IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

katsellaanpas nyt ja kuitenkinTiistai 06.09.2011 10:54

[olen katsellut kaikenlaista ja sellaistakin mitä teidän pitäisi, mutta ja kun ette ja vain millään tahdo uskoa että tahdon ajatella hauskinta parastanne ja vain tulla siitä iloinneekksi - se riittäisi minulle - mikä riittää teille. 1200-luvun musiikilla siivittäen ja hipelöien plagiontia... mutta siteeraamalla, itseään Waltaria (Mika)]

mutta ja ennen sitä tietenkin ja pikkasen väkinäisesti ja vähän pakonomasesti tätä oma ilmasutaitoani esitän niin että saan itteni vireille ja hereille, sillä onhan niin että mikään ei tapahu ihan kun itestään vaan kaikki käy niin ja siinä ajatusten sekamelskassa ja älyjen kuohussa ja tumpeloitten solkotuksessa on koitettava saada se viisas kirkkaus, mikä minun ajatuksissani on: esille.

[tässä kohtaa ryy'ittäisin muusikillisesti sillä mitä kuulen yyle-raadiosta, en tiedä tuota kanavaa, mutta teema on kanava televisiossa jos se mitenkään auttaa hakemaan. jotain tuolta keskiajan lopulta tai jäliltä on tuo musiikki ja aamuhartauen kuuntelin: ohjelmaa mitä ei kauhian paljo ja pelottavan vähän tulee kaupallisilta kanavilta
jaja juuri saamani jaarittelun johdosta sainkin korviini sanoja (englantilaiset maalaistanssit, ja joe dowlandin luuttulaulu: tule, lempi kutsuu) turha kai surfailla linkkejä youtubesta, vielä. menkäämme siis ja tulkaa ja kuulkaa, mutta älkää nyt missään tapauksessa käykö ihmettelemään, yhtään mitään, jos tätä luette]

noja oli supernovasta ei tiedetty mitään, vaan olipas tämmönen juttu, mistä olen kyllä paasannut, mutta ja koska nimenomaan aina paasaan siitä ja tästä ja niistä ja näistä ei minua oikein tahdo kukaan kuulla eikä oikein totella - jos on oikein ajatella - että [oioi henry purcel, sitä soitetaan jopa itsensä stanly kubrikin leffoissa] no oli miten on ja se mikä on siitä lähdetään, merkkejä säästelemättä ja laatua hakemaan. ei ole, nähkääs, kirjottamisen hommelit sellasta hommaa että sitä vaan tekee ja kaikki onnistuu vaan on tehtävä enemmän virheitä kun elämässä, ja niitä virheitä miä olen tainnut tehä tarkottamatta aina siihen asti kun kävi mielessä ajatus ja kuvatus... mutta niistä sitten ja kun ja jos vain ja sitä isommin...

mika waltari ja yllätysyllätys: neljä päivänlaskua (miä taidan julkasta kohta koko hiton kirjan täälä masters of brologgin' -sivustoilla (kauhia homma, kun pitäisi vielä tehdä kaikki jotenkin väärinpäin ja oikeass järjestyksessä molempiin suuntiin, mutta sellaista elämä on: nakertelua ja palapelin osasten pureskelua niin että ne joskus saa kohdilleen... ja tahon miä vähän huutaakin! VITTU SE KOKAAIINIROMAANI KOTIIN: SILLÄ ON tunnearvoa, luulisin, mutta kun kaikki ei tommosiakaan asioita huomioi. sitte jos miä herään tietokoneen ääreltä ja horjahan ovenpieleen niin kyllä tulee tuomiota miten koomassa miä olen... joo-joo-joo-joo... suku, saa vetää vitun ison vitun päähän, jos sallitaan ymmärrettäväksi viittaus skiftesvikin ja mänttärin tarinaan katsastus, mutta eihän se käy: pitäkää varastamanne, älkää näyttäkö naamannne. jotenkin tuntuu että suku kyllä pärjää, mutta minä en: jos joku, edes, ajattelisi että onko suvussa vikaa ja miettisi että minä ainakin niin johan siinä onkin.

vaan ja kun ja waltaria vaan:

"Niinpä menin kopeasti tieheni saatuani tahtoni lävitse, mikä oli harinaista, koska voimoni tahto on minun tahtoani lujempi, kuten yleensäkin naisten tahto on miesten tahtoa lujempi. Mutta tällä kertaa sain tahtoni lävitse ja sydän sykähdellen rinnassani yräilin epäsointuisasti mennessäni. Mutta toden sanoaksenien päivien alkaessa jälleen kulua enää huomannut mainittavaa eroa entiseen ja uusien päivieni välillä, vaan unohdin kokonaan että sydän jälleen oli rinnassani. aluksi se ei oeluudessaan aiheuttanut minussa ja olossani mitään mainittavaa eroa enisestä.

