Ihmistä, joka on narsistinen, pidetään huomionkipeänä, itsekeskeisenä, itserakkaana. Hänellä on vaikeuksia eläytyä toisten tunteisiin ja asemaan. Seurassa hän voi olla rasittava, koska ei itsekeskeisyydeltään ja huomionkipeydeltään kykene ottamaan riittävästi huomioon kanssaihmisiään.
Mistä tunnistan narsistin?
DSM.IV -luokituksen mukaan narsistinen persoonallisuushäiriöön kuuluu laaja-alaisia suuruuskuvitelmia (fantasian tai käytöksen tasolla), ihailun tarvetta ja empatian puutetta. Yleensä narsistinen persoonallisuushäiriö alkaa kehittyä varhaisaikuisuudessa ja esiintyy monissa yhteyksissä vähintään viidellä seuraavista tavoista:
1. Henkilöllä on suuret käsitykset itsestään (liioittelee lahjojaan ja saavutuksiaan, odottaa perusteettomasti muiden pitävän häntä ylivertaisena)
2. Keskittyy ajatuksissaan jatkuvasti mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta kauneudesta tai suuresta rakkaudesta
3. Uskoo olevansa erikoinen ja ainutlaatuinen ja kokee, että häntä ymmärtävät vain muut huomattavat henkilöt ja instituutiot, joiden kanssa hänen tulisi olla tekemisissä
4. Vaatii korostunutta ihailua
5. Kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun ja saamaan toiveensa täytetyksi
6. Käyttää häikäilemättä muita hyväkseen
7. Ei kykene empatiaan: on haluton huomaamaan toisen tunteet ja tarpeet ja eläytymään niihin
8. Kadehtii muita tai uskoo muiden kadehtivan häntä
9. Käyttäytyy röyhkeästi muita kohtaan