Kisablogia aattelin kirjottaa näin kisojen aikana
Kisojen konsertti (10.6) oli hyvämeininkinen sekoitus etelä-afrikkalaisia bändejä, tanssioita, ja laulajia. Myös maailmalla enemmän tunnettuja esiintyjiä oli, mm.Shakira, Juanes , Black Eyed Peas ja Alicia Keys.
Perjantaina nähtiin puolituntiset avajaiset, taas perinteikkäisiin asusteisiin puetut tanssijat näyttivät taitonsa.
Perjantaina päästiin myös kiinni olennaiseen eli peleihin. Kisojen ensimmäisessä pelissä yhteen iskivät isäntämaa Etelä-Afrikka ja Mexico. Mexicon hallinnan jälkeen nopealla vastahyökkäyksellä isäntämaa iski pallon ylämummoon tshabalalan toimesta. 10 minuuttia jäljellä ja Mexicon keskikenttämies Rafael Marques saa pallon kuudentoista sisällä eikä erehdy vaan tinttaa pallon maalin ja lopulliseen 1-1 tulokseen.
Toisessa A lohkon ottelussa toisistaan mittaa ottivat Ranska ja Uruguay. Peli oli viimeistä 10 minuuttia lukuunottamatta ranskalta suoraansanoen tylsää. Uruguay teki tilanteita mutta ei auttanut . Ranskan maalivahti Lloris pelasti joukkueensa häviöstä mutta samoin teki Uruguayn maalivahtikin. Viimeiset 10 min kävivät siihen että urugualais pelaaja sai toisen keltaisen lensi ulos ja ranska pyörytti jo valmiiksi väsyneitä urugualaispakkeja ilman tulosta. Lopputulos siis 0-0 ja A lohkon kärjessä on Etelä-Afrikka.