IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

.Sunnuntai 01.07.2012 15:15

Testaa mikä vuosikymmen sinä olisit.

50-luku
[x] Autot ovat kivoja.
[] Asun maalla.
[ ] Seuraan urheilua, etenkin olympialaisia.
[ ] Olen lukenut Tuntemattoman sotilaan.
[ ] Chevrolet on paras!
[x] Jollakin perheestäni on moottoripyörä.
[ ] Minulla on nahkatakki.
[ ] Omistan poolopaidan.
[x] Minulla on koululaukku repun tilalta.
[] Rock'n roll on parasta!
TOTAL: 3

60-luku
[/] Mekot ovat ihania.
[/] Pidän paljon mustaa ja valkoista.
[/] Kuviolliset vaatteet ovat hienompia, kuin yksiväriset.
[ ] Käytän hiuspantoja.
[/] Käytän paljon ripsaria.
[x] Käytän mieluiten matalia kenkiä.
[ ] Levyraati on/oli hyvä ohjelma.
[ ] Lemon on/oli hyvä yhtye.
[ ] Käytän tai olen käyttänyt LSD:tä.
[/] Olut on hyvää.
TOTAL: 3½

70-luku
[ ] Omistan pillifarkut.
[x] Minulla on pitkät hiukset.
[ ] Käytän usein urheiluvaatteita arkivaatteina.
[ ] Korkeakorkoiset kengät on hot tai jotain sinnepäin..
[ ] Taskustani löytyy aina kampa.
[ ] Omistan Marimekon pallopaidan.
[ ] Hiukseni ovat usein kiinni.
[ ] Vakosamettivaatteet ovat suosikkejani.
[ ] Minulla on ollut/on permanentti.
[ ] Omistan myös todella leveälahkeiset housut.
TOTAL: 1

80-luku
[/] Pallokuvio on hienoa.
[x] Kotonani on tietokone.
[x] Olen käynyt kuntosalilla.
[ ] Minulla on jotakin seuraavista vaatemerkeistä: Kappa, Lacoste, Levi's, Benetton, Hugo Boss.
[ ] Minulla on/on ollut permanentti.
[x] Pidän värikkäistä vaatteista.
[x] Neonvärit ovat hienoja.
[ ] Omistan Michael Jacksonin levyn/vinyylin.
[ ] Olen nähnyt Hohdon.
[x] Olen tilannut pizzaa kotiin.
TOTAL: 5½

90-luku
[ ] Kannatan EU:ta.
[ ] Olen ollut ensiapukurssilla tai luovuttanut verta.
[ ] Olen elänyt laman aikana.
[x] Pidän Apulannasta.
[/] Pidän Zen Cafesta.
[ ] Läskipohjaiset kengät ovat lähellä sydäntäni
[ ] Omistan jojon.
[x] Olen joskus leikkinyt jojolla.
[ ] Prinsessa Dianan kuolema koskettaa yhä minua.
[x] Kotonani on tietokone ja internet.
TOTAL: 3½

2000-luku
[ ] Kuuntelen enimmäkseen rock-musiikkia.
[/] Vaatetyylini vaihtelee usein.
[x] Meikkaan.
[ ] Olen käynyt plastiikkakirurgilla.
[ ] Voisin mennä plastiikkakirurgille.
[ ] Minulla on/on ollut syömishäiriö.
[ ] Tilaan kotiini jotakin naistenlehteä.
[ ] Olen sitä mieltä, että lihavuus on itsehillinnän puutetta.
[/] Käyttäydyn yleensä huonosti.
TOTAL: 2

<3Sunnuntai 01.07.2012 03:32

boring?Lauantai 30.06.2012 16:22

Valitse 5 tyttö ja 5 poikaa ja vastaa kysymyksiin,älä katso katso kysymyksiä etukäteen,äläkä paljasta kyseisten tyyppien nimiä.

Poika 1

Oletko koskaan hengannut hänen kanssaan?-jep
Pussannut?- mmm....
Entäpä halannut?- jeba
Onko hän koskaan saanut hymyä kasvoillesi?-ööjeps
Onko hän tärkeä sinulle?- ei tod enää...

Poika 2

Pidätkö hänestä?- E..
Oletko koskaan edes nähnyt häntä?- mm
Onko hän lihava?- ei
Pukeutuuko hän hyvin?- ei..
Oletko koskaan ollut ihastunut häneen?- mm.....

Poika 3

Onko hän haukkunut sinua?-on..
Kuvaile häntä ?-kusipää..eip siitä sn enempää
Onko hän koskaan juossut perässäsi?-on :D
Oletko koskaan jutellut hänen kanssaan fb:ssä tai jsn vastaavassa?-fbs.
Oletteko nauraneet yhdessä?-jep:D

Poika 4

Onko hän mukava?-ei
Mikä hänessä on parasta?-iha hyvännäköi.
Onko hän urheilullinen?-on
Käyttääkö hän merkkivaatteita?-jep
Onko hän suosittu?-kai..

