IRC-Galleria

Lauran synttärit! :D ei prkl!! x)Lauantai 12.09.2009 21:38

[Ei aihetta]Lauantai 12.09.2009 01:55

Pojista tietoa:

- he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
- he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
- he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.

- vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
- jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.

Faktoja:

- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.

- Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- Pojista, jotka kuuntelevat.


Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys

TT-tunnin tarinaPerjantai 11.09.2009 23:28

Reetta ja Anni kävelivät kadulla Syrjäisellä kadulla Reetta vetää esiin kannabissätkän ja viskipullon.
-Anni, ota vähän tästä pullosta, Reetta sanoo ojentaen pulloa.
Anni ei vastaa heti, koska hänellä on mekaaninenhäiriö keskushermostossa. Normaalisti hän olisi juonut jo koko pullon.
-En halua, Anni sanoo ja järkyttyy sanoistaan.
-MITÄ?! Reetta huudahtaa ja kannabissätkä tipahtaa maahan.
Anni kiljaisee ja juoksee pois järkyttyneenä. Reetta juoksee Annin perään pullo kädessä, sätkää vetäen.

By. Iida

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.09.2009 17:02

- kuka pussasi sinua viimeksi (poskelle/huulelle)? - Elli<3

- kuka halasi sinua viimeksi? - Laura<3

- kenelle viimeksi huusit todenteolla? - Isille.. -.-'

- ovatko molemmat vanhempasi elossa? - tietty.

- ovatko kaikki isovanhempasi elossa? - ei. =(

- pidätkö siitä, että muut haluavat huomioita kuviisi? - juu.. ;)

- mikä soi nyt? - opettajan ääni, ja näppäimmistöjen naputus.. x)

- millainen olotila? - pikkunen vitutus, muuten ihan OK.. :D

- syntymäpäiväsi? - 28.3

- muistaako moni ihminen syntymäpäivänäsi onnitella? - kuka nyt minut unohtais? :O

- odotatko tällä hetkellä kenenkään artistin/bändin keikkaa? - en.

- tämä kyselyhän on tehty varsin lyhyeksi. Haittaako se sinua? - eei?

- minkä pituiset hiuksesi ovat? - sopivat?

- luetko jotain tiettyä kirjasarjaa? - joo

- jos katsot suoraan tietokoneen näytön ohi, mitä näet edessäsi? - Jussit :)

- on aikasi haastaa muita ihmisiä. - en jaksa!!!

[Ei aihetta]Lauantai 29.08.2009 20:39

Mikä on luokkasi tunnus ? - 8a
Montako oppilasta luokallasi on ? - 17 ?
Kenet olet luokaltasi tuntenut pisimpään ? - öö.. emt.. x)
Kenen kanssa viihdyt luokaltasi eniten ? - Iidan, Ellin, Reetan, Hanten, Lauran jne.. <3
Kuka on luokkasi paras koulussa ? - Iida ja Olli kait.. onse Reettaki semmonen hikari.. ;) <3
Kuka on nuorin ? - Iida?
Entäpä vanhin ? - vissiin Kähy.
Onko teillä hyvä luokkahenki ? tosi.. ;>
Kuinka monella luokastasi on silmälasit ? - ei vissiin kellään.. :O
Kuinka moni seurustelee ? - neljä?
Onko luokkanne keskiarvo yli 8,5 ? - ei varmaan..
Onko luokkanne koulun villeimmästä vai rauhallisimmasta päästä ? - viileimmästä.. ;P
Kuka on luokkanne tyhmin ? - jussa varmaan..
Itserakkain ? - emt.. ?
Kova äänisin ? - Kähy aina laulelee.. ;D
Hiljaisin ? - Alvi
Väkivaltaisin ? - ?
Laihoin ? - Iida
Keillä luokkalaisillasi on kuvia irc-galleriassa tai ii2 ?- melkee kaikilla
Kenen luokkalaisesi kanssa voisit viettää loppuelämäsi ? - en kerro.. ;)
Kenen luokkalaisesi kanssa juttelet vähiten ? - Alvin?
Ketkä nauravat ja puhuvat aina tunneilla ? - melkein kaikki
Kuka on luokkanne lempiopettaja ? - emt, oisko Pirkka?
Entäs inhokki ? - SILVASTI! ;<

<3Keskiviikko 26.08.2009 16:51

KAVERIT → Eivät koskaan pyydä ruokaa.
TOSIYSTÄVÄT → Ovat syy siihen ettei sinulla ole ruokaa.

KAVERIT → Auttavat sinut ulos vankilasta ja kertovat että mitä teit oli väärin
TOSIYSTÄVÄT → Istuvat vieressäsi ja sanovat "Vittu...Homma kusi...Mut saatana se oli hauskaa!"

KAVERIT → Tietävät muutamia asioita sinusta
TOSIYSTÄVÄT → Voisivat kirjoittaa kirjan sinun elämäsi yksityiskohdista

KAVERIT → Jättävät sinut yksin jos muutkin tekevät niin
TOSIYSTÄVÄT → Haistattavat paskat muille eivätkä koskaan sinulle

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.08.2009 23:53

Säännöt ovat seuraavat:
1. Listaa luokkatoverisi
2. Etsi jokaiselle nimelle yhteisö, jossa esiintyy kyseinen nimi!
3. Haasta nämä kaverit tekemään tämä myös.

Kaisa: Kaisa ei tajuu..
Juulia: Juulia on yhtä tyhmä ku apina
Reetta: Reetta on mun vakiopano
Jussi: Jussille kostuu kuolleetki!
Aleksi: Aleksin seksikkäät sääret
Jussa: (ei ollu mitään järkevää)
Santtu: _SanttuOnEläin_
Hante: Minäkö vammanen? näkisippä hanten :)
Olli: Ollinallen murhakulli
Alvi: Alvin ja pikkuoravat
Juha-Matti: juhis ei saaa ikinä
Elli: Elli syö sun taikinat
Teemu: Teemu ei saa märäks ees valtamerta
Jatta: Jatta ratissa, auto jumissa ;D
Laura: LAURA LAURA LAURA tätähän sä oot aina halunnu
Iida: Iida vittu sä oot sekasin
Emilia: Emilia on orava