IRC-Galleria

Vaalitouhuissa on se hyvä puoli, että tapaa koko ajan uusia ihmisiä. Osa seuraa hyvin tarkasti poliitikkojen toimia ja palautetta voi yllättäen sataa vuosienkin takaisista jutuista. Joskus tulee risuja, toisinaan kehuja. Joskus on vaikea sanoa, kummasta on kysymys.

Viime lauantaina Tammelantorilla vanhempi herra kävi kiittelemässä työtäni valtuustossa. Olen kuulemma niin hyvä ehdokas, että hän äänestäisi epäröimättä, ellen olisi ”tyttö”. Se tuli niin vakaumuksella, että menin ihan hiljaiseksi.

Vaikka isoäidilläni onkin lupa kutsua minua tytöksi, osa poliitikoista (niin miehistä kuin naisistakin) käyttää nimitystä tarkoituksella pönkittämään omaa auktoriteettiaan suhteessa nuorempiin naisiin. Olen myös nähnyt, miten näistä tytöistä sitten tehdään kahvinkeittäjiä ja kopiokoneenkäyttäjiä, eikä aikaa päätöksentekoon enää riitä. Olenkin kuljettanut takataskussa muutamaa naljailevaa vastausta, jolla lopettaa tytöttely heti ensimmäiseen kertaan. Tammelantorin miehelle en kuitenkaan raatsinut heittää mitään, hän näytti ihan oikeasti sanovan vain ääneen mitä ajatteli.

Vaikka suuri osa päättäjistä osaa jo tällaiset peruskäytöstavat, poikkeuksiakin löytyy. Riesanani on nyt jokusen kuukauden ollut virkamies, jonka mielestä noin kahdenkymmenen vuoden ikäeromme oikeuttaa tytöttelemään. Olen huomauttanut asiasta ensin virnuillen, sitten ystävällisesti ja lopulta vakavasti. Myös muut ovat kehottaneet häntä luopumaan tavasta. Tosi harmittavaa, jos tällaiseen pitää lähteä puuttumaan hallinnollista tietä.

Vaan täysin synnittömiä eivät ole nuoret naisetkaan. Helsingin Sanomien nuori naistoimittaja uutisoi viime puoluevaltuustosta kirjoittamalla ”Vasemmistoliiton vanhoista äijistä”. Ikärasistista ja seksististä sekin. Ihan syystä tulilinjalle joutuneet toverit lukivat lehteä vähän nuopeina.

Olen viime aikoina tutustunut aiempaa syvällisemmin lastensuojelutyöhön Tampereella. Lastensuojelussa työtä tekevien sosiaalityöntekijöiden harteilla on valtava vastuu, sillä asiat ovat usein kiireellisiä ja monimutkaisia. Sosiaalityöntekijä joutuu tekemään kauaskantoisia päätöksiä syrjäytymis- tai jopa hengenvaarassa olevien lasten tulevaisuudesta.
Tampereella kaikki ei sosiaalityön osalta ole kunnossa. Kaupungilla ei ole riittävästi ammattitaitoisia sosiaalityöntekijöitä. Yritin nostaa ongelmaa kaupunginvaltuustossa keskusteluun tekemällä valtuustokyselyn lastensuojelun tilanteesta. Kentältä kuuluneiden tietojen mukaan Tampereella on valmisteltu jopa kiireellisiä huostaanottoja sellaisten opiskelijoiden voimin, jotka eivät ole ehtineet opiskella lastensuojeluasioita ja joilla ei ole ollut mahdollisuutta perehtyä kyseessä olevan perheen tilanteeseen – puhumattakaan pitkien yhteistyösuhteiden rakentamisesta. Ainoana apuna työssä on ollut kirjahyllyssä oleva opaskirja.

Uuteen pestiini Tampereen lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa kuuluu paikka myös jaostossa, jossa käsitellään lähinnä yksittäisiin lapsiin ja nuoriin kohdistuvia viranomaistoimenpiteitä. Esimerkiksi kaikkein kinkkisimmät huostaanottojupakat päätyvät yleensä tämän porukan työpöydälle. Mietin pitkään, onko minulla rahkeita näin henkisesti raskaaseen paikkaan; lasten kaltoin kohtelu on niin rankka juttu, että en mielelläni lue sellaista edes kaunokirjallisuudesta. Lopulta päätin ottaa paikan. On kuitenkin parempi, että sinne valikoituu liikaa välittäviä ihmisiä kuin että ei välitettäisi lainkaan.

