IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
Haaste.

Tehtävä on seuraava:
Paljastan itsestäni viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi henkilöä, jotka haastan tekemään saman homman. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.Merkitsen haastamani henkilöt tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heille tästä haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. En saa unta ilman nallea kainalossa, jos nukun yksin. Joskus en silloinkaan kun toinen nukkuu vieressä.

2. En saa siivottua kotona, mutta teen sen mielelläni jonkun toisen kotona. Tämä pätee oikeastaan kaikkiin kotitöihin.

3. Olen aivan liian utelias toisten juttuja kohtaan. pidän siitä, kun mulle kerrotaan juoruja. En kuitenkaan "tätä ei saa sit kertoo kellekään" -meininkiä mene rikkomaan. ikinä.

4. Olen usein saamaton.

5. Tykkään popista.


toinenkin haaste:

Paljastan viisi asiaa, joita pelkään.
Tämän haasteen nakkaan myös viidelle ihmiselle..


1. Ukkosta, paljon.
2. Asiapuheluita.
3. Manneja
4. Yksin jäämistä.
5. Menettämistä.
(1) Sinussa on se jokin
( ) Harry Potter: Viisasten kivi
( ) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
( ) Harry Potter: Azkabanin vanki
( ) Harry Potter: Liekehtivä pikari
( ) Mr. and Mrs. Smith
(2) The Mexican
(3) Nemoa etsimässä
(4) Leijonakuningas
(5) Ocean's eleven
( ) Ocean's twelwe
( ) Spy Game
( ) Fight Club
( ) Meet Joe Black
( ) Seven
(6) Thelma & Louise
(7) Grease
( ) Seitsemän yötä Tiibetissä
(8) Pirates of the Caribbean
(9) Troija
( ) Starsky and Hutch
(10) Saw
(11) Moulin Rouge
( ) Scream
( ) Scream 2
( ) Scream 3
(12) Scary Movie
(13) Scary Movie 2
(14) Scary Movie 3
( ) The Grinch
(15) American Pie
(16) American Pie 2
(17) American Wedding
( ) I, Robot
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(18) Men in Black
(enoovarma) Men in Black 2
(20) The Village
( ) Along Came Polly
(21) Forrest Gump
( ) Deep Impact
( ) The Terminal
( ) Halloween
(20) The Ring
( ) The Ring 2
(21) Space Jam
(22 )Chigaco
(23 )Riku Rikas
(24) The Day After Tomorrow
( ) I am Sam
(25) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(26) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(27) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
(28) Ten Things I Hate About You
(23) Just Married
( ) Painajainen Elm Streetillä
(24) Titanic
(25) Romeo & Julia
(26) Tiedän mitä teit viime kesänä
(27) Tiedän yhä mitä teit viime kesänä
( ) Independence Day
(28 )Bad Boys
(enoovarma) Bad Boys 2
(28 )ET
(29 )Yksin kotona
(30 )Yksin kotona 2
(31 )Yksin kotona 3
(32) Mio poikani Mio
(33 )Katto Kassinen
( ) How to Lose a Guy in 10 Days
( ) Calendar Girls
( ) Catch Me If You Can
(34 )Spider-Man
(35 )Spider-Man 2
( ) The Fifth Element
( ) Air Force One
(38) Sound of Music
(39) Terminaattori
(40) Terminaattori 2
(41) Vanilla Sky
( ) Addams Family
(42) Ace Ventura
(43) Valehtelija, valehtelija
( ) Hevoskuiskaaja
(44) 8 mile
(enoovarma) Die Hard
( ) Eurotrip
(45) Deep Blue Sea
(enoovarma) Casper
(46) Alexander
( ) Save the Last Dance
(47) Pretty Woman
( ) Melkein julkkis
( ) Uneton Seattlessa
( ) Top Gun
(48) Sairaan kaunis maailma
(49) Cast Away
( ) Wicker Park
( ) Kuka sanoo tahdon?
(ehk.)Vuosi nuoruudestani
(50) Shrek
(51) Shrek 2
( ) Viimeinen Samurai
(52) Kimpassa
(53) Fucking Åmål
(54) Saksikäsi Edward
(55) Vihreä maili
(56) Amelie
( ) The Truman Show
( ) School of Rock
( ) Big Fish
(57) Pelastakaa sotamies Rayan
(58) Austin Powers
(59 )Austin Powers: Agentti joka tuuppasi minua
(60 )Austin Powers: Kultamuna
( ) Pelikaanimies
(61) Blues Brothers
( ) Blues Brothers 2000
(62) Aristokatit
( ) Piano
( ) American Beauty
(63) Pitkä kuuma kesä
( ) Honey
(64) Notting Hill
( ) Kummelin kultakuume
(65) Morsian karkuteillä
(66) Karhuveljeni Koda
(67) Herrasmiesliiga
(68) Pieni suklaapuoti
( ) Kauna
(70) Helmiä ja sikoja
(71) Erin Brochowich
(72) Ihmeperhe
( ) Kellopeliappelsiini
(73) King Arthur
( ) Koirankynnen leikkaaja
(74) Heinähattu ja Vilttitossu
( ) Dancing in the Dark
(75) Lapsia ja aikuisia
(enoovarma) Unbreakable
( ) Jali ja suklaatehdas
( ) boys don't cry
( ) Syksy New Yorkissa
(76) Kuutamolla
( ) Kaverini mahtava Joe
( ) Olimme sotilaita
( ) Häjyt
( ) Pikkunaisia
( ) Kukkia ja sidontaa

