IRC-Galleria

aavikkohiekka

aavikkohiekka

roadtrippin through the desert to get to nowhere

omgLauantai 10.04.2010 16:16

sillä lailla!

this one goes out to the one I love.Lauantai 10.04.2010 15:55

Firee~

Tylsä lauantai aamu, perusherääminen siin 11 aikaan, olin pelannu simsiä kolmeen asti yöllä kun en ollut tajunnut ajan kulua X:

Voi, en ehtinyt jutella kullan kanssa illalla, digitaaliset hahmot vei mun aikani ja sitten kun tajusin että meseeeen niin kello oli jo liikaa TT__TT ja toinen meni nukkumaan.

Eilen oltiin kivasti villilällä koko päivä, kuvattiin lyhytelokuvaa, oli hienoa! Kasetti annettiin mulle viikonlopuksi, katsotaanko, hukkaan sen viimeistään maanantaiaamuna. Päivällä olisi vielä ollut Pakkalalla pari tuntia, mutta suurin osa porukasta ei päässyt/viitsinyt mennä. Mie itse pakersin valostandien ja muiden kanssa melkein kolmeen saakka pää punaisena = en päässyt pakkalalla = aherrusta ensi viikolla.. Materiaalit täytyisi hankkia maanantaina näille silkkipainokursseille.

Huoooh, täytyisi ensin saada lista, että mitä tarvitsen, jotta voisin taaaaas kerran anoa rahaa vanhempien lompakolta.

[Ei aihetta]Torstai 08.04.2010 19:10

Gallerian tissipusukalahuorat himottaa mua, aaah

tahtoo kans<3Tiistai 06.04.2010 04:20





















<3

HALUAN VIELÄ ENEMMÄN!Tiistai 06.04.2010 04:15























<3

i wantsTiistai 06.04.2010 04:09

wut jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeMaanantai 05.04.2010 19:47

EI NÄYTTÖÄ HUOMENNA HHHHHHHHHHHHHHHHHHHHEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE

[Ei aihetta]Maanantai 05.04.2010 19:16

7 TOTUUTTA MILLOIN VIIMEKSI:

O1 Poltit tupakkaa? - en ikuna

O2 Joit alkoholia? - tammikuu alus

O3 Söit pizzaa? - hmmmmm edellispäivän

O4 Oksensit? - kauaan

O5 Suutelit? - hm perjantai

O6 Suutuit ihan tosissasi? - kauan!

O7 Nauroit niin, että meinasit tukehtua? - aina!


7 TOTUUTTA NYKYHETKESTÄ:

O1 Oletko surullinen? - en <3

O2 Onko sinulla lävistyksiä? - ei

O3 Mitä sinulla on päälläsi? - monta kokoa liian isot farkut, huppari, äitin sukat

O4 Oletko tyytyväinen elämääsi? - olen <3

O5 Minkälainen olo sinulla on nyt? - väsy!

O6 Onko koruja päällä nyt? - ei oooo

O7 Onko sänkysi pedattu? - ei!


7 TOTUUTTA EILISESTÄ:

O1 Oliko kiva päivä/ilta? - oli

O2 Olitko tietokoneella? - olin

O3 Tajusitko jotain uutta? - enp usko

O4 Teitkö jotain mitä et tee yleensä? - en kait

O5 Teitkö yhtään urheilusuoritusta? - eee

O6 Mitä teit ennen nukkumaan menoa? - olin koneel

O7 Monelta aloit nukkumaan? - 4 tai 3


7 SATUNNAISTA:

O1 Nimesi? - emma

O2 Lempinumero? - 5

O3 Lempikouluaine? - verkkokurssit <3

O4 Kännykäsi merkki? - nokia

O5 Lempinimesi? - Em, nyhvä, emppu----

O6 Lempilaulajasi? - james hetfield..

O7 Juotko alkoholia? - eee riiippuu kans


7 TOTUUTTA, HALUAISITKO:

O1 Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - ju<3

O2 Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - montaki kelpais

O3 Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? - joo

O4 Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - en kai?

O5 Haluaisitko halata jotain tiettyä? - juu<3

O6 Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? - aina

O7 Haluaisitko seurustella nyt? - koko ajan lul

readingSTARFIGHTERandLUVIN'itMaanantai 05.04.2010 05:19

http://www.starfightercomic.com/index.html

mmm<3


(c) Hamlet Machine

ur my BITCH now

And I'm likin' u already



AND NOW I WANT MOARRRR