kerron siitä kananmunan kokoisesta hamsteristani: En osaa tarkkaan arvioida, mutta mielestäni sen älykkyys ainakin lähentelee, ellei ole, 1-vuotiaan ihmisen tasoa. Hyvin mielenkiintoista ottaa ja saada kontaktia sellaiseen otukseen. Kaukaa/äkkiä katsottuna ne ovat "vain hiiriä jotka kulkevat". Eihän niillä ole ilmeitä, eikä juuri ääntelyäkään. (Sanoo se joskus, että piip kviiik!
"Tänne se pähkinä! Mulle! Ja heti! Minä taistelen sen eteen!" :)
Tämä yksilö on, niinkuin lastenhoitaja-siskonikin sanoi, hyvin "vuorovaikutteinen yksilö". Kun sen laskee pöydälle tai sängylle ja avaa käden, niin usein (jos ei ole häiriötekijöitä niinkuin yksinolosta aiheutunutta arkuutta tai ylenmäärin suurta uteliaisuutta vaikuttamassa sillä hetkellä), se kiittää ennenkuin lähtee kädestä, natustamalla nopeasti pienen suloisen hampaan-natustuksen käteen. Niinkuin että "ihana kun päästät minut". Joskus se natustus vain hyvin nopea nenän kallistus sormia kohti, kun lähtövauhdiltaan ei muuta ehdi. Eikö ole viehättävä!
Minähän kerroin joskus aikaisemmin, että nuorena se yht'äkkiä aloitti sängyn päälle päästyään (se oli sen häkkiä isompi leikkipaikka) sellaisen, omasta mielestään huisin hauskan pelin - tai kenen tahansa mielestä - että kävi natustamassa (ilmeisesti olevinaan jotain leikki-kuritusta yhdistyneenä ilon ja hellyyden osoitukseen) kättä, sukelsi käden sisään ja sieltä natusti, tai otti hellän otteen sormen päästä ja veti, tai jopa kipusi kämmenen tai kyynärvarren päälle jykertämään sitä, ja sitten heti juoksi piiloon, palaten sieltä 10 sekunnin päästä toistamaan samaa, uudestaan ja uudestaan.
Eteisen lattialla oli 1 cm kokoinen heinämytty, kengissä sisälle kulkeutunut. Kävelytin hamsteria siellä, ja huomasin että likaista myttyä oli suuhun ottamassa. Vedin pois ja puhuin niinkuin pienelle lapselle, että hyi HYI, EI SITÄ! Sama toistui 3 päivänä, se sama mytty löytyi aina sieltä, joka kerran minua nauratti yhä enemmän, sanoin että
"Se on taas se kielletty mytty suussa! :DD" Taisi oikein jähmettyä paikoilleen odottamaan että "Tämä oli se hauska juttu. Mitäs nyt taas tapahtuu?!". Se ymmärtää mitä ihmisen nauru on, ymmärtää hyvinkin, se on hyvin älykäs ja oppivainen otus. Ajattelin mytyn hampaiden välistä vetäessäni, ja nauraessani makeasti sille, että varmaan itsekin nauraa sille tekoselleen. Parin sekunnin päästä se ilmaisi ilonsa natustamalla sormiani. Minä arvasin: se nauroi kanssani tekoselleen, äänetöntä naurua. Osuvammin sanottuna oli iloinen ja luultavasti huvittunutkin.
Sellainen se on, Siperian kääpiöhamsteri. Osaa suunnitella tekemisiään esim näin: "Aha, taas on laitettu paperia otettavaksi ja mitäs tässä on: uudet herkkukaalit on tuotu. Otan ja vien ensin nuo paperit tästä yläkerrasta alakerran pesääni, ja sitten palaan syömään tuota kaalia." Ja näin se sitten tekee. Arvoitus on vain, että minkä takia ne paperit pitää ensin viedä, ja sitten vasta syödä. Mutta ei se ole kaavamainen, että aina tekisi samalla tavalla: joskus harvoin se päättää napata kaalinpalan mukaansa alakertaan - mutta vain harvoin.
Täytetyn kaalikupin reunat tarkistetaan huipputarkalla hajuaistilla, että mitkä ovat olleet pikkuruisen kupposen seikkailut kupin ollessa poissa täyttöreissun aikana.
Ne ovat yksilöitä; entinen ei kommunikoinut muuten kuin papattamalla hyvin pienesti ollessaan iloinen, ja senkin teki hyvin harvoin. Mutta silloinkin minä aavistelin, että se ymmärsi mitä ihmisen nauru on, ja voi yhtyä iloon. Olin oikeassa. Olen mielestäni oikeassa. :)
