*Teinit liikkuvat yleensä kaverijoukon kanssa hirveänä sivuttaisletkana, joka tukkii koko kulkuväylän. Paras tapa mennä tällaisen letkan ohi on rynnätä kovalla vauhdilla suoraa päin ja toivoa että muutaman kaataminen aiheuttaa dominoeffektin ja kaikki kaatuvat.
*Mädän kalan sanotaan olevan nektariinia verrattuna Apulantaan.
*Jos havaitset goottiutta lapsessasi, ystävässäsi tai perheenjäsenessäsi, olisi syytä hankkia apua pikaisesti. Hyväksi ensiavuksi käy jälkiabortin suorittaminen yhdeksän millimetrin kaliberisella käsiaseella (Ontelopanoksen käyttö suositeltavaa).
*Raiskausta ja helminauhaa
*Puberteetin aikana tytöt tyhmistyvät puhuviksi eläimiksi ja pojat mekaaniseksi värkiksi, joka analysoi dataa yksinkertaisen vipupohjaisen rakenteen kautta.
*Universumin kaikki rodut ovat myös kiitollisia ihmisille myös pornon keksimistä. Pornossa eivät kylläkään tällä hetkellä saa esiintyä muut kuin ihmiset (ja mustekalat), mutta tähän maailmankaikkeuden epäkohtaan ollaan juuri puuttumassa erään Sotkamolaisen maatilan ulkorakennuksessa.
*Kun ihminen tulee juovuksiin nautittuaan etanolipitoista juomaa, ihmisen tietoisuudentila muuttuu radikaalisti ja ihminen on yhteydessä todellisuuden keskukseen, missä todellisuuden parametrit ja funktiot on määritelty. Oikeilla harjoitteilla ja riittävällä harjoituksella ihmisen on mahdollista muuttaa näitä parametrejä sekä asettaa uusia funktioita ja samalla muuttaa todellisuutta. Miksi jokainen juoppo ei sitten ole universumin herra tai vähintään ylijumala? Syy on yksinkertainen: humalassa viisastuu niin perkeleesti, että tajuaa moisten paskahommien kuuluvan enintään puolalaisten marjanpoimijoiden töiksi.
*George W. Bushin Nuoruus:
George syntyi isoon texasilaisperheeseen nimeltä Bush sen nuorimpana jäsenenä synkkänä yönä 29. helmikuuta 1946. Kun hän astui maan päälle, kuului karmea nauru, joka täytti koko maailman; se oli Saatana, joka kuuli ruotsalaisvitsin. Salamat räiskivät taivaalla, kun synnytys oli tapahtunut. Bushin isä oli nimeltään George H. W. Bush, joka oli USA:n presidentti vuosina 1989–1993.
Jo pikkupoikana hiekkalaatikolla hän uhkaili muita antamaan lelut hänelle tai hän ilmiantaisi heidät biologisista aseista. Bush kävi kotikoulua, jonka hän lopetti jo ensimmäisenä päivänä tylsyyden takia. Bushin äitinä oli itse Saatanatar, joka antoi hänelle paljon piiskaa. Bush ei ole vielä menettänyt poikuuttaan. Bush kirjoitti ylioppilaaksi väärennetyillä todistuksilla, minkä jälkeen monet kadehtivat häntä.
(hikipedia)
Poikamainen puolesi:
[x] Rakastat huppareita
[x] Rakastat farkkuja
[/] Koirat on parempi kuin kissat
[x] Olet vahingoniloinen
[ ] Olet pelannut poikien kanssa samassa joukkueessa
[x] Shoppailu on kidutusta
[x] Inhoat surullisia elokuvia
[ ] Omistat xboxin
[x] Olet leikkinyt pienenä leluautoilla
[ ] Olet halunnut olla palomies
[x] Sinulla on DS, PS2 tai sega.
[ ] Sinulla on ollut pakkomielle power rangeseihin
[x] Katsot urheilua TV:stä
[x] Pyydät isältäsi neuvoja
[ ] Haluaisit omistaa satoja baseball-lippiksia
[ ] Tykkäät käydä jalkapallopeleissä
[ ] Olet kerännyt/keräät baseball kortteja
[x] Roikkuvat farkut ovat makeita
[ ] On outoa pitää pyjamabileitä
[x] Vihreä, musta, punainen, sininen tai hopea on yksi lempiväreistäsi
[x] Sinusta on hauska tehdä hulluja juttuja välittämättä mitä muut ihmiset ajattelevat
[ ] Urheilu on hauskaa
[x] Puhut ruoka suussa
[x] Käytät boksereita
=14,5
Tyttömäinen puolesi:
[ ] Käytät huulikiiltoa
[ ] Rakastat shoppailua
[x] Käytät eyelineria
[ ] Sinulla on sama paita useana erivärinä
[ ] Pukeudut pinkkiinHYIIIIHELVETTIII
[x] Pyydät äidiltäsi neuvoja
[ ] Mielestäsi cheerlearding on urheilua
[ ] Inhoat pukeutua mustaan
[x] Tykkäät hengailla ostareilla/kauppakeskuksissa
[ ] Tykkäät käydä manikyyreissä/pedikyyreissä
[x] Tykkäät pitää koruja
[ ] Hameet ovat suuri osa garderobiasi
[ ] Shoppailu on yksi lempiharrastuksistasi
[ ] Et pidä Star Wars-elokuvasta
[x] Olet harrastanut cheeleadingia, kuntosalia tai tanssia
[x] Sinulla menee noin tunti käydä suihkussa, pukeutua, meikata ja valita asusteet
[x] Naurat paljon
[ ] Sinulla on enemmän kuin 10 paria kenkiä
[x] Välität ulkonäöstäsi
[ ] Pukeudut aina mekkoon kun siihen on mahdollisuus
[x] Käytät hajuvesiä
[/] Käytät tyttöjen alusvaatteita
[x] Leikit pienenä nukeilla
[ ] Tykkäät meikata toisia ihmisiä
[ ] Tykkäät ottaa itsestäsi kameralla kuvia kun sinulla on tylsää
=11,5