2.

Mutta kevään paistaessa ulkoa ja katujen käydessä lumesta ja liasta sohjoksi muutuin entistä äreämmäksi ja pisteliäämmäksi eikä paraskaan ruoka maistunut minulle, vaan kääntelin sitä halveksivasti lautasellani ja tiuskin tyttärelleni ja hänen kaniineilleen ja saattoi tapahtua, että jopa sysäsin jalallani koiraamme, vaikka suuresti häpesinaina jälkeenpäin tälliasta töykeää tekoani. vaoimoni neuvosta menin lopuksi tapaamaan lääkäriä tilani johdosta ja etevä lääkäri otti minut vastaan yllään valkoinen takki ja silmälasit terävästi kimallellen. selostin hänelle tilani ja sanoin:

>>Mieleni on alinomaan kuin makaisin kaivonpohjalla ja jossain korkealla lentäisivät ohitseni kltaiset linnut. siksi pääni tulee usein kipeäksi a uni pakenee silmiäni eikä ruokani maistu minulle, ennen rakkaatkin kirjat käyvät minulle tylsän ikäviksi enkä pidä enää tauluistani.>>

Lääkäri katsoi minua tutukivasti kimaltelevien silmälasien lävitse, yskäisi rohkaisevasti ja kysyi vilpittömästi: >>Millainen on suhteenne juovuttaviin juomiin?>>

En hämmästynyt hänen kysymystään, vaan olin valmistautunut siihen ja sanoin: >> vilpittömästi tunnustaa, että suhteeni juovuttaviin juomiin on huono. joka kerta niitä nautittuani tulen erittäin kipeäksi, kaikki maistuu tuhkalta suussani ja maksani turpoaa. siksi vältän näitä juomia parhaani mukaan, vaikka toisinaan tuleekin hetkiä, jolloin niiden avulla yritän pyristellä pois kaovonpohjalsta. Mutta hyvin olen huomannut, etteivät ne tässä asiassa suinkaan auta minua, vaan päinvastoin vie jalkani paikkoihin joihin en itse lainkaan halua, ja aiheuttavat turhaa ajanhukkaa ja suurta rahanmenoa.>>

Lääkäri sanoi miettivästi: >>hm.>> Sen sanottuaan hän valaisi minua silmiin kirkkaalla lampulla, koputteli varovasti pienellä vasaralla polviani ja raapi vatsaani katkaistulla tulitikula. tämän tehtyään hän pyysi minua kertomaan enemmän oireistani. mietittyäni niitä sanoin hänelle:
>>en ole vielä kovin vanha, mutta tukkani on alkanut harveta takaa ja lihon joutilaan elämäni takia ja hengästyn helposti kiivetessäni ylös portaita.>>

Tämän kuullessaan tohtori naputteli hajamielisesti pienellä vasaralla pöytää, loi minuun luimahtavan katseen ja kysyi varovasti: >>Millainen on -- hm -- avioliittonne?>>

Tämä hänen kysymyksensä hämmästytti minua suuresti, niin että änkytin vastatessani. Mutta änkytettyäni vastasin urhoollisesti ja sanoin:>> Avioliittoni on mahdollisimman onnellinen, kuten jokainen voi todistaa, joka tuntee vaimoni ja minut. Toden totta, avioliittoni on suorastaan malliavioliitto eikä siitä puuutu mitään, mikä tekee avioliiton onnelliseksi. Onpa avioliittoni niin onnellinen, että sitä tuskin enää edes huomaa.>>

