eipä sille voi mitään... välillä vaan iskee KAUHEE IKÄVÄ. Ei auta vaik kuinka taistelee vastaan, nii Kyyneleet vaan valuu pitkin poskia ja kurkus on iso möykky. Buffe ja saknar dig..
välillä mietin et m itä olis voinu tehä toisin.. ja mitä olis pitäny tehdä toisin. Ei se sitä lopputulosta olis muuttanu, mut ei olis nii paha olo nyt jälkeenpäin.. tai sit olis.. mut en ainakaan tuntis syyllisyyttä.. Miks en menny kattoo sitä aikasemmin?? miks keskityin vaan omaan koiraan?? Jotenki pidin sitä itsestään selvyytenä, et se on aina olemas. Ja et se aina odottaa mua. Mut eipä odottanu. TYHMÄ MINÄ! se oli kipee enkä menny kattoo sitä.. vaik tiesin et se oli kipee.. tuntuu ihan kauheelta.