..hmLauantai 03.06.2006 19:53

"Henkinen ikäsi on 46 vuotta."
1. Isäsi toinen nimi? - Antero
2. Puhelinnumerosi viimeinen numero? - 1
3. Mitä kaikkea olet syönyt tänään? - Haarukallisen perunasalaattia, pinaattikeittoa ja 2 ruisleipää, 4 puolikasta semmosta siis.
4. Paistaako ulkona aurinko? - Välillä.
5. Todistuksesi keskiarvo? - Jotain 8-8.5 ja oon sentään lukiossa :O onnitelkaa.
6. Luetko venäjää? - e.
7. Kuinka monta hiusponnaria päässäsi on nyt? - Ei yhtäkään.
8. Pidätkö nallekarkeista? - joooo.
9. Oletko Elijah Wood - fani? - söpö poika, ei siinä mitään.
10. Milloin söit viimeksi pizzaa? - viime viikolla. ylihuomenna taas!
11. Minkä merkkinen tietokoneesi on? - just opin, ettei sillä ole väliä. Mussukin voisi vaikka koota oman koneen ja laittaa sen nimeksi ARTO ja siin on samat tai paremmat jutut ku tässä. siis ihan samahan se on. Mut compaq tää on.
12. Oletko koskaan pelannut mölkkyä? - Kesällä viimeks ku meillon semmonen.
13. Ovatko tietokoneesi kaiuttimet nyt päällä? - jep.
14. Tuuleeko ulkona juuri nyt? - ei lähes ollenkaan.
15. Oletko koskaan käynyt Amerikassa? - en mut tahtosin.
16. Katsoitko Big Brother -sarjaa? - Näin sen jakson, missä ne hässi.
17. Mikä maa on mielestäsi paras? - Kotimaaani ooompi Suoomi!
18. Omistatko jonkinlaisen The Sims -pelin? - Joo. pc:lle siitä The Sims 1 sarjasta se perus ja 4 lisäosaa, sit on pleikkarille Urbz ja Se Raitille ryntäys.
19. Kuinka monta siskoa sinulla on? - yksi sisko.
20. Mikä eläin olisit, jos saisit valita? - meijän osku. se on onnellinen ja sitä lellitään.
21. Milloin kävit viimeksi suihkussa? - aamulla.
22. Pidätkö tonnikalasta? - jooo.
23. Kuka julkimo haluaisit olla yhden päivän? - joku mies.
24. Onko teillä kotona sauna? - yhteinen tuolla joo. lauantaisin saunavuoro!
25. Paljonko ulkolämpötila on juuri nyt? - joku +10c ehk.
26. Oletko koskaan meinannut hukkua? - pienenä tipahin laiturilta.
27. Monelta heräsit tänään? - olis pitäny herätä 7.07, mut heräsin sit 7.45. tuli kiiire.
28. Montako A:lla alkavaa ihmistä tunnet henkilökohtaisesti? - ..monta varmaan..
29. Haluaisitko olla astronautti? - joo. jos osaisin olla semmonen hyvin.
30. Milloin viimeksi nauroit todella makeasti? - tänään.
31. Kuinka vanha mummosi on? - ..kuolleita molemmat.. :/
32. Paljonko kello on? - 16.30
33. Oletko rauhallinen ihminen? - joo. sillai sopivasti.
34. Tylsistytkö helposti? - joo. :/
35. Käytätkö ulkona liikkuessasi heijastimia? - käytän.
36. Mikä on lempikirjaimesi? - M
37. Aiotko kirjoittaa ylioppilaaksi? - joo. yritys on kova.
38. Montako serkkua sinulla on? - 3
39. Kuinka monta numeroa puhelimeesi on tallennettu? - joku 300 kai.. Sim-kortti on täynnä ja tuo puhelimen muisti on sillai 20 % täynnä.
40. Olisitko valmis rakastumaan? - rakastan jo.
41. Haluaisitko osata lentää? - joo ^^
42. Pidätkö sitruunoista? - Kalan kanssa jep.
43. Oletko koskaan käynyt Kolmårdenin eläintarhassa? - En oo.
44. Mitä ostit viimeksi kaupasta? - jäätölöö.
45. Milloin viimeksi laitoit huulirasvaa? - kokeessa.
46. Pidätkö puujalkavitseistä? - ah, rakastan.
