IRC-Galleria

emjm

emjm

käy hieman ylikierroksilla..

RAVINTOLAHOROSKOOPPIPerjantai 03.10.2008 07:59


Tunnistatko itsesi pikkujouluista?
Oinas
Pyyhältää baariin niin lujaa vauhtia, ettei ovimies tajua edes mikä hänen ohitseen viuhahti. Oinas suuntaa suoraan baaritiskille, tilaa kymmenen vodkasnapsia, jotka viskaa kurkkuunsa alta minuutin. Kyytipojaksi hän kaataa kannullisen sangriaa ja muutaman oluen ja sytyttää savukkeen; pakko saada toimintaa aikaiseksi.


Härkä
Saapuu autolla. Hän kävelee rauhallisesti baaritiskille, tilaa Irish coffeen ja etsii miellyttävän nurkkapöydän, jossa nautiskelee pehmeästä nojatuolista, sisuksia lämmittävästä juomasta ja sikarista. Muut tanssikoot.


Kaksonen
Saapuu baariin tanssien. Hän flirttaa ensin ovimiehen kanssa, viilettää sitten vessaan, törmää tuttuihin, ja löytää myöhemmin tiensä baaritiskille. Tilaa pirskahtelevan pirteän drinkin ja ryntää ketkuttamaan tanssilattialle; kukapa nyt paikallaan pysyisi?


Rapu
Ei olisi edes halunnut lähteä baariin. Hänellä oli niin ihanaa sohvanurkassa mummon vanhan huovan alla. Rapu astuu sisään verryttelyhousuissaan varovasti pälyillen. Hän toivoo törmäävänsä johonkin tuttavaan, jotta tulisi kotoisan turvallinen olo. Tiskiltä rapu tilaa oluen.

Leijona
Saapuu sisään suuri elkeisesti kimaltelevassa asussaan. Toivottavasti kaikki huomaavat. Hän kävelee ympäristöään tarkkaillen tiskille. Leijona tilaa kuohuviiniä ja jää istumaan baaritiskille mairea hymy naamallaan, jotta kaikki huomaavat hänet.


Väliaikatiedotus:
Oinas on haastanut riitaa jo kolmen henkilön kanssa. Kaksonen on käynyt jo oksentamassa sekä lähentelemässä puolta ravintolan henkilökuntaa ja jokaista asiakasta. Rapu jutustelee 85-vuotiaan sedän kanssa pula-ajasta. Härkä nauttii olostaan nurkkapöydässä.

Neitsyt
Saapuu sisään. Häntä inhottaa viettää iltaa rietastelijoiden kanssa ravintolassa. Mielummin hän olisi siivonnut kotiaan ja järjestellyt postimerkkikokoelmaansa. Neitsyt siirtyy huomaamatta tiskille ja tilaa tuoremehua; soittaisivat edes jotain klassista musiikkia..


Vaaka
Saapuu uudessa asussaan, hajusteilta tuoksuen. Hän flirttaa ovimiehelle leveästi hymyillen. Vaaka suunnistaa tiskille ja tilaa jonkun nätin, makean ja seksikkään juoman. Vaaka huomaa toisella puolellaan neitsyen; miten kukaan voi pukeutua noin tavallisesti?


Skorpioni
Saapuu moottoripyörällä. Hän täräyttää prätkänsä parkkiin ja astelee sisään nahka-asussaan Tänä iltana täytyy saada seksiä ja rokkenrollia, hän ajattelee. Skorpioni tilaa tiskiltä salmiakkikossua ja paukun, jonka nimi on Terrible death. Skorpioni iskee silmää vaa`alle, joka poistuu paikalta liukkaasti.


Väliaikatiedotus :
Oinas on heitetty jo kertaalleen pihalle haastettuaan riitaa ovimiehen kanssa (luikkinut salaa sisään uudestaan). Kaksonen katosi wc:hen kahden miehen ja naisen kanssa. Rapu itkee ikävästä äitinsä helmoihin. Leijona kertoo ihailijajoukolleen tarinoita itsestään. Neitsyt murjottaa. Vaaka tanssii kuumaa tangoa ihanan adoniksen kanssa. Härkä juo edelleen samaa Irish coffeeta.


Jousimies
Saapuu sisään ison kaveriporukan kanssa. Tilaa tiskiltä Long island ice teen ja ryntää tanssimaan 80-luvun discohittiä. Tanssilattia ei riitä, hän hyppää tanssimaan myös pöydälle.


