paljon tahansa.
3. Meikata: en meikkaa kun sillon rimpsaillessain. menee joku kymmenen minnuuttia.
4. Valita vaatteet: jos lähen baariin, ni siihen menee pitkään.

Onko sinulle väliä mitä shampoo- tai hoitoainemerkkiä käytät?
- sellaista ksylitoli-juttua. en hammastahnaa tai purkkaa. :) siis ihan shampoota.
Sopiiko "vaatteet tekevät miehen" -sanonta sinuun?
- kyllä. kun laitan vaatteet päälleni, olen mies...

Käytätkö...

...pillihousuja? - johtuen geneettisestä perimästäni, joka on suonut minulle hyvin tukevarakenteisen alavartalon (ylävartalo olen itse treenannun), kaikki housut farkut ovat minulle enemmänt ahi vähemmän pilli-mallisia...
...huppareita? - melekeinpä aina.
...tunikoita? - jees.
...sukkahousuja? - hyi, en ikinä. paitsi pakko kai niitä joskus on käyttää.
...toppeja? - juuh.
...hameita? - kylli. ne on parhaita kesäasusteita.

Mitä aineita käytät itseesi joka ARKIPÄIVÄ?
[ ] kuorintavoide
[] kosteusvoide
[] huulivoide
[] voimakas hajuvesi
[ ] meikkivoide
[ ] ripsiväri
[ ] huulipuna
[ ] kajal / eyeliner
[ ] puuteri
[ ] luomiväri
[ ] kasvonaamiot
[ x] jalkavoiteet
[ x] käsivoiteet
[ ] hierontaöljyt
[x] shampoo
[x] hoitoaine
[ ] finninhoitokynä
[ ] puhdistava voide
[ ] silmänympärysvoide
[ ] En käytä minkäänlaisia erikoistuotteita vartaloni tai kasvojeni hoitoon. Vesi ja saippua riittävät mainiosti.

Tehdääs pieni luonnetestiosuus.
Aluksi, kuinka vanha rehellisesti tunnet olevasi henkisesti?
- nooh. riippuen tilanteesta. joko 16-vee ja sitten välillä joku 50-v.
Kun kuuntelet kaveriesi juttuja, tuleeko sinulle usein olo "huoh, aina ne jauhaa samoja juttuja..."
- ei ylleensä. kuuntelen niin huonosti ja vähän...
Mikä on yllättävä piirre sinussa?
- vittumaisuus. luulisin. kun se välillä aina pompsahtaa esiin ärsyttävästi. minusta se on yllättävä, koska en sillä tavalla pidä ihteeni vittumaisena kokopäiväisesti. :)
Onko sinulla lämpimät välit mummuusi?
- raden mummoon oli.
Hävettääkö sinua aivastaa ihmisten edessä?
- eipä kyllä. paitsi onhan se inhaa, jos sylki/räkä lentää. ;)
Pystytkö menemään isäsi kanssa saunaan?
- no en kyllä menis.
Oletko tyytyväinen elämääsi?
- kylläpä vaan.
Valitatko jatkuvasti? Eikö mikään riitä sinulle?
- aika paljon kyllä valitan. eikä mikkään riitä.
Oletko taiteilijasielu?
- no enpä juuri enää.
Nimi, jota haluaisit muiden käyttävän sinusta?
- loooordi.
Harrastus, jota et halua myöntää harrastavasi/harrastaneesi?
- oon jopa tanhunnut. :)
Oletko harrastanut jotain vain vanhempiesi vuoksi? (Salkkareiden Niko-Ami-tapaus.)
- hahhaa. käytiin saakun kanssa eläintentäyttö-kurssi, kun isän mielestä se oli hyvä idea... olis voinut ollakin, jos oltais oltu yhtään vanhempia ja se kurssi olisi ollut joku lapsille suunnattu. :D
Suurin haaveesi tämän hetkiseen harrastukseesi liittyen?
- olisi aikaa ja oma piano.
Onko sinulla monta lempiartistia?
- onhan noita jokunen.
Mikä on hulluin teko jota olet tehnyt faniuden nimissä?
- no en oo ikunaan fanittanut mitään/ketään niin kovin.
Mikä on suurin huomionosoitus julkimolta sinulle?
- jussi lampi tarjosi tupakan, että olisin vähän aikaa hiljaa. mauriantero sanoi, kun lauloin hänelle hieman päihtyneenä "kuinka saisin rikki kookospähkinän"-biisiä, että "peedro varmasti pitäisi tästä"... tähtihetkeni. ;)
Onko sinulla tiettyjä tunnebiisejä?
- tunnebiisejä. mitähän ne oikein on...
Onko sinulla päällä punainen paita?
- punamusta huppari.
Etkö ylipäätään pidä punaisia paitoja?
- pidän kyllä.
Onko teillä keittiön kaapissa popcornia?
- ei oo.
Hävettääkö sinua?
- eipä kyllä. en tiijä minkä pitäisi hävettää. joskus iskeytyy kertaheitolla useita elämän aikana sattuneita noloja hetkiä tajuntaan ja silloin pitää hävetä kerralla muutama tunteroinen. :)
Lempisukkasi ja miksi?
- villasukkaset on hyviä.
Saatko mielihyvää muiden ihmisten tuskasta?
- no en kyllä.
Mitä pidät maanantaiaamuista?
- nyt kun on sunnuntaisinkin duunia, ni ihan sama; aamu kuin aamu.
Paras piirretty ikinä?
- lapsena kaikki pätkikset oli huippuja.
Kasvaako sinusta KOSKAAN aikuista?
- en tietä.
"Elämä on" vai onko se?
- mitähän se elämä on? tyhmätyhmä slogan.