47. Olitko katsomassa kun orivarsat päästettiin laitumelle Suur-Miehikkälässä? - ...wha?
48. Omistatko skannerin? - joo.
49. Onko sinulla kuvia netissä? - on.
50. Millä sanalla kuvailisit huonettasi? - oma punainen.
51. Onko kynsissäsi nyt kynsilakkaa? - eips o.
52. Oletko pessimisti? - en melkeinpä koskaan.
53. Jos saisit toivoa mitä vain, niin mitä se olisi? - lisää toiveita :o
54. Oletko koskaan karannut kotoa? - e.
55. Omistatko MSN Messengerin? - joo.
56. Mikä on lempivärisi? - punainen.
57. Millainen olisi unelma-ammattisi? - päikkäritäti. ehdottomasti.
58. Oletko hyvä koulussa? - sillai ihan ok.
59. Minkä värinen on talo jossa asut? - ...en ees muista :D
61. Osaatko tehdä tällaisen Ü? - joo! käytän tota ite usein Ü
62. Kasvatatko kaktuksia? - en.
63. Pidätkö keväästä? - joo.
64. Minkä väriset verhot huoneessasi on? - palloiset.
65. Paljonko kello nyt? - 16.37
66. Milloin viimeksi luistelit? - rullaluistimilla just vähän aikaa sitten. talvella luistelin ihan terillä.
67. Mikä on lempieläimesi nimi? - Osku ja Elli.
68. Oletko koskaan lyönyt ketään tahallasi? - Pienenä Mariaa kovaa selkään :(
69. Haluaisitko käydä? - ..? en mä oo mikään viini.
71. Kuinka monta puuta pihallanne kasvaa? - monta.
72. Oletko kuullut koskaan Maroon 5:n biisiä This Love? - kiva piisi.
73. Mitä mieltä olet edm. kappaleesta, jos olet kuullut sen? - kiva piisi.
74. Onko koneellasi PSP7? - eiku se vaihettiin johki uudempaan.
75. Mikä on lempielokuvasi? - Kaikki hassut. niitä on aika monta. Pixarin animaatiot on jees.
76. Syötkö koskaan riisimuroja? - jooo.
77. Kuinka monta lempinimeä sinulla on? - kaks "virallista" + muut.
78. Kuka on paras ystäväsi? - mussu.
79. Onko sinulla mielestäsi siisti käsiala? - en tiiä.
80. Jos olit viime kesänä jollain leirillä, niin missä olit? - en ollu. :(
81. Onko teillä ADSL? - o.
82. Mikä on ärsyttävin mainos? - ei tuu heti mieleen..
83. Mistä nikkisi tulee? - aluksi olin mansikkahillo, joka lyheni mansikaksi, joskus 12-vuotiaana Sunpointissa. Sit joku sano mua mollukaksi ja se vaihtu siihen. sit se lyhenty. En yhtään muista mistä toi dj tuli :D
84. Onko tähän galluppiin hauska vastata? - joo.
85. Katkaisetko ketjukirjeet? - lähes aina.
86. Oletko koskaan voittanu lotossa? - en ainakaan isoja summia.
87. Kuinka paljon voitit lotossa? -.
88. Blendaatko? - e.
89. Minkä merkkistä tuoremehua juot yleensä? - niitä halpiksia.
90. Kesä vai talvi, perustele? - Kesällä talvi ja valvella kesä.
91. Pelkäätkö pimeää? - pelkään vähän joskus pimeässä. en niinkään pimeää.
92. Oletko koskaan kirjoittanut 10:n ainetta? - wha?
93. Mikä on lempikirjasi? - oih. monta.
94. Minkälainen hiirimatto teillä on? - tommonen pallokas.
95. Kuinka monta on mielestäsi pari? - 2
96. Oletko landepaukku? - tahtoisin olla.
97. Mikä on tällä hetkellä puhelimesi soittoääni? - riippuu kuka soittaa. jos mussu soittaa, ni Kyle's Mom Is a Big Fat Bitch. ja jos joku muu, ni poppaloora.
98. Oletko vielä palelluttanut itseäsi? - e.
99. Milloin viimeksi tunsit itsesi petetyksi? - en ees muista.

