IRC-Galleria

matti mainio.Keskiviikko 01.03.2006 17:30

ja jeespoks - pertsinä ei koulua. se olikin ainoa informatiivinen asia, mikä tältä päivältä päähäni jäi. niin ja että ei voi sanoa enempi kun se on enämpi. lisäksi luin aika monta sivua arto paasilinnan kirjaa, pelasin matopelillä uudet ennätykset, nipistin tintsua pari kertaa ja käyttäydyin mainiosti. ihan yhtä helevettiä ollu tämä viikko tuon opiskelun puolesta. raahautua aamulla kasiin kouluun ja kasvattaa elintä otsassaan suuremmaksi ja suuremmaksi, kunnes pääsee kotiin. ohhohhoo. onneks enää huominen päivä ja sitten lomailun fiiiilinkiä. pertsiksi on piletit ostettuna verjnuarmua varten ja lauantaina suuntaan ystäväisten kyytillä sondepondelle, seikkaillakseni siellä hamaan harmaantumiseen saakka. tainoeinytsent. mutta alustavasti jonniin päivän jos kuljailis ja sitten tänne hengittämään. kohta on kevät ja tänään, kun oli aikaa miettiä koko päivä kaikkia turhia asioita, ehdin jo hetken ahdistua toukokuusta, kun pitäisi muuttaa sinne iidensalmeen ja muuttaminen on niin pyllystä!!! mutta toisaalta aika mukavaa aloittaa duuni ja tsillensä. liikaa aikaa, liikaa ajatuksia ja liikaa energiaa tuottaa liikaa ajatuksia liialla ajalla... :) nyt keitän kahvetta, jospaan se tästä ratkiais.

jos eilinen oli tylsä...Tiistai 28.02.2006 20:30

...niin tänään oli vielä tylsempää. yritin lopettaa kymmenen jälkeen aamulla hengittämisen, mutta se ei onnistunut, koska ytimenjatkeeni toimi tylsyydestä huolimatta moitteettomasti. vittu. käytiin tintsun kanssa leffassa katsomassa kummeli-leffa ja se oli hyvin viihdyttävä kokemus ankeroisen päivän jäläkeen. pyhistä lupauksista ja olemattomasta budjetista huolimatta, oli pakko ostaa äsken kaupasta halpis-keksejä ja jos vaekka kohta jois kahvia. uuh. huomenna on jo keskiviikko, onneksi. tosin se tarkoittaa, että sen jälkeen tulee vielä torstai, jolloin ankeus jatkuu. perjantai menee varmaankin sitten loma-huumaillessa. hoppas.
melekeistä tuhosin itseni, kun kaaduin vaihteeksi taas pyörällä. mutta en tuhoutunutkaan, koska olen tuhoutumaton.

kurnau sanoo kissa.Maanantai 27.02.2006 21:18

väsyttää. tooooooosi paljon. mutta vielä ei voi nukkua, koska elämä saattaa valua hukkaan, jos nukkuu... ;) ei pystynyt enää yhtään ankeampaa koulussakaan olemaan. meinasin aiheuttaa itselleni aivovamman lyömällä pään kovasti seinään, mutta olin tuon välähdyksen omaisen idean ilmaantuessa jo niin passivoituneessa tilassa, että en kyennyt toimimaan.jätin sen sitten tekemättä. huomenna, jos sama tylsyys jatkuu, yritän päättää päiväni hyppäämällä pää edellä tuolilta.
heltsingissä oli kivvaa. lissun luona oli kivvaa ja veljeni oli jälleen kerran mitä mainiointa matkaseuraa. olutta tuli otettua pitkästä aikaa, mutta ei nyt mitenkään liikaa. määrät ovat suhteellisia. ;) hieman tuli ikävä helsinkiä - tai ei oikeastaan kuin sitä kallioo. se oli vain niin pitkään sellainen koti, että tulee aina ikävä, kun siellä käy. ja onhan siellä ihan oma fiiliksensä.
pitäis ehkä keittää teetä. jospa se auttaisi tähän ankeuteen ja suureen särkeen mahassani.

