IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.03.2012 16:40

Tummenna, jos väite pitää paikkansa.
Kursivoi, jos se on vähän siinä ja siinä.

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen kiusannut koulussani.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys.
Olen huudellut kaupungilla/yleisellä paikalla epäsoveliaita sanoja.
Olen huudellut kaupungilla/yleisellä paikalla jotain pervouksia.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.

VIIMEISEN VUODEN AIKANA OLEN :
Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Satuttanut itseäni tahallani fyysisesti.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Flirttaillut varattua.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION :
Ryypätä perseet olalle.
Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON :
Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dietti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona.

MINÄ OLEN:
Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Halukas tutustumaan uusiin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Tehnyt novelleja.
Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Saanut kokeesta 4.
Saanut kokeesta 9.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Nolannut itseni ihastukseni edessä.
Paennut lemmikkiä.
Ollut sairaalassa.
Ollut poliisiautossa.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Pelännyt sukulaista.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Pitänyt lintua sormella.
Tanssinut salsaa.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä.
Ollut nelosen oppilas.
Sairastanut astmaa.
Allerginen yli kuudelle asialle.

OMISTAN :
Auton
Kännykän
Kameran
Tietokoneen
Lemmikin
Internetin
Huoneen
Pehmoleluja
Cd-soittimen
Yli 20 cd-levyä
Kuntopyörän
Tauluja
Meikkejä
Koulurepun tai -laukun
Silmälasit
Penaalin
Kannettavan tietokoneen

HALUAISIN:
Jäätelöä
Karkkia
Rahaa
Mehua
Vettä
Limsaa
Suklaata
Kalaa
Lihaa
Ruokaa
Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä
Uuden kaverin
Vaatteita
Järjestelmäkameran
Pankkitilin

MINÄ OLEN:
Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut Summerlandia.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti.
...enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistunut
....onnistunut.
Lyönyt/puristanut jotain takamuksesta.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla.
...vahingossa.
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla.
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Juossut ulkona lähes alasti.
Juossut ulkona alasti.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.
...onnistunut siinä.
Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
Valehdellut tässä gallupissa...

[Ei aihetta]Lauantai 11.02.2012 15:31

VAROITUS! TÄMÄ ON VAIN tytöille
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >> > Tiesitkö että... ... suutelu on terveellistä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >> > Itkeminen on hyvästä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Kanakeitto oikeasti tekee olosi paremmaksi...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >> > ...94% pojista haluaisi SINUN lähettävän heille kukkia,..
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >> > Valehtelu on oikeasti epäterveellistä...> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Laita ainoastaan ripsiväriä saadaksesi 'kauniin' katseen...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Se on oikeasti totta, että jotkut pojat LOUKKAAVAT sinua, kun he pitävät sinusta...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > ...Se on OIKEASTI mahdotonta laittaa ripsiväriä suu kiinni, ellet ajattele sitä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > 89% pojista haluaisi SINUN tekevän aloitteen...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Suklaa tekee olosi paremmaksi...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Useimpien poikien mielestä on söpöä, että sanot väärät asiat...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > ...Hyvä ystävä EI KOSKAAN arvostele
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Pojat eivät ole kyyneltesi arvoisia...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Ja me kaikki rakastamme yllätyksiä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Nyt..... tee toivomus!
> > .
> > .
> > .
> > .
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > & Toivo todella kovasti!
> > TOIVO TOIVO TOIVO TOIVO!!!!!!
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> >
> >
> > Toiveesi on juuri saapunut.
> >
> >
> >
> >
> > Kopio tämä päiväkirjaasi seuraavan viidentoista minuutin sisällä, ja..> >
> >
> > Toiveesi tulee täyttymään.
> >
> >
> >TÄMÄ ON LUPAUS...