Tämän kuullessaan viisas lääkäri ilahtui suuresti ja sanoi: >> voisin antaa teille erittäin eteviä hormoniruiskeita, jotka ovat viimeisin huuto alallaan ja maksavat niin paljon, että varakkainkin potilas uskoo niiden tehoon ja me lääkärit voimme niiden turvin viettää arvomme mukaista, jopa joskus ylellistä elämää, eikä apteekkareillakaan ole mitään näitä hormoniruiskeita vastaan, vaan he ylistävät suuresti niiden tehoa. Totta vie, hyvä mies, saatuanne muutamia kertoja näitä erinomaisen eteviä hormoniruiskeita nukutte yönne kuin ankka a heräätte aamuisin pirteänä kuin vuohi ja ajatuksenne kiipeilevät kaiken päivää vuorenhuipuilla eikä ilonne lopu vielä illallakaan, vaikka vaimonnekin iloitsisi näiden ruisdeiden vaikutuksesta ylesvointiinne, vaikka minulla ei ole kunniaa henkilökohtaisesti tuntea häntä. Pyydän teitä kuitenkin viemään hänelle kunnioittavan tervehdykseni ja vakuuttakaa hänelle, ettei hänen tarvitse olla lainkaan huolissaan tähtenne, vaan varsin pian saamme teidät kuntoon.>>

Mutta kuullessani hänen sanansa sydän hypähti rinnassani, mieleni hätääntyi ja sanoi kiiresti:>>En lainkaan pidä ajatuksesta, että minua pisteltäisiin terävillä neuloilla eri kohtiin ruumistani, enkä halua olla ankan tai vuohen kaltainen, vaan haluaisin meluummin olla ihminen enkä enää naulakauppias. Teidän on näet tiedettävä, tohtori, että ennen kuin olosuhteiden pakosta antauduin naulakauppiaaksi, mistä ammatista olen äskettäin luopunut, koska erilaisten naulojen taidokaskaan valmistaminen ei enää tyydytä minua, kirjoitin lukuisia kirjoja, vaikka itse en niistä paljonkaan pitänyt, vaan usein suorastaan vihasin kirjoittamiani kijroja saatuani ne valmiiksi. Nyt on asianlaita niin, että egyptiläiset ovatalkaneet vainota minua(4 ja he tunkevat väkisin ajatuksiini ja öisin he tunkeutuvat uniini, niin ettei minulla ole siunaaman rauhaa enää heistä, vaikka he ovat ammon sitten kuolleta egyptiläisiä ja pahin heistä on muuan Sinuhe, perin ikävä ja harmillinen mies, joka lakkamatta ahdistelee minua, jotta kirjoittaisin hänestä kirjan .>>"

ja niin tarina alkaa. merkkinen määräni on rajattu ja olen kai sen jo ylittänytkin, mutta ensiyrittämällä ja näillä natsoilla ja markkinoilla on minulla mahdollista koittaa saada survaista tämä tänä - tässä asussa ja muodossa - tänään näin sisään ja julkaista. vaan säälistä käy se ajatus enää että menin solkkaamaan tuon alun noin ja nyt tuli, jotenkin, taas mieleen göstä vai mikä leevi and the leevings se on, jonka kaikki kyllä tuntee ja miä koitan ettiä muotitiotoisen, koska törmäsin jotenkin tai jollain tapaa samanlaisiin jollen varsin niihin sanohin, mitkä laukaisivat laulun päässäni soimaan. nyt se pitää soittaa näin jälkiä päin tai -käteen. mutta jos luet tätä luet tämän uudestaan niin tiedät mitä pitää soittaa. Yksinkertaista, hyvin yksinkertaista ja heleppoa klickaat tästä [leevin and the leavings tai gösta sundqvist: muotitietoinen http://www.youtube.com/watch?v=2MEs6uRpqBc](** ja toivot että vielä 1000v mentyä internet muistaa osoitteen: tekstin se muistaa kyllä. uskokaapa huviksenne tai jos ette niin ei sen niin väliä: jää tilaa enemmän minulle, enkä pelkää kylmää.

noin ja niin ja näkemiin: minusta kuullaan ja minusta puhutaan, muuhan on tarpeetonta joskaan ei turhaa.

miä meiltä
moi teikäläinen

4) ilmeinen \paranoidisen mielisairauden oire, joka ekee lääkärin seuaavan lausunnon täysin ymmärrettäväksi ja on samalla omiaan valaisemaan, missä hengessä koko teos on kirjoitettu.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.