Elämä on välillä epäreilua, täynnä alamäkiä. menettämisiä tapahtuu, jopa niiden suhteen joiden ei luulis vielä tapahtuvan.
Mun vähä yli vuotias uroskani Sputnik halvaantui pari aamua sitten niin et takapää ei enää toiminu. Käytettiin sitä eläinlääkärillä ja ell antoi sille kortisoni-piikin, ku oli mahdollista et se halvaus olis ollu ohimenevää. Se päivä oli toiveikas mut silti täynnä pelkoa. Ja kuitenki piti olla vahva Paten takia ja hoitaa, hoivata ja helliä sitä paremmin ku ikinä ennen.. Teki pahaa katsoa miten toinen yritti ylös mutta ku takajalat ei toiminu...
Eläinlääkäri oli antanu armonaikaa n vuorokauden. Aamulla pahin pelko toteutui. Pate oli edelleen halvaantunu.
Pate lähti puoli yhdeks viimeselle piikille. Jestas ku on ollu paska fiilis ja oon ollu tyyliin vuoden itkupilli. Jokaineen meidän kani on meille enemmän ku kaneja, ne on ystäviä,perheenjäseniä. Tuntui niin ku olisin menettäny oman lapsen.. Oloa on helpottanu se et paten olo helpottui lopettamisella eikä sen enää tarvi kärsiä. Kuitenki meillä on muistot ja kuvat. Ja nyt pitää vain ajatella et pääasia on se et muut voi sit hyvin. Olo helpottunu yhä enemmän ja enemmän pikku hiljaa.
Patella tulee kuitenki olemaan paikka mun sydämessä aina, oli se melkoinen persoona <3
Farewell my friend <3