Kauris
Tulee yksin. Hänellä on masennuskausi menossa, ja töistäkään ei olisi huvittanut lähteä. Hän ottaa kossucolan ja menee yksin pöytään. Samallahan kun humaltuu voi suunitella uusia työasioita.


Vesimies
Saapuu iloisena. Mukava tavata uusia ihmisiä. Hän tilaa tiskiltä siideriä ja päätyykin pian väittelemään politiikasta.


Kalat
Saapuu juuri ennen valomerkkiä. Hän on juonut hyvät pohjat kotona ja onkin hilkulla päästääkö ovimies häntä sisäänkään. Kalat tilaa äkkiä juoman tiskiltä, kun vielä saa ja menee tanssilattialle huojumaan yksinään viimeisten hitaiden tahdissa haaveillen, että olisi joku jonka kanssa tanssia.

BissehoroskooppiPerjantai 03.10.2008 07:55


Viikonlopulle bissehoroskooppi, ei mitenkään imarteleva!

Oinas:
Olet KOFF!
Luonteeltasi olet hyvin pikkumainen ja täys jäärä. Et arvosta ketään, et edes itseäsi. Kärsit paniikkihäiriöistä ja punastut helposti. Olet myös erittäin epähygieeninen ja haiset pahalle!
Onnenkalu: Taikaviitta

Härkä:
Olet Carlsberg!
Omistat hyvin pienet aivot. Et ymmärrä mistään mitään! Luonteeltasi olet aivokääpiö. Sinulla ei ole ystäviä...eikä tule!
Onnenkalu: Ruuvimeisseli

Kaksoset:
Olet Amiraali!
Luonne kuvauksesta sen verran, että sinulla ei ole luonnetta! Olet tyhjäpää vailla tulevaisuutta! Tärkeintä elämässäsi on TV ja naapurien vakoilu. Laiminlyöt jatkuvasti hampaiden hoitoa ja sen kyllä huomaa!
Onnenkalu: Rambo-puukko

Rapu:
Olet Olvi!
Jestas mikä LAAMA! Ravusta huomaa mitä tarkoittaa oppimishäiriö :) Kun ei hiffaa niin ei hiffaa! Typerä tyhjyyteen tuijottaja. Uhkapeluri, joka ei koskaan voita.
Onnenkalu: Kukkakeppi

Leijona:
Olet Hard Rock!
Hommaa elämä itelles. Pälättäja joka ei ymmärrä pitää naamaa kiinni, tai sitten ei puhu eikä pukahda.Poikkeuksia voi löytyä...riippuu geeneistä.
Onnenkalu: Ilmakivääri

Neitsyt:
Olet Lapin Kulta!
Ikuinen haaveilija...hermosairas nysvääjä! Et omaa minkäänlaista hermojen hallintaa. Yleensä hipit ovat neitsyitä. Pitkätukka joka painii pahojen henkisten ongelmien kanssa.
Onnenkalu: Airo

Vaaka:
Olet Aura!
Hyvin sairas ihminen, joka ei ole tervettä päivää nähnyt. Elää elämästään yli puolet lääkärin vastaanotolla. Psykiatrien vakioasiakas. Sairastaa tauteja joita edes lääketiede ei tunne! Luonteeltaan myymälävarastyyppiä.
Vain meedio voi auttaa sinua!
Onnenkalu: Anustappi

Skorpioni:
Olet Eku!
Pelkistettynä...olet pervo! Salaa tiiraileva itsetunnoton vesipää. Elämäsi on köyhää ja jopa vanhempasi vihaavat sinua! Tykkäät katsoa Suomalaisia saippuaoopperoita. Urheilusta et tajua mitään!
Onnenkalu: Tennispallo

Jousimies:
Olet Guinness!
Itsemurhatyyppiä. Et kestä vastoinkäymisiä ja herne menee nenään pienistäkin asioista! Kärsit alenmuudentunteesta ja kavereiden mielestä olet apina. Elät koko elämäsi (suosittellaan) yksin!
Onnenkalu: Lipputangon nuppi

Kauris:
Olet Budweiser!
Mene hyvä ihminen ja katso peiliin. Mitä näet?!? Hyvin ruman tyhjäpään! Ammatiltasi olet todennäköisesti lappuliisa tai vartija! Roskaruokaa syövä surkea luuseri. Tyypillinen Blues-fani!
Onnenkalu: Taskulamppu

