IRC-Galleria

eevee-

eevee-

Let the music groove you, Let the melody move you, Feel the beat and just let go, Get the rhythm into your soul.

!Sunnuntai 17.02.2013 23:12

En usko, että saa yleistä hyväksyntää
Näkemykseni kieroonkasvaneet.
Voidaanko määritellä rajaa sellaista,
Kun hassusta tulee pelottavaa?

Ei saisi ajatella näin,
Mut se ei oo ainoo, mitä teen väärin.

Tahtoisin olla se, joka olin silloin,
Kun kuollakseni halusin
Tulla sellaiseksi, kuin nyt olen
Noin tuhat vuotta taaksepäin.

Vaikee on sietää kaiken paino,
Mut siihenkin voi kasvaa kiinni.

Minussa on ongelma,
Jokin virhe ohjelmoinnissa.
Puutteita koodissa
Korvaan pessimistisyydellä.
Tuntuu, että tekijä unohti otsaan kirjoittaa:
Ravistettava ennen käyttöä.

Joskus aion vielä kääntää
Kelkkani ja tehdä korjausliikkeen;
Aion parantaa kaikki tehdyt vauriot,
Melkein uskon itsekin.

juhjjuyhuykirTorstai 07.02.2013 23:59

En enää tiedä mitä teen,
en enää tiedä missä meen,
valitsinko tieni oikein,
sä olit mulle kartta,
elävään elämään.
miksi kartan hukkasin?
vaikka sitä rakastin,
ehkä joku sen multa varasti,
sen haluan takaisin.
ilman sitä en pärjää,
mulla ei oo päämäärää,
ilman sitä hajoilen,
mä sua edelleen tavoittelen.


Nyt ymmärsin,
kun sen taas menetin.
jokainen kortti on pelattava oikein,
teen virheen häviän pelin.
korttipakka hupenee,
mun silmissä ajatus susta sumenee,
se murenee.

ldjfjlTorstai 31.01.2013 01:02

You can't hold me down-

Now when I'm stronger without you
And I finally see we're thru
I know you think I'm weaker so
I'm going without you
Cause I'm stronger without you

I'll do fine, now and forever
Did not think twice of letting you go
Way to smart for you to control me
You took your path, so now I'll take mine

I will not ever stand aside
And put my will on hold
So how can I be wrong

Won't be crying, save your breath cause I am
Stronger on my own.

qdsffkjgfdcPerjantai 25.01.2013 20:36

Tell my fortune again
All hope gets torn a sunder
I shine an ominous glare
13 is my lucky number
My fate is predetermined
I hold my breath cause I'm going under
My fate is predetermined

ybuikhgjgjhKeskiviikko 23.01.2013 23:06

Etsä haluu, et joku pitää kädest kii,
ja sä tiedät aina kenen vierestä heräät?
Jos sä suostut, kun mä pyydän sua mun mukaan,
niin mä lupaan, etten päästä irti milloinkaan.

Sähän tiedät, en aio sua puoliks viedä.
Haluun kaikki tai ei mitään. Haluun kaikki tai ei mitään.
Älä kierrä, niinku et ois päättäny vielä.
Haluun kaikki tai ei mitään. Haluun kaikki tai ei mitään.

dgdggdTorstai 10.01.2013 18:04

Palavana paperina
Sataa maahan tarina,
Johon meidät kirjoitettiin.
Palavia palasia,
Joiden vaurioissa
Katoavat sydänäänet.

kljjklhjkTorstai 03.01.2013 18:27

In my shoes, just to see
What it's like, to be me
I'll be you, let's trade shoes
Just to see what it'd be like to
Feel your pain, you feel mine
Go inside each other's mind
Just to see what we find
Look at shit through each other's eyes

!!Keskiviikko 02.01.2013 23:41

Made a wrong turn once or twice
Dug my way out, blood and fire
Bad decisions, that's alright
Welcome to my silly life

Mistreated, misplaced, misunderstood
Miss 'No way, it's all good'
It didn't slow me down.
Mistaken, always second guessing
Underestimated, look I'm still around

Pretty, pretty please, don't you ever, ever feel
Like you're less than fucking perfect
Pretty, pretty please, if you ever, ever feel
Like you're nothing, you're fucking perfect to me

You're so mean when you talk
About yourself. You were wrong.
Change the voices in your head
Make them like you instead.

So complicated,
Look happy, You'll make it!
Filled with so much hatred
Such a tired game
It's enough, I've done all I could think of
Chased down all my demons
I've seen you do the same

The whole world's scared, so I swallow the fear
The only thing I should be drinking is an ice cold beer
So cool in line and we try try try but we try too hard
And it's a waste of my time.

Done looking for the critics, cause they're everywhere
They don't like my jeans, they don't get my hair
Exchange ourselves and we do it all the time
Why do we do that ?

!Lauantai 29.12.2012 19:27

When I say I'ma do something I do it,
I don't give a damn what you think,
I'm doing this for me, so fuck the world
Feed it beans, it's gassed up, if it thinks it's stopping me
I'ma be what I set out to be, without a doubt undoubtedly
And all those who look down on me I'm tearing down your balcony

kdjkldlkdälTorstai 27.12.2012 00:06

Mä olen kyllästynyt niihin
voimiin, jotka ohjailee mun elämää,
jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa.
En tiedä, onko se väärin,
kun en suostunutkaan pystyyn kuolemaan,
sillä niin olis käynyt, jos ois jäänyt eiliseen kii.

Joku mua piteli siinä,
se oli niin kamalan vahva,
eikä se halunnut päästää irti.
Melkein kuin lihaa ja verta,
suurempi vuori ja merta,
se sellaiseksi kasvoi mun päässä.

En odota yllätystä,
en pidätä hengitystä.
Mä haluun jättää sen kaiken taaksepäin,
mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
enkä kuolematon,
mut mä tiedän vaan sen,
minkä sydän on tiennyt kauan tän.
Mun pakoni loppuun juostu on.

En aio tuntea pelkoo,
vaikka pelkään, et se ei oo musta kii,
mut mä luulen, et ihminen on sitä vahvempi.
Mä aion antaa sen kuolla,
en enää anna sille tilaa hengittää,
mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää.

Mä rakennan kotini yksin,
mä armahdan nimeäni yksin,
ja pakotan pitämään itseni koossa.
En ole se surkea rätti,
jonka sydän on imetty kuiviin,
en rakenna sille kotiini huonetta.

Mä valitsin juosta,
koska luulin, etten osaisi muuta.
En enää tunnista itseäni tuosta,
se ihminen on jäänyt menneeseen aikaan.