IRC-Galleria

mummon hautajaiset oli eilen ja ne oli aika mukava tapahtuma, jos hautajaisista nyt voi niin sanoa. oli mukavaa nähdä sukulaisia ja hupatella kaekenlaesta.
illalla suuntasimme kuppilaan ja siellä oli aika vähän jengiä, mutta tulipahan käytyä. vissiin tuli suhteellisesti tumuakin otettua, koska nyt koskee päähän, janottaa ja aamulla meinasin käydä huutelemassa suureen valkoiseen posliiniluuriin, mutta ee sitten onneksein tarvinnutkaan. krapulainen oksentaminen on hirrrrveää. yäk.
pitäis suoriutua jossain vaiheessa kalakukkojen maille, jos vain sais itsensä liikkeelle. pakkasen pitäis lauhtua, mutta vielä tällä hetkellä tojottaa se kolomekymmentä mittarissa. juna lähtis neljän aikaan, jospaan sitä sais ihtensä koottua siihen mennessä. äh.
eikaitsitäkummempaa. huomenna taasen arki, se ei ole kivaa, koska nukkuminen on jäänyt aika vähiin. kun viikolla herää joka aamu viideltä, ei viikonloppunakaan ossaa nukkua aamuisin pitkään. ja sitten illalla alkaa nukuttamaan jo seiskalta. mummo-aikataulu. ;)

ahtistus.Maanantai 16.01.2006 20:27

sunnuntai meni vain ollessa. baari-iltamat oli ihan jees, tulin kuitessii ajoissa nukkumaan ettei vallan karkaa moottoriajoneuvo hallinnasta. maanantai oli taas yhtä ankea kuin aina ennenkin. tai no, oli oikeastaan ihan jees päivä. aamulla duunis, sit kävin himassa suihkuamassa ja juomassa kahvit ja sitten suuntasinkin kouluun. ja oli kasvibiologiaa ja sehän olikin vallan hauskaa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. ja sitten kävin äsken duunailemassa sen iltapaikan kuntoon ja nyt sitä vain ja vain voi olla. huomenna on vappaapäevä. se on aikasta juhlallista. keskiviikko duodaduoda-mies opettaa varpasjärven murteella meille puulaatikon askartelua. tai taitaa toisilla olla se jo valamis, kun minähän se olinkin ennen joulua duuniharjoittelussa, kun olisi moista askartelupaskartelua ollunna. vuan ee kummempia.

laavantae-iltapäevä.Lauantai 14.01.2006 18:03

aamulla olin virkeä ajoissa ja kävin käyskentelemässä rannalla ja sitten kävin kaupassa ja värjäsin hiukset. ja sitten söimme ja katsoimme telkkaria. viime yönä katsottiin zombie-leffa ja suomalainen koti-ikävä ja ne oli ihan jees. nyt väsyttäis, mutta on levoton mieli eikä kykene nukkumaan. kuuden aikoihin jos hilpaisis keskustaan ja vaikka otikseen nauttimaan muutaman olusen ennen ku mennään henkkaan. on ollut mukava päivä, kun ei ole tarvinnut hötkyillä minnekään. äärimmäisen harvinaista hubaa sellainen piiiiitkäään aikaan. :)
eilen supersankari zizkoksen kanssa koulun jälkeen ottopoikaan kahvittelemaan. teininoita tuli kanssa. istuskeltiin ja hupateltiin ja äitee yritti kovasti soittaa vuan myö ee jaksettu vastata. ja sitten soittaa tiemulainen ja kysyy, että kuinka äiti jaksa... soitin sitten het´paikalla takasin ja niinhän se oli täräyttänyt liukkaalla tiellä toisen auton perään, ONNEKSI kenellekään ei käynyt mitään. huh. sirralla olivat kuskanneet teekoohon ja siellä todenneet, et ei oo mitn sen kummempaa sattunu. pikkasen säikäytti... ja sitten illalla hirveessä unipuutoskrampissa ja muutenkin hermoheikkona totesin tupsutassulla olevan taas jonkun tyhmän virtsatietulehduksen. aloin antaa sille viime kuurin loppuja tabletteja. se kyllä syö, juo ja nukkuu ja on virkee, että pitää zuumailla ell-tarvetta. aamulla olin kyllä varma, et se kuolee. tekniikankoe meni varmaan ihan mukawasti läpi ja sen jälkeen tulinkin koettiin nukkumaan. tänään oli palkkapäivä ja se on päivistä mukavin, kävin aamulla ostamassa safkaa ja nyt sitten vasta aloin valmistamaan päivän ensimmäistä ruokaani, koska olen käyttänyt ajan muuten nukkumiseen. ei voi kun nukuttaa, kun kaks lämmintä kissaa hyrisevät vieressä, ihan väkisinkin painuu silmät kiinni.jeps, vaun ei kait tässä kummempaa. zamuliiiii tullee viikonlopuksi ja lizzun autosta oli katkennu pakoputki. toivottavasti ei tartte kissaa minnekään päivystykseen kiikuttaa viikonloppuna. jes. nyt menen.