vapaus ja ahdistus.Tiistai 06.05.2008 15:38

nukuin siis noin 15tuntia ja heräsin aurinkoiseen aamuun. unissani mm. irtisanoin itseni, koska herra ylipäällikkö osoitti suurta halveksuntaa jotakin ihan tuntematonta maksullista naista kohtaan. minä tuohduin tästä niin valtavasti, että irtisanoin itseni. ja koska olen sairaalloisen egoisti, niin siinä unessa sen irtisanomisen jälkeen toivoin hulluna, että minua rukoiltaisiin ja luvattaisiin vaikka kuu taivaalta, että jäisin töihin. :D olen sairas. mutta ehkä minulla on toivoa, kun pystyn ongelmani myöntämään. ;p
kävin aamulla kävelyllä ja se oli tuhoisaa, koska laitoin ihan liian vähän varusteita. tuli kylymä. ja asiaankuuluvasti valitin tilanteestani koko matkan topille. olen ihastuttavaa seuraa... vastasin myös kahteen duunipuheluun, jotka eivät onnekseni olleet kovin kinkkisiä ja lisäksi kuulin, että työvoimasta on yksi henkilö sairaana. jippijee. meinaa nimittäin hirveän määrän töitä meille muille. ajattelen sitä asiaa sitten enemmän huomenna, kun menen töihin. muutenkin edessä yhdeksän päivän duuniputki, joten saattaa olla aika rikkinäinen olo jahka ensi viikon to-ilta koittaa... onneksi silloin saapuu lissu&elli ja suuntaamme jyrkälle harrastamaan nesteytystä.
löysin kirjastosta useita hyviä kirjoja ja jos vaikka niitä alakaisi lueskelemaan. illemmalla täytyy käyttää kisuliinejä ulkona, eilen ei käyty, kun olimme pyöllemylskyn keskuksessa. minä tietenkin nukuin. ;)

uninen minuus.Tiistai 06.05.2008 01:13

nukuin kolmen tunnin päikkärit. heräsin tossa äsken... nukuttaa edelleen. jaiks. kai se on vain nukuttava. :)

aamu.Lauantai 03.05.2008 10:29

niin se vain on kesäinen sää tullunna. ja hirvittävä kiirus alkanut kaupalla. eilen en oikeastaan tehnyt mitään muuta kuin säntäilin ympäriinsä yhdeksän tuntia. kuudelta, kun työt loppuivat, päätin suunnistaa kaupan kautta rantsuun nauttimaan muutaman oluen. ja ajoissa suuntauduin kotiinkin. tänään vähän aikaisemmin duuniin, että ehtisin laittaa kasveja esille ja kastella ennen ryysiksen alkua. onneksi on tällainen torso päivä eikä huomennakaan ole kuin neljä tuntia ahkerointia.
kissojen kans on pari kertaa ulkoiltu ja naapurin setä kysyi artun nähtyään, että minkä rotuinen tuo sinun koira on... :) ja kun sitten tajusi valjaissa olevankin kissan, niin ei ymmärtänyt miksi en pidä kissoja vapaana, koska olisi niiiiin mukavaa, jos ne vierailisivat heilläkin... saattaisi olla toinen ääni kellossa, jos oikeasti niitä vapaana pitäisin. ;)
tännään pitäisi jaksaa siivota töiden jäläkeen... tuntuu aika mahdottomalta ajatukselta. nuo järkyttävän kiireiset työpäivät vie aina voimat niin täydellisesti, että ei täällä kotona oikein jaksa tehdä mitn.
ja mahhaankin koskee. valivali. :)

autolla on kesäkengät.Tiistai 29.04.2008 00:34

vihdoinkin saimme ne vaihdettua. hyveli homma. äiti oli paistant vohveleita ja söin niitä asiaankuuluvasti tuhansia. ainakin.
huomenna ois vapauspäivä ja aion pestä pyykkiä ja lukea kirjoja. se on niin mukavaa se lukeminen.shitten pitää käydä viemässä tuo minun vanaha sänky topin kämpille.
kädet on jotenkin hetkellisesti tuhoutunut multasäkkien nostamisesta ja viime yönä heräsin kolmesti siihen, että olin aivan torso iliman käsiä, kun ne oli puutuneet kokonaan "pois". inhottava tunne. van jospaan se siitä helepottaisi.
jaijai. töissä oli kiirus, mutta menipähän päivä nopeasti. :)