[Ei aihetta]Maanantai 06.02.2012 01:21

5 TOTUUTTA:
seurusteletko? - en
onko sinulla ihastus ? - ju
käytkö koulua ? - jo
tupakoitko ? - ehen, välil vaa.
minkälainen olo sinulla on ? - hyvä

5 totuutta ensimmäisen viestin lähettäjästä
oletko nähnyt hänet tänään ? - en
oletko puhunut hänelle tänää ? - en
ketä voit kiittää että tutustuitte ? - sitä tyyppii
minkä näköinen hän on ? - söpö
oletteko nukkuneet samassa sängyssä ? - ei

haluaisitko
nukkua tämän yön jonkun vieressä? - haluisin
nähdä kavereita huomenna ? - jo, ja näänki
syödä ? - een
polttaa savukkeen ? - een
ajaa rattijuopumus ? -en
nukkua ? - juu
laiskotella ? - ...

OLETKO:
Harmissasi siitä, ettei Pluto ole enää planeetta? -voi harmi, se oli mu lempi planeetta ja itken sitä joka päivä ettei se enää opo planeetta::: d
Huumassa? - e
Piiloutunut roskikseen? - e
Ovela? - e
Ihastunut? ju
Ottanut yhteyttä henkimaailmaan? - e
Nukkunut samassa sängyssä vastakkaisen sukupuolen kanssa? - juh
Juonut vieraan pullosta, tietämättä mitä siinä on? - juj
Huolehtivainen? -jo
Kokeillut nuuskaa? - e
Oksentanut julkisesti? - e
Oksentanut ihmisen päälle? - e
Lukiossa? - e
Itkenyt elokuvan aikana? - oon
Purevaa tyyppiä? - ö.Ö
Veloissa? - e
Omistushaluinen? - ju
Kipeä? - e
Oletko ikinä suuttunut tai huutanut opettajalle? -ju
Valvonut koko yön? - kyl
Riippuvainen jostakin? - ju
Oksentanut tahallisesti? - e
Lähettänyt yli 100 tekstaria päivässä? - melkee joku pvä : D
Katunut tekojasi? - oon

ONKO:
Tatuoitu mies seksikäs? - ju
Pitkät hiukset miehellä okei? - hmm, eei liia pitkät
Joku ihastunut sinuun? - eehkä : p
Joku kohdellut sinua väkivaltaisesti? - o
Jääkaapissasi mitä? - kaikkee hyvää
Suomalaisissa jokin vika? - o
Ulkomaalaisissa jokin vika? - ei
Mielessäsi alkoholipitoinen ilta? - hmm...

YLEISTÄ:
Lempipaikka? - koti ja sit yhe toise tyypi koti : d
Mihin haluaisit nyt? - yhe tyypi vieree
Haluatko mennä naimisiin? - juu
Montako lasta haluat saada? - 1-5:o
Lempijäätelö? - melkee kaikki menee
Kuljetko mielestäsi massan mukana? - een
Pitääkö kukaan sinusta? -een tiiä
Oletko pitänyt jostain henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti-ju
kolme asiaa joita teet päivittäin? - nukun, syön ja dataan
Kenet haluaisit nähdä tällä hetkellä? - yhe ihana ihmise

MITÄ JOS...
Jos Robert Pattinson tulisi ovellesi? -...
Ihastuksesi pyytää sinua ulos huomenna? - jeejee
Voittaisit lotossa miljoonan? - een tiiä
Joku kosisi sinua? - no jeejee...
Olisit kuolemanvakavasti sairas? - hyppäisi sillalt alas
Hiuksesi yhtäkkiä hiiltyisivät ja karisisivat pois? -haha, naurasin ja hankkisin peruuki : D
Silmäsi olisivat yhtäkkiä eriväriset? - jeejee
Kuollut sukulaisesi olisikin elossa? - jees

TURHAMAISUUS:
Maa, tuli, ilma vai vesi? - ...
Sano kolme tavaraa mitä näät sinun vasemmalla puolella?lipas, nojatuoli ja muumipullo : D
Kuinka monta kertaa katsot päivässä peiliin? -een hirvee montaa
Kuinka monta kenkä/laukku paria sinulla on? - mmm
Inhoatko ei-nypittyjä kulmakarvoja? - ---
Menetkö sateella ulos? - kyyl
Oletko ollut alasti ulkona? - joo

RAKKAUS/SUHTEET:
Oletko koskaan ihastunut varattuihin? - joo
Missä kulkee pettämisen raja? - liialline flirttailu ja fyysine koskettelu
Toimivatko kaukosuhteet? - riippuu
Oletko himoinnut kaverin kumppania? - en
Seurustelisitko 5 vuotta vanhemman kanssa? - juu, ei se oo viel mitää : )
Pussannut serkkuasi? - öäää
Henkilö jota halasit? - ; p....
Kappale jonka kuuntelit? -