what? :DMaanantai 29.05.2006 22:42

Sinä kysyit:

Rakastaako atja ja mollu toisiaan?

Oraakkeli vastasi:
Miten sen sanoisi, vähän niinkuin hevonen yrittäisi panna rekka-autoa.

Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sanajärjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan!


1. Mikä minun nimeni on?
Arvo.

>oi. kaunis nimi mulla siis ^^

2. Missä asun?
Bahamalla.

>kelpaa.

3. Mikä olen?
Itsehän tunnet itsesi varmasti parhaiten. Et ehkä kuitenkaan riittävän hyvin?

>ehkä sit en :/

Millainen olen?
Sun kanssa on kyllä kiva olla, tiesitkö sen?

>tiesin.

5. Kuka olen?
Olet mitä olet, mutta mieti millaiseksi haluat tulla.

>äidiksi isona.

Mikä on ollut tärkeintä elämässäni?
Haju.

>hmm.. oki..

7. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
Flyerinharmaus.

>hmm.. oki..

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
Tosimies ei välitä.

>mut minen oo tosimies.
(kysyin uudestaan ja vastaus oli "Öö... ei mikään noista veikkaan että oikea vastaus on Hannu Karpo") ah.

9. Miltä näytän?
Ilmalta sateen jälkeen.

>oih. täydellistä ^^

10. Miltä tunnun?
Raikkaalta.

>voi miten kauniisti sanottu.

11. Miltä maistun?
Lähdevedeltä, kunhan maltat silti hillitä itsesi tämän kuultuasi.

>vitsi tuo oraakkeli on kiltti.

12. Miltä tuoksun?
Ruusutarhalta.

>no jopas nyt imarrellaan..

13. Missä minun kuuluisi olla?
Naapurin sedän kanssa saunomassa.

>noniin tulihan se sieltä.

14. Mikä minun kuuluisi olla?
Uuden luominen, mutta minun pitää jättää asian tarkempi selvittäminen sinulle.

>noniin. musta tulee siis isona äiti.

