IRC-Galleria

TÖISSÄÄÄSunnuntai 07.09.2008 16:16

Mihin olen kiintynyt?

Tietokone
[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[ ] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone ja se on huoneessani
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
yht.6


Elokuvat
[x] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[ ] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[ ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[x] Säilytän kaikki leffalippuni
[x] Lainaan sanontoja elokuvista
[ ] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[x] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
yht. 4

Televisio
[ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[ ] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[x] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[ ] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
yht. 2

Urheilu
[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut urheilujoukkueessa vähintään viisi kertaa
[ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen tosi hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[/] Lenkkeilen tai uin usein
[ ] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[ ] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[x] Minua ei haittaa hikoilla
yht. 1½

Ruoka
[ ] Rakastan ruokaa
[ ] Haluan kokeilla kaikkea
[ ] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne
[ ] En välitä painostani, haluan vain syödä
[/] Olen kokeillut mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[ ] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[ ] Menen juhliin ruuan takia.
[ ] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syöynyt jotain
[x] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
yht. 1½

Sosiaalinen elämä
[ ] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[ ] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[x] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[ ] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[x] Tietokone on kiva, mutta bilettäminen kivempaa
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[ ] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
[ ] Kenen tarvitsee mennä töihin jos voi olla kavereitten kanssa?
yht. 3

Shoppailu / vaatteet
[ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
[x] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä ja asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
[x] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
[/] Seuraan muotia
[ ] Minulla on yli kymmenet farkut
[ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä
[ ] Kauppakeskus on maailman paras paikka
[ ] Tuhlaan paljon rahaa
[ ] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain
[x] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia
yht. 3½

Tupakka
[ ] Poltan säännöllisesti
[ ] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan
[ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[ ] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h heräämiseni jälkeen
[ ] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[ ] Vanhempani tietävät että poltan
[ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[ ] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[ ] Tupakka on minusta ihan hyvän makuista
[ ] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
yht. 0

Alkoholi
[ ] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan että en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[ ] Olen oksentanut juomiseni vuoksi
[ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[ ] Joku on ollut huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[ ] Oletko perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiasi jotta pääsisit juomaan
[ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[ ] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
yht. 0


Huonot asiat
[ ] Varastan säännöllisesti
[ ] Tupakoin säännöllisesti
[ ] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon kännissä tai krapulassa
[x] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[ ] Kiroilen koko ajan
[ ] Joudun aina tappeluihin
[ ] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[ ] Olen karannut kotoa
yht. 1

Pelit
[ ] Pelaan rahasta
[ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[ ] Olen ollut voitolla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[ ] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
yht. 0

Musiikki
[x] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[/] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[x] Omistan ainakin 30 levyä
[ ] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[ ] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[ ] Olen soittanut/laulanut bändissä
[ ] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[x] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani
yht. 5½

Eläimet
[x] Omistan jonkun lemmikin
[ ] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[/] Harrastan/ olen harrastanut jotain eläinläheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[/] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[x] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[x] Olen ollut eläinlääkärissä
[x] Eläin on ihmisen paras ystävä
[ ] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[x] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[ ] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä muutakuin pakosta/velvollisuudesta
yht. 6

[Ei aihetta]Tiistai 02.09.2008 19:57

HIRVEETÄ KU KIRJOTUKSET LÄHESTYY HIRVEEL VAUHIL JA MIÄ EN OSAA LUKEE !

[Ei aihetta]Tiistai 02.09.2008 19:32

Little girl kisses her mom
Tells her I love you
Holds on to her hand

Little girl doesn't have much
She walks with a smile
She's so full of life

But she cries in the night
Just to try to hold on
No one can hear her
She's all alone

This little girl
closes her eyes
All that she wants
Is someone to love
Someone to love

Little girl
She's all grown up
Oh she's getting famous
She's a big star

Oh little girl

Fights with her mom
Can't believe money
Changed who she loved

And she cries in the night
Just to try to hold on
But no one can hear her
She's all alone

This little girl
closes her eyes
All that she wants
Is someone to love
Someone to love

She cries in the night
Just to try to hold on
No one can hear her
She's all alone

This little girl
closes her eyes
All that she wants
Is someone to love (someone)
Someone to love (someone)
To love (someone)
Someone

<3

kung fu panda :) <3Maanantai 11.08.2008 23:01

[Ei aihetta]Maanantai 04.08.2008 20:58

mikä olo.
hirvee flunssa.

nenä vuotaa, kauhee yskä ja ääni ihan maas. siis silloin ku jotaa ääntä tulee.
kivaa.


onneks on yskänlääkkeet, nenäsumutteet ja nenäliinat.

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.08.2008 01:18

[Ei aihetta]Torstai 17.07.2008 23:47

indiana jones tänää trion vipis kiankaa.
meni kyl välil vähä ufoks se leffa mut pikku vika.

sen jälkee "töitä" reilu tunti siel ku oli vähä säätöö. olin kyl ihan vapaaehtosest. :D
mm yks pummi tuli sinne "lämmittää pizzaa".

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.07.2008 02:52

nii ja ainii yks juttu viel.
voisko joku lähtä kattoo munkaa sen indiana jonesin? menis vipis viel, ihanat penkitkii siel.
ois kiva.

en kyl oo varma et miks ees haluisin nähä sen.? :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.07.2008 02:37

AINII HEI LÄHTEEKS JOKU KATTOO MUNKAA SEN MAMMA MIA -LEFFAN?
perjantain ensi-ilta.

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.07.2008 02:34

huomen tykkimäki. taas.? :DD
heh.

enää se lintsi sit..?