TULEVAISUUS:
¤ Tuleeko huomisesta hyvä päivä? - juu
¤ Mitkä on kesäsuunnitelmasi? -eei mitää
¤ Mille luokka-asteelle/ kouluun siirryt syksyllä? - ysil
¤ Paljonko täytät seuraavana syntymäpäivänäsi? - 15
¤ Oletko tyytyväinen ikääsi? - haluisin ol vanhempi
¤ Minkä tavaran hankit seuraavaksi? - hmm...
¤ Mitä syöt seuraavaksi? - emt

KYSYMYKSIÄ:
#Missä ulkomailla olet käyny?-ruotti ja viro : d
- Haluaisitko takaisi? -eäääsh
-Oletko koskaan harkinnut muuttavasi sinne? -e
# Pidätkö luokastasi? - juu kai
-Sano luokaltasi kivoja ihmisiä - esa,vv,juho,liisa,katsu,riku,piia, emma,heini
-Monen luokkalaisesi mese sinulla on? - eei mone
# Kuunteletko musiikkia nyt? - ju
- Mikä kappale soi? -liika sulta odotin
- Tuleeko sinulle mieleen muistoja kappaleesta mikä soi? -ju
# Mitä tekisit jos voittaisit lotossa? - emt
- Listaa tähän asiat jotka sinun pitäisi ostaa:öäöäöäöäöä
# Onko isovanhempasi vielä elossa? - äidinäiti ja äidinisä
- Vietätko paljon aikaa heidän kanssaan? -eeen
# Omistatko mp3-soitinta / i-podia? e
- Onko paljon kappaleita? -
# Minkä merkkisen kännykän omistat? -nokia
# Kalleimmat kenkäsi? - öö
# Luetko koskaan kokeisiin? - eeen
# Oletko tyytyväinen keskiarvoosi? - juu
# Osaatko olla koskaan hiljaa? - juu
# Käytätkö koulussa laukkua vai reppua? - laukkua
# Vaatteissasi hallitsevat värit? -musta, harmaa ja muut vaaleet sävyt
# Mitä mieltä olet pinkistä väristä? - iha ok
# Oletko koskaan näyttänyt keskaria opettajalle? - e
# Katsotko jääkiekon MM-kisoja? - joo
# Olisiko mahtavaa jos Suomi voittaisi? - ju
# Poltatko? - en vakituisesti
# Mitä mieltä olet tupakoivista ihmisistä? - ei haittaa mua yhtää

[Ei aihetta]Maanantai 06.02.2012 01:03

SUPERKYSELY:
- varaa siis paljon aikaa tämän tekemiseen

klo nyt: 22.48

Sinä

Pituus? » 167
Lempivärisi? » valkone
Puhelimen merkki? » nokia
Hiusten väri? » punane
Silmien väri? » sini sävyset semmosett
Luonne? » enn oikee ttiiä
Tyyli? » normi
Lävistyksiä? » korvikset, napa ja kieli
Paras puoli sinussa? » positiivisuus ?
Huonoin puoli ulkonäössäsi? » niit o monii
Harrastukset? » ei oo


Perhe

Perheenjäsenet? » äiti,sisko ja kaks isoveljee
Lemmikkejä? » 2 kissaa ja hamsteri
Jos on niin mitä, jos ei niin haluaisitko? »
Kuvaile kotiasi? » tylsä : d
Vanhempasi? > iha ok kkai
Onko sinulla omaa huonetta? > on
Iso vai pieni? » sais ol isompi kyllä : d
Oletko onnellinen siitä että olet juuri siitä perheestä? -juu kai
Jos et, mikset? »
Voisitko kuolla perheenjäsenesi puolesta? » een
Mitä ajoneuvoja omistatte? » auto


