KINGSTON WALL
Syntymästä kuolemaan
11.10.2005 00:00
Petri Walli, Jukka Jylli ja Sami Kuoppamäki soittivat viimeistä kertaa yhdessä joulukuun kuudentena vuonna 1994 Sörkan vankilassa. Syyskuussa 2005 Kingston Wallilta ilmestyi live-kokoelma. Nyt Jylli ja Kuoppamäki puhuvat bändistä kenties viimeistä kertaa.
- Viimeisestä kiertueesta jäi huono maku. Se oli sellaista takkuamista, Kuoppamäki sanoo.
- Soitto kyllä kulki helvetin hyvin, Jylli lisää.
- Joo, lavalla ei ollut takkuamisesta jälkeäkään, mutta meininki bändissä oli muuttunut. Jotenkin tuleva tauko sopi siihen tilanteeseen.
- Vuosi 1995 toisti edellistä vuotta. Alkuvuodesta Petri lähti Intiaan, kuten oli edellisenäkin vuonna tehnyt. Jotenkin alitajuisesti pidin itsestäänselvyytenä, että syksyllä mentäisiin taas studioon, Jylli sanoo.
Syksy ei koskaan saapunut Kingston Wallille, eikä neljättä levyä äänitetty. Petri Walli tappoi itsensä 28. kesäkuuta 1995.
- Näin Peten viimeisen kerran jouluaattona 1994, Jylli sanoo.
- Mä näin sen siinä keväällä pari kertaa, mutta vain ohimennen, Kuoppamäki sanoo.
Luku I: 1987-1992
Jukka Jylli tapasi Petri Wallin ensimmäistä kertaa helsinkiläisessä kapakassa kahdeksan vuotta aikaisemmin.
- Baaristahan se alkoi. On jäänyt täysin hämärän peittoon, miksi Petri lähestyi juuri minua. Koko tyyppi oli minulle täysin tuntematon, mutta sillä oli joku ihmeen näkemys siitä, että se halusi juuri minut bändiinsä, Jylli nauraa.
- Toi kuvaa aika hyvin Peteä. Se oli niin hemmetin päättäväinen, Kuoppamäki sanoo.
- Minun tietääkseni se ei ollut koskaan nähnyt mun soittavan. Seuraavana aamuna se oli jo mun kotiovella. Sen jälkeen etsittiin rumpalia samasta baarista, ja ensimmäiset treenit olivat jo viikon sisällä. Sami liittyi bändiin myöhemmin, Jylli sanoo.
- Mä olin opiskelemassa Jenkeissä, Kuoppamäki jatkaa. - Pete yllätti myös mut sillä kuuluisalla päättäväisyydellään. Sain Suomesta yhtäkkiä kasetin ja kirjeen, jossa luki "tämä on niin vitun hyvä bändi, että sä liityt tähän, kun tulet takaisin." En ollut koskaan kuullut mistään Kingston Wallista. Kun sitten joululomalla tulin käymään Suomessa, Pete vaati, että olisi pakko tavata. Meillä oli Pukinmäessä tunnin treenit ja seuravana päivänä parin tunnin keikka.
- Petellä ei ollut selkeää kuvaa siitä, minkälaista musiikkia meidän pitäisi soittaa. Ensimmäisten treenien ajatuksena oli soittaa CCR:ää triona, mutta kuulostamatta liikaa Peer Güntilta. Treenien jälkeen oli aika selvää, ettei me mitään CCR:ää soiteta, Jylli sanoo.
- Petrillä oli aivan älytön hinku päästä soittamaan kitaraa yleisön edessä. Meidän ensimmäinen keikkamme oli Pukinmäessä. Meillä oli viisi biisinaihiota, mutta keikka kesti puolitoista tuntia.
- Linja alkoi muotoutua Petrin ja mun vuorovaikutuksessa. Ei sitä kukaan missään vaiheessa ääneen miettinyt, vaan ihan soittamalla se löytyi.
- Mun oli aika helppo liittyä bändiin, kun noi jätkät olivat jo tehneet ekan levyn, Kuoppamäki sanoo.
- Me oltiin jo äänitetty se, mutta äänitettiin sitten uudestaan Samin kanssa. Siinä vaiheessa me ei enää oltu mikään uusi bändi, Jylli sanoo.
- Mun mielestä se on edelleen helvetin hyvä levy. Se on jotenkin rehellinen albumi, Kuoppamäki sanoo.
- Mulle siinä on vähän kokoelmalevyn tuntua, mutta eiköhän jokaisen muusikon ensimmäinen levy tunnu tekijästään siltä, Jylli sanoo.
II Luku: 1992-1993
- Eka levy muutti tilannetta muualla Suomessa. Kun levy saatiin ulos, oli paljon helpompi lähteä tonne provinsseihin keikkailemaan, Kuoppamäki sanoo.
- Yksi Kokkolan-keikka on jäänyt mieleen. Me ei muistettu mainostaa sitä ollenkaan. Siellä ei ollut kuin kymmenisen ihmistä ja yksi toimittaja, Jylli nauraa.
- Se oli meille vielä niitä ensimmäisiä isompia mestoja Helsingin ulkopuolella. Sinne olisi varmaan mahtunut 500 ihmistä, Kuoppamäki sanoo.