[Ei aihetta]Sunnuntai 27.04.2008 16:53

Kuinka hyvin tunnet sisaruksesi!?


1.Hänen nimensä on?:
- zaakku
2.Koska hän on syntynyt?:
- kaksikuusinollayksikasikaks.
3.Milloin hän viettää nimipäiväänsä?:
- 19.7
4.Millaista musiikkia hän kuuntelee?:
- ainahhii kotiteollisuutta.
5.Tiedätkö kuka on hänen paras ystävänsä?:
- valmaankin äitee. :)
6.Miten kuvailisit häntä?:
- jaappanialainen.
7.Paras ohje mitä hän on sinulle koskaan antanut?:
- millaheisuntäytyymuuttuu.
8.Muisto teistä jota et tule unohtamaan?:
- onhan niitä kyllä niiiiin monta.
9.Murehtiiko hän usein tekemisiäsi?:
- joskus oli aika, jolloin valitettavasti joutui murehtimaan.
10.Oletteko läheisiä?:
- jep.
11.Tiedätkö hänen salaisuutensa?:
- en tiijä.
12.Mitä hän sanoi sinulle viimeksi?:
- nauroi, koska yritin herättää häntä kertomalla fantasiastani, jossa olisin pukeutunut maissintähkäksi ja kiipeäisin palmuun. ?!
13.Koska näit hänet viimeksi?:
- lohnottaa tossa sohvalla selkäni takana.
14.Jos hän olisi eläin, niin mikä kuvastaisi häntä parhaiten?:
- ehkä kissa.
15.Millaista hänen elämänsä on tällä hetkellä?:
- kiirusta. nyt sillä on varmaan rapula.
16.Tappeletteko usein?:
- jups. :)
17.Onko hän koskaan kieltänyt teidän olevan sukua?:
- en. mutta minä sanoin kyllä lapsena kerhossa, että emme ole sukua. :)
18.Oletteko samannäköisiä?:
- ei tods.
19. Keskusteletteko asioista?:
- joshkus.
20.Mikä/mitkä teitä yhdistää?:
- samat geenit.sama duunipaikka.sama kaupunki.
21.Onko hän koskaan pitänyt puoliasi?:
- monelta.
22.Oletko nähnyt hänen itkevän, koska viimeksi?:
- en muista milloin, mutta olen nähnyt.
23.Kauneinta mitä hän on koskaan sinulle sanonut?:
- en muista. :)
25.Millaista elämäsi olisi ilman häntä?:
- huonompaa.
26.Asia mistä hän ei koskaan luopuisi?
- tietokone?!
27.Hänen suurin saavutuksensa?:
- ihan vain elämä sinällään.
28.Mistä hän huusi sinulle viimeksi?:
- lauantai-aamuna karjuttiin toisillemme.
29.Mitä haluaisit sanoa hänelle nyt?:
- ALA HERÄTÄ!!!

helevetin iso myy.Sunnuntai 27.04.2008 15:50

ääh. koko viikko ollunna töissä kiirusta ja ahtistusta ja sitten taas kiirusta. eilen duunin jälkeen kävimmä hakemassa minnan sonkkikselta tyttöjen iltamiin. käytiin saunassa, leikittiin turvenaamioiden kanssa ja sen jäläkeen syötiin hyvin ja juotiin vielä paremmin. oli oikein lystikästä. minä pukeuduin otsikon mukaisesti saatanallisen suureksi myyksi.
äsken kävin katsomassa makuuhuoneeseen uutta sänkyä, yöpöytiä ja lipastoa, joita duunikaveri myy pois. ne olivat aivan mainiot minulle ja pitää joku ilta käydä ne hakemassa tänne. mukavaa saada leveämpi sänky; mahdutaan molemmat nukkumaan ihan kunnolla eikä tartte ahdistua tilan puutteen vuoksi kummankaan.
odotan tässä, että neitokaiset olisivat valmista kauraa ja lähden viemään heitä koteihinsa. sitten haen topin ja käydään ostamassa jotain mukavaista roskaruokaa. :) ajatus ei oikein luista, taidan lopetta kirjuuttelemisen tähän. piste. :)