Rakkaus

Oletko varattu? » en
Jos et, niin kenties ihastunut? »joh
Kerro ihastuksesi/rakkaasi ulkonäöstä? »söpö
Nyt kerro luonteesta? » kiva ja semmone ihana
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? » juu kai
Oletko jo mielestäsi tavannut ''sen oikean''? » een tiiä
Kumpi on tärkeämpi, ulkonäkö vai luonne? » luonne, mut ulkonäköki vaikuttaa
Oletko koskaan tykännyt varatusta tai kenties kaverisi poika/tyttöystävästä? » varatust kyl


Kaverit

Onko sinulla paljon kavereita/ystäviä? »oooon
Kuinka monta? »monta
Luettele niistä tärkeimmät? »katsu, liisa, jja sit yks semmone poika...(mies) : D
Onko kukaan kaveristasi joskus niin ärsyttävä että tekisi mieli haistattaa paskat ja lähteä? » joo
Riitelettekö usein? » eei
Voisitko kuolla kaverisi puolesta? » hmm, kai yhe ainaki
Oletko koskaan esittänyt kaveria? » en
Kerro kaveristasi/kaveriporukastasi? - pimeit : D
Äänekkäin kaverisi/ystäväsi? » katsu varmaa : D


Kumpi?

Sipsi vs karkki? » karkki
FB vs IRC? » fb
Lämmin vs viileä? » lämmin
Suklaa vs laku? » suklaa
Koulu vs koti? » koti
Pusu vs hali? » molemmat
Ruskea vs oranssi? » ruskee
Koira vs hevonen? » koira
Aamu vs ilta? » ilta
Alkoholi vs tupakka? » tupakka
NRJ vs The Voice? » nrj


Menneisyys

Onko sinulla asioita, joita haluaisit vaihtaa menneisyydessä? » onn
Eläisitkö viime kesän uudelleen? » koska vaa
Mitä teit eilen ja kenen kanssa? » olin koton yksi
Kuinka moneen poikaan/tyttöön olet tähän mennessä ihastunut? »aaika monee
Mikä on pisin tietokone-lakkosi tähän mennessä? »viikko : o
Oletko viime vuonna kuluttanut aikaa ihmiseen, joka on osoittautunut kusipääksi? » joo
Oletko viime vuosien aikana pussannut E:kirjaimella alkavaa henkilöä? - en
U? - en
J? - en
T? - en
S? -en
R? - en
A? - en
M? - en

Tulevaisuus

Mitä aiot tehdä huomenna ja kenen kanssa? » men kouluu ja sit ol luultavasti yksi
Pelkäätkö tulevaisuutta? » en
Unelmoitko koskaan tulevaisuudesta, esim. ennen nukkumaan laittamista? » jo
Aiotko pitää hauskaa vuonna 2012? » khyll
Odotatko kesää vai elisitkö mielummin tätä hetkeä? » ootan kesää
Aiotko lukioon vai amikseen? » amiksee

Oletko viime vuoden aikana

Nukkunut yli 14h? » juu
Nukkunut koulussa tunnilla? » joo
Datannut yli 7h putkeen? » joo
Laulanut suihkussa? » sitäki
Ikävöinyt jotakuta niin paljon, että sattuu? » joo : d
Ollut todella iloinen? » juu
Nauranut niin, että silmistä tuli vettä? » joo
Tuntenut itsesi tyhmäksi? » oon, montaki kertaa

Randomia

Suututko helposti? > en
Entä ihastutko helposti? » een
Poltatko tupakkaa tai käytätkö alkoholia » molempii välil
Luettele 3 ruokaa joita INHOAT? »kaarikääryleet, kala, jaa.....
Käytkö salilla tai lenkkeilemässä säännöllisesti? »en
Onko sinulla kammoja? Esim. korkeanpaikan kammo? » ei
Jos sinä saisit päättää, myytäisiinkö nuuskaa Suomessa? - ei se mua haittais
Mitkä vaatteet ovat päälläsi? » lökärit, toppi, huppari
Mitä ajattelet tatuonneista? > haluuun ja saan 16 jos uskallan ottaa : D
Huomasitko edellisessä kirjoitusvirheen? »e : o
Ja edellisessä? » e?
Nyt aloit tarkistamaan ja huomasit että sinua kusetettiin? » ... : d


Sano lauseet omalla murteellasi

Tein koulutehtävät heti koulun jälkeen, voinko nyt mennä kaverille?
» tein läksyt heti ku tulin kotii, voinks men ny kaveril?

