eilisillan/yön jälkeen aloin todella kyseenalaistamaan vessojen tarpeellisuutta. tulin huomanneeksi, että tarpeensahan voi tehdä muuallekin kuin vessanpyttyyn, mm. vaikka toisen ihmisen vaatekasaan. myös vessapaperin keksiminen oli joissain määrin turhaa, sillä sitä ei tarvitse jos pissaamisen hoitaa housut jalassa. joka tapauksessa, lopputulos oli monen tunnin toisen sotkujen siivoaminen ja paha mieli. jos ei usko löytävänsä vessaan, vaipat ovat hyvä vaihtoehto. kaikille kuitenkin hyvää uutta vuotta 2010, ja toivon ettei koko vuodesta tule yhtä kusinen kuin viime yöstä.