IRC-Galleria

voispaha höpötellä tänne kun jatta säätää jotain ja Herkkoki meni mesestä.

Oltiinpaha siellä mökillä luokan kanssa edellisenä viikonloppuna (10-12.11) 9 meitä loppujen lopuks sinne lähti. Minä, Sampsa, Eemeli, Roosa, Iina, Pekka, Aku, Anna ja Salla. Tosin Salla lähti jo lauantaina päivällä.
Pidettiin kivaa. katottiin leffoja millon mitenkin (kolme istu sohvalla mä makoilin kaikkien päällä, istuen sohvilla, makoillen, lattiallakin tuli istuttua).

Perjantai: Tultiin joskus 5 aikaa mökille ja jukka ja nää varmisti että kaikki on ok ennen kun lähti. mökki oli ihan sika kylmä, mutta Eemeli rupes sitä lämmittään meille. Heiteltiin yläkertaan kamat ja asetuttiin taloksi. Sohvia vaiheltiin paremmin että kaikki pääs telkkarin läheisyyteen.Paistettiin makkaraa ja kai me joku leffa katottiin. en oo ihan varma.Lämmintäkin oli jo siinä vaiheessa 21 astetta. joskus 2 jälkeen vaivuttiin uneen. Anna, Iina ja Pekka nukku alhaalla ja minä, Sampsa, Eemeli ja Aku nukuttiin ylhäällä oikeella seinällä olevilla kahella patjalla. ja Roosa ja Salla vasemmalla seinällä.

Lauantai: Aamulla heräsin jossain välissä ja muut tuntia myöhemmin. Lämpötila oli tippunu muutaman asteen ja ylhäällä oli hullun kuuma. En ollu sampsaa hakannu vaikka samalla patjalla nukuttiin. Vikisen muka unissani. en usko.
Kun ihmiset oli herännu ja syöny niin pelattiin korttia kunnes pojat lähti saunaa laittelemaan. Ensin ei saatu ovea auki. sitten pellit oli jäätynyt kiinni. :D Eemeli teki saunasta savusaunan vähäks aikaa että sai sulatettua ne auki. :) Eemeli ja muut hakkas jäähänkin reijän rautalapiolla että saatiin vettä saunaan. :) mukavia poikia. Me tytöt tehtiin ruokaa (+ sampsa hyppi kummassakin hommassa. ruuanlaitossa ja saunan järkkäyksessä.) Spagettia ja tonnikalakastiketta. hyvää oli. (oma mielipide.) Salla lähti syönnin jälkeen ja eemeli sai lopulta pellit auki. iso kiitos sille. tuuleteltiin saunaa ja lopulta päästiin joskus 4-5 aikaan saunaan. Eemeli oli aika kiva ja sekotti meille tytöille vedetkin valmiiksi :) ihan ylikiltti se on :) saunottiin ja iinan kanssa laulettiin joululauluja. yritettiin pojille vesiäkin kantaa. vähä lisää vaan kyllä ne siellä oli rampannu vettä hakemassa useempaan otteeseen. :) pojat sauno2 tuntia :D tai no 20 min välein ne alko tunnin jälkee tippuu sieltä :D
Saunomisen jälkee syötiin. ja ruvettiin kattoo leffaa. minä ja sampsa yhellä sohvalla, iina ja pekka toisella ja aku ja eemeli viimisellä, Roosa ja Anna teki jotain keittiönpöydällä. sen jälkeen tungettiin halloween koneeseen ja todetti ettei sitä kato kukaa viisas ihminen.
2 aikaa sain päähäni että nyt lähetää ulos. aku oli jo lähteny nukkuun jote me 7 mentii pihalle. lumisotaa lumella josta ei saanu ees palloja. riehuttiin. muutamaan kertaa huomasin olevani mahallaa maassa vaikken ees huomannu mitä sampsa teki :D sit piti tökkiä sitä mahaan niin kauan että tajusin miten se heitti mut maahan. :D sitten kun sisälle mentiin niin syötiin jotain pientä ja katottiin halloween loppuun ja mentiin nukkumaan.

Sunnuntai: Heräsin yöllä siihen että makasin sampsan paikalla ja sampsa oli jossain eemelin lähellä :D siirryin omalle paikalle. ja seuraavat muisti kuvat on kun eemeli lähti alas ja pyysin vettä tuomaan ja katoin kelloa. sen jälkee taas muisti katkennu ja seuraavaks huomasinkin että oon suurinpiirtee sampsan kainalossa kun heräsin jotai tuntia myöhemmin ^^ eipä tuo onneks pahaksee pistäny. ja taas sain kuulla että vikisen unissani. en varmana vikise :P No okei ehkä vähän. mut mitään en myönnä.
sitte tuli stressi että saako mökkiä siistiks ennen kun porukat tulee. hyvin onnistu. eemeli laitto saunan kuntoon yksin kokonaan. sanoinko jo että se on ihan yli kiltti.? :) mökki oli aikalailla kunnossa kun porukat tuli. kerettiin pelaamaan korttiakin ennen kun ne tuli. Muut poistu omaa tahtia, paitsi sampsa joka tuli meijän kyyillä takasi ja joutu oottaan että saatiin mökki talvikuntoon.

piu kiittää ja kuittaa mökkireissun. oli parasta. kuvia tulee kunhan saan kaikki koneelle ja valittua parhaat ja kyseltyä luvat niitte julkasemiseen ;)


Sitten viikko. Herkko vältteli ja vitutti itteeni. olis halunnu jäädä mökille pidemmäks aikaa.
kokeita saatiin. ja tanssittiin koulussa. oli mukavaa. tuli saran kanssa tappelu sampsasta :D ja sara voitti koska se huijjas. >:P
tehtiin saran kanssa markulle paita "Markku ei tajuu :(" se oli aika sulonen markun päällä. ^^ Sampsa ja Antti tappeli siitä että kumpi saa tanssia luudan kanssa :D
Saatiin kokeita. olin tyytyväinen kaikkiin muihin paitsi fysiikkaan. mutta ei voi mitään. :)
Perjantaina uskaltautu herkkokin puhumaan kun viestin pistin sille. :p mieli ois tehny lyyä vielä sillonkin.. mutta kaipa se siitä. anteeks annan mutten unoha.

perjantaina tulin siiliin. tappeluhan täällä oli illalla isällä ja äitipuolella. no. elämä potkii, potkin markkua kunhan kouluun pääse. Jatan kanssa kateltii leffoja ja kaikkee kivaa. käveltiin ja käytiin saunassa. se pesi mun hiukset :) jotain mistä aina pitää. ^^
oli aamulla ihan ylinörtti olo. makasin sängyllä, kannettava sylissä ja mesetin :D ja olisin irkannu jos oisin voinu. käytiin leffassa nauramassa. oli mahtavaa, eikä ees jouduttu oottaan puol 2 asti kuopiossa vaan isä tuli hakemaan meijät :) nyt me vaan ollaan.
suunniteltiin alakerta, että millanen siitä vois tulla sitten jos se muokataan meille sopivaks. pari seinää pois ja yks seinä tilalle :D Rakennettiin veetille lumesta penkki ja jäädytettiin se.


Nyt lopettelen jo. :o tekstiä tuli taas :D

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.