IRC-Galleria

torstain aamupala.Torstai 04.10.2007 12:10

1. Mikä väri kuvaa luonnettasi?
- en tiijä. vaikkapa punainen.
2. Jos katse voisi tappaa, monta ihmistä olisit tappanut?
- enhnä minä ossaa sanoa. oon aika huono kahtomaan pahasti. ja vaikka kovasti yrittäisinkin, niin näytän epäonnistuneelta banaanilta.
3. Kenelle kuuluisi titteli "Vuoden 2007 ärsyttävin julkkis"?
- no oiskohan se susanna ruusunen tai sama sievisenä.
4. Oletko uskovainen?
- tyhmä sana koko uskovainen. mutta uskon kyllä.
5. Kun alat pesemään hampaita, pesetkö ensin ylä- vai alahampaat?
- allaalta.
6. Näitkö unta viime yönä?
- joo, näin unta, että jo kuolleen aili-mummon hautajaiset olivat tulossa. täti halusi arkkuun saaran tekemät pääkallotyynyliinat ja minun piti askarrella pianotuoli säestystä varten, koska joku oli entisen rikkonut. oli ihan omituista hullunmyllyä koko touhu.
7. Missä sait ensisuudelmasi?
- varmaankin paloskin takana. aika perinteistä silloin. :)
8. Onko teillä mökkiä?
- ei mulla oo, äitellä ja isällä on jyrkällä ja sondella.
9. Kuka soittaa sinulle puhelimella eniten?
- minna tahi saara. myös äiti aika ahkeraan.
10. Haluaisitko olla täydellinen?
- minähän olen jo! :)
11. Haluaisitko olla rikas?
- silleen, että tulis toimeen.
12. Tykkäätkö lyhyistä, keskikokoisista vai pitkistä gallupeista?
- entiijä tykkäänkö näistä ollenkaan, kunhan vain teen.
13. Mikä kännykkä ja liittymä sulla on?
- nokia ja deeänaa.
14. Kumpi on tärkeämpi: Ystävät vai perhe?
- perhe.
15. Seuraatko muotia?
- no enpäs kyllä.
16. Keitä/ketä rakastat?
- perhe, ystävät, topi, kisuliinit.
17. Kuinka monta kieltä osaat?
- suomea ja englantia.ruotsia auttavasti.
18. Kuinka monessa maassa olet käynyt?
- oiskohan joku kymmenkunta.
19. Syksy vai kevät?
- keväällä on mukavaa,kun luonto alkaa heräillä ja valon määrä lisääntyy.
20. Kesä vai talvi?
- tykkeen kyllä talavesta.
21. Milloin olet viimeksi kaatunut pyörällä?
- kuopion torilla aamulla yhdeksän aikaan helmikuussa 2005.
22. Komedia vai kauhu?
- riippuen mielentilasta.
23. Missä päin Suomea piileskelet?
- iidensalmi.
24. Minkälainen sää siellä on?
- hieno syksyinen aamu. aika kylymä.
25. Menetkö ensi kesänä festareille?
- varmaankin.
26. Onko sinulla vilkas mielikuvitus?
- kyllä.
27. Menisitkö johonkin tosi-tv ohjelmaan?
- voisinpas vaikka mennäkin.
28. Väsyttääkö?
- ei nyt, kun vasta heräsin. mutta voi olla, että illalla jahka töistä pääsen koettiin, ni väsyttää aika maksimaalisesti.
29. Uskotko elämään avaruudessa?
- juu. mutta en halua ajatella sitä, kun ymmärrykseni hätinä riittää ympärillä olevaan maailmaan.
30. Kumman näköinen olet enemmän isäsi vai äitisi?
- varmaan äeteen.
31. Syntymäpaikkasi?
- iippola.
32. Nukutko yöpaidalla?
- en omista yöpaitaa. nukun pipulit jalassa.
33. Oletko oikeasti nukahtanut kesken oppitunnin koulussa?
- armeijassa useastikin.
34. Mitä tulee juuri nyt ensimmäisenä mieleen?
- ei oikeastaan yhtään mitään. kahvia tekee mieli.
35. Mitä kaikkea sana "Mehiläinen" tuo sinulle mieleen?
- pölytyksen.
36. Puhutko murretta?
- joop. kaikkea sekaisin ärsyttävästi.
37. Asuisitko keskellä keskustaa vai maaseudulla?
- keksustassa.
38. Missä huoneessa olet?
- ulkohuoneessa. :D
39. Osaatko omasta mielestäsi laulaa?
- ujellan jokseenkin sujuvasti.
40. Onko sulla nälkä?
- ei oo.