pahapahapaha flunssa.Torstai 23.02.2006 18:20

ei onneksein minulla vaan kämmppiksellä. tänään oli niin turha päivä koulussa, että höh. ois voinu ihan hyvin jäädä myös fyysisesti himaan. huomenna lähetään heltsinkiin, vaikka nyt tuntuu vähän ankeelta lähteä, kun olis ihan mukavaa olla kupijossakin, mutta tiijän, että siellä tullee olemaan mukavaa. huomenna käydään jossain syömässä ja lauantain lähdetään kallion kuppiloihin, niihin on ollut hirveänkovasti ikävä. ja sunnuntaina sitten takaisin pohjoiseen. pitäis kai pakata jotain vaatetta rinkkaan, kun henkinen veljmies esis noutaa minut toivottavasti hetisuoraan koulun jäläkeen ja lähdetään suoraan matkaan. oispaan sitten ajoissa perillä. mut nyt menen juomaan tiitä. hipsis. ;)

parisuhde perustuu paskan puhumiselle.Sunnuntai 19.02.2006 19:25

hahaa, luin jottain vanahoja lappusia ja päiväkirjoja ja sieltä löysin tuon tomin ja jannen monen päivän kännissä kehittelemän viisauden, jonka sitten otsikoksi lykkäshin. aika ankeroista on ollunna. eilen kävin yhdellä ja näin muutamaa tyyppiä, olj ihan hauskaa.
ja koska oon niin h**´vetin ankea, niin tungen tähän vielä yhdeän tällaisen ihan hulvattomasti perseestä olevan kysely-jutun enkä haasta edellisenkään tapaan ketään, koska oon niin ystävällinen enkä pakoita kettään. ;) hahhahaa. jospa ens viikolla olis jottain ihan oikeaakin kirjoitettavaa. ;p
TÄMÄNHETKINEN:
1. Sijainti? - kuopijon satama-alue
2. Opiskelu/työpaikka? - puutarhuri-opiskelut ja siivous-duuni
3. Vaatetus? - atitaksen huppari ja verkkarit ja hienot omatekemät villasukat
4. Olotila? - ihan jees.
5. Musiikki? - kotiteollisuutta kuuluupi.
6. Ärsytys? - njaah, ei oikeastaan mikkään. paitsi että aurinko vois paistaa.
7. Ilon aihe? - kohta valmistuva kahvi.
8. Ihastus? - no ee kyllä oo. paitsi eilen näin baarissa hienon pitkätukkaisen miehen. mutta en kyllä ihastunut, oli vaan hieno fleda.
9. Ajatus? - kahvia.
10. Mieliteko? - kahvi.
VIIMEISIN:
1. Humala? - öh... olin ihan pienen hetken humalassa joskus pari viikkoa sitten lauantaina, mut sitten alkoi väsyttämään ja nukuin vartin humalani pois. ;)
2. Automatka? - jaa, pertsinä istuin bussissa muuruvedelle ja takas.
3. Kalenterimerkintä? - puhelimen kalenteriin taisin merkata eilen, että muistan lähettää tuntilistat.
4. Elokuva? - en muista sen nimeä... joku joka tuli telkkarista. leffas oon viimeksi käyny kattomassa pingviini-jutskan.
5. Tekstiviesti? - sisaruuden zamulilta.
6. Lääkäri/sairaalakäynti? - sillon tossa synttäreiden jäläkeen torstaina, helmikuun alkua?!
7. Vaateostos? - enpä kyllä muista... tai no, porukat osti mulle ulkoilupuvun marraskuussa.
8. Matka? - pertsinä muuruvedelle... ;) mut sellainen pitempi... öh, sillon joulun jälkeen stadiin.
9. Pettymys? - en ennää muistele sitä.
10. Unohdus? - en muista?! :)