15. Mistä minut löytää?
Ehdottomasti Tampereelta...

>oho.. mistä toi tiesi :o

16. Miten minut tavoittaa?
Auktoriteetilla.

>..oki..

17. Minkä ikäinen olen?
Naispuolisten käyttäjien vuoksi emme julkaise ikiä.

>kiitos.

18. Mikä minun sukupuoleni on?
Poika se on vaikka kuppikoko oliski C.

>..jaaa.. erehtynyt olen siis. pitää kertoo atjalle.

19. Montako henkilöä minun pitäisi haastaa tähän?
Lukemattomia.

> kapinoin, enkä tee niin.
Haaste

Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä. kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden seitsemän laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat seitsemän henkilöä nähdäksesi mitä he kuuntelevat.

CMX - Mustat Siivet Yli Taivaan
James Blunt - Goodbye My lover
The Rasmus - Sail Away
Katie Melua - se.. life is like a slow train crawling up a hill..

.. en keksi heti ku nää neljä. Kaikki CMX:n pedot-levyn piisit on kivoi.

jee saan vastata ^^Sunnuntai 12.03.2006 00:24

1. Minkä värisellä tuolilla istut nyt?
- Ruudullinen. puusta. ruudullista on tuo pehmus.

2. Minkä värinen paita sinulla on päällä?
- vaaleanpuna-musta -raidallinen yötoppi, jossa on pitsiäkin.

3. Millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
- muffu fiinä <3

4. Mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
- jos atja soittaa, ni Kyle's mom is a big fat bitch, muuten kauniit ja rohkeat -tunnari.

5. Ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
- muffua.

6. Montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
- 10 ja puoli. ah.

7. Tuorekurkku vai suolakurkku?
- äitin maustekurkku.

8. Joululoma vai kesäloma
- kesä on pidempi, mut joulu tunnelmallisempi ja söpömpi.

9. Mikä on toinen nimesi?
- Johanna

10. Mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
- "ei oo"

11. Kenelle sen sanoit?
- muffulle. se väitti, että -Tuuli on mun toinen nimi. ei oo.

12. Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- lasia limppaa.

13. Millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
- auto.

14. Mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
- että jotain pahaa tapahtuu jollekin rakkaalle.

15. Mikä on toiveammattisi?
- päikkäritäti <3

16. Voisitko kuvitella olevasi opettaja?
- lastentarhassa joo. tai ala-asteella ehk.

17. Minkälaista liikuntaa harrastat?
- vesihölkkää ^^

18. Paljonko olet pitkä?
- 163 cm

19. Mitä kuuntelet juuri nyt?
- Josh Grobania.

20. Montako lävistystä sinulla on?
- ei oo.

21. Missä lävistykset ovat? (nenässä, huulessa, korvissa jne.)
- hm. ei o ku ei o.

22. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
- kylpy tietenkin ^^

23. Minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
- Keskisuomalainen.

24. Minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
- Miramen se turkoosi. menthol tai joku.

25. Onko tylsää juuri nyt?
- eip. tää on kivaa.

26. Keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
- Äitiltä.

27. Minkä väriset hiukset sinulla on?
- vaaleat. omat blondit. aina ollu.

28. Mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
- Hmm.. jotain niitä tonin tosiörmyjä kai..

29. Kampaatko hiuksesi joka päivä?
- jep.

30. Kuinka usein käyt saunassa?
- Äsken kävin. ja eilen. mut yleensä jos kotona oon, ni silloin lauantaisin saunavuorolla.

31. Minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
- Vihree. mikäsenytonkaan.. Tunturi kai.

32. Minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
- Rexonan keltainen.

33. Minkä värinen hiusharjasi on?
- käytän kampaa yleensä, keltaista tai vaaleanpunaista. mun harja on liiila.

34. Ilkka, Pete vai Katri?
- Ilkka ku se asuu jossain mein naapurissa.

35. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
- atja lähti olkkariin. niinpä ehkä atja, sen äiti tai sen isi. Ne on kaikki kai siellä.

36. Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
- koeviikolla semmosta kasia tuli.