jippijee ja jee. :)Keskiviikko 03.10.2007 15:34

eilen oli vapaus ja käytiin kuopijossa pyörimässä. ostin eppujen keikaukselle lippusen ja sitten kissoille herkkuja ja vihdoinkin sen ämpeekolmosia soittavan kapistuksen. :) illalla käytiin kahtoo ganes ja se oli ihan paska. ei nyt ihan paska, mutta tylsä.
eilen illalla myös tsiigailin vuokrattavia asuntoja siellähän tökötti yksi rivari-kolmio ja vielä halpa vuokra. ens viikon alussa mennään sitä kahtomaan. olis ihan huippua saada oma pieni piha ja enemmän neliöitä. olisi kissoilla ihmettelemistä. huippuahuippua!!! tosin, minullahan on kalusteita tasan pienen yksiöllisen verran, topilla samaten, mutta äkkiäkös sitä tällä hamstraamis taidolla yhden 70neliöö sais ahdettua ihan täyteen. ;) ei pitäis nyt innostua liikaa, koska voihan olla ettei sitä kämppää saada. mutta silti; on niiiiin mukava ajatus! :)

jiihaa.Maanantai 01.10.2007 12:06

muanantai. ja tiistai ja keksiviikko vapautta. se on hyvin riemastuttavaa. :) lauantaisunnuntai oltiin siilinjärvellä ja eilinen hupateltiin minun luona. leikin mm. jeesusta ja muita pyhiä miehiä. se oli hauskaa... ainakin minusta. topin mielestä luultavasti ei ihan niin hauskaa. ;p
harmaa päivä, huomenna mennään kai käymään kuopijossa. pitäisi houkutella nuorempi patrulainen kanssa mukaan, jos hän haluaisi vaikka lähtee siellä käymään. aika ankeeta, kädet on likaiset ja kahvii tekkee mieli.
01. Millainen maine sinulla on?
oon kiduttaja ja kamala. :)
02. Jos joku tuntematon tulisi tunnustamaan rakkautensa sinulle, mitä tekisit?
suaphan sitä kertoo.
03. Ketä ikävöit?
lissua ja mikaa.
04. Mitä odotat tällä hetkellä?
että kello olis kasi ja pääsisin ostamaan maitoa lippiksestä. ei kahvia iliman maitoa.
05. Täysi-ikäisyys - mitä odotuksia sinulla oli/on sen suhteen?
varmaan ajokortti ja baarit, kuten varmaan aika monella muullakin. ajokortissa ei ollu ongelmia, mutta kun pääsin baariin, ni join aina hieman liikaa pohjia ja ensimmäiset baari hommelit meni aina siihen, että just ja just pääsin sisään ja join puolikkaan kaljan ja lopun illan vietinkin vessassa oksentamassa... kotiinhan ei voinu mennä. baarin veskissä oksentaminen on paljon huipumpaa.
06. Mikä suklaa on parasta?
kaikki suklaa on hyvää, mutta fami on nami.
07. Oletko koskaan meinannut kuolla?
auton ajoin katolleen, varmaan silloin. auto meinasi ajaa mutsin ja mun päälle, myös silloin. minulla on vielä pari henkeä tähtennä.
08. Miten haluaisit tuunailla autoasi? (Totta kai jokainen haluaa!)
siihen pitäisi vaihtaa kaasuvaijeri. haluaisin siihen myös hienot lepardi-penkit. ja lisävalot. ja kromatun pakoputken. aluvanteet ja isommat renkaat... varmaan. :)
9. Mitkä kolme asiaa ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
en menis autiolle saarelle. tällainen kysymys on perseestä, koska ei voi selvitä autiolla saarella vaikka ottais mitä kolme asiaa mukaan. idioottia. en halua autiolle saarelle, perkele!minut voi tappaa helpomminkin.
10. Miksi kaikki vastaavat edelliseen kysymykseen aina kännykän? Eihän siellä ole edes kenttää?
koska ihmiset ovat idiootteja.
11. Millaista on elämäsi? Onko se täynnä jenkkisarjojen tyylistä draamaa vaiko tasapaksua rutiinia rutiinin perään?
rutiineja, mutta oon niin monta vuotta sellaista rutiineja täynnä olevaa elämää odottanut, että tämä on just hyvä. :)
12. Parasta Mc Donald´s:issa?
jätskit.
13. Pidätkö tämän kysymyksen numeroa epäonnen numerona?
enpäs en.
14. Pysytään Suomen sisällä. Mihin haluaisit matkustaa?
halluisin käydä pohjoisessa roadtripillä kahtomassa ruskaa.
15. Mikä Suomen politiikassa mättää?
pelottaa luokkaerojen kasvaminen. terveydenhuolto, koska en haluaisi mitään amerikan mallin vakuutus-hommelia vaikka sellaiseen kai sitä ollaan menossa. rangaistukset ovat liian pieniä rikoksissa ihmistä ja eläintä vastaan. jne.