SEURAAVA/TULEVA:
1. Keikka/konsertti? - varmaannii maaliskuun alussa verjnuarmu henkassa ellei tuu sitä ennen jotain yllätystä. en usko, et tulee. ;)
2. Yöpaikka? - oma sänkyläinen.
3. Ostos? - njaah, huomenna varmaan ostan uimalipun, ku menen uimaan ja sit jotain ruokaa´, ku en mene koululle syömään.
4. Rahanlähde? - pertsinä pitäis tulla tili.
5. Tavattu ystävä? - ai kenet tapaan seuraavana? entietä???
6. Soitettu puhelu? - jaa, jos soittaisin vaikkapa minnalle viikonlopusta.
7. Teko tämän kyselyn jälkeen? - menen istumaan nojatuoliin ja katson telkkaria.
8. Juhlan aihe? - ööh, en minä tiijä. no seuraavat suuremmat tiedossa olevat kinkerit ovat teemun kolmekymppiset, mut nekin vasta toukokuussa.
9. Lupaus? - en minä mitään lupaa.
10. Syöty ruoka? - varmaan kahvia ja kahvia.
LEMPI:
1. Jogurtti? - tyrni
2. Tupakkamerkki? - ei oo mitään lempi, mut anis-rööki on joskus aika jännää.
3. Elokuva? - en osaa sanoa.
4. Itsetehty ruoka? - lasagne ja nakkikeitto.
5. Rakkauslaulu? - ne vanhat iskelmät on mun mielestä hianoimpia.
6. Baari/Ravintola? - ottopoika ja henkka kuopijossa, rode ja skole heltsingissä, holis snodella, kojjootin yläkerta iippolassa.
7. Auto? - esteri oli ihana!!!
8. Sunnuntain viettotapa? - ulkoilu, mussiikin kuuntelu, typerät pohdinnat, syöminen ja yleinen ähöttäminen.
9. Ruokakauppa? - valintatalo, ku on lähin.
10. Levyn kansi? - niskalaukauksen kylmän tilan kansissa on muutama hieno kuvatus.
EPÄMIELUISIN:
1. virvoitusjuoma? - joku lemon cokis tms. yöööök.
2. Asia kotipaikkakunnallasi? - virallinen kotipaikkakunta on helsinki ja asuinpaikkakunta kuopio, molemmissa on hyviä ja huonoja puolia. en ossaa sanoa. kaikki paikat maailmassa on tasapuolisesti yhtä persiistä, eletyt ja vietetyt hetket sekä ihmiset tekevät niistä hetkittäin mukavampia kuin toiset.
3. Herätys? - sellainen, että huomaa nukkuneensa liian pitkään ja on myöhässä.
4. Suudelma? - mikä se on? :)
5. Karkki? - hyy, joku laku on aika karmeaa. syön sitä kyllä silti, koska se kulkee karkki-nimellä. ;)
6. Puoli itsessä? - en tietä. en ole objektiivinen sanomaan muuta kuin että minussa ei ole epämieluisia piirteitä... ;D
7. Sairastettu tauti? - vesirokko oli ihan kamala.
8. TV-ohjelma? - se kaljuuntuva tohtori, joka jakelee puku päällä elämänohjeita tyhmille amerikkalaisille nelosella. sen lisäksi ne idiootti puhelinpelit, joissa se isonenäinen ämmä huutaa "jännittävää, jännittävää, tiedätkö kuinka monta tuntia on vuorokaudessa a) 3 b) 7 vai c) 24? ja pitää heti sanoa, että kolmen tunnin vuorokausi olisi tosi lyhyt ja b-vaihtoehto on todellakin väärin, oikea vastaus on cee 24 tuntia, mutta tiedätkö sinä vastaukseeeen!" tekis mieli räjäyttää telkkari, jos vahingossa satuu vilauksenkaan niistä ohjelmista näkemään. PLAAAH!
9. Alkoholijuoma? - siideri. ei voi olla mitään niin pahaa kuin mikään siideri. hyi!
10. kieli? - saksa kuulostaa aika karmealta. mut olis silti mukawa osata sitä puhua. että ei oo oikeastaan. mutta epämiellyttäviä kieliä kyllä on olemassa.


[Ei aihetta]Perjantai 17.02.2006 21:40

1. Minkä värisellä tuolilla istut nyt ?
- punaisella, koristeltu kissankarvoilla elikäs melekein harmaa

2. Minkä värinen paita sinulla päällä ?
- musta ja kuten tuolikin, koristeltu kissankarvoilla...

3. Millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässäsi ?
- joku pieni ankan tapainen ötökkä

4. Mikä on kännykässäsi soittoäänenä ?
- tsiinähän soi tuo aironmeidenin thötruuuupperi yleensä ja äeteen äänenä on pienet sammakot

5. Ketä mietit juuri nyt ? ( mainitse henkilö )
- en kyllä yhtään kettään.

6. Montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit ?
- nukuin varmaan viisihiisi

7. Tuorekurkku vai suolakurkku ?
- no aika ehottomasti tuorekurkku, koska suolakurkku on paholaisesta

8. Joululoma vai kesäloma ?
- kesäloma. se on pitempi ja yleisesti ottaen keskilämpötilaltaan korkeampi.

9. Mikä on toinen nimesi ?
- maria

10. Mikä on vimeisin sana jonka sanoit ?
- varmaan notta voe helevetti.

11. Kenelle sen sanoit ?
- itselleni

12. Mitä odotat tällä hetkellä eniten ?
- että irtaudun tästä koneen ääreltä

13. Millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit ?
- polokupyörällä tolokusti.

14. Mitä pelkäät tällä hetkellä eniten ?
- en oikeastaan mittään. ainahan se suurin pelko on, että jollekin tutulle sattuu jotakin ikävää.

