Kymmenen merirosvoa merellä seilaten, itseään tyynestä merestä peilaten. Suunnittelevat aarteen metsästystä sen, suuren, kauniin, kultaisen. se on hallussa peikon tuon, joka asuu keskellä mustan suon. Suo saarella sijaitsee, saaren sijaintia merirosvot mietiskelee.
Piraatit kuukausia merellä matkustaen, edestakaisin kannella laahustaen.
miettivät hulppeaa elämää, rikkautta. Sitä kotona odottavaa elämän rakkautta.
Viiden vuoden päästä merirosvot kannella parta varpaitaan hipoen, kuivia suupieliä lipoen.
Ei vettä ole kuin suolaista, ei naikkosen pakaraa jota nuolaista. Auringon kultainen säde tuo, heidän silmiinsä heijastuksen luo. Makaa aarre edelleen paikallaan, kun samaan aikaa lyö tuomari kaunista neitoa laikallaan. On tuomari tuomitsemassa peliä rakkauden, merirosvo sitä merellä ollessaan häviten. Ei ole kotona enää odottamassa sitä elämän rakkautta, tavarat toisen miehen mukaan pakannutta. Mailla tapahtuvista asioista tietämättä, jatkavat merirosvot aarteen etsimistä, sen suuruutta kieltämättä. Vihdoin kannella riemun huudot kaikuvat, itkutkin välistä raikuvat, saari näkyvissä!
Ei merirosvo tavallisesti kyyneliä päästele, mutta nyt ei kukaan niitä säästele. Vuosien työ ja raataminen, nyt on edessä peikon kaataminen! Ei sitä helpoksi työksi tiedetä, mutta ei tätä kärsimystäkään turhaan siedetä.
Astuvat merirosvot maihin iloissaan, odottaa peikko suollaan vihoissaan. Pitää peikko aarrettaan suurena ja arvokkaana, kenellekkään ei sitä taistelutta luovuttaisi. Aarteen pitääkseen peikko vaikka maapallon kokoisen hatun huovuttaisi.
Näkee peikko suolla edessään joukon riehakkaita piraatteja, käsissään aseita kookkaita. Tajuaa peikko niihin nujertuvansa, mutta taistelee kunnes tuntee musertuvansa.
Alkaa suuri taisto ja tappelu, nyt ei auta edes vaisto tai kivien nakkelu. Alkaa peikko taistelua hävitä, juoksee pakoon, suuren kallion rakoon. Eivät merirosvot perään lähde, ei vaikka siellä odottaisi ruoan tähde. Nyt on käsissä aarre, edessä elämän suurin kaarre.
On peikon aarrearkku likainen ja laho, sen sisältöä miettii jokainen taho.
Avaavat merirosvot voimalla suuren lukon, löytävät sisältä kuolleen kukon!
Voi sitä surua, murhetta ja kurjuutta, etsimiseen käytetyn ajan turhuutta!
Parkuvat isot miehet suossa polvillaan, iso suru rinnallaan.
Mihin oli viisi vuotta käytetty? ei tällä toivomuksia täytetty.
Täytyy takaisin laivaan astua, tyhjin käsin kaivaen rikkinäistä taskua.
Ei taskussa ole edes leivän murusta, kipuja mahanpurusta.
Murheissaan kotiin päin seilaten, edelleen itseään Tyynestä merestä peilaten.
Tajuavat merirosvot elämän summan, edessä on valinta jommankumman.
Koti ja perhe vai suuret seikkailut aarteineen?
Tosirakkaus suurine kaarteineen?
Päättävät miehet maalla elämisen valita, onhan siellä elämisen onni.
Eikä elämisen onnea korvaa edes tonni!
Kohtia kotia matkustaen, miettivät merirosvot tulevaisuutta.
Oli se sitten tumma ja synkkä tai täynnä aurinkoisuutta, on elämään valittu uusi tie.
Mitä se sitten kenellekkin lie…