IRC-Galleria

ENIMMÄISTÄ RUNOA

Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi
lähteäni laulamahan, saa'ani sanelemahan,
sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan.
sanat suusani sulavat, puhe'et putoelevat,
keilelleni kerkiävät, hampahilleni hajoovat.

Veli kulta, veikkoseni, kaunis kasvinkumppalini!
Lähe nyt kanssa laulamahan, saa kera sanelemahan
yhtehen yhyttyämme, kahta'alta käytyämme!
harvoin yhtehen yhymme, saamme toinen toisihimme
näillä raukoilla rajilla, poloisilla Pohjan mailla.

Lyökämme käsi kätehen, sormet sormien lomahan,
lauloaksemme hyviä, parahia pannaksemme,
kuulla noien kultaisien, tietä mielitehtoisien,
nuorisossa nousevassa, kansassa kasuavassa:
noita saamia sanoja, virsiä virittämiä
vyöltä vanhan Väinämöisen, alta ahjon Ilmarisen,
päästä kalvan Kaukomielen, Joukahaisen jousen tiestä,
Pohjan peltojen periltä, Kalevalan kankahilta.

Niit' ennen isoni lauloi kirvesvartta vuollessansa;
niitä äitini opetti väätessänsä värttinätä,
minun lasna lattialla essä polven pyöriessä,
maitopartana pahaisina, piimäsuuna pikkaraisna.
Sampo ei puuttunut sanoja eikä Louhi luottehia:
vanheni sanoihin sampo, katoi Louhi luottehisin,
virihin Vipunen kuoli, Lemminkäinen leikkilöhin.

Viel' on muitaki sanoja, ongelmoita oppimia:
tieohesta tempomia, kanervoista katkomia,
risukoista riipomia, vesoista vetlemiä,
päästä heinän hieromia, raitiolta ratkomia,
sisukoista riipomia, vesoista vetelemiä,
päästä heinän heromia, raitiolta ratkomia,
paimenessa käyessäni, lasna karjanlaitumilla,
metisillä mättähillä, kultaisilla kunnahilla,
mustan Muurikin jälessä, Kimmon krjavan keralla.

Vilu mulle virttä virkkoi, sae aatteli runoja.
Virttä toista tuulet toivat, meren aaltoset ajoivat.
Linnut liiteli sanoja, puien latvat lausehia.

Ne minä kerälle käärin, sovittelin sommelolle.
Kerän pistin kekkahani, sommelon reoseheni;
ve'in kelkalla kotihin, rekosella riihen luoksi;
panin aitan parven päähän vaskisehen vakkasehen.

Viiko on virteni vilussa, kauan kaihossa sijaisnut.
Veänkö vilusta virret, lapaan laulut pakkasesta,
tuon tupahan vakkaseni, rasian rahin nenähän,
alle kuulun kurkihirren, alle kaunihin katoksen,
aukaisen sanaisen arkun, virsilippahan viritän,
kerittelen pään kerältä, suorin solmut sommelolta?

Niin laulan hyvänki virren, kaunihinki kalkuttelen
ruolta rukihiselta, oluelta ohraiselta.
Kun ei tuotane olutta, tarittane taarivettä,
laulan suulta laihemmalta, vetoselta vierettelen
tämän iltamme iloksi, päivän kuulun kunniaksi,
vaiko huomenna huviksi, uuen aamun alkeheksi.

- Verkosta varmaan voi lainaksi ottaa. Miä luin
siitä minkä aion oppia: otavan kirja,
kalevalasta, ite lönnrotin , enisimmäisen,
vuoden 1835 painoksesta, jossa on ittensä
kirjottama esipuhe. olisi pitänyt pistää
se tuhon, mutta tulin älynneeksii vasta, että
ton kaikki löytää. tiiätte työ tyhmät ihmiset,
tai ootte meitä kuulleet, muusta meitä ei
muut tunnistaisi: Kalevalan ja Canterburyn
tarinoista.