15. Mitä söit viimeksi ?
- jugurttia.

16. Mitä joit viimeksi ?
- vettäettä

17. Voisitko kuvitella olevasi opettaja ?
- joo voisin. olisin ihan älyttömän huono opettaja!

18. Kuinka pitkä olet ?
- 172, sotilaspassin mukaan.

19. Mitä kuuntelet juuri nyt ?
- verjnuarmua

20. Montako lävistystä sinulla on?
- njaah, yhteensä vissiin kuusi, mutta koruja en piä.

21. Missä lävistykset on ?
- korvissa ja nenässä

22. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto ?
- tiskaus. yäk.

23. Minkä nimistä lehteä luit viimeksi ?
- savon sanomat

24. Minkä merkkistä huulirasvaa käytät ?
- en mitn. huulirasva kuivattaa huulia ihan älyttömästi.

25. Onko tylsää juuri nyt ?
- aivan hillittömän tylsää, en vissiin ehkä muuten tätäkään kirjoittaisi....

26. Keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi ?
- henkiseltä veljeltäni esalta.

27. Minkä väriset hiukset sinulla on ?
- puna-henkiset.

28. Mitä kappaletta inhoat ?
- enpä tiiä. kaikkea sitä mitä tullee musiikkitiiviiltä.

29. Kampaatko hiuksesi joka päivä ?
- joo, vaikka sitä ei varmana kukaan uskokaan. :)

30. Kuinka usein käyt saunassa ?
- vähintään kerran viikossa.

31. Minkä merkkinen polkupyörä sinulla on ?
- tuntulisopuli

32. Minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät ?
- suihkusaippuaa. jaa se on joku plöö ja sitten spa-sana on siinä kanssa. ei jaksa käydä tarkistamassa.

33. Minkä värinen hiusharjasi on ?
- mustaaah.

34. Mitä kanavaa katsot eniten ?
- en tiijä. varmaan kaikkia aika saman verran.

35. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua ?
- pitkulavarvas-kissa on lähin eläväinen otus, mutta varmaan lähin ihminen on seinän takana oletettavasti oleskeleva nuapurin täti/setä.

36. Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi ?
- taespas olla 4+

37. Oletko ikinä jäänyt luokallesi ?
- nöyy.

38. Oletko ihastunut johonkin ?
- ai nyt? oon ihastunut ajatukseen viikonlopusta.

39. Oletko koskaan ihastunut opettajaasi ?
- en, vaikka niistä oon unia nähnytkin. ;)

40. Lempieläin ?
- kaikki eläimet ovat ihasstuttavia. lehmät, kissat ja koirat, ilvekset ja karhut - kaek.

41. Kuka on paras ystäväsi ?
- noentiijä. varmaannii esis ja zaakku.

42. Oletko koskaan hakannut ketään ?
- joo, sisaruuttani.

43. Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa ?
- no-life-piikki; äiteen.

44. Vietätkö paljon aikaa internetissä ?
- jonkun verran, en kyllä älyttömästi.

45. Vihaatko koulua ?
- enen. koulu on mukawata.

46. Onko sinulla sosiaalista elämää ?
- gyyyyllägai. jonkun verran.

47. Pidätkö matkustamisesta ?
- pidän, paljon.

48. Oletko hemmoteltu ?
- njaah, en ole objektiivinen vastaamaan tähän kymysykseen.

49. Juotko paljon vettä ?
- juon.

50. Mitä hammastahnaa käytät ?
- noenmuista!!!

51. Onko sinulla kännykkää ?
- tottapakai.

52. Jos on niin minkä merkkinen ?
- nokialainen.

53. Onko sinulla rusketusta ?
- ei vissiin taida tähän aikaan vuodesta hirviästi olla. mutta kyllhään tuo aurinko alkaa jo paistamaan, että kohta varmaan on.

54. Ärsyynnytkö helpolla ?
- en tods.