37. Minkä laulun sanat menee näin: "sä olit perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet. sä väsyit kylpyhuoneeseen..."?
- ARGH kamala piisi.. Epulannan "ilona?" -biisi. ärsyttää sitäpaitsi jos joku unohtaa tuon kysymysmerkin. se kuuluu siihen nimeen.

38. Seurusteletko jonkun kanssa?
- jooo

39. Mikä on tavoitteesi?
- lisääntyä. noeikai. elää kiva elämä. päästä päikkäritädiksi ja hankkia oma perhe ja rakastaa läheisiä.

40. Mitä katsoit viimeksi telkkarista?
- hmm.. joku luonto-ohjelma oli. muurahaisista.

41. Mitä kanavaa katsot eniten?
- MTV3

42. Mihin maahan haluaisit matkustaa?
- Italiaan. ja Afrikkaan johonkin. ja intiaan joo. ja IRLANTIIN jooo <3

43. Mitä söit viimeksi?
- patonkia. ja karkkia. on karkkipäivä. söin atjan karkit. oma pussi on vielä kiinni :H

- Oletko ikinä jäänyt luokallesi:
- enp.

- Oletko ihastunut johonkin:
- en mä nyt enää VAIN ihastunut, rakastan minä mussua.

-Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi:
- jep, Luiskari ah ala-asteella :D mulla on kuva sen pepustakin. tallella.

- Lempieläin:
- Kisut. joo <3

- Kuka on paras ystäväsi:
- oi mun tyttöset on parhaita.

- Oletko koskaan hakannut ketään:
- siskoa selkään pienenä. jouduin ulos jäähylle.

- Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa:
- muffun.

- Vietätkö paljon aikaa internetissä:
- joo :/

- Vihaatko koulua:
- en. siihen pitää asennoitua oikein. Jos siellä kuitenkin on, niin miks ajatella sitä kärsimyksenä. pönttöä. kaikki on asenteesta kiinni. aina.

- Onko sinulla sosiaalista elämää:
- onp.

- Pidätkö matkustamisesta:
- joo muttakun ei oo ketään kellä olis rahaa viedä mut matkalle mukanaan.

- Oletko hemmoteltu:
- oon. mut ei se oo mun vika. ärsyttää jos siitä syyllistetään. äiti ja isi sen päätti, ketä hemmotellaan, enkä mä.

- Juotko paljon vettä:
- Koulussa aina ruuan kanssa. vesipullokin pysyy paljon mukana.

- Mitä hammastahnaa käytät:
- Pepsodent White System.

- Onko sinulla kännykkää:
- jooo. nokia 3100.

- Jos on, niin minkä merkkinen:
- kuten sanoin, Nokia 3100.

- Onko sinulla rusketusta:
- onon. hm. ainakin vähän.. on on.

-Ärsyynnytkö helposti:
- enpä oikeastaan. nälkäisenä ehkä joo.

- Miten purat vihaasi:
- mussuun :/ pianon pimputtelu tai tinapillin soittelu tai laulaminen auttaa aina.

- Oletko koskaan saanut potkuja töistä:
- en o.

- Oletko töissä:
- koulua käyn. ja se käy työstä.

- Haaveiletko paljon:
- se on kivaa. eli joo.

-Millaisen tatuoinnin haluaisit:
- en taho.

- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus:
- no sitä ei sanottu mulle, mut atjan isä sanoi vaimollensa tuossa, että: "onpa kaunis koristelu. MElkein näkee, että siinä lukee 21"

-Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa:
- seukkaan jo :P

- Milloin oksensit viimeksi:
- Sillon ku atja toi armeijasta sen kamalan oksennuspöpön kotiin.

- Kengännumerosi:
- ilman sukkaa 36, muuten 37-38

- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä:
- rauhallinen :)

- Mainitse yksi huono puolesi:
- kyllästyn ihmisiin nopeasti.

- Menisitkö naimisiin rahan takia:
- riippuu rahamäärästä. jos saisin erota sit heti, ni miksei..

- Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö:
- äidin.

