Surua ja huolta oli jo olemassa, sen hän jo tiesi. Iloaki oli, miksei hän ollut uskonu siihe? Ilonmeri johon, voi heittäytyä pelkäämättä uskoltaa olla jonkun oma. Itsensä ja jokun toisen
ei muuta
valittää
rakastaa.
x x x
se makaa tyhjässä huoneessa sirppaleitten päällä. Se huutaa ja hakkaa nyrkeillä lattiaa ja veri virtaa sen käsivarsia pitkin. Se yrittää päästä ylös. Se konttaa ja liukastelee sirpaleissa jotka kirskuvat korvia vihloen. Se on ohuella ritisevällä jäällä, joka repeää auki.
Se putoa , hukkuu.