Joo odota hetki, käyn nopeasti Facebookissa!
» joo, oot, käyn nopsaa faces

Jäätelö on hyvää.
» jäätelö o hyvää

Onko pakko tehdä tätä kyselyä, jos ei tahdo?
» onks pakko tehä tätä kyselyy, jos ei taho

Miksi joku kuluttaa aikaa tämmöisen kyselyn tekemiseen?
» miks joku kuluttaa aikaa tämmöse kysely tekoo


Muistele vuotta 2011

Olen;

polttanut tupakkaa? » joo
polttanut sikaria? » en
käyttänyt nuuskaa? » en
juonut alkoholia? » joo
käyttänyt huumeita? » en
shoppaillut? » joo
ollut sairaalassa? » en
telttaillut? » en
käynyt ulkomailla? » en
ollut laivalla? » joo
pelannut räsypokkaa? » en
itkenyt? » joo
ollut hautajaisissa, häissä, ristiäisissä tai rippijuhlissa? - joo
katkaissut välit johonkin kaveriin? » oon
tai sukulaiseen? »tavallaamelkee
valehdellut vanhemmilllesi tai sisarillesi? » juu
valehdellut kavereillesi/ystävillesi? » joo
ollut todella onnellinen? » joo
pettynyt ihmisiin? » juu
saanut uusia kavereita? » oon
mokannut jossakin asiassa pahasti? » joo
saanut uuden sisaruksen? » en
menettänyt ystävän? » joo
menettänyt läheisen? » joo
oppinut uusia asioita? » joo
ottanut kuvia? » joo
saanut lahjoja? » joo
ikävöinyt jotakin ihmistä? » oon
tehnyt jotain todella tyhmää? » juu
muuttanut mielipidettä jostakin ihmisestä? » juu
muuttunut itse edellisen vuoden aikana?» oon
tapellut fyysisesti jonkun kanssa? » en
suuttunut vanhemmilleni? » joo
karannut kotoa? » en
uinut alasti tai vaatteet päällä? » joo
laskenut puuhun? » en
käynyt huvipuistossa? » joo
käynyt kalassa? » jo
veneillyt? » ju
ollut mökillä? » ju
nukkunut 20 tuntia putkeen? » ju
ollut todella surullinen? » joo
pyytänyt joltakin anteeksi? » juu
ollut yön ulkona? » ju
viettänyt elämäsi parhaimpia hetkiä? » kyl
viettänyt elämäsi huonoimpia hetkiä? » juu

kello on nyt
23.03

[Ei aihetta]Maanantai 06.02.2012 00:46

KYSYMYKSIÄ SUHTEISTA, JOS ET TEE TÄTÄ HUONO ONNI RAKKAUDESSA VAINOAA SUA IKUISESTI

TÄMÄN HETKEN RAKAS
Seurusteletko - en
Oletko ihastunut - ehkä
Tykkääkö ihastuksesi sinusta - een tiiä
.. entäpä tykkääkö joku muu sinusta - eentiää
Miten kerrot/ teet selväksi ihastuksellesi että olet kiinnostununut? -
Millainen ihastuksesi on - : o en kerro
Oletko unohtanut vanhan ihastuksesi kokonaan - en

UNELMIEN PRINSSI
Millainen olisi unelmiesi mies - luotettava, ihana jaa hauska ja nii
Mielummin villi vai rauhallinen? - välilt
... kuuma urheilija vai hurmaava soittaja - een tiä molempii vähä
... pitkät vai lyhyet hiukset - sopivat
... kuinka pitkä - mua pidempi
... minkä ikäinen - mua vanhempi
... minkä tyylinen - semmone normi
... blondi vai brune - samapa tuo

Sallisitko kullallasi ...
[x] tatuoinnin
[ ] väkivaltaisuusongelman
[ ] alkoholismin
[ ] pitkät hiukset
[x] kitaransoittotaidon

KAVERISUHTEET
Onko sinulla parasta kaveria - o
Onko sinusta järkevä luokitella kaverit 'paremmuusjärjestykseen' - ei
Mikä on kavereissasi parasta - luonne
Olisitko valmis kuolemaan jonkun ihmisen takia - kai
Oletko ikinä ollut ihastunut kaveriin (vastakkaiseen sukupuoleen) - ju
Mitä kaverit merkitsevät sinulle -
Miten ymmärrät käsitteen 'veriveli' - paljo yhteist ja kaikkee : D
Millä kappaleella kuvaisit kavereitasi - jollaki pirteel

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.01.2012 18:31

Tee tämä niin SUURIN toiveesi toteutuu.