Vesimies:
Olet Karhu!
Suuri osa rituaalimurhaajista ja saatanan palvojista on vesimiehiä.
Kulkee aina mustissa ja naama on kuin Rapalan mainos! Lävistyksiä täynnä ja vartalossa typeriä tatuointeja. Tyypillinen ihmisten pilkkoja. Pelkuri...joka ei uskalla olla oma itsensä!
Onnenkalu: Huulirasvapuikko

Kalat:
Olet Nikolai!
Jumalauta mikä säätäjä! Luulet tietäväsi kaikesta kaiken, vaikka et osaa edes yksinkertaista kertolaskua. Aina esille pyrkivä typerä hölö! Sanotaan, että poliiseissa ja armeijan kantahenkilökunnassa on paljon kalat-merkkisiä minimunia ja sössöttäjiä. Ei ihme.
Onnenkalu: Kopiokone

Saunahoroskooppi Perjantai 03.10.2008 07:07


Oinas
- hakkaa puut, halki poikki ja pinoon. Saunaan hän ei ehdi. Ei hän jaksa odottaa niin kauaa, että sauna lämpenisi.

Härkä
- ihailee ensin esteettisesti kaunista jykevää puupinoa, jonka joku muu on tehnyt. Hän nautiskelee puun maanläheisestä tuoksusta, lämmittää niillä puilla saunan, (tai toivoo, että joku muu lämmittäisi hänelle niillä puilla saunan), jossa hän voi raukeana sitten makoilla ja nautiskella. Hän toivoo, ettei saunaan tulisi ketään muuta.

Kaksonen
- tulee kuitenkin, nimittäin kaksonen - yllättäen ja kutsumatta. Piipahtaa pikapikaa saunassa, jossa puhuu härän pyörryksiin ja sanoo lopuksi: Miten voit makoilla noin hitaasti?! Poistuu paikalta, ennenkuin härkä ehtii vastata. Kaksosen mielestä hitaasti rentoutuminen on hermostuttavaa.

Rapu
- saapuu saunaan kääriytyneenä vanhimpaan ja rakkaimpaan pehmeään pyyhkeeseensä. Mukana hänellä on myös isoäidin äidiltä peritty pesusieni ja saunaharja. Ne ovat kulkeneet suvussa kauan. Hän ei luopuisi niistä mistään hinnasta.

Leijona
- saapuu saunaan siinä vaiheessa, kun muut jo kököttävät lauteilla. Hän tietää näin tehdessään saavansa huomiota. Hän astuu ylväästi saunan ovesta sisään ja täyttää huoneen. Saunan ihana lämpö hyväilee miellyttävästi tätä kuuman aavikon kissaa. Saunasta puuttuu vain aurinko. Siksi leijona tuntee, ettei sauna ole aivan hänen arvoisensa, se vähentää hieman muuten täydellistä nautintoa. Peseytyessään hän keskittyy erityisesti hiustensa, leijonanharjansa, kuohkeuttamiseen.

Neitsyt
- saapuu paikalle kädessään pefletti. Ennenkuin hän pesee itsensä saippualla, hän pesee saippuan. Kuka nyt likaisella saippualla itsensä pesisi? Lauteilla hän asettelee pefletin alle pienen pyyheliinan, jottei pefletti likaantuisi. Hänellä on mukanaan luontaistuotekaupasta ostettu karhunvatukka-raunioyrtti-shampoo sekä Topz-pumpulipuikot.

Väliaikatiedotus:
- härkä on edelleen saunassa, tosin kerran vaihtanut asentoa.
- rapu on hiukan huolissaan: missä minun pesusieneni on? Se on kulkenut suvussa kauan...

Vaaka
- Saapuu saunaan toivoen, että sieltä löytyisi mukavaa seuraa. Mukanaan hänellä on hunaja-vanilja-shower gel, kielon tuoksuinen shampoo (se oli aika halpa, mutta hän osti sen koska siinä oli niin kaunis pullo), sekä Cocoa Nut Rich Body Cream. Ne hän asettelee pesuhuoneen jakkaralle harmoniseksi maalaukselliseksi kokonaisuudeksi, ihailee asetelmaa hetken, siirtää vielä shampoopulloa neljä senttiä vasemmalle. Perfect! Maalauksesta puuttuu ainoastaan viinirypäleterttu. No, sen hän ottaisi mukaansa ensi kerralla.Chanel viitonen on kylpytakin taskussa. Kylpytakin sijaan hän pukeutuu saunasta lähtiessään vain ja ainoastaan Chanel viitoseen, ryhtyäkseen viettelemään, jos ei muuta niin ainakin iltaa.