pipuli.Tiistai 10.01.2006 18:22

oli aika väsy herätä aamulla duuniin, mutta selviydyin. koulussa oli ihan mukavata ja ruoka oli ihan hyvää. ja sää oli ihan hyvä. ja mulle kuuluu ihan hyvää. ;) heidi kävi kahvella, se olj kivaa. kävin just kaupassa ostamassa PERUSELINTARVIKKEITA ja nyt odottelen, että tuo yks saa leivottua sämpylöitä, joita voin naattia. huomenna vain duuni, mut ei koulua. ajattelin silti käydä einestämässä ilmaisen ruokani. pitäis käydä äänestämässä, kunhan sais siirrettyä itsensä sinne postiin. buahahhaa. torstaiksi pitäisi opiskella havutenttiin ja perjantaina tekniikankoe, ee muuta. ihana viikonloppu tullee ja saapi vain olla kiffojen kanssa ja nukkua ja kahtoa telekkaria. toooosi mukavaa! :)

umppalumppa.Maanantai 09.01.2006 10:56

eilen iski valtava eroahdistus, kun ihmiset lähti poispoikkeen illalla. oli ihan kamalaa. nyt ymmärrän, kun ihmisille tulee loman jälkeen ahdistus ja masennus arkieloon palaamisen takia. oli ihan kummallinen olo. illan mittaan sitten vähän rauhoitumme vaikka takaraivossa jyskyttikin ahdistuksen moukari. yöllä nukuin aivan älyttömän huonosti, heräsin koko ajan ja luulin, että mintsu nukkuu mun vieressä ja mietin, että mitä se siinä tekee. aamulla heräsin kellon soidessa varttia vaille viisi, söin puuroa, join kahvia ja hupattelin kissoille. vähän harmitti, kun lehti ei ollut tullut edes silloin, kun lähdin puoli kuudelta pyöräilemään duuniin. duuni oli aika helppo, puoli kasilta kaikki oli valmiina ja sitten suuntasimme siskoksen kanssa shellille kahville ja nyt istun koulussa ja odotan, että kelli olis kymmenen ja alakais toiminta.

ah. kylläpäs nukutti koulusta tultua... nukuin vartin ja sitten lähdin iltaduunia katsomaan. ja se oli kans sellainen vajaan puolen tunnin kohde. nyt tulin koettiin ja väsyttää. kohtahan olisi yöunien aika. keskiviikkona on vapaapäivä. huippua.

hipitihiii.Sunnuntai 08.01.2006 13:36

heräiltiin tuossa justiinsa. eilen käytin immeisiä baarissa, en juonu ite mitn, koska ei oikein maistunna. ja toisetkin ottivat vain muutamat. oli mukavaa. ja nyt on viehättävä aamuhetki, kun hupatetaan tyhymiä asioita ja ollaan vuan. äiti&isä aikovat tulla kohta kahville, laitoin viestin, että tuovat paljon pullaa, koska on vieraita jonkin verran. pittäis kaupassakin käydä, että olis särvintä illaksi. jospa joku paikka olis auki. ihanaa olla täällä. pitkästä aikaa. ja ihanaa, kun huomenna alkaa normi elämä. vaikka onkin ikävä kaikkia mukavia ja rakkaita ihmisiä stadissa. sinne on aina niin mukavaa mennä!

