Istun jo varmaan toista tuntia paikallaan,/
kelaillen sitä kaikkee mikä ei oo enää ennallaan./
Sun kuva mun kädes, painan sen rintaani vasten,/
tiputan kyyneleen ja kuvan pöydälle lasken./
Otan kännykän käteen, soittaisinko vielä?/
Oisko siitä hyötyä, mietin koittaisinko vielä,/
saada sut ymmärtämään tän kaiken tapahtuneen,/
vai menisinkö vaan sänkyyn itkeen itseni uneen./
Taas kerran, en mä kauaa tätä jaksa,/
sä kysyt multa miksen matkaani vaan jatka./
Se ei oo niin helppoa, ei todellakaan,/
vaik yritän paeta joka suuntaan, oot ovella taas./
Mua vastas, jokane oven avaus on niin raskas,/
palaan sisään yksin, helpompaa olis sun matkas./
Vituttaa pyörii päiväst toiseen täs samas paskas,/
kelaten et mikä tän kaiken lopulta katkas./