Lauantai aamu alkoi hyvin. Paineltiin Irmelin kanssa Aitooseen muistelemaan miltä rehellinen paska haisee.
Kaksistaan saatiin ajella. Kuunneltiin The Crashia, joka alkokin sitte äkkiä keittää. Huomasin vaan siitä kun ajoin hulluna ylinopeutta :D
Noo. Anna Tapsalle kun päästiin niin ekana ei pongattu ketää tuttuja, ja sit pongattiinki jo liikaa niin että mentiin piiloon ja juostiin karkuun kaikkia!
Oli tosi kummallista olla siellä taas. Jäätävää suorastaan. Oli tosi kiusallista puhua muiden kanssa. Esitä siinä ny sitte reilua saatana kun kukaan ole pitäny yhteyttä mihinkään suuntaan.
Olo kuitenkin parani kun löysin Jaakon. Se ei ole huonontunut yhtään.
Livahdettiin sitten ilmaseksi syömään ja siitä kohta lähettiin ajeleen Tampereen kautta Ylöjärvelle. Tuolla katselimme Pixarin lyhyt elokuvia ja lorvittiin vaan muutama tunti.
Vetelehtiminenkin alkaa maistua puulta at some point, ja niin me Erikin kanssa nostimme kytkintä.
Istuskeltiin tunnin verran vaan autossa, juuri sanomattakaan mitään.
Laatua.
Sit mulle tuli nälkä. Menimme heseen ja jäin odotteleen meidän mehukkaita purilaisia.
Siinä keskenäni istuskellessani semmoe tytsy (tai poitsu, en ole ihan varma kumpi oli) tuli ja tyrkkäsi mulle kaksi leffa lippua käteen elokuvaan P.S. Rakastan Sinua, hymyili ja toivotti vaan hyvää lauantaita !!
Ansalla on karmaa !
No sinnehän me sitten mentiin Tökön kanssa. Lehvaan. Ja se oli viel ihana elokuva.
Kun se loppu joskus kahdeksan aikaan.. Keksin että viempä Tökön kotiin ettei sen tarvii kahtatuntia junaa odottaa, ja niin sitä hurautettiin Poriin !
Se oli kyllä huippu päähänpistos.
Sieltä sitten kymmenen aikaan illalla lähdin ajelemaan takasin Tampereelle. Matka meni loistavasti Särkänniemelle asti, jolloin iski valtaisa uupumus.
Vielä kuitenkin pihisee.
Vappua odotellessa ! <:
Niin joo. Tänään siivosin mun kammion ! Urakka otti 4,5h arvokkaasta vapaa-ajastani. Mutta nyt kun tuonne kämppään vilkaisen voin todeta että tosiaan oli kyllä vaivan arvoista.!!
Maukkaita öitä, löysätkää vöitä !