Skorpioni
- skorpionilla on mukanaan vihta. Hän on tohkeissaan koska oli onnistunut löytämään kaupasta saippuan, joka on musta-puna-raidallinen. Saippuan nimi on "The Horror of Bloody Mary". Skorpioni ei voi lainkaan ymmärtää vaa'an reaktiota vaa'an nähdessä saippuan... "Lisää löylyä ja vihtokaa edes!" sanoo skorpioni ja leikkisästi puhaltelee polttavia tuulahduksia kanssasaunojiensa ihoihin. Jotain äksöniä tähän olemisen ällöttävään harmoniaan.

Jousimies
- laukkaa saunaan. Hänellä ei ole mukana mitään. Luontevasti lainailee muiden pesuvälineita, skorpparin saippuakin kelpaa. Ei hän huomaa minkä värinen se on. Sen englanninkielinen nimi tosin kiinnostaa hiukan ja saa hänet haaveilemaan pitkästä matkasta jonnekin, missä saippuoiden nimet ovat englannin- tai minkä tahansa kielen kielisiä.

Kauris
- kauriilla on mukana vasara, koska hän aikoo samalla naulata pari lauteesta irronnutta naulaa paikoilleen. Hän vihtoo kauan ja rankasti, samalla hieman karjahdellen tämän ihanan rääkin tuomasta nautinnosta. Se on haaste. On aivan ihanaa vihtoa kauemmin kuin oikeastaan haluaisi. Hän ottaa haasteen vastaan ja nauttii onnistuessaan. IHANAA saunoa! Kauris on tyytyväinen suoritukseensa. Kauris suorastaan rentoutuu.

Väliaikatiedotus:
härkä vaihtoi nyt asentoa toisen kerran

Vesimies
- havaitsee neitsyen pefletti-pyyhe-yhdistelmän ja herkeää pohtimaan: "Kuinka saisi kehiteltyä materiaalin, joka kestää kuumuutta, mutta johon lika ei tartu?" Hän tulee huomaamattaan keksineeksi TEFLONIN! Ei se haittaa, että joku muukin on sen jo keksinyt. Hän keksi sen itse. Siis, teflonlauteet. Vesimies unohtaa olevansa saunassa, hänen aivonsa nimittäin askartelevat nyt kysymyksessä: "Kuinka kehittää teflonia niin, että se ei kuitenkaan polttaisi ihoa..."

Kalat
- meinasi myöhästyä. Hän nimittäin joi saunakaljat etukäteen. Hän saapuu paikalle, kun kaikki muut ovat jo lähteneet. Löylykin alkaa jo hiipua, muttei se haittaa kalaa. Hänellä on omasta takaa yllinkyllin sisäistä lämpöä ja myös sisäisesti nautittua lämmikettä, joten kyllä hänen kelpaa. Löylyn voi myös kuvitella, ellei sitä ole. Saunassa on hyvin hiljaista, siellä ei liiku mikään. Kala luulee olevansa yksin..... mutta se ei ihan pidä paikkaansa, koska:
Härkä on edelleen saunassa.....

luonnehoroskooppia..Keskiviikko 01.10.2008 00:40

KALAT

Sinulla on vilkas mielikuvitus ja kuvittelet usein, että salaiset agentit vakoilevat sinua. Keräilet erilaisia aseita ja kiikareita. Et tee vaikutusta lähimmäisiisi, joita raivostuttaa pöyhkeytesi. Sinulla ei ole lainkaan itseluottamusta, jonka vuoksi pelkäät kaikkea silmittömästi. Kaloilla on taipumus kiristää valtaapitäviä. Nuorena Kalat yleensä lähettävät uhkauskirjeitä tärkeille ihmisille, nimitellen näitä hassuilla, loukkaavilla nimillä. Koska Kalat vain haaveilevat kaikesta, he ovat vaarattomia tomppeleita ja kelpaavat taustakävelijöiksi TV-uutisten katunäkymä-filminpätkiin. Kalat tekevät valtavasti itsemurhia, koska he pelkäävät että joku tulee ja nitistää heidät. Kalat ovat niin typeriä, että luulevat olevansa Kaloina hukkumattomia. Tämän vuoksi Kaloja naarataan paljon järvistä, meristä, joista ja kylpyammeista. Kaloilla on erinomaisen huvittava taipumus sotkea itsensä melkoiseen soppaan, joten Kalat sopivat parhaiten keittoihin.