- Mä tapasin yhden tyypin vähän aikaa sitten, joka tuli mun luokse ja kysyi: "Muistatko sen Kokkolan-keikan, jossa ei ollut juuri ketään?" "Joo", vastasin. "Se oli mun syy", se sanoi sitten ja pyysi anteeksi, Jylli sanoo.
- Kyllä se nyt uskaltaa tunnustaa, kun Walli ei ole enää täällä, Kuoppamäki sanoo.
- Walli oli sellainen päällikkö. Se osasi aina ottaa tilanteen haltuunsa. Kahdestaan tai kolmistaan se jätkä oli helvetin mukava ja sen kanssa pystyi juttelemaan niitä näitä ihan tasavertaisesti. Mutta kun porukkaa tuli enemmän, Petristä tuli taas se vänrikki, joka se armeijassa oli, Jylli sanoo.
- Ei se armeijahenkinen ollut, mutta kyllä se porukassa aikamoisia päällikön elkeitä näytti, Kuoppamäki sanoo.
- Ensimmäisen levyn jälkeen me käytiin helvetisti keikoilla. II-albumi tuli soitettua useaan kertaan läpi, vaikka sitä ei oltu vielä äänitetty. Mun muistaakseni vain We Cannot Move oli studioon mennessä lähes tuore biisi, Kuoppamäki sanoo.
- Mä muistan kun me mentiin studioon tekemään sellaista biisiä kuin Between the Trees, joka oli oikeastaan toisen levyn lähtökohta. Lopulta se jäi koko levyn ulkopuolelle, Jylli sanoo.
III Luku: 1994-1995
- Vuoden 1994 alussa Pete lähti Intiaan. En tiedä tarkkaan kauanko se oli siellä, mutta Kingston Wall oli tauolla alkusyksyyn saakka. Sitten me mentiin levyttämään. Kolmas levyhän on sinänsä lähtökohdiltaan aivan erilainen kuin kaksi edellistä, jotka tehtiin "keikalta suoraan studioon" -pohjalta. Kolmatta ennen oli yli puolen vuoden tauko bänditoiminnasta. Suurin osa biiseistä, joita ryhdyimme äänittämään, olivat kokonaan uusia.
- Oli ihmeellistä huomata bändissä selkeä muutos. Yhtäkkiä ei nähty kuukauteen tai kahteen. Tri-Logyn äänityksistä on jäänyt ristiriitainen kuva. Yleensä ajatellaan, että kun bändi pysyy yhdessä, niin yhteistyö tiivistyy ja monet asiat helpottuvat. Levyjen I ja II välillä kävikin niin, mutta kolmannen tekeminen oli aivan erilaista, Kuoppamäki sanoo. - Kolmonen oli täysin irrallinen levy.
- Trilogia-ajatushan meillä oli alusta asti, mutta ei kukaan ajatellut, että bändi lopetettaisiin kokonaan. Mun mielestä Peten idea oli se, että mennään eteenpäin ja tämän trilogian jälkeen tehtäisiin jotain muuta. Mutta bändin lopettamisesta ei ollut puhettakaan, Kuoppamäki sanoo.
- Petri halusi viedä bändiä uuteen suuntaan, Jylli sanoo.
- Musahan meillä toimi helvetin hyvin, mutta siitä hommasta oli tullut hieman ahdistavaa, Kuoppamäki sanoo.
- Kuulosti hyvältä, mutta tuntui vitun pahalta, Jylli lisää.
- Mulle se itsemurha tuli aivan tyhjästä. Monet ovat kyllä sanoneet, että jotain merkkejä oli ilmassa, mutta en minä tiedä. En minä mitään huomannut, mutta toisaalta näinkin koko jätkän puoli vuotta ennen sitä, Jylli sanoo.
- Jälkeenpäin tuntuu, että niitä merkkejä löytyy useampiakin, mutta kyllähän se täysin odottamatta silloin tuli, Kuoppamäki sanoo.
Epilogi
Petri Wallin kuoleman jälkeen Jyllin ja Kuoppamäen tiet erosivat. Jylli lopetti musiikkitouhut vähäksi aikaa ja Kuoppamäki vältti rock-musiikkia.
- Kyllä siitä sellainen krapula tuli. Mä palasin musiikin pariin vasta vuoden lopulla, Jylli sanoo.
- Mähän en oikeastaan lopettanut missään vaiheessa soittamista, mutta rock-musiikki kyllä jäi pitkäksi aikaa, Kuoppamäki sanoo.
- Sekin varmaan osaltaan kuuluu Peten kuoleman käsittelyyn. Ei vain ole tehnyt mieli.
Pari vuotta sitten Jylli ja Kuoppämäki perustivat yhteisen rock-bändin. Zook ei kuitenkaan ole Kingston Wall.
- Ainoa yhteinen piirre on, että molemmat ovat rehellistä rokkia, Kuoppamäki sanoo.
- Ei muuten soiteta sitten tippaakaan Kingston Wallia, Jylli sanoo. - Se bändi kuuluu historiaan, josta me voimme olla ylpeitä.
Jani Sipilä