Poika 5

Tunnetko hänet hyvin?-juuuu
Oletteko koskaan tapelleet?-joooo
Onko hän hoikka?-on
Oletteko fb kavereita?-juu
Kauanko olet tuntenut hänet?-n. 13 vuotta:D

Tyttö 1

Onko hän tärkeä sinulle?-on
Onko hän koskaan rikkonut mitään tavaroitasi?-on..
Oletteko halanneet koskaan?-juu
Tunnetteko hyvin?-juu
Jaatteko salaisuuksia keskenänne?-juu

Tyttö 2

Nauratteko paljon yhdessä?-juu
Kuuluuko hän parhaisiin ystäviisi?-joo
Oletko nähnyt häntä tällä viikolla?-en):
Onko hän kaunis?-juu
Oletko puolustanut häntä?-oon

Tyttö 3

Onko hän koskaan kiusannut sinua?-on..
Oletteko olleet koskaan parhaita kavereita?- juu
Kauanko olette tunteneet?-noin 7 vuotta
Milloin viimeksi näitte?-eilen
Tekstailetteko paljon?-juu

Tyttö 4

Oletko koskaan ollut hänen luonaan yötä?- vaa niitten mökil
Oletteko jakaneet salaisuuksia keskenänne?-juu
Nauratteko paljon yhdessä?-juu
Oletteko uineet yhdessä?-juu
Onko hän koskaan puolustanut sinua?-on

Tyttö 5

Onko hän tärkeä sinulle?-on
Oletteko koskaan riidelleet?-juu
Onko teillä samat kaveriporukat?-suunnillee
Pukeutuuko hän hyvin?-iha semi
Milloin viimeksi olit hänen kanssaan?- toissapäivään

asdLauantai 30.06.2012 13:39

Satunnaista:

Tuntuuko sinusta tällä hetkellä surkealta? - eipä oikeestaa
Jos saisit valita olisitko tyttö vai poika? - tyttö varmaa:D
Oletko hellyydenkipeä? - enn
Oletko koskaan kirjoittanut rakkauskirjettä? - en
Kyselevätkö vanhempasi paljon rakkausasioistasi? - joskus -.-
Onnistuisiko sinulta kaukosuhde? - no ne riippuu vähä.
Mikä huolestuttaa nyt? - ei mikää(:
Mitä unta näit viimeksi? - et mä poltin tupakkaa D:::::::::hyihyi
Laulaako kaikissa bändeissä mies, mitä kuuntelet? - eei
Pitääkö unelmanaisesi/miehesi olla urheilullinen? - eiii (;
Mitä pelkäät? - et kaverit alkaa puhuu must kaikkee paskaa ja jään yksin
Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan? - 00-02 (kesälomal)
Oletko tällä hetkellä mustasukkainen? - en
Missä pidät puhelintasi öisin? - sängyn vieres levyjen pääl
Oletko mielestäsi lellitty? - en,ku vertaa tuttuihi
Kaipaatko tällä hetkellä ketään? - juu
Suututko helposti?- porukoille kyl
Pidätkö ukkosmyrskyistä? - empä erityisesti
Pystytkö helposti sanomaan ihmisille ei? - ennen en pystyny mut nykyää joo
Uskotko rakkauteen? - on se jo huomattu et ei kannata.
Onko raha tärkeämpää kuin rakkaus? - nou
Vihaatko kun sinua tuijotetaan? - jooo,jollei joku tietty ni ei se sit;)
Otatko elämäsi liian vakavasti? - en:D
Millainen riitelijä olet? - annan helpost periks toiselle ja en oo mitenkä hyvä pyytää anteeks...yritän yleesä vaa unohtaa riidat ja jatkaa eteepäi
Mikä kappale nyt soi? - elokuu- soutaa huopaa(;
Oletko koskaan itkenyt onnesta? - oon
Oletko koskaan itkenyt pojan vuoksi? - mm.....
Mitä täytyy tehdä että sinut saa hymyilemään? - ku on mukava ja tyhmä ja hymyilee itekki ja semmost(:
Oletko tyytyväinen elämääsi? - noh,voisha se toki paremminki olla..
Onko sinulla sisaruksia? - on,sami
Tykkäätkö saada isoja haleja? - emt,en oo mikää halailija:D
Pidätkö eniten mansikoista, vadelmista vai mustikoista? - mansikoist ja mustikoist
Kuka on viimeksi nähnyt sinun itkevän? - en muista
Mikä päivä tänään on? - saturday:p
Paleletko helposti? - no sillo ku on kylmä ni hytisen iha sikanaa ja tulee oksettava olo
Onko sinulla ihmisiä joita ilman olisi vaikea elää? - on
Onko sinulla parempi kasvo- vai nimimuisti? - kasvo

Ihmiset:

Kenelle kerroit viimeksi salaisuuden: » öäääää joku kiva
Kenen kanssa puhuit viimeksi mesessä: » melissan(ko)?
Kenen kanssa syntyy aina hyvää juttua: » viltsun,rímin,melissan,kian,jennin elieli oikeestaa kaikkien kivojen(:
Kuka viimeksi kehui sinua: » emt...
Kuka viimeksi halasi sinua: » ^

Oletko

Lakannut joskus täysin luottamasta johonkin ihmiseen: » mm
Saanut viimeisen viikon sisällä rahaa vanhemmiltasi: » jep
Valehdellut viimeisen viikon sisällä vanhemmillesi: varmaa
Auttavainen: » emt
Eläinrakas: » en oikeestaa

Ei niin tärkeää

Tappaisitko jonkun jos äitisi tai isäsi pyytäisivät » en xd
Inhoatko ketään tällä hetkellä: » nojep....
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt: » yheltä vaa
Ketä ajattelet nyt: » yhtä