16. Parasta lightlimua?
en juo lighteja. niissä on myrkky-makeutusaineita.
17. Millaiset olisi unelmatreffisi?
topin kanssa viikon mittaiset treffit pohjoisessa tahi etelän lämmössä.
18. Kenen tyyliä ihailet?
omaani. :D oon niin ihq.
19. Julkisuuden henkilöistä eniten mies-/naismakuasi vastaava henkilö?
en ossaa sanoa, kun en tunne niitä ihmisiä henkilökohtaisesti.
20. Oletko kokeillut huumeita?
eejee.
21. Pelkäätkö kuolemaa?
en, mutta en halua kuolla kivuliaasti.
22. Suostuisitko esiintymään alastonkuvissa?
no en kyllä.
23. Oletko tehnyt koskaan mitään rikollista?
joop.
24. Keräiletkö mitään?
enpä kyllä keräile. lapsena keräsin hetkellisesti kiiltokuvia ja tarroja, koska kaikki muutkin keräili. mutta ei mulla ikinä oo ollu pitkäjänteisyyttä mihinkään keräily-hommeleihin.
25. Miten juot kahvisi?
maitoa, paljon maitoa.
26. Kun olet juomassa, kuinka paljon yleensä juot ja mitä?
aina vähän liikaa. paitsi eilen en.
27. Oletko koskaan lähettänyt kenellekkään fanipostia? Jos, niin saitko vastauksen?
joo, kyra kyrklundille ja hänen hevoselleen matadorille. :) olivat kova sana pikkutyttönä...
28. Tykkäätkö pelaamisesta (konsoli-/nettipelit)? Mitä tykkäät pelata?
en. joskus joku addiktoi hetkellisesti.
29. Minkälainen auto perheellänne on?
ooppeli corsa 86.
30. Mikä on kännykkäsi soittoäänenä?
oon kertonu tämän joskus ja äänet edelleen samat.
31. Mitä söit viimeksi?
yöllä ruisleepee.
32. Oletko romantikko?
en oikein tiijä. joskus.
33. Tykkäätkö viettää aikaasi itseksesi?
kyllä. sitä kaipalen aina välillä.
34. Parhaat täytteet hampurilaisessa?
ei suolikurkkua eikä sipulia.
35. Millaisesta musiikista et pidä?
kojon alakerta/cave-musiikista.
36. Ärsyttävin fyysinen kipu?
hammassärky.
37. Tahtoisitko tällä hetkellä tutustua kehenkään ihmiseen paremmin?
ei sitä voi suunnitella, tutustun jos tutustun.
38. Milloin itkit viimeksi ja miksi?
en muista kyllä. oon varmaan ollu niin kännissä...
39. Mitä seinilläsi on?
julisteita ja pari taulua.
40. Oletko koskaan vakoillut ketään?
oon. tai ehkä paremminkin tehny huomioita.
41. Kallein yksittäinen vaatteesi?
no en kyllä tiijä. äitin neulomat villapaidat. :)
42. Mitä meinaat seuraavaksi syödä?
haaveilen jostain pitsasta tms.
43. Paleletko helposti?
enpä kyllä, koska varaudun aina useilla vaatekappaleilla.
44. Ihanin tuoksu?
hyvän ruuan. tuoreen ruisleivän.
45. Onko sydämesi koskaan särkynyt?
on on.
46. Haluaisitko olla vastakkaista sukupuolta?
enpäs kyllä.
47. Osaatko nauraa itsellesi?
yks parhaita puoliani.
48. Minkä häkkieläimen ottaisit lemmikiksesi?
hämähäkkimiehen?!
49. Kuka on kivoin poika luokaltasi?
ee oo luokkaa. topi on kivoin poika. kihkih. :)
50. Kuka on kivoin tyttö luokaltasi?
vaikkapa minna. kihkih.:)
Onko jääkaapissasi Coca-colaa?
- ei oo. jääkaappi on rikki. vittu.
Mikä on lempileipäsi?
- ruisleipä paahdettuna.
Onko kotonasi soittimia?
- ei. halluisin pianon sinne sitte ku on iso kämppä.
Oletko väkivaltainen?
- juuh, humalassa.:)
Käytkö jäätelöautolla?
- en kää.
Mikä on työpöytäsi taustakuvana?
- tää on topin kone ja tässä on yllä-yllä gallhammer...
Minkälainen ääni bassosta kuuluu?
- bouuuum.
Keneltä on tullut 3. tekstari kännykässäsi?
- topiakselta.
Onko teillä kynnysmattoa ulko-oven edessä?
- on.
Oletko käynyt Ikeassa?
- jeps. kun asuin heltsinkissä tuli käytyä useastikin. ihan huippu. aikuisten tiimari.
Lempi kirjasi?
- en kyllä ossaa sanoa. niitä paasilinnoja tulee luettua uudelleen ja uudelleen.
Oletko käynyt Mikkelissä?
- oon ajanu monesti ohi. :)
Millä nettisivulla olet eniten?
- tällä.
Kuunteletko nyt musiikkia?
- en, kun topi vielä uinuu.
Onko mummosi kuollut?
- aili on, aune on aika huonossa kunnossa.


