IRC-Galleria

chinor

chinor

follow me, you can follow me, I will keep you safe

Selaa blogimerkintöjä

Päivä kolmetoista (31.8.), Kioto, InariKeskiviikko 02.09.2009 20:46

Tänään lähdettiin suhteellisen aamusta suoraan Inarin temppelille, jossa oli pitkiä torii-porttikäytäviä.
Lähdettiin sitten niitä pitkin kiipeämään ylöspäin. Siellä oli paljon portaita, joita kiivetessä tuli jalat mukavan kipeiksi, tuli hiki, ötököitä riitti (mm. HÄMÄHÄKKEJÄ), mutta onneksi välipysäkeillä tuntuva raikas vuoristotuuli vilvoitti kärsinyttä kehoani. Päästiinhän me sitten viimein huipullekin, josta sitten aloitettiin laskeutuminen edelleen niissä toriikäytävissä kulkien. Joka paikassa oli kamalasti alttareita, niissä pieniä torii-portteja ja kettupatsaita. Kissojakin nähtiin pari <3 Paljon tuli tietysti kuvia otettua :3 Kävelyäkin niitä portaita ylös ja alas tuli yhteensä varmaan kolmen kilometrin verran. Mutta hieno paikka se oli, kaunis ja suuri :o Ehdottomasti käynnin arvoinen!

Ainii, ostettiin siellä noi ennustukset, kun oltiin aiemmin Tokiossa Asakusassa käydessä ostettu, ja siellä saatiin sillon huonoa onnea. Tällä kertaa tuli kuitenkin kaikille hyvää onnea <3

Huomenna sitten lähdetään Kiotosta eteenpäin o/

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.