Tänään kävin poikaystävän kanssa kattomassa The fault in our stars -elokuvan. Olen lukenut John Greenin kirjoittaman kirjan alkuperäisellä kielellä ja pitää ihan totta sanoa, ettei itkua voinu pidätellä eikä sille meinannu tulla loppua millään!
Elokuva kokemusta pahensi(paransi?) se, kun poikaystävä istui vierellä ja oletettavasti peilasin elokuvan tapahtumat omaan elämääni ja mietin, että entä jos... Poikaystävänihän on terve, eikä pelkoa olisi mistään vastaavasta, mutta pelkkä jossittelu saa kyllä vedet silmiin.
Elokuva oli erinomaisesti toteutettu, eikä juuri mitään tärkeitä paloja oltu jätetty pois. Tarina itsessään oli hyvin koskettava ja puhutteleva ja ajatus on samaan aikaan haikea, mutta nerokas. Katsoisin sen vaikka 100 kertaa uudelleen ja saatan lukea kirjankin uudelleen nyt kun olen nähnyt elokuvankin. Tietenkin täytyy suositella kirjaa ja elokuvaa kaikille nyt vielä!
:)