■ Kuka sai sinut viimeksi nauramaan : katsu
■ Millaista lemmikkiä voisit harkita : ...
■ Pidätkö sormuksia : välil
■ Jos saisit toivoa yhtä asiaa ja se toteutuisi mikä se olisi : hmm... : p
■ Tykkäätkö leipoa : joskus
■ 5 paikkaa missä olet ollut tänään : kotonao
■ Tiedätkö onko sinulla ihailijoita : tuski o : o
■ Oletko tyytyväinen elämäntilanteeseesi : juh

■ Oletko puhelinriippuvainen : jjuh
■ Saako sua halata : miks ei : )
■ Mikä on viimeisin ajatus päässäsi : ööö : o
■ Onko sinulle sanottu joskus jotain äärettömän kaunista : on..
■ Onko sinulla tapana myöhästellä : eeei
■ Oletko hyvä peittämään oikeat tunteesi : kyyl : O
■ Luuletko että joku ajattelee sinua tällä hetkellä : tuski

■ Oletko hyvä matematiikassa : en
■ Jätätkö puhelinvastaajaviestejä ihmisille joita yrität tavoittaa :en
■ Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle jota ajattelit viimeksi : entiä
■ Monelta heräsit tänään : 10,30

■ Onko kaulassasi tällä hetkellä jokin kaulakoru : ei
■ Törkeintä mitä sinulle on tehty : ..
■ Millainen olo on nyt : iha ok ?
■ Jos kuuntelet nyt musiikkia niin mitä : en kuuntel

■ Kuka viimeksi herätti sinut puhelinsoitolla : ...?
■ Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit : juh (:
■ Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä : joh : )
■ Millaiset housut on tällä hetkellä jalassasi : tämmöset hianot
■ Oletko ollut lähiaikoina riidoissa kenenkään kanssa : juhh:)
■ Näkyykö musamakusi pukeutumisessasi : eei
■ Mitä odotat tällä hetkellä kaikista eniten : enmäätiä
■ Vielä yksi kymys, miksi teit tämän testin : huviksee

[Ei aihetta]Lauantai 07.01.2012 14:13

IHMISIÄ:
J
- Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla? - öö : D
- Tiedätkö, ketä hänen parhaat ystävänsä ovat? - juukai
- Voisitko halata häntä? - enmäätiä
M
- Rakastatko häntä? - een
- Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - Joskus joo =D
- Milloin juttelit hänen kanssaan viimeksi? - enmuist
P
- Paljon hän merkitsee sinulle? - jonkuverra
- Mitä haluaisit sanoa hänelle nyt? - moi : o
- Kuinka kauan olette tunteneet? - eihirveekauaa
T
- Minkä kappaleen omistaisit hänelle? - ..emt
- Onko teillä koskaan ollut minkäänlaista säätöä? - eei
- Kuinka tärkeä hän on sinulle asteikolla 1-10 - 8?
R
- Kerro tähän joku inside vitsinne - ?
- Kuuluuko hän tärkeimpiin ihmisiin elämässäsi? - eei
- Osaako hän kuunnella? - Kai?.
V
- Oletko koskaan nauranut hänen kanssaan? - kyll : D
- Annoitko itsestäsi hyvän ensivaikutelman hänelle? -hmm : D toinoi. kai ? ::D
- Onko hän koskaan tehnyt sinua iloiseksi? - Kyllä!
K
- Milloin ja missä tutustuitte ? - koulus
- Onko sinulla hänen numeronsa? - juuh
- Mikä on hänen kumppaninsa nimi? -ei sil oo : D
E
- Onko hän sinulle tärkeä? - On <3
- Miten ja missä tutustuitte? - öö, en muista?
- Onko hän kaunis/komea? - kaunis