junailua ja kiirusta.Lauantai 07.01.2006 18:54

aamulla aikaisin herräilin ja sitten suuntasin kohti pasilan asemaa kohdatakseni matkaseurani ja sitten silpaistiin junalla kupijoon. ystävyydet tulj hakemaan asemalta, käytiin kaupassa ja nyt täällä maistellaan olutta ja bintsunen tekköö ruokoo nälkäisille. kissat olivat kunnossa, mikä oli suuri huoleni koko ajan. :)
baariin ei toivottavasti tänään ole tarkoitus suunnata, koska en oikeasti jaksa minnekään suunnata. huoh. huomenna saa nukkua niin pitkästä aikaa kunnolla ja sitten maanantaina onkin taas aikainen herätys ja arki alakaa. pimpidipii.

unisuus vieraanani.Perjantai 06.01.2006 08:58

juu, hyvin tuli uni, ei siinä mitn. ja herääminen oli just niin vaikeaa, kun epäilinkin. mutta pääasia - duuniin pääsin enkä oo vielä tuntiin nukahtanu kertaakaan. ;) just mietin, että en oo ollut kuukauteen kuopijon kotona. hieman matkalaukku-eloa, mutta eipähän tuo tuota näköjään ongelmia. koti on siellä, missä kulloinkin on oltava... mutta aika mukavaa kyllä huomenissa suoriutua kuopioon. alkaa normi-elämä kissojen kanssa. 21.päivä on mummon hautajaiset ja viikko sen jäläkeen zynttärit, mutta sitten voiskin jo rauhoittaa tilanteen ja pysytellä kuopijossa suhteellisen tasaisesti. hiihtolomallakin on varmaan duunia siellä suunnalla, et ei tarvitse suuntailla stadiin, vaikka ei siinä mitn, täällä on aina yhtä mukavaa! on sinänsä tosi kiva, että on ihmisiä niin monessa paikassa, missä aikaansa voi viettää.
pitäisi aloittaa uusi elämä ja keksiä joku harrastus, mutta en keksi mitn mukavaa. hydroon ajattelin ilimottautua, mutta ah - keskustan uimahallissa on yks ainoa vuoro ja se on keskiviikkoisin 15.00. että eipäs paljon siihen aikaan ehdi. jotain hauskaa pitäis keksiä. jaiks. pittää suunnitella vielä hyväksi (ja ennen kuin huomaankaan, on jo kesä ja siihen se sitten tyssääkin harrastus...). ;) kesäkin aavistuksen ahdistaa, vuokrasopimus on toukokuun loppuun asti ja sen jäläkeen taas vähän auki. mut ei vielä jaksa ajatella asiaa ihan täytellisesti. plooh.

tipaton - pah!Torstai 05.01.2006 22:50

juupa, gyl maar kestikin mun tipatonta huikeat neljä päivää... peegele. ilta meni skolessa ja stadin tähdessä miksun ja herra huun kanssa. oli mukavaa, ei sinällään kyllä valittamista. huuhaa lähti vielä jatkoille lizzuksen luokse ja siellä otettiin parit tumut... aamulla kyllä tunsi sielussa ja ruumiissa, että jottain oli tullu nautittua. ja iltavuoro duuniin. ei vielä kovin hyytynyt olo, mutta voipi olla, että huomenna aamuvuoroon herääminen on yhtä helvettiä. puih. huomenissa vika duunivuoro tällä erää täällä, illalla jos ei muuta ni lötkötän lipsun ja ellin himassa ja valmistaudun lauantain junailuun. maanantaina alakaakin sitten jo arki, piiiitkästä aikaa. eipä oo kyllä tullu lomailtua liiemmin, kun on vierähtännä täällä duunissa aika, mutta eepä se mitn. maanantai-aamuna alkaa myös uusi viikkoduuni, vähän jänskättää, ku ei tietä millainen mesta se on. blööh. mutta eeköön tuo onnistu.
nyt pittää varmaan viimeistellä duuni ja alkaa odottamaan poispoikkeen lähtöä. hipitihapiti.