Onnenkapine: Paska katiska
Onnennumero: -
Onnenväri: -
Motto: -
Auto: -

http://www.goodmoodhouse.net/foorumi/index.php?topic=344.0;wap2

[Ei aihetta]Tiistai 12.08.2008 14:58

MENNEISYYS

1. Mitä teit 6 tuntia sitten? : nukkumassa
2. Mitä söit viimeksi? : leipää
3. Mitä joit viimeksi? : kahvia
4. Koska nauroit viimeksi kunnolla? : oiskohan ollu eilen?
5. Mitä ostit viimeksi? : ruuveja ja frendejä..
6. Missä olit, ennen kuin viimeksi tulit kotiin? : koiruuden kans ulkona..
7. Minkä numeron sait viime kokeesta? : ei voi tietää..
8. Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo? : hmm, oisko jottain 3 pintaan..
9. Mistä näit viimeksi unta? : jottai painajaista viimeyönä vaa en muista mitä..
10. Kenelle puhuit viimeksi? anulle puhelimesa..

NYKYHETKI

1. Mitä sinulla on juuri päällä? : housut ja t-paita..
2. Mitä syöt/juot juuri? : en mtn, ku ei oo mittään kaapisa...
3. Paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä? : öö, ehkä 30e?
4. Millä tuulella olet juuri? : väsyttää pirusti ku pimu valvotti yön..
5. Millainen sää ulkona? : kuuma ilima, tai ainaski lämmin mutta pilvistä..
6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? : suurimmaksi osaksi kyllä.
7. Mikä musiikki soi? : pimun vinkuminen..
8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä?: ei mittään.
9. Mitä sinun tekisi juuri nyt mieli syödä/tehdä/jne? jottai hyvvää tekis mieli..
10. Miten hiuksesi ovat juuri? : auki

TULEVAISUUS

1. Mitä aiot tehdä vielä tänään? : no jos vaikka vähä siivois ja kävis illalla pyöräilee ja sitte kai nukkuu..ehkä katon myös frendejä..
2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulla on tulossa? : ei mitään
3. Mitä aiot ostaa seuraavaksi? : kahvia
4. Mitä aiot tehdä viikon kuluttua? : olla töisä.
5. Entä huomenna? : mennä töihin
7. Uskotko kohtaloon? : heti kun sen voi todistaa..
8. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua : kai istun konneella tai katon töllöä..
9. Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkevän? : varmaan jonku naapurin..
10. Minkä elokuvan aiot mennä katsomaan seuraavaksi leffateatteriin?: enpä tiiä vielä..

[Ei aihetta]Perjantai 11.07.2008 00:02


Erja


Erja putkahti maailmaan eräänä sumuisena iltana. Hetken päästä näki että hänestä tuli mies. Perhe oli vaikutusvaltainen ja he söivät vain näkkileipää. Koulussa hän oli kaikkien kiusaama, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen nenästään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan mammutit, niinpä ajankuluksi tuli kukkien kasvatus.

Erja kehittyi viidennelläkymmenellä varsin äksyksi. Päähänsä hän sai liilat hiukset, sekä punaiset silmät.
Auringosta seuraten hän oli todella pelkuri. Lempiruokaansa leväkeittoa hän sai työskennellen tietokone-experttinä.

Erja ei tupakoi eikä nuuskaa koska on älykäs ihminen. Alkoholia hän juo kertoessaan huonoja uutisia.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

[Ei aihetta]Perjantai 11.07.2008 00:00



1. minkä värisellä tuolilla istut nyt?
tämmösellä puisella

2. minkä värinen paita sinulla on päällä?
vaaleenpunanen tai jottai sinnepäin

3. millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
kuva rutusta ja iitasta

4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
hilma ja onni

5. ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
hmm

6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
jottai 8tuntia

7. tuorekurkku vai suolakurkku?
tuore

8. joululoma vai kesäloma
kesäloma

9. mikä on toinen nimesi?
marjut

10. mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
jos mää soitan sulle kohta

11. kenelle sen sanoit?
jennalle
12. mitä odotat tällä hetkellä eniten?
että pääsee käymää oulussa

13. millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
no autolla

14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
jaa-a

15. mikä on toiveammattisi?
joku supersankari ois iha kiva

16. voisitko kuvitella olevasi opettaja?
en

17. minkälaista liikuntaa harrastat?
en harrasta

18. Kuinka pitkä olet?
noin 168

19. mitä kuuntelet juuri nyt?
hilmaa

20. montako lävistystä sinulla on?
1

21. missä lävistykset ovat? (nenässä, huulessa, korvissa jne.)
navassa

22. mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
kermavaahto

23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
oisko ollu iltasanomat

24. minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
ööh. en omista huulirasvaa

25. onko tylsää juuri nyt?
ON

26. keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
jallulta

27. minkä väriset hiukset sinulla on?
ei niistä oikee ota selvää

28. mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
?

