IRC-Galleria

breakyourheart

breakyourheart

blogini: http://voikukka.blogspot.fi/

Laura Närhi - Tämä on totta <3Sunnuntai 10.10.2010 01:59

Lohikäärme Puff <3Sunnuntai 10.10.2010 01:35



Puff on lohikäärme niin iloinen.
Nyt vaalenneet ja haalenneet ovat vanhat suomut sen.
Paperista tehtiin Puff kai aikoinaan.
Ja tuhat vuotta sitten Puff jo lähti maailmaan.


Ja Puff tuo lohikäärme, niin iloinen.
Kai eksyi kerran kaupunkiin, oli sumu hirmuinen.
Puff ei lentää voinut, niin löysi sen.
Tuo pihan poika pikkuinen, joka myös on iloinen.

Hän vanhan lohikäärmeen korjas kumiliimallaan.
Langat taittoi paikoilleen ja sai sen nauramaan.
Ja ilmaan siitä noustiin, se johti seikkailuun.
Kumpainenkin unohti, jo aivan kaiken muun.


Prinsessat ja prinssit vain linnoistaan.
Nyt katselivat kummissaan kuka lentää matkallaan.
Laiva merirosvon myös kauhistui.
Kun tulta syösten kidastaa sille Puff vain huusi, hui.


Näin lohikäärmeet lentää, mutta pojat varttuvat.
Leikin aika loppuu, työhön pojat tarttuvat.
Vanhan lohikäärmeen joku saattaa unohtaa.
Se aivan yksin rannalla näin poikaa odottaa.


Vaan Puff, nyt lohikäärme on entinen.
On pudonneet ja kadonneet kaikki suuret suomut sen.
Puff nyt piilossansa sua odottaa.
Jos löydät sen ja korjaat sen, joku jälleen lentää saa.

<3Sunnuntai 10.10.2010 01:30

Avaan ikkunan
hengitän sisään maisemaa
niin täydellistä, että pelottaa
Pelkään, että aika ajaa meidät erilleen
Mitä sitten teen
mitä sitten teen?
Eikä ajatella sitä kuka on kenenkin
että meillä kaikilla on kotikin
Toisilla on joku, joka siellä odottaa
Nyt ei kukaan muista
eikä tahdokaan

Kwan - Tainted Love <3Perjantai 08.10.2010 00:57



As attainable as where the ring of smoke
Round your finger be swirling all on it's own.
There's no point in trying, in calling you back
but taking control of the following act
I've been sensing a tension in your delay
hesitation in drawing the velvet drop
There's no way of unravelling the plot
without taking the slide in the rabbit hole with me


Are you ready to play the game
Ready to lose it all
Sure you want to play
this tainted love
Ready to play the game
Ready to lose it all
Sure you want to play
this tainted love
Ready to play the game
Ready to lose it all
Are you sure you want to play


Should you give me a moment and let me think
I will come up with something you can't resist
demonstrating myself in a certain way
with the lighting so subtle and perfectly dim
A suggestion of mine which you will not take
is to pack your belongings and steal away
for the play is in progress and what's to come
may not be your thought of marvelous fun
at all


Are you ready to play the game
Ready to lose it all
Sure you want to play
this tainted love
Ready to play the game
Ready to lose it all
Sure you want to play
this tainted love
Ready to play the game
Ready to lose it all
Are you sure you want to play


Take this moment, don't reason it through
Leave all caution, fall for my need
Let me see


Are you ready to play the game
Ready to lose it all
Sure you want to play
this tainted love
Ready to play the game
Ready to lose it all
Sure you want to play
this tainted love
Ready to play the game
Ready to lose it all
Are you sure you want to play

Kristian Meurman - Lapin kesä <3Torstai 07.10.2010 00:33



Lapissa kaikki kukkii nopeasti,
Maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin.
Tuon usein tuntenut oon raskahasti,
Kun katson kansan tämän vaiheisiin.


Miks' meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
Ja suuri surkastua alhaiseen?
Miks' meillä niin on monta mielipuolta?
Miks' vähän käyttäjiä kanteleen?


Miks' miestä täällä kaikkialla kaatuu
Kuin heinää, - miestä toiveen tosiaan,
Miest' aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu
Tai kesken toimiansa katkeaa.

Muualla tulta säihkyy harmaahapset,
Vanhoissa hehkuu hengen aurinko.
Meill' ukkoina jo syntyy sylilapset
Ja nuori mies on hautaan valmis jo
.

Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden.
Miks' seuraa käskyä en veren vietin,
Vaan kansan kohtaloita huokailen?


On vastaus vain yksi: Lapin suvi.
Sit' aatellessa mieli apeutuu.
On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi
Ja kukkain kukoistus ja riemu muu.


Mut pitkä vain on talven valta. Hetken
Tääll' aatteet levähtää kuin lennostaan,
Kun taas ne alkaa aurinkoisen retken
Ja jättävät jo jäisen Lapinmaan.


Oi, valkolinnut, vieraat Lapin kesän,
Te suuret aatteet, teitä tervehdän!
Oi, tänne jääkää, tänne tehden pesän,
Jos muutattekin maihin etelän!


Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
Ja turvaisa on rinne tunturin.


Havisten halki ilman lentäkäätte!
Tekoja luokaa, maita valaiskaa!
Mut talven poistuneen kun täältä näätte,
Ma rukoilen, ma pyydän: palatkaa!

Anna puu - Kaunis päivä <3Keskiviikko 06.10.2010 15:17



Rakkaus, ehkä vielä toinenkin.
Hän saapuu, vaikka yksi lähtikin.
On huomen jotain, jota aavistin
Tänään.


Herään, ehkä vielä toivunkin
Ja toivon, joskus vielä uskonkin.
Se saapuu, lohtu, jonka aavistin
Tänään.


Kun minä käännyin, olit poissa,
Vain varjosi tavoitin.
Se minut kätteli koruttomasti,
Neuvoi, että nousisin.
Kun minä käännyin, olit poissa, olit poissa.


Jalat vahvistuvat, jalat kantavat.
Vaikka illat tuhlaa, aamut antavat.
Ja minä nousen, vaikka putoan.
Nousen, vaikka putoan.


Kun minä käännyin, olit poissa,
Vain varjosi tavoitin.
Se minut kätteli koruttomasti,
Neuvoi, että nousisin.


Kun minä käännyin, olit poissa,
Vain varjoas hipaisin.
Se sinut saatteli selittämättä,
Kielsi, että seuraisin.
Kun minä käännyin, olit poissa, olit poissa.


Herään, ehkä vielä toivunkin
Ja toivon, joskus vielä uskonkin.
Se saapuu, lohtu, jonka aavistin
Tänään,
Sillä päivä, se on kaunis.

monday :)Tiistai 05.10.2010 00:58

Big brotheria odotellessa 8) n. 45 min vielä :<

Olipas kyllä taas päivä tänään. Maanantait yleensä mulla on tosi kiireisiä, ku koulu loppuu 16. Koulumatkoihin menee yleensä 10 - 20. min. riippuu tietenkin ruuhkista. Tanssikurssi alkaa 18. sinne pitää lähtä joskus 17.30 aikaa. Ei ehi käyvä ku kotona äkkiä syömässä jotain ja vessassa ja taas menoksi. Sitte ku tanssikurssilta pääsee kotia niin klo on jo kohta puoli 19.30 ja sit salkkarit ja salkkareitten jälkeen pitääkin alkaa syömään iltapalaa ja ruveta valmistautumaan nukkumaan jne.

Huomena tiistai ja 8 - 16 koulua... joo ei jaksais. -.- Huomena ei oo mitään mukavia aineitakaan, ku on ATK:ta, enkkua, liikuntaa, matikkaa... :<

Nightwish - Nemo <3Sunnuntai 03.10.2010 23:51



This is me for forever
One of the lost ones
The one without a name
Without an honest heart as compass


This is me for forever
One without a name
These lines the last endeavor
To find the missing life line

Oh how I wish
For soothing rain
All I wish is to dream again
My loving heart
Lost in the dark
For hope I'd give my everything


My flower, withered between the pages two and three
The once and forever bloom gone with my sins
Walk the dark path, sleep with angels
Call the past for help
Touch me with your love
And reveal to me my true name


Oh how I wish
For soothing rain
All I wish is to dream again
My loving heart
Lost in the dark
For hope I'd give my everything


Oh how I wish
For soothing rain
Oh how I wish to dream again
Once and for all
And all for once
Nemo my name forevermore


Nemo sailing home
Nemo letting go


Oh how I wish
For soothing rain
All I wish is to dream again
My loving heart
Lost in the dark
For hope I'd give my everything


Oh how I wish
For soothing rain
Oh how I wish to dream again
Once and for all
And all for once
Nemo my name forevermore


My name forevermore

MUSE - Neutron Star Collision <3Sunnuntai 03.10.2010 03:02



Edward<3Bella