IRC-Galleria

Jotenki surullista, että tollalailla lauletaan mun tämänhetkisessä lempibiisissä.
En ole luodinkestävä.

Varmaan tajuutte jo, mistä puhun. Tää on ihan käsittämätöntä. Jokelasta ei oo ees vuotta vielä, nii tulee joku toinen kusipää (LIEVÄSTI ilmastuna) ja ampuu kymmenen ihmistä, tällä kertaa Kauhajoella.

Kymmenen. Kymmenen ihmistä, joilla oli vielä koko elämä edessään.

Lehdissä ja tv:ssä on jatkuvasti juttua kaikenmaailman mielipuolista jotka tekee kaikkee kamalaa. Se, mikä tästä tekee niin erityisen hirveetä, onkin se, et näin lyhyellä aikavälillä sattuu kaks noin järkyttävää, ja niin SAMANLAISTA surmatyötä. Kummassakin kuoli monia nuoria ihmisiä, jotka oli täysin viattomia. Ne oli koulussa, missä niin monet ihmiset on päivittäin, minkä nyt aattelis olevan suht turvallinen paikka. Ne ei ollu tehny mitään väärää, ne vaan osu mielipuolen tielle. Miks elämän täytyy olla niin kamalan epäreilua? Ja entistä enemmän tulee sellanen olo, et eihän tässä oikeesti voi tietää vaikka elämä päättyis tänään.

Tulee myös sellanen olo, et mistäs sitä tietää vaik seuraava ampuja olis meidän koulussa? No, sit ajattelee, et no eihän täällä, ei tääl oo sellasia ihmisiä. Mut tuskinpa ne Kauhajoellakaan, tai Jokelassa, olis uskonu et tällästä voi käydä. Kohta kuitenki alkaa uskomaan et ihan koska tahansa joku voi vetästä aseen esiin ja alkaa ampumaan. Sitä ei voi mitenkään ennakoida, ku yks ihminen hautoo yksin päässään sellasia asioita.

Me ei voida suojautua mitenkään. We're not bulletproof.


Syvimmät osanottoni kuolleiden omaisille ja ystäville. Mä en voi kuvitellakaan miltä tuntuu menettää perheenjäsen, sukulainen tai ystävä tollalailla, ja toivon ettei mun koskaan tarvikaan kokea sitä, nytkin tuntuu ihan tarpeeks pahalta, kuten varmaan kaikista suomalaisista tällä hetkellä. Kaikkea tää kansa saakin kestää.