Mä sinut kaupungilla näin taas, olit kuin haamu lapsuuden.
Sinua, nainen en pelkää, tiedän harhaluuloksi sen.
Silloin kun äidin käsi ojentui kohti lasta itkevää,
vailla vaatimusta pyysi lapsi rakkaudesta kiinni pitämään.
Ei osannut hän sitä oikein kertoa. Vasta opetteli puhumaan, ja äidillä
Kipupisteitä ranteissa, lempivärinä vain punaista.
Ahdistuksen tunne pysyttävä nollatoleranssina.
Jumalallista kauneutta, minäkuva peilissä samea.
Haaveet epätodellisia, esteet tieltä poistettava.
Ilmatilassa mikrobeja, äidin silmissä kuolleita.
Psykiatriset hoitojaksot kaukana takana päin,
myös lapsen unohdetun.
Mä painajaisesta taas herään, kylmyys minut kahlitsee
taivaan alla katson tähtiin ja jäljet lumienkelin teen.
Puhalsit mut liian kevyesti reunalta kuiluun pohjattomaan
Olen tyhjän päällä vieläkin odottamassa jotain vastaan tulevaa.
Kaksi maailmaa jakaa saman tunteen, kumpikin nauraa olemattomuudellaan,
ja lapsella
Kipupisteitä ranteissa, lempivärinä vain punaista.
Ahdistuksen tunne pysyttävä nollatoleranssina.
Jumalallista kauneutta, minäkuva peilissä samea.
Haaveet epätodellisia, esteet tieltä poistettava.
Ilmatilassa mikrobeja, lapsen silmissä kuolleita.
Psykiatriset hoitojaksot kaukana takana päin,
myös äidin unohdetun.
Vielä kun joku tajuis tehdä sävelen niin ei muutaku sinkkulistan kärkeen!