kun minä olen sadetta
sinä painat syksyn rohduttamia huulia
toisenlaiseen ihoon, joka kuitenkin muistuttaa sinua muusta
kun minä myrskyän
sinä luot huutoja meren yli vastarannalle
ja minä kuuntelen kuinka sinä kaiut seinältä toiselle
kun minä olen heikko
sinä kuiskaat minut yhtä hauraana ikkunalasin toiselle puolelle
eikä minusta jää kuin kevyt huurre,
joka haihtuu ennen kuin siihen ehtii sormenpäällä koskettaa
(piirtääkseen jotain ääretöntä, ehkäpä)
221 päivää ei ole muuttanut mitään
ei edes sitä, että laivat liikkuvat edelleen aalloilla eivätkä tuulen mukana