Viimeisen viestin lähettäjästä

Oletko nähnyt hänet tänään? - e :(
Oletko puhunut hänelle tänään? - oon
Oletteko nukkuneet samassa sängyssä? - joo
Onko hän nuorempi vai vanhempi? - nuorempi
Onko hän tyttö vai poika? - tyttö

Entäs

Kuka on ensimmäinen N:llä alkava puhelimen yhteystiedoissasi, millä nimellä hän on? - Numeropalvelu xd
Oletko vihainen? - e
Kummalla puolella sänkyä nukut yleensä? - en tiiä:D
Osaatko kokata? - e
Viimeisin ostamasi asia? - emt
Mitä kaikkea teit eilen? - nono ostin jennilt kamsun,olin prismas ja tälläst no sain vaatteit
Koska viimeksi teit itse ruokaa? - teen vaa nuudelii:D:D en oo muute vähää aikaa tehny!
Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on? - no menneisyydest aika paljon joista en haluu puhuu tai kertoo kellekkää uuelle tyypille.
Olitko iloinen herätessäsi aamulla? - yleesä
Mitä teit kello 9 tänä aamuna? - makasin sängys
Kuinka monta viestiä on kännykkäsi saapuneissa? - mul o chatti juttu siin et emt
Oliko eilen mukava päivä? - iha
Oletko sanonut kenellekään rakastavasi häntä tänään? - e
Kenen makuuhuoneessa olit viimeksi, lukuun ottamatta omaasi? - öää porukoitten
Mitä teit viime yönä? - katoin "muumion paluuta"

-Perjantai 29.06.2012 18:15

1. Tunnetko jonkun tyypin jolla on rastat? - e
2. Onko sinulla hammasraudat? - ei
3. Kirjoitatko päiväkirjaa? - en täl hetkel
4. Tykkäätkö käydä saunassa? - joo
5. Oletko mielestäsi kaunis? - kato kuvaa ni tiiät....-.-
6. Pidätkö kouluruuasta? - e
7. Oletko joskus tykännyt muumeista? - juuu ja vielki;)
8. Onko sinulla ulkomaalaisia kirjeystäviä? - eei
9. Oletko syönyt tänään suklaata? - en
10. Tykkäätkö piimästä? - hyi en.....
11. Seuraatko aina uusinta muotia? - eeen
12. Oletko matkustanut julkisilla kulkuneuvoilla maksamatta? - joo
13. Mitä teet syyslomalla? - öö emt
14. Odotatko kesälomaa? on jo
15. Onko sinulla napakoru? - ei
16. Pidätkö tatuoinneista? - iha kivoij
17. Nukutko pehmolelujen kanssa? - e
18. Laulatko suihkussa? - jooo aina:D:D
19. Pidätkö tytöillä enemmän lyhyistä vai pitkistä hiuksista? - pitkist
20. Oletko koskaan nähnyt strutsia? - livenä en xd
21. Oletko koskaan saanut matikan kokeesta kymppiä? - en tod
22. Tarkasteletko itseäsi usein peilistä? - joka päivä.....D:
23. Oletko koskaan lähettänyt salaista ystävänpäiväkorttia? - e
24. Pidätkö kinkusta? - joo
26. Oletko käynyt sirkuksessa? - oon
28. Punastutko helposti? - no jos on kyse jostaa arasta nii joo...
29. Valvotko mielelläsi myöhään? - nojoo paitsi et välil ei pysty valvoo millää
30. Oletko itkenyt ilosta tänä vuonna? - joo
31. Oletko koskaan juonut itseäsi niin känniin ettet muistanut omaa nimeäsi? - e
32. Oletko koskaan käyttänyt nuuskaa? - e
33. Oletko koskaan ajatellut ettet jaksaisi enää? - oon...
34. Oletko koskaan meinannut jäädä auton alle? -jep
35. Oletko koskaan rikkonut puhelinta tahallisesti? - e..
38. Kyllästyttääkö tämä kysely jo sinua? - eei se viel:D
39. Huomasitko skipanneesi "36" kysymyksen? - e
40. Oletko koskaan käyttänyt itseruskettavaa? - en

° Harrastaisitko seksiä sen henkilön kanssa, ketä suutelit viimeisimpänä? - en tod...
° Ihastutko helposti? - no aika,paitsi et en enää nii helpost ku enne.
° Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? - juu
° Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään? - tehä jotaa tyhmää tai puhuu jostaa hauskast taitai jotaa kivaa(:
° Tumma vai vaalea sen olla pitää? - tumma
° Onko kotonasi soittimia? - eei
° Oletko herkkä? - riippuu
° Paras asia kesässä? - KAIKKI
° Ihminen joka on jättänyt pysyvän jäljen sinulle mitä sanoisit sille? - kaikkee
° Kenet ottaisit tyttöystäväksesi tällä hetkellä ? - oon iha hetero...
° Kolme viimeksi ostamaasi asiaa? - korvikset jjajajajaja ööö emt
° Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla? - "haa vihroin aamu"
° Jos joku pyytäisi sua treffeille suostuisitko? - en välttist
° Minkä nimistä lehteä luit viimeksi? - emt
° Kampaatko hiuksesi joka päivä? - joo
° Kuinka usein käyt saunassa? - kuukaudes ehk 3-4 kertaa,talvel useemmi ku kesäl.
° Miten hiuksesi ovat juuri nyt? - ponskul
° Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi? - eei
° Oletko pitkävihainen? - en,vaik joskus pitäs
° Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit? - en julkisest XD
° Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit? - välil tekis miel...
° Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - emt..
° Onko sinua pussannut kukaan viimeisen viikon aikana? -ei
° Kuka miespuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? - öö ehk sami
° Kuka naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? - kia
° Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin? - öö oisko jenni?
° Kenet näit viimeksi? - mutsin
° Kenet tapaat seuraavaksi? - emt
° Kenellä olit viimeksi yötä? - kian mökil
° Kenet haluaisit tavata juuri nyt? - viltsun ja yhen..
° Kuka kävi viimeksi hermoillesi? - emt
° Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? - emt

