IRC-Galleria

breakyourheart

breakyourheart

blogini: http://voikukka.blogspot.fi/

:DSunnuntai 14.11.2010 02:17

Tekis mieli lukia salkkareiden juonipaljastuksia, mutta sit taas toisaalta haluas oottaa ens viikkoon mitä tapahtuu... :D

W.A.S.P. CLUB TEATRIALLE JOULUKUUSSASunnuntai 14.11.2010 02:10

Yhdyvaltojen legendaarisimpiin heavy metal -yhtyeisiin lukeutuva W.A.S.P.
kiertää Suomea kolmen keikan verran joulukuussa. Vuosi sitten
”Babylon”-albuminsa julkaissut bändi käynnistää kiertueensa Helsingin
Kulttuuritalolta torstaina 9. joulukuuta esiintyen heti seuraavana päivänä
Tampereen Pakkahuoneella. Lauantaina 11. joulukuuta W.A.S.P. konsertoi
Oulun Teatriassa.
Helsingin ja Tampereen keikkojen liput tulevat myyntiin
tämän viikon keskiviikkona 22. syyskuuta Lippupalvelussa ja Tiketissä,
Oulun keikan liput ovat jo myynnissä.

Vuonna 1982 Los Angelesissa perustettu W.A.S.P. ja sen keulahahmo Blackie
Lawless ovat tulleet tunnetuiksi villeistä live-esiintymisistään ja jopa
paheksuntaa herättäneistä levynkansistaan ja biiseistään. Yhtyeen
tunnetuimpia, moninkertaisesti platinaa myyneitä hittejä ovat mm. ”Animal
(Fuck Like A Beast)”, ”L.O.V.E. Machine”, ”Wild Child” ja ”I Wanna Be
Somebody”.

Yhtyeen tuorein levy ”Babylon” kritisoi napakasti Yhdysvaltojen nykyistä
taloustilannetta ja päättäjien kyvyttömyyttä vaikuttaa yhteiskunnan
alennustilaan, vaikkakin sen maailmanlopun tematiikka on Raamatun
Ilmestyskirjasta lainattua. Suomen-kävijänä W.A.S.P. on jo veteraani, joka
nähtiin viimeksi kesällä Tuska-festivaalin päälavalla.

ovet klo 21, ikäraja K-18
Liput myy Tiketti, Lippupalelu ja Levykauppa Äx Oulussa.

Ennakko: 29 euroa + mahd. toimituskulut.
Ovelta: 35 euroa.

Tiketin myyntipisteistä puhelinpalvelusta
0600-1-1616 (1,50 euroa/min +pvm)
netistä www.tiketti.fi

Lippupalvelun myyntipisteissä, puhelinpalvelussa
0600-10-800 (1,83 euroa/min + pvm) ja
0600-10-020 (5,99 euroa/puhelu + pvm)
netissä www.lippupalvelu.fi





Antti ja Katariina on söpö pari,
toivottavasti ei koskaan eroa<3

Nrj aamupojat - IRC-Galleria :DSunnuntai 14.11.2010 01:21



Juhlan jälkeen tyhjä pää,
Enkä voi käsittää,
Etten eilen voinut elää
Ilman sinua.

Tahdoit niin uskoa,
Että olet mun ainoa,
Mutta tunnoton oon.
Mulle käy kuka vaan,
Etkä pysty mua satuttamaan.


Eilen uskoin, että saat
Mut hetkeks' loistamaan.
Mutta toivoin, että aamu
Sinut veisi mukanaan.


Tahdoin niin uskoa,
Että olet mun ainoa,
Mutta tunnoton oon.
Mulle käy kuka vaan,
Etkä pysty mua satuttamaan.


Tahdoin niin uskoa,
Että olet mun ainoa,
Mutta tunnoton oon.
Mulle käy kuka vaan,
Etkä pysty mua satuttamaan.

[Ei aihetta]Lauantai 13.11.2010 23:26

Mikä eläin olet?

Tiesitkö että sinulla on tietyn eläimen tunnusmerkki?
Seuraa ohjeita selvittääksesi mitä eläintä muistutat... Pidä hauskaa!
(http://www.2on.com/fi)

Olen Rotta.