tämä on kohta ohiiiii...Perjantai 28.09.2007 20:45

....päätin iltapäivällä, että tänään juon pari kaljaa. ihan vaan siksi, että se rentouttaa minua. :)

ai niin...Perjantai 28.09.2007 11:21

...piti aamulla raaputtaa JÄÄTÄ ikkunasta. ja nyt on aika kylymä tiällä töissä. hur.
olin reipas enkä lähteny illalla keikalle vaikka teki mieli ja harmitti, kun toeset mänt. minä menin kotiin ja katsoin antaumuksella telekkaria, käytin kisuja ulkona ja näin painajaisia aina siihen saakka, kun kello soi kuudelta... jaksoin nousta ylös puoli seiska ja suoriuduin töihin vain pari minuuttia myöhässä. nooh, pari minuuttia tämän päivän yhdentoista tunnin työrupeamassa on kärpäsen kakkeli. tahi kikkeli. millainenhan on kärpäsen kikkeli? onko se suhteessa kärpäseen minkä kokoinen... hippii... kärpäsen pippelillä ohtaan ja takaisin töihin. aamuiset heräämisen aikaisin eivät sovi minulle. ;)

pöhköpiä.Torstai 27.09.2007 16:44

auts. olisi lippu illalla henkan puariin kahtomaan bändejä, mutta huomiseksi napsahti duunia 7-18 synttäreiden takia, joten jätän suosiolla väliin. ankeutta, toiset pääsee. pääsishän sitä itekin, mutta tiedän jo valmiiksi sen armoitetun väsymyksen ja kamalan olon, jos lähden ja nukun yöllä muutaman tunnin ja sen jälkeen oon 11 tuntia töissä. se ei tekisi minulle eikä lähimmäisilleni lainkaan hyvää... perhoinen.

hihhii.Keskiviikko 26.09.2007 13:53

eilen oli hauskuus nähdä pieni miro ja hassuja puhuva petra. :) he olivat aivan niin hienoja kuin muistinkin. muutenkin oli mukava ilta. selkä oli niin jumissa, että otin särkylääkkeen ja nukahdin ihan huomaamattani varmaan heti ysiltä... illat on niin lyhyitä, kun ei pysy hereillä, perhoinen sent. pitäis sinne eppujen konsertointiin ouluun ostella lippuset lauantaina ja sitten käydään katsomassa ganesit teatterissa. oon tainna tämän kyllä jo kertoa, mutta tulipahan vuan mieleen taas. :)

lainasinlainasin aamun alkajaisiksi. :)Keskiviikko 26.09.2007 13:00

Oletko...