* Mitä teet neljän päivän päästä ? - toivottavast kamujen kaa
* Ota kännykkä esiin, ja selaa saapuneista viesteistä 10nes. Kirjoita se tähän. - öö mul o chatti juttu,et kenen saapuneet viestit?:D
* Biisi jonka viimeksi kuuntelit ?- sexy and i know it(;
* Viime kesän paras muisto ? - monii
* Omistatko mopoa ? - tavallaa:D
* Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan mutta tahtoisit ? - emt
* Mitä teit aamulla ensimmäisenä kun heräsit ? - suihkuu
* Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan ? - kuuntelin musaa
* Onko sinulla joitain outoja pelkoja ? - eei
* Näytätkö tunteitasi muille ihmisille ? - en oikeestaa
* Juotko usein ? - e
* Juotko humalahakuisesti ? - e
* Mitä söit viimeksi ? - ruokaa
* Napsitko pillereitä ? - en,vaa allergia lääkkeen ja d-vitamiinin
* Kuka meinasi tehdä sinut viimeksi hulluksi ? - emt
* Mitä aiot tehdä seuraavaksi ? - oon täs vaa
* Mitä ajattelet? ? - kaikkee
* Onko sinulla joku paikka kipeä ? - niskat
* Milloin viimeksi kaaduit ? - emt
* Oletko ihastunut, seurusteleva vai yksinäinen - ihastunut sinkku
* Monelta heräsit tänään ? - joskus ysin aikaa
* Kenelle näytit viimeksi keskisormea ? - mutsille
* Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi ? - emt
* Oletko joskus vain heittäytynyt hetkeen ja antanut kaiken muun olla ? - jep<3
* Kaatunut skootterilla ? -melkein:D:D
* Inhoatko ketään tällä hetkellä ? - nojep
* Rakastatko ketään juuri nyt ? - juu
* Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä ? - emt
* Ikävöitkö ketään ? - juu
* Oletko mustasukkainen ? - e
* Mitä odotat tällä hetkellä eniten ? - jotaa
* Mitä teet viikonloppuisin ? - jotaa kivaa
* Kuinka pitkä olet ? - 158
* Lempinumerosi ? - 13
* Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä ? - öäääääää ei kai
* Oletko koskaan liftannu ? - e
* Onko sinulla meseä ? - on
* Paljonko kello on juuri nyt ? - 15.14
* Kuka soitti sinulle viimeksi ? - äiti

,.,.Perjantai 29.06.2012 16:28

10 totuutta minusta:
1) nauran vammasest
2) en tutustu mielellää uusii ihmisii,jollei ne oo tosi mukavii ja kivoi
3) mulla on muutama kaveri
4) mulla on lasit
5) pisimpään tuntemani kaverini oon tuntenu yli 7 vuotta
6) pissikset on perseestä
7) käytän vaa ripsarii jos meikkaan
8) en polta
9) mua naurattaa joskus melke kaikki
10) óon oma itteni vaa tiettyjen ihmisten seuras

9 asiaa jotka haluaisin sanoa yhdeksälle eri ihmiselle:
1) "vittu vastaa kännyy ja tuu jo kattoo meille sitä sun nikon rilliis,ei olla nähty pitkää aikaa ja sä vaa lorvit kotonas ja katot jotaa ostosteeveetä):"
2) "muistaks sää kun..."plääplääplää:D + mennää sinne haukkikselle ma!!1
3) mikäs päevä voit olla with me?(:
4) haista pitkä haiseva paska.
5) mähän liikun missä ite haluun sä et määrää sitä.
6) ootko estäny mut faces ja mikä päivä voit olla ja ootko viel siel mökil ja mikset vastaa viesteihi ja ootko viel kuses siihe yhtee???:D
7) get out my face bitch! luuleks et mua kiinnostaa pätkääkää?(:
8) TIMMYTIMMYTIMMY! no muthei! mikäs päivä voet olla??(;
9)

6 ihmistä jotka merkitsevät minulle paljon:
1) Viltsu
2) Kia
3) Rim
4) Jenni
5) Melissa
6) Sami ja yks muu viel...