>KIRJOITTAVATKO IHMISET NIMESI VÄÄRIN?
- joo. kyllä se viiva siinä Merin ja Tuulin välissä pitää aina muistaa sanoa.

>JÄTTÄISITKÖ SUKUNIMESI, JOS SINUSTA TULISI KUULUISA?
- enp.

>HENKINEN IKÄSI?
- ah. en oo testiä tehnyt pitkään aikaan. enpä tiiä.

>KUINKA VANHA HALUAISIT OLLA?
- 25. tai 30. vois saada ne lapset jo. no ei. tahon olla nyt tässä. ehkä vuoden vanhempi ja just ylioppilastutkinnon suorittanut.

>OIKEA/VASEN/MOLEMMAT KÄDET
- wha? oikea.

>PUHUTKO MUITA KIELIÄ
- englanti: hyvä, ruotsi: menettelee, ranska: alkeet, viittomakieli: sujuu.

>ELÄTKÖ ELÄMÄÄSI JUURI NYT?
- elän.

>VIHAATKO ITSEÄSI?
- en. miks vihaamaan kun tässä joutuu kuitenkin olemaan. viksumpaa olisi vain yrittää tehdä itsestä parempaa. jos niin tahtoo.

>ONKO SINULLA PAHOJA TAPOJA?
- joo.. mut siks mulla on karkkipäivä.

>JOS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISI ELOKUVA, MIKÄ SEN NIMI OLISI?
- elämä on ihanaa

>OSAATKO LAULAA?
- kai mä jotenkin osaan :o

>TYKKÄÄTKÖ VIETTÄÄ AIKAA YKSIN?
- joskus

>ONKO ELÄMÄSI OLLUT HIENOA TÄHÄN MENNESSÄ
- noh. joskus menee hyvin ja joskus ei. niinhän se menee.

>OLETKO MUIDEN MIELESTÄ KAUNIS?
- en :( söpö vaan.

>OLETKO ITSEVARMA?
- useinmiten

>TAJUAVATKO MUUT SINUT AINA VÄÄRIN?
- ei aina.

>POLTATKO?
- en

>LUETKO SANOMALEHTIÄ?
- jep

>KÄVELETKÖ SATEESSA?
- en :o

>SATUTTANUT ITSEÄSI?
-millai satuttanut? tietenkin.

>OLLUT RAKASTUNUT?
- joo olen. nyt.

>UINUT ALASTI?
- ooon.

>OLLUT LEIKKAUKSESSA?
- joo. varpas otettiin pois. melkein ainaki.

>NUKKUNUT ULKONA?
- teltassa joo!

>OLLUT SYÖMÄTTÄ YHTENÄ PÄIVÄNÄ?
- en kykenis :o paitsi vatsataudissa :S

>NUKKUNUT VASTAKKAISEN SUKUPUOLEN EDUSTAJAN KANSSA SAMASSA SÄNGYSSÄ
HARRASTAMATTA SEKSIÄ?
- joo.

>NUKKUNUT KOKO PÄIVÄÄ?
- een. joskus korkeassa kuumeessa ehkä johkin iltapäivään-iltaan. mut ei niitä lasketa

>OLLUT TV:SSÄ TAI RADIOSSA?
- molempissa. Oon ollu Tenavatähti-karusellissa ja joulukirkossa laulamassa. Sit oon ollu buusterissa ja uutisissakin.

>ONKO SINULLA YHTÄÄN HOMOSEKSUAALISTA YSTÄVÄÄ?
- kaveri joo.

>PARAS INSIDE-VITSINNE?
- hmm..

>KENEN LUONA OLIT VIIMEKSI?
nyt oon atjan vanhemmilla..

>JOLLE NAUROIT?
- Atjalle nauraa aina. son pönttö.

>JOKA NAUROI SINULLE?
- varmaan toi nauraa mullekin aina :(

>JOKA SAI SINUT KUUMAKSI?
- joo..

>JOTA AJATTELIT?
- ^^

JONKA KANSSA KATSOIT ELOKUVAN?
- hmm.. en mä muista.
- Vanhemmat »