Istunut Poliisi autossa ?
- kerran. joku oli tuhonnut autoani ja soitin polliisit paikalle ja sitten asiaa setvittiin siellä maijan kyydissä.
Tullut umpikännissä kotiin aamulla ?
- jep. aika monestikin.
Suudellut jotakuta hetken mielijohteesta ?
- oonhan minä.
Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa ?
- joo. yök.
Poiminut sieniä ?
- vuosi sitten.
Juossut todella henkesi edestä ?
- kerran oltiin mutsin kanssa lenkillä ja sellaisessa loivassa ylämäessä vastaan tuleva auto lähti liusuun, kun mimmi nokkelasti teki hirveän hätäjarrutuksen jäisellä tiellä... juoksin henkeni edestä ja työnsin mutsin pyörätuolia. lopulta sitten tönäisin äitin nokkelasti penkalle turvaan ja jäin ite tököttämään tielle. ;) silloin kyllä vähän pelotti.
Murtautunut autoon ?
- en. oon kyllä yrittänyt kerran, kun jäi kämpän avaimet sisälle ja piti kissa saada jonnekin pois sylistä.
Unohtanut jotakin lentokoneeseen ?
- en oo.
Uinut vaatteet päällä ?
- juup, useastikin.
Laulanut mikrofoniin ?
- karaokessa kylli. jossain juhlissa myös.
Kokeillut nuuskaa ?
- teininä sonkajärven hautausmaan puskassa.
Ollut masentunut ?
- no oon ollunna.
Oksentanut ihmisen päälle ?
- lapsena saaran päälle... :)
Purrut kissaa, kun se on purrut sinua ?
- en kyllä oo.
Haukkunut koiralle ?
- joskus aina keskustelen niiden mutsin ronttien kanssa jollain ölinällä. kun eihän ne otukset sanoista välitä vaan äänenpainosta ja -sävyistä.
Mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa roskapussin sijaan oman laukkusi?
- enpäs ole.
Ollut Jonkun jätkän kanssa saunassa ?
- oon ollu.
Kaatunut mopolla ?
- kerran lapsuudessa.
Heilunut jossakin alusvaatteillasi ?
- jooh, esim. kotona...
Liukastunut banaanin kuoreen ?
- en oo.
Pessyt ikkunoita ?
- oon, aika paljonkin. oon pessyt omia ja sitten oon töikseni pessy ikkunoita myös.
Maistanut mustekalaa ?
-joensuun hotelli kimmelissä kerran lapsena.
Ollut ambulanssissa ?
- oon. katkaisin jalkani vuokatissa lasketellessa ja ambulanssilla matkasin ensin sotkamon terkkarille ja siitä edelleen kajjaaniin sairaalaan.
Kummat on söpömpiä blondit vai tummat?
- ihan on sama.
Pitääkö ihastuksesi/rakkaasi olla pidempi vai lyhyempi kuin sinä?
- onhan se mukavampi, et on pitempi. mut en oo kokorasisti. :)
Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- enpä kyllä.
Rakastatko ketään juuri nyt?
- äetee, isä, saara, ystäväiset ja tietennii topi.
Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä?
- ainakin minulle aamulla niin väitettiin. :)
Ikävöitkö ketään?
- enpä juuri nyt.
Mitä teet v.loppuisin?
- riippuu. pitkälti menee lauantait töissä.
Oletko hyvä koulussa?
- enpä kyllä. olisin jos jaksaisin yrittää, no enpä jaksa.
Lempiaineesi koulussa?
- kasvibiologia oli mukavaa.
Mitä kouluaineita vihaat?
- en kyllä tiijä.
Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- en oo.
Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
- paskaa. paskaa. paskaa.
Onko sinulla kuvia ii2?
- eijoo.
Onko sinulla webkamera?
- ei oo.
Onko sinulla ollut kuvia kauankin galleriassa?
- varmaan pari vuotta?!
Onko sinulla vip?
- kojoon ja caveen, mutta ei kyllä tänne. tyhmiä ne vipit.
Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
- maalla.
Lempieläimesi?
- kaikki on ihania.
Lempinumerosi?
- 28 tai noi erikseen.
Keneen luotat parhaiten?
- topi, saara, minna.
Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
- eeoo.
Mitä harrastat?
- ärvötystä. lukemista harrastan kyllä. pianoa soittelisin jos ois piano muuallakin kuin sonden kotona.
Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan?
- kymmeneltä. oon tosi mummo.
Kadutko mitään suhteitasi?
- kadun kyllä muutamia. ihan turhia.
Oletko tyytyväinen tän hetken suhteeseesi jos sellainen on?
- olen, hyvin tyytyväinen. enemmän kuin tyytyväinen. topi on mainioin ja parhain kaikista.
Kirjotatko runoja?
- jotain hassuttelu riimirunoja en mitn muuta.
Oletko matkustanut laivalla/minne?
- tallinna ja tukholma.
Horoskooppisi?
- vesjmies.
Millainen luonne sinulla on?
- kumma.
Omistatko mitään kulkuneuvoo?
- ooppel sorsa. kaikkien autojen kuningas. ;)
Onko puhelimessasi turhia numeroita?
- jotain on sellaisia, mitä ei ikinä käytä.
Mitä kaikkea yleensä teet kun oot koneella?
- no varmaan vaan kirjuutan.
Onko sinulla meseä?
- jep.
Mitä ajattelet juuri nyt?
- että kohta menen kahveelle.
Paljonko kello on juuri nyt?
- kymmenen.
Ootko tehnyt montakin yhteisöö tähän mennessä?
- yks tai kaks hirveässä kännissä saaran kanssa. ;)