7 asiaa, jotka pyörivät mielessäni:
1) miksei kameranrikkoja vastaa
2) miten kameranrikkoja voi kattoo jtn nikon rillii
3) että mitä teen tnää jos se yks ei vastaa
4) muutama tyyppi
5) koht taitaa tulla nälkä
6) niskat kipeet
7) joku biisi

6 asiaa jotka teen ennen nukkumaanmenoa:
1) dataaan
2) duunailen kännyl jtn
3) suihkus
4) vaihan vaatteet
5) kuuntelen musaa ja hypin ja tanssin ja jtn
6) valot pois

5 tapaa saada sydämeni:
1) rehellisyys
2) tekee tyhmii juttui
3) kiva ja mukava
4) ei oo liian pervo
5) ulkonäkö

4 vaatekappaletta jotka minulla on päälläni:
1)toppi
2) shortsit
3) rintsikat
4) pikkarit

3 musiikkikappaletta joita kuuntelen usein:
1)
2) NIITÄ ON PALJON!
3)
2 asiaa jotka haluan tehdä ennen kuin kuolen:
1) hakata muutaman,ja tehä jotaa jännää yhelle.........
2) jotaaa järjetöntä parhaas seuras1# + viettäää aikaa perheen kaa

1 tunnustus:
oon tehny vitusti noloi juttui elämäni aikana:D

my wordsPerjantai 29.06.2012 14:36

Viimeistele lauseet
1. Exäni on... kusipää
2. Kuuntelen... hyvää musaa
3. Ehkä minun pitäisi... unohtaa pojat
4. Rakastan... ystäviäni
6. En ymmärrä...poikia
7. Menetin...hyvän mahiksen yhen pojan suhteen
8. Ihmiset puhuvat... liikaa paskaa
9. Nimimerkkini tulee... oon nii super okmo.
10. Rakkaus on... jännä juttu.
11. Jossain joku... puhuu must paskaa
12. Tulen olemaan...laihempi joskus
13. Ikuisuus tuntuu... ikuisuudelta
14. En koskaan halua...menettää kavereit
15. Puhelimeni on...kosketusnäyttö
16. Kun herään aamuisin...oon väsyny
17. Ärsyynnyn kun...joku yrittää olla aina oikees
18. Juhlat ovat... kivoja ku siltä tuntuu
20. Tänään minä...ostan jenniltä kameran
21. Huomenna aion...nauraa

yes or noPerjantai 29.06.2012 14:23

VASTAA KYLLÄ TAI EI/EN
olen polttanut sikaria - en
olen ollut poliisiautossa - en
olen ollut rakastunut/ihastunut - kyllä
olen valehdellut ystävälle - kyllä
olen nähnyt jonkun kuolevan - en
olen oksentanut juovuksissa - en
olen nähnyt osan itsestäni palavan - en
olen syönyt sushia - en
olen tullut pidätetyksi - en
olen ottanut särkylääkettä - kyllä
rakastan tai kaipaan jotakuta juuri nyt - kyllä
olen tehnyt lumienkelin - kyllä
olen pitänyt teekutsut - en
olen rakentanut hiekkalinnan - en
olen hypännyt vesilätäkköön - kyllä
olen hypännyt lehtikasaan - kyllä
olen fuskannut pelissä - kyllä
olen nukahtanut koulussa/töissä - en
olen käyttänyt vääränlaista henkkaria - en
olen katsonut auringonlaskua - kyllä
olen ollut mukana maanjäristyksessä - en
olen koskettanut käärmettä - en
olen nukkunut tähtien alla - en
olen tullut kutitetuksi - kyllä
olen voittanut kilpailun - kyllä
olen kävellyt/mennyt päin punaista liikennevaloa - kyllä
olen inhonnut ulkonäköäni - kyllä
olen ollut eksynyt - kyllä
olen uinut meressä - en
olen itkenyt itseni uneen - kyllä
olen laulanut karaokea - kyllä
olen maksanut ruoasta pelkillä kolikoilla - kyllä
olen tanssinut sateessa - kyllä
olen kirjoittanut kirjeen joulupukille - kyllä
olen katsonut auringonlaskua jonkun sellasen kanssa kenestä välitän - kyllä
olen puhaltanut kuplia - kyllä
olen sytyttänyt tulen rannalla - en
olen saanut toteutettua jonkun toiveeni - kyllä
olen laulanut suihkussa - kyllä
olen liimannut käteni johonkin - kyllä
olen suudellut kalaa - en
olen istunut katolla - kyllä
olen huutanut niin paljon etten saa henkeä - kyllä
olen puhunut puhelimessa enemmän kun kaksi tuntia yhteenmenoon - en
olen valvonut koko yön läpi -en
olen poiminut omenan puusta ja syönyt sen heti - kyllä
olen kiipeillyt puussa - kyllä
olen tullut työnnetyksi uima-altaaseen - kyllä
joku on sanonut että olen söpö - kyllä
olen kalastanut kalan ja sitten syönyt sen - en
olen saanut perhosen kiinni - kyllä
olen nauranut niin paljon että itken - kyllä
olen itkenyt niin paljon että nauroin - kyllä
olen fuskannut kokeessa - kyllä
minulla on ollut Britney Spears-cd - ei
olen unohtanut jonkun nimen - kyllä
olen pyörtynyt - en
olen itkenyt metro-asemalla - en
olen puhunut ventovieraan kanssa enemmän kuin 5 min - kyllä
olen ollut mustasukkainen - kyllä
osaan kirjoittaa ilman että katson näppäimiä - kyllä
olen valehdellut kyselyn aikana - en

