IRC-Galleria

Todellakin ja täällä on siks toisekseen ihan huippua olla, asua ja jne. Ja sitten, täällä ei ole savolaisia...

Täällä me asustetaan kivaa rivarinpäätyä: minulla on siis farmarihyryrysä, kaksi koiraa ja hepoinen ja niin se rivarinpääty. Mitä sitä vielä ihminen kaipaisi? Ihminen kaipaa aina jotain, ei koskaan osata olla tyyyväisiä. Mutta minä olen, minä olen niin tyytyväinen, kun silitän sen elukan rautiasta kaulaa ja se kaikki 500 kiloa tulee syliin. Elämä on kyllä ihan kivaa.

täytäs taas vuosia, 21. muistaakseni ainakin. sitäkö se sitten taas on. ja mulle malja turhuuteen.ja mitähän on sitten viime vuoden. no, tuskin mitän. kait sitäkin voi juhlia. KYLLÄ.

miksi se repii ja riesoo, ettei niin mitään saa tehtyä. tunnekuohuja, haluan niistä eroon.

silmät leikattu ja silmälasit laitettu poistoihin.

aina sillloin tällöin.

et sinä
en minä
merkitse meitä.
sen tekee se elämä,
jonka me uskallamme
elää.

tiedättekö, miltä tuntuu kun korvien ympärys ja leuan alunen on turvonnut ja koskee vietävästi? minäpä tiedänkin. mielenkiintoista. hyvinkin. ei se mitään.

..mikäli ei ole munaa kertoa, keneltä esimerkiksi tekstari tulee. kun siis....jos ette hyvät ihmiset tienneet, niin mä en todellakaan kertakaikkiaan voi muistaa kaikkien puh. numeroita ulkoa ja jos ette tienneet sitäkään, niin taisto on syönyt tänä vuonna 6 puhelinta, ja numerot ovat menneet sitten siinä mukana. mutta, mä en valita. enkä edes välitä.

sitä paitsi ihmiset ovat yleensä typeriä. pitääkö ihmisille jumalauta vielä hymyillä?

kivaahan se on saada tätä kautta viestiä, mikäli sivustoille jostain syystä eksytte.

kyllä elämä meitä kuljettaa hassusti. itselleni riittäisi joensuukin.

I used to be an angel. but I fell.

toivoin, että ei olisi aamu.
en tiennyt, olinko nukkunut ollenkaan.
näin ällöä unta.
söin kaakaojauhetta.
halasin.
laitoin tekstiviestejä.
kävin jyväskylässä.
pussasin.
tuhisutin.
ostin karkkia.
näin jonkun ihmisen kotikaupungista sattumalta.
olin iloinen trenkistä.
ratsastin.
välitin.
olin hermostunut.
juttelin.
tunsin olevani oikeassa paikassa.
otin syliin.
sain postia.

menen pelaamaan salibandya.

pmk-tre-pori-tre-pmk. kuinka kesytetään adhd istumaan junassa moista matkaa?

en minä kuolemaa pelkää, polttohautausta.
elämää ennenkin,
etten osaa.

kuljin tänään pyykkituvalle, kun näin pienen pojan istuvan mattotelineen päällä ja se penikka tillisteli minua sieltä.(mä väitän,etten pidä lapsista...ehkä). tulin takaisi ja se sanoi reippaasti:
"moi".

mä sanomaan pojalle: " moi, ethän tipahda sieltä?"
" en mä , mä oon tosi hyvä kiipeilemään. täältä näkee kuules tosi kauas!" kersa sanoi hiukan hienoutta äänessään. ja näin se penska sai mut hiljaiseksi.

Nii-in. mä oikeesti pysähdyin miettimään, että miksi musta ei oo hienoa, kun kiipeen johonkin korkealle ja näen kauas. miksi en pääse niin korkealle, että ois niin hienoo, että näkis tarpeeksi pitkälle....




.. Aivan niin, kettu sanoi.
Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikkupoikaa. Enkä minä tarvitse sinua
– etkä sinä minua.
Minä olen samanlainen kettu kuin satatuhatta muuta.
Mutta, jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme.
Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa...
- Antoine de Saint-Exupéry -