55. Miten purat vihaasi ?
- en oikein tietä. soitan pianoo ja kuuntelen musiikkia. tai sitten lähdin kävelemään.

56. Oletko koskaan saanut potkuja töistä ?
- en.

57. Oletko töissä ?
- osa-aikaisesti jups.

58. Haaveiletko paljon ?
- kyllä, n. 99% ajasta.

59. Millaisen tatuoinnin haluaisit ?
- piäkallon.

60. Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus ?
- tännään kehuttiin avusta, selkeästä suunnitelmasta jne.

61. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa ?
- no totta maari. mut ei mitään kolmekymppistä poikasta enää, kitosh!

62. Milloin oksensit viimeksi ?
- en muista.

63. Kengännumerosi ?
- 40

64. Minkälainen olo sinulla on tällä hetkellä ?
- ihan hyvä.

65. Mainitse yksi huono puolesi ?
- oon tyhymä.

66. Menisitkö naimisiin rahan takia ?
- en varmaan.

67. Oletko enemmän äidin vai isän tyttö ?
- molenpien.

68. Kirjoittavatko ihmiset nimesi väärin ?
- joo. patranen.

69. Jättäisitkö sukunimesi jos sinusta tulisi kuuluisa ?
- joo. mun taiteilijanimeksi tulee kuningas.

70. Henkinen ikäsi ?
- 127

71. Kuinka vanha haluaisit olla ?
- 20.

72. Oikea/vasen/molemmat kädet ?
- oikeeee.

73. Puhutko muita kieliä ?
- lontoo, ruotsi.

74. Elätkö elämääsi juuri nyt ?
- pulssi tuntuu ja saan lämpimän paskan tehtyä.

75. Vihaatko itseäsi ?
- en.

76. Onko sinulla pahoja tapoja ?
- syöminen.

77. Jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, mikä sen nimi olisi ?
- piikki the loordi.

78. Osaatko laulaa ?
- gyl, vähän. humalassa älyttömän kauniisti ja hienosti.

79. Tykkäätkö viettää aikaa yksin ?
- kyllä.

80. Onko elämäsi ollut hienoa tähän asti ?
- elämää.

81. Oletko itsevarma ?
- ihan normaalin itsevarma, joskus varmaan liikaa ja toisinaan taas liian vähän.

82. Tajuavatko muut sinut väärin ?
- sellainenkin vaara on.

83. Poltatko ?
- hips!

84. Luetko sanomalehtiä ?
- aina kun ehtin.

85. Käveletkö sateessa ?
- no jos alakaa satamaan vaikka ollessani juuri kävelyllä, niin en ainakaan pysähdy.

86. Oletko satuttanut itseäsi ?
- siis tahallani en, mutta viime viikolla tuli jonkun verran osumaa jäästä ja kolasta.

87. Oletko ollut rakastunut ?
- yäk. oon.

88. Oletko uinut alasti ?
- jesh, ei kesämökillä tartte tsimmareita.

89. Oletko ollut leikkauksessa ?
- juujuu.

90. Oletko nukkunut ulkona ?
- oon. intissä nukuttiin aika paljon ulkona.

91. Oletko ollut syömättä yhtenä päivänä ?
- en varmaankaan. siis silleen, että en mitään ois syöny.

92. Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä ?
- oon.

93. Oletko nukkunut koko päivän ?
- en, herään yleensä ihan ajoissa vaikka hirveessä krapulassakin.

94. Oletko ollut tv:ssä tai radiossa ?
- radiossa muutaman kerran.

95. Onko sinulla ollut yhtään homoseksuaalista ystävää ?
- on ollut ja on etelleen.

96. Paras inside vitsinne ?
- niitä tullee aina lisää. mutta ehkä hassut jutut menneisyyden henkilöstä ovat parhaita.

97. Kenen luona olit viimeksi ?
- ai luona? jaahassss. minnan ja temen luona olin viimeksi.

98. Koska nauroit viimeksi ?
- ihan tuossa justiinsa ässsken.

99. Kuka nauroi viimeksi sinulle ?
- lissupissu.

100. Joku joka saa sinut kuumaksi ?
- varmaan jos laittaisin itseni uuniin tahi nuotioon tms.

101. Ketä viimeksi ajattelit ?
- lissua ajattelin äsken, kun puhuin puhelimessa sen kanssa.

102. Seurusteletko ?
- en.

103. Oletko luotettava ?
- riippuu.

104. Kärsitkö masennuksesta ?
- ajoittain.

105. Oletko ilkeä ?
- oon ilkeä ajoittain. yritän kyllä etten olis, mutta kuuluu vissiinkin ihmisluontoon.

106. Oletko vainoharhainen ?
- jos oon väsyny tai krapulassa.

107. Oletko mustasukkainen ?
- en tai jos tunnen sellaisen fiiliksen, tapan sen pikimmiten. mutta joidenkin taannoisten sattumusten takia oon ehkä seuraavalla kerralla ihan reilusti mustasukkainen.