200 thingsPerjantai 29.06.2012 01:01

200 kysymystä:
aloitusaika: 21.21
1. Mikä on sinun nimesi? - anna-maija
2. Kuinka vanha olet? - 13
3. Missä asut? - kouvolas
4. Minkä asian vaihtaisit ulkonäössäsi jos voisit ? - allergia pois,hiusten väri tummaks,ehk joku kiva huulikoru(::,laihempi,,,ja ehk lasit pois ja piilarit.
5. Seurusteletko? - enn
6. Oletko onnellinen? - tavalllaaa
7. Oletko OMASTA MIELESTÄSI laiha? - e
8. Omistatko lemmikkejä? - e
9. Jaahas, miksi? - oon allergine nii ei voi koiraa tai kissaa ainakaa,ja porukoil ei oo varaa ostaa
10. Mitkä ovat niiden nimet? -
11. Mistä olet niin typeriä nimiä keksinyt? -
12. Mikä on lempielokuvasi? - emt
22. Miksi vastaat tähän galluppiin? - mieti sitä.
24. Kerroppas elämäntarinasi - liian pitkä(:
25. Pitäisikö sinun olla tekemässä jotain järkevää nyt? - pitäs mun kai:D
26. Pidätkö norsuista? - öö
27. Mikä on paras paikka, missä olet ollut? - eihä toho voi vastata:o
28. Entä mikä on merkittävin hetki, jonka olet kokenut? - no hirveestihä niitä on!(;
29. Kuka on paras ystäväsi? - viltsu
30. Ottaisitko hänet mukaan autiolle saarelle? - joo,jos ei ois mtn helpost rikkoutuvaa mukana,se rikkoo kaiken!!:D
31. Miksi? - se on paras tyhmä blondi1#(;
32. Onko sinulla lempinimeä? - on
33. Onko roskiksesi tyhjä vai täysi? - täys
34. Mitä siellä on? - roskii
35. Millon viimeksi tyhjensit roskakorisi - pari viikkoo sit kai
36. Paljonko sinulla on rahaa? - pari euroo kait
37. Mitä sinun pitäisi ostaa? - kaikkeeeeeeeeeeeeeeeeee
40. Lukeeko kukaan vastauksiasi? - ehk melissa XD empä muista tierä
41. Oletko masokisti tai sadisti? - masokisti :d
42. Tiedätkö, että kuka on Matti Vanhanen? - isäs oli
43. No kuka? - ^
44. Onko hän Suomen seksikkäin mies? - mieti sitä.
45. Onko kamalaa, kun Suomella oli naispresidentti? - ei
46. Mikä on lempikouluaineesi? - välkkä
47. Entäs kauhein? - matikka
48. Oletko eskarissa, ala-asteella, yläasteella, lukiossa va amiksessa? - yläasteel
49. Miksi juuri siellä? - öö? meen seuraavaks seiskalle..
50. Pidätkö syömisestä? - jos on nälkä ni joo
51. Haluatko ketään ihmistä? - asdfghjklöääölkjhgfdsa
52. Oletko ihastunut? - emt
53. Pidätkö kauhuelokuvista? - vähä
54. Verta ja suolenpätkiä vai ällöttävää siirappia tihkuvaa romantiikkaa? - jälkimmäine
55. No mitenkä olisi komedia? - joup
56. Mikä on lempihymiösi? - (: ja :D
57. Petaatko sänkysi joka aamu? - e
58. Miksi? - e jaksa
59. Siivoatko huoneesi säännöllisesti? - e.
60. Ketä perheeseesi kuuluu? - Sami,äiti ja iskä.
61. Onko äitisi äiti vielä elossa? - on
62. Entäs isäsi äiti? - ei
63. Oletko koskaan menettänyt lemmikkiä? - e
64. Paras keikka elämäsi aikana?- oon käyny vaa yhel keikal
65. Minnekkäs suuntaat kesälomalla? - no vaikka minne oon suunnannu
67. Aiotko uida kesällä? -nyt on kesä ja oon jo uinnu miljoonii kertoi
68. Onko sinusta ilmastonmuutoksen syy, että sää on niin vaihtelevaa? - öööööööööööööööööööemt
69. Mitä sinulle tulee mieleen tästä numerosta? - asdfghjklöä emt
70. Pitääkö huomenna mennä kouluun? - ei onneks((;
71. Vai ajattelitko lintsata? -
73. Mitä ostit viimeksi? - oisko noi korvikset
74. Mitäs pidät Mikki Hiirestä? - giva
76. Koska viimeksi puhaltelit saippuakuplia? - emt
77. Onko keijuja olemassa? - ei
78. Entäs peikkoja? - ei
79. Uskotko Jumalaan? - e
80. Entä Saatanaan? - e
81. Onko kuoleman jälkeen elämää? - emt oon miettiny tota monta kertaa
82. Mitä odotat eniten nyt? - huomista ku saa olla pitkäst aikaa viltsun kaa
83. Miten hiuksesi ovat? - auki ja rasvaset D:
84. Milloin viimeksi söit ruokaa? - joskus
85. Onko huoneesi seinillä julisteita? -vähä
86. Minkä värinen matto sinulla on huoneessasi? - vihriä
87. Onko teillä tietokone? - on
88. Onko se läppäri vai pöytäkone? - 2 läppärii ja 1 pöytäkone
89. Eikös se niin ole, että läppäri on pöytäkonetta parempi? - joooo
90. No ei, vaan pöytäkone läppäriä parempi? - eeeeeeeeeei se
91. Paljonko olet koneella päivässä? - nono iltasin yleesä ehk 3-4 tuntii kai
92. Mitä TV-sarjoja seuraat? - jtn
93. Kuka on lempisarjasi kaunein naishenkilö? - emt
94. Entä komein mieshenkilö? - emt
95. Katsotko Simpsoneita? - joo