Salkkarit 12.10.2010Lauantai 13.11.2010 00:49

Jiri putosi parvekkeelta

Lassen ja Jirin vihanpito päättyi vakavaan onnettomuuteen.

Lasse kosi Paulaa talon asukkaiden edessä ja Pepin laulaessa. Jiri potkaisi vahingossa viinipullon alas parvekkeelta kesken Heidin kanssa kuhertelun. Pullo tippui aivan avioituvan parin viereen, mikä sai Lassen raivoihinsa. Mies nieli kiukkunsa, kun Paula suostui kosintaan.
Jiri putosi parvekkeelta

Peppi jatkoi laulamistaan, kun ja Lasse keskeytti Jirin ja Heidin romanttisen hetken. Mies väitti pojan sabotoineen tahaltaan kosintahetkeä. Lopulta tilanne yltyi käsirysyksi, jonka seurauksena Jiri putosi parvekkeelta keskelle juhlakansaa.

Selviääkö Jiri hengissä?

[Ei aihetta]Lauantai 13.11.2010 00:44

BB häätöääneksyksessä on Petri, Jani T, Marika ja Nino. En toisaalta haluas että kukaan lähtee talosta, mut sit taas toisaalta Petri vois lähtä tai no joo en tiiä...

Korva kipee ja kuumetta n. 37,5 astetta :(

BB:n jälkeen nukkumaan. Öitä

[Ei aihetta]Perjantai 12.11.2010 21:29

Salkkareiden 2000 juhlakso <3 -->

[Ei aihetta]Perjantai 12.11.2010 19:49

> > VAROITUS! TÄMÄ ON VAIN tytöille!½!!!"!RRRAIVOA
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Tiesitkö että... ... EYEOFTHE TIGEEEEERRRRRR!!!!!! 1
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Itkeminen on kääpästen pulujen hommaa !!!!!!!!!
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Kanakeitto on oikeasti tehty lehmästä !!!!!!11121231232QWq32"##"#
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > ...94% pojista haluaisi vaihtaa sukupuolensa.
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Valehtelu on oikeasti keino pelastaa persnahkasi u moron !!!!!!1
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Laita ainoastaan ripsiväriharja perseeseesi poikittain saadaksesi terhakan lookin RAHRAH RAHRAH HARH AR .
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Se on oikeasti totta, että jotkut pojat LOUKKAAVAT sinua, kun he haluavat loukata sinua.
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > ...Se on OIKEASTI mahdotonta laittaa ripsiväriä nenäkarvoihin.
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > 89% pojista haluaisi olla tommyused to work on the dooooocccksssh eli Reckless Loven 0llli !!!! !!!!!1111
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Suklaa tekee sinusta puller(v)on...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Useimpien poikien mielestä on söpöä, kun naakka etsii pullanmuruja selviytyäkseen.
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > ...Hyvä ystävä arvostelee AINA.
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Pojat ovat mummoja.
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Ja me kaikki rakastamme Grraumondia.
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Nyt..... tee toivomus!!!!!!!!""""""""""##########>¤jihiiii
> > .
> > .
> > .
> > .
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > & Toivo todella kovasti!
> > TOIVO TOIVO TOIVO TOIVO!!!!!! "no koko aja!"
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >OTOIVOOOOOOOOOOOO !!!!!!!!! SAATANa toiVO NII LUJAA ETTÄ PASKAA TULEE NENÄÅSTÄ !!!!!"#"ERY
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> >
> > .
> >
> > .
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> >
> >
> >
> > Toiveesi on juuri saapunut. Homot.
> >
> >
> >
> >
> > Kopio tämä päiväkirjaasi seuraavan viidentoista minuutin sisällä, ja hilipukan hulpukat ....
> >
> >
> > Toiveesi!"#¤¤"%¤#%#¤ EI IIIIIIII OLEN AVAUUUDESAAAA tulee täyttymään. (ehkä) !!!!!!! JHEEHEHEHEHEEHHEHEEHHEEEEEEEEkekekekke
> >
> >
> >
> > Siinä 0,38 % mahdollisuus voittaa uusin Porcshe!