108. Lempielokuvasi ?
- niitonniinmonta.

109 Lempibändisi ?
- huips. eput on ollut aina suuli suosikkini, ihan pienestä asti. muita on sitten useita.

110. Lempibiisi ?
- niitäkin on niin monta.

111. Millaisia kirjoja/lehtiä luet ?
- kaikenlaisia. nyt luen artsin "maailman paras kylä", se on ihan hulvaton.

112. Lempivärisi ?
- punainen ja vihreä.

113. Lempiruoka ?
-´en tietä. intialainen ruoka on aika hyvvää.

114. Lempijuoma ?
- maito.

115. Omistatko lenkkarit ?
- kyyyllä.

116. Oletko perverssi?
- seurasta riippuen.

117. Tykkäätkö tavata uusia ihmisiä ?
- se on ehkä parasta mitä voi olla.

118. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä ?
- en tods.

119. Kenen kanssa katsoit viimeksi leffaa ?
- kissojen hyvässä seurassa eilen katsoin jottain ykkösen leffaa.

120. Mitä katsoit viimeksi telkkarista ?
- emmerdalen äskettäin.

on viiiiikonloppu eessä taaaas.Perjantai 17.02.2006 16:08

hipsishapsis. tännään oli lyhykäinen koulupäivä, ainoastaan muutama hassu tunti ja niistäkin aika pitkälti useampi tuokkonen istuttiin bussissa. ulos ei hirveästi mieli tehnynnäkään, kun oli kylymä kun ryssän helevetissä - kuten sanonta kuuluupi. kävin keskustan kautta ostamassa jottain safkaa viikonlopuksi, pitää minimoida uloslähtemisen tarve. ;) jos sitä kuitenkii kohta lähtisi hieman käyskentelemään ulos. on viimoset neljä päivää majaillu ulukona, niin tuntuu vähän tukalalta tämä sisätiloissa ähmöttäminen. kissat vain nukkuu ja telekkarissa pauhaa torino ja oluuumpialaeset.
huippua onnii, kun maanantaikin on vielä vapautta.
äh. taidan mennä soittamaan rokkia reteoista ja katselemaan, kun kallaveden jäällä kiitää isopäisiä (jennin mielestä?!) hollantilaisia... ;p

kinkidikii.Keskiviikko 15.02.2006 19:44

ee oo oikeestaan mitn sanomista, mutta halusin vain kirjoittaa sen. :) on ollut taasen mukava päivä lumen ja jään keskellä. harmittaa, kun huomenna on viimonen päivä sitä aihetta, on ollut niin älyttömän mukawaa.
pöökipöö. kissat hyökkäilevät toistensa kimppuun ja zaakkuli syö kaikki keksit. perhoinen sent.

lysthiäTiistai 14.02.2006 18:33

on ollu rakennella jäästä ja lumesta. saatiin ihan uskomattoman paljon aikaiseksi kahdessa päivässä, en ois ikinä uskonna moiseen. huomenissa lupauduin lähtemään jälleen mukaan, mitäpäs sitä ihminen muutakaan tekisi kuin olisi koulussa... yh. :) eips oikeestaan mitään sen kummempaa. tänään leffaan ystävänpäivän rientoon, täytyy käydä tsiigailemassa miltä kaurismäen uusin leffa näyttääpi ja kuulostaapi. soon moro.

jälleen sunnuntai.Sunnuntai 12.02.2006 16:46

ee jaksant eilen baareilla. tai siis vaikka baarissa olinkin, niin fiilis oli vähän poissa. olen vanha ja raihnainen enkä jaksa innostua elämästä. yhyy-yhyy. tai siis baari-elämästä. ;)
kohta esiksen seppo-autolla iippolaan ja sieltä junaan ja kuopijoon. ja huomenna muuruvedelle rakentelemaan lumesta ja jäästä. jippijee.
eepä mitn, ankeaa sunnuntai-eloa. rallissa oli kyllä kivvaa, istuttiin hangessa, juotiin kaljaa, puhuttiin paskaa ja paistettiin makkaraa. ainiin - ja tietennii katsottiin niitä ohi huristelevia ralliautoja. :)