[Ei aihetta]Lauantai 07.01.2012 14:07

MITÄ TEKISIT JOS
huomaisit olevasi raskaana - hmmm, no nii toi siis öö : D
saisit korjata kolme asiaa? - ikä : Deimuuta
ihastuksesi suutelisi sinua - ois iha kiva >:o
opettajasi suutelisi sinua - hyii : d
voittaisit miljoonan - hmmm, tekisin kaikkee hauskaa : D
näkisit idolisi kävelevän kadulla - ...
sinut potkittaisiin nyt ulos kodistasi - okokokok

VIIMEISIN
alkoholia sisältämä juomasi - karpalolonkero : D
lukemasi koulukirja - en muista
ostamasi tavara - sipsi pusssi
halaamasi ihminen - katsuu
sanomasi lause - ok :D
polttamasi tupakka - : o en mää polta :D
katsomasi leffa - en muista
ihminen, jonka kanssa nauroit - katsu

VOISITKO
juoda itsesi ympärikänniin - kai?
ajaa pääsi kaljuksi -en : d
alkaa käyttämään huumeita - e!
tappaa - kyl pari ihmist :D
karata ulkomaille - eeen mää : D
pettää kumppaniasi - ei oo ''kumppanii'' mut en : o
muuttaa Afrikkaan - en : d

MUUTA
oletko koskaan salannut jotain tärkeää vanhemmiltasi - jo
oletko koskaan ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen - kokoaja
miltä sinusta tuntuu juuri nyt - mahtavalta
mitä kappaletta kuuntelet nyt - amispoppi:liikaa sulta odotin
oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin - oon :c
onko sydämesi koskaan särkynyt - o :d
missä olet tällä hetkellä - katsu tykön : D
missä haluaisit olla - tääl tai yhe ihana ihmise tykön : )
entäs kenen kanssa - yhe ihana ihmise kans : D
kaunein kuulemasi kappale - monii
paistaako ulkona aurinko - juh
juotko kahvia - joskus
teetä - e
kaakaota - välil
alkoholipitoisia juomia - välil
käytätkö itseruskettavia aineita - en
rusketutko kesällä helposti - en
kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin - tidididii , yhel ihmisel : D
kuka lähetti sinulle viimeksi tekstiviestin - toni :D
kuka soitti sinulle viimeeksi ihan huvin vuoksi - katsu?
haluaisiko kukaan muu olla sinä - en

KULUNUT VIIKKO
kenen kanssa tuli vietettyä aikaa - katsu ja muitte kavereitte
kenen kanssa tuli tekstattua eniten - toni tai ville tai sit se yks : D
kenelle kavereista puhuit eniten puhelimessa - katsu taii se yks : D
miten meni viikonloppu - tääovastpuolesvälismuthyvitähäastiainakimenny : D
paljon meni rahaa - ei paljoo : D
opiskelitko ahkerasti -en : o
teitkö jotain mikä kaduttaa nyt jälkeenpäin - en
joitko alkoholia yhtään - : o minä??
poltitko tupakkaa - enhän mää : o

[Ei aihetta]Lauantai 07.01.2012 13:58

Tee tämä pieni testi niin 10 päivän aikana tapahtuu kaikkea ihanaa

10 persoonafaktaa
1. syntymäpaikka: pori
2. hiusten väri: punane
3. hiustyyli: normi?
4. lävistyksiä: korvikset ja napakoru
5. silmien väri: niis o montaaa värii :D
6. kengän koko: 36-38
7. mieliala: mahtava : D
8. tuoksu:
9. lempimusiikki: ei oo mitää tiettyy
10. oikea vai vasen: oikeee

7 asiaa rakkaudesta
1. uskotko rakkauteen: juh
2. onko kukaan särkenyt sinun sydämen: oh
3. voisitko pettää kumppaniasi: eh
4. oletko koskaan rakastunut/ihastunut johonkin, mutta et ole kertonut tälle: oon
5. pelkäätkö sitoutumista: enn
6. onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija: tuski
7. uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä: juh