Nyt ensimmäisen kokouksen jälkeen on sellainen olo, että tässä ehtii tulla vielä monet itkut ennen kuin tämä vastuu on selvitetty. Yksittäisistä tapauksista en tietenkään voi kirjoittaa, mutta yleisvaikutelmaksi jäi hengästyttävä kulttuuriero jaoston jäsenten ja päätösten kohteiden välillä. Ei varmaan missään muualla ole luottamushenkilöiden tunkkainen keskiluokkainen pikkuporvarillisuus lyönyt niin lujaa silmille kuin täällä.

Perehtyessäni lastensuojeluun olen huomannut, että yksi suuri kuilu päättäjien ja nuorten välillä liittyy tapaan, jolla nuorten seksikokemuksista puhutaan sosiaalipoliitikkojen kesken. Meillä on tiedossa, että suomalaiset naiset menettävät neitsyytensä keskimäärin 16-vuotiaina, ja että vähemmän koulutetuissa perheissä seksikokeilut alkavat aikaisemmin kuin korkeammin koulutetuissa. Näiden tietojen perusteella voidaan olettaa, että melkoinen osuus tytöistä aloittaa seksisuhteet alle laillisen kuudentoista vuoden rajan ja että erityisen tyypillistä se on työväenluokkaisissa perheissä. Siitä huolimatta alle 16-vuotiaan seksuaalista aktiivisuutta pidetään ilmeisenä ”ongelmanuoren” merkkinä, joka oikeuttaa viranomaisinterventioon.

Erityisen ikävää tämä on tietenkin siksi, että kyse on edelleen nimenomaan tyttöjen seksuaalisuuden kontrolloinnista. En ole törmännyt tapaukseen, jossa poikien varhaisia kokeiluja nähtäisiin ongelmana. Tämä on erityisen kummallista viimeaikaisen tutkimuksen valossa, jonka mukaan 8-luokkalaisista (n. 14-vuotiaista) pojat olivat kokenet vakavaa seksuaalista häirintää yhtä usein kuin tytötkin. Siis: tyttöjen seksuaalinen aktiivisuus on ongelma silloinkin, kun se tapahtuu omasta halusta, poikien ei edes silloin kun se on tapahtunut nuoren tahdon vastaisesti.

Millä vuosisadalla me oikein eletään?

Vielä lisää Ranskan läksyjä. Matkallani opin, että vaikka Ranskan kansantalous sijoittuu kansainvälisissä tuottavuusvertailuissa koko ajan huonommin, yksittäisen työtunnin tuottavuus on siellä edelleen korkeampi kuin esimerkiksi Japanissa. Ilmiötä minulle valottanut professori totesi vain hyväntuulisesti, että ranskalaisia ei huvita tehdä enempää töitä kuin on pakko. Elämä on lyhyt.

Kotimatkalla luin lehdestä, että Ranskan terveysministeri kehotti yrityksiä kannustamaan työntekijöitään päivätorkuille. Ranskassa työviikon pituus on muutenkin vain 35 tuntia.

Verrattuna suomalaiseen työhurmoksellisuuteen, puhe tuntui melkein pyhäin häväistykseltä. Mieleen tuli kuitenkin Jussi Vähämäen luento, jota olin kuuntelemassa pari viikkoa sitten. Hänen mukaansa teknologian alkuperäinen tehtävä oli vapauttaa ihminen työstä. Vasta kysymys ”miten pääsisin tästä vähemmällä” erotti ihmisen eläimestä, ja toisaalta mahdollisti ajan liikenemisen myös muuhun kuin perustarpeiden tyydyttämiseen.

Nyt luterilainen kulttuuri on valjastanut teknologian toimimaan juuri päinvastoin, tekemään ihmisestä jälleen eläimen. Jäin miettimään.