96. Pelkäätkö hämähäkkejä?- e
97. Mitä järkeä hämähäkki-nimessä on? - oon minäki sitä miettiny:D
99. Oletko nukkunut samaa sukupuolta olevan kanssa sängyssä? - oon
100. Entä eri sukupuolta olevan? - oon
101. Kirjoitatko tarinoita? -oon kirjottanu
102. Vai kerrotko? - e
103. Valehteletko? - e
104. Oletko varastanut koskaan mitään? - oon
105. Onko sinulla raudat? - ei
106. No onko ollut? - eii
107. Vai saatko ne joskus? - en
108. Kirjoitatko päiväkirjaa? - joskus vaa
109. Onko päiväkirjasi piilossa jossakin? - on mut se löydettii
110. Onko sinulla kuvia IRC-Galleriassa? - on
111. Miksi? - miksei?
112. Oletko tutustunut keneenkään IRC-Galleriassa? - ööäää vähä juu
113. Keneen? - joihinki
114. Onko ilta? - on
115. Vai yö? - ei
116. Mikä vuorokauden aika? - ilta
117. Mikäs vuodenaika? - kesä
118. Paljon kello on?- 21.50
119. Niin paljon? Mitäs teet tähän aikaan hereillä? - öö koneel
120. Onko sinulla jokin kirja kesken? - ei
121. Onko hyvä? -
122. Lainaatko kirjastosta koskaan kirjoja? - harvoin nykyää
123. Mikä isäsi on ammatiltaan? - vetureitte kuljettaja;p
124. Osaatko ranskaa? - e
125. Entä saksaa? -muutaman sanan vaa
126. Entä suomea? - joo?
127. Englantia? - joo
129. Pidätkö ruotsin kielestä? - e
130. Miksi? - vammast
131. Tiedätkö kuka on Jukka Hentunen? - e
132. Kenen kappale on Bleeding Love? - leona lewis
134. Pidätkö äidinkielestä? - e
135. Onko sinulla lyhyet vai pitkät hiukset? - aika pitkät
136. Oletkos tyttö vai poika? - tyttö
137. Poltatko kynttilöitä? - e
138. Millä heräät? - emt
139. Onko sinulla oma huone? - on
140. Minkä värinen lattia huoneessasi on? - tommoi ruma sini musta sötkötys
142. Omistatko kompassia? - e
143. Mikä on lähin kaupunki? - asdfghjklöä emt
144. Vai asutko kaupungissa? - joo
145. Onko sinusta turkistarhaus väärin? - kaii
146. Entä eläinkokeet? - on
147. Onko Halonen mummov ekauppa? - wtf?
148. Tykkäätkö Arnoldsin donitseista? - joooo nam
150. Entäs teestä?- joo
151. Kirjoitappas joku lause tähän englanniksi? - i love you
152. Miksi kirjoitit juuri tuon lauseen? - tuli ekaan mielee:p
153. Oletko ainoa lapsi perheessäsi? - een
154. Vai nuorin? - juu
155. Omistatko kameran? - no koht se on mun...
156. Minkä merkkisen? - canon
157. Haluaisitko asua irti perheestä? - joskus
158. Jonkun ystävän kanssa? - juuu
159. Kenen? - viltsun,kian,jennin,melissan ja rimin
160. Tykkäätkö leppäkertuista? - en ku ne kusee kätee :d
161. Entä lokeista? - e
162. Onko linnut rasittavia? - ei
163. Mitä kokeita on tulossa? - ei mtn
164. Mitäs on jo mennyt? - jtn
166. Osaatko pelata Pokeria? - e
167. Mikä sinusta tulee isona? - iso
168. Pidätkö luokastasi/työpaikan ihmisistä? - en tiiä tulevaa luokkaaa viel
169. Taas 69! Rasittavaa, eikö? - ööh ei?
170. Aiotko käydä kesällä Lintsillä? - emmä vrm pääse):
171. Vai kenties Tykkimäessä? - varmaa jos jaksaa
172. Uskotko UFOihin? - joo itekki ku sellane oon
173. Ovatko ne vierailleet maassa? - mä asun maassa.
176. Tykkäätkö lapsista? - vaaveist(:(:
177. Haluatko mennä naimisiin? - eeeeeeeentiiiiiiiiiä
178. Milloin itkit viimeksi? - jooskus
179. Entä nauroit? - tnää
181. Oletko koulukiusannut? - en
182. Oletko alipainoinen? - onneks en
183. jaksaisitko lähteä juoksemaan maratoonin nyt? - en xd
184. Käytkö jääkaapilla usein? - en enää
185. Onko sinulla jotain homoseksuaalisuutta vastaan? - eiii
186. Oletko nähnyt Kalenteri Tytöt-elokuvan? - ööe
187. Aika paska, eikö vain? -
188. Mitä on pöydälläsi? - lamppu, 2 primaveera kuppii,lompakko,joku tollai,joku johto,kamera,toine lompakko,kynttilä,maljakko, mun känny ja äitin känny.
189. Entä lattiallasi? - tääl olkkarin lattial ei mtn.
190. Maksatko kaiken aina tasarahalla? - een
191. Pelkäätkö kassaneitejä? - e?
192. Haluaisitko asua Helsingissä? - e
193. Missäs sitten? - täällä missä oon.
194. Mikä sinua ärsytti viimeksi? - viltsu
195. Piirteletkö käteesi koskaan? -juu
196. Oletko nukahtanut tunnilla? - melkein:D
197. Entäs oletko koskaan nukkunut teltassa? - oonn
198. Onko uimahalleissa kivaa? - juu
199. Miksi? -emt:D i like water
200. Sano lähin punainen asia pöydällä? - primaveera muki
lopetusaika: 22.01

