Nyt pitää yrittää sopeutua siihe, että mulle on annettu aivot ja kyvyt olla ties mitä, mutta elämän helvetin takia(se miten yhteiskunta ja ihmiset on dissannu ja vähätelly, hakannu kasaan sekä pelotellu jne), musta ei tullu mitään dosenttia, ja 34v. valui melkein hukkaan. Katotaa nyt kuinka supernieheksi ja super elämää saan vielä itselleni rakennettua menneisyydestä huolimatta:).
Ennen kaikki, ihan kaikki, tuntui kaukauselta ja mahdottomalta minun saavuttaa...Nyt tiedän että olisi työkalut ja puitteet vaikka mihin..Kuhan vaa kestän sen,että mitä ne olisi, jos olisin kasvattanu ja ruokkinu niitä vahvasti koko elämäni....No toisaalta olen onneksi edes 30-vuotta kirjoittanut runoja, 22-vuotta näytellyt, ja 19-vuotta soittanut...ettei elämä ihan vain paskaa tuiottaessa ole hukkaan mennyt sentään...vaikkei se kauas siitä jää