10 sitä-sun-tätä
1. rakkaus vai raha: rakkaus
2. rakkaus vai ystävyys: molemmat kai
4. yhden yön juttu vai suhde: suhde (=
5. tv vai internet: internet
6. pepsi vai cola: cola?
7. villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla : riippuu päiväst
8. värilliset vai musta-valkokuva: värilliset
9. puhelimitse vai kasvotusten: kasvotustenn
10. mese vai sähköposti : mese:p

10 oletko-koskaan-asiaa
1. Suudellut vesisateessa : juh :d
2. Sanonut rakastavasi jotakin: juh
3. oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut: njoo
4. oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä: en
6. oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana: juuh:p
7. oletko joskus halunnut toista niin paljon että sattuu: een?
8. oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa: juh
9. oletko koskaan karannut kotoa: ...
10. oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi: joh

10 jotain-turhanpäivästä asiaa
1. kaipaatko jotakuta tällä hetkellä: juh
3. puhutko kenenkään kanssa nyt: juh
4. oletko tylsistyny: juh
5. oletko saksalainen: en :o
6. oletko koulussa : e
7. oletko kynttilöiden polttelija: e
8. oletko idioottihetkellä : ?
9. tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä :juhh
10. kaipaatko jotain tällä hetkellä kovasti: jepps

[Ei aihetta]Lauantai 07.01.2012 08:59

TEE TÄMÄ, TAI SEURAAVA VUOSI 2012 MENEE PÄIN VITTUA !

t ä y s i n _ r e h e l l i s e s t i
Tietääkö ihastuksesi että tykkäät hänestä? - kyl se tiätää : D
Milloin näet hänet seuraavaksi? - hmmm : p voi ol et huomen taaai sit ensviikol : D
Onko sinulla sellaista ystävää, jolle voit kertoa kaikki huolesi ? - on
Riiteletkö usein ystäviesi kanssa ? - en
Millon viimeksi riitelin vanhempiesi kanssa ? - pari päivää sit
Voisitko elää ilman ystäviä ? - en
Onko sinulla veljiä ? - kaks
Entä siskoja ? - yksi
Oletko onnellinen ? - juh ; )
Entä surullinen ? - eeeen: D
Missä kuussa olet syntynyt ? - heinäkuus
Oletko allerginen jollekkin ? - een
Kiroiletko paljon ? - juh
Entä mikä on lempiaineesi ? - ...
Miksi olit viimeksi surullinen? - eeen muista : D
Miksi teet tätä testiä? - hmm, huvikseE :D

w h e n
milloin viimeksi nauroit ja miksi? - tänää, ku äiti sano jotai hassuu :D
milloin olit viimeksi autossa? - tänää
milloin olet viimeksi syönyt leipää? - tänää
milloin olet viimeksi opiskellut kunnolla? - enne lomaa
milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - .. :D

t h e _ l a t e s t
viimeisin pitkä automatka? - hmmm
viimeisin nähty elokuva? -en muist
viimeisin soitettu biisi? - petri nygård: poliisi on kiva
haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? -juh

w h o
kuka nukkui viimeksi vieressäsi? - hmmm...
kuka halasi sinua viimeksi? - vesku
kuka puhui kanssasi viimeksi puhelimessa? - öää : o
kuka nauroi viimeksi kanssasi? - katsu

t h i s _ w e e k
onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - on
oletko ikävöinyt jotain kovasti - juh: o
mitä olet ostanut viikon sisällä? - hmm...
oksentanut? -en
soittanut jollekkin? - jo

l o v e _ a g a i n
oletko sinkku? - juh : p
miksi näin? - noku siiis:p
onko joku ihastunut sinuun? - kyl vissi :o
onko kukaan saanut sinulta "jalat alta" ? - njooo : D

r a n d o m
onko miehet vastaus kun vituttaa? -melkeee ain joo : D

f r i e n d s
kuka oli ensimmäinen kaverisi? - tuuli
vietätkö paljon aikaa ystäviesi kanssa? - aika paljo : D

l i f e
haluaisitko halata jotain tiettyä henkilöä juuri nyt? - haluisinn
onko kyseinen henkilö vastakkaista sukupuolta? - onn
onko huoneesi seinillä julisteita? - eii
kuka viimeksi puri sinua? - katsu