100 thingsTorstai 28.06.2012 02:02

Kesän kunniaksi 100 asiaa minusta

1. Etunimet: Anna-Maija
2. Lempinimi: Ansku,Anna,Ansu,Unska,Unnu,(vihaan noit kahta jälkimmäistä)
3. Syntymäkuukausi: huhti
4. Syntymäpaikka: kotka kai
5. Horoskooppi: oinas
6. Mies vai nainen: naine
7. Tämänhetkinen koulu: urkki
8. Aiemmat koulut: torkkari
10. Asuinpaikka: kouvola
11. Nettinimet: Anzku,Anna,Daimoni,Superansku_,Heixxu,Heiksu,yms.
12. Hiusten väri: ruskeet
13. Hiusten pituus: aeeeka pitkät
14. Silmien väri: vihreet
17. Näkyviä arpia: öööää emt
18. Silmälasit: onn
19. Lävistyksiä: korvikset
20. Tatuointeja: noup
21. Oikea vai vasuri: oikeaa
22. Ensimmäinen paras ystävä: no siiiiis tarhas oli jtn mut no jenni tais olla?
23. Ensimmäinen palkinto/voitto: enn muista
24. Ensimmäinen liikuntamuoto: ööööööh kävely?
25. Ensimmäinen oma lemmikki: ei oo):
26. Ensimmäinen oikea loma: jossaa
27. Ensimmäinen konsertti: emt
28. Ensirakkautesi: yx
29. Paras elokuva: emt joku
30. Paras TV-ohjelma: eeemt
31. Lempiväri: öö ei oo
32. Paras artisti: kuuntelen aika laidast laitaa ei oo lempparii
33. Lempibiisi juuri nyt: emt
34. Lempikarkki: eemt..:D
35. Paras urheilu: öö uiminen,sulkkis,juokseminen ja joku
36. Paras ravintola: hese
39. Lempivaatteesi: ei oole lemppareit
40. Lempikauppasi: seppälä & H&M
41. Lempiaine koulussa: välkät(;
42. Lempieläin: emt
43. Paras kirja: en lue
44. Paras lehti: demi kai?
45. Lempikengät: varmaaa roksit ja jotkuu
46. Olosi: ihan hyvä(:
47. Sinkku vai varattu: villi ja vitun vapaa <3
49. Syöt: ruokaa
50. Juot: juomaa
51. Fonttisi: tämmöi
52. Online: irc
53. Kuuntelet : nothing
54. Ajattelet: kian mökkii:D ja kaikkee
56. Katsot: no mitä luulet?
57. Olet pukeutunut: toppi ja farkut
58. Haluatko lapsia: some day
59. Haluatko kihloihin: ...
60. Haluatko naimisiin: ,,,
61. Mille uralle menet: en kuule tiiö
62. Missä haluaisit asua: himas vaa
63. Hiusten väri: you know it
64. Hiusten pituus: ...
65. Silmien väri: ...
66. Hoikka vai tukeva: siit välilt
68. Silmät vai huulet: silmät
69. Suukkoja vai haleja: emt:d
70. Lyhyt vai pitkä: piiiiiiiiiiiiiiiitkä:D
71. Humoristinen vai vakava: huomoristine
72. Romanttinen vai neutraali: kumpiki
74. Herkkä vai äänekäs: äänekäs ku papukaija
75. Yhden illan juttu vai suhde: suhre ofc
77. Häirikkö vai kiltti: häirikkö

OLETKO IKINÄ:
78. Suudellut tuntematonta: e
79. Juonut siideriä: e
81. Karannut kotoa: j
82. Murtanut luita: e
83. Särkenyt jonkun sydämen: emt
86. Eronnut jostakusta: j
87. Itkenyt jonkun kuoltua: mm
88. Itkenyt koulussa: mm

USKOTKO:
89. Jumalaan: sry,en oo jeesustelija
90. Ihmeisiin: joo niitä on jo tapahtunu:D
91. Rakkauteen ensisilmäyksellä: juu
93. Ufoihin: toki,itekki ku olen.
94. Sielunkumppaneihin: asdfghjklöä emt
95. Taivaaseen: ööööö
96. Ensitreffeillä suuteluun: emrnnnnndsä'dewkernwq emt
97. Horoskooppeihin: e.........

VASTAA TOTUUDENMUKAISESTI:
100. Onko maailmassa joku, jonka haluat, muttet voi saada häntä: on.