29. kampaatko hiuksesi joka päivä?
e

30. kuinka usein käyt saunassa?
riippuu

31. minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
on pyörä mutta en muista miä merkkiä

32. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
en muista nimeä

33. minkä värinen hiusharjasi on?
en omista.

34. Ilkka, Pete vai Katri?
ilkka tietenki

35. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
esku ja hilma

36. Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
en muista

37. Minkä laulun sanat menee näin: "sä olit perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet. sä väsyit kylpyhuoneeseen..."?
apulanta - ilona

38. seurusteletko jonkun kanssa?
joo

39. mikä on tavoitteesi?
jaa a

40. mitä katsoit viimeksi telkkarista?
frendejä

41. mitä kanavaa katsot eniten?
ööh..

42. mihin maahan haluaisit matkustaa?
espanjaan

43. mitä söit viimeksi?
leipää

44. Oletko ikinä jäänyt luokallesi?
e

45. Oletko ihastunut johonkin?
joo

46. Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi?
e

47. Lempieläin:
rakas ciia koirani

48. Kuka on paras ystäväsi?
jenna

49. Oletko koskaan hakannut ketään?
en kait?

50. Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa?
ööh jallun?

51. Vietätkö paljon aikaa internetissä?
vitusti

52. Vihaatko koulua?
joskus

54. Pidätkö matkustamisesta?
tyhmä kysymys...

55. Oletko hemmoteltu?
todella.

56. Juotko paljon vettä?
toisinaan

57. Mitä hammastahnaa käytät?
pepsodent

58. Onko sinulla kännykkää?
on.

60. Jos on, niin minkä merkkinen?
nokia.

61. Onko sinulla rusketusta?
joo... solariumista.

62. Ärsyynnytkö helposti?
en tietenkään

63. Miten purat vihaasi?
huutamalla... ja jos on toinen niin mököttämällä?

64. Oletko koskaan saanut potkuja töistä?
en.

65. Oletko töissä?
joo

66. Haaveiletko paljon?
enhän mä muuta teekkää

67. Millaisen tatuoinnin haluaisit?
nooh..nyt ei oo uutta vieltiiossa

68. Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus?
en muista ku niitä satelee niin paljon

69. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
khylll..

71. Kengännumerosi?
pieni ja naisellinen kokoa 40

72. Millainen olo sinulla on tällä hetkellä?
hermostunut

73. Mainitse yksi huono puolesi?
liian kiltti

74. Menisitkö naimisiin rahan takia?
en

75. Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö?
poikatyttö

76. Kirjoittavatko ihmiset nimesi väärin?
ei

77. Jättäisitkö sukunimesi, jos sinusta tulisi kuuluisa?
hä

78.Henkinen ikäsi?
ehkä jotai 11

79.Kuinka vanha haluaisit olla?
nuori

80. Oikea/vasen/molemmat kädet?
tä

81. Puhutko muita kieliä?
kehonkieltä

82. Elätkö elämääsi juuri nyt?
täh?

83. Vihaatko itseäsi?
miksi pitäs?

84. Onko sinulla pahoja tapoja?
ei tietenkään..

85. Jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, mikä sen nimi olisi?
jaa a

86. Osaatko laulaa?
tottakai

87. Tykkäätkö viettää aikaa yksin?
toisinaan

88. Onko elämäsi ollut hienoa tähän mennessä?
erittäin hienoa

89.Oletko muiden mielestä kaunis?
tietenkin

90. Oletko itsevarma?
no tottakai

91. Tajuavatko muut sinut aina väärin?
aika useasti

92. Poltatko?
mitä

93. Juotko alkoholia?
en tottakai juo

94.Luetko sanomalehtiä?
joskus

95.Käveletkö sateessa?
joskus

96.Oletko satuttanut itseäsi?
no e?

97.Oletko ollut rakastunut?
olen

98.Oletko uinut alasti?
no totta vitussa

99.Oletko ollut leikkauksessa?
joo

100. Oletko nukkunut ulkona?
oon monestikki

101. Oletko ollut syömättä yhtenä päivänä?
oon

102. Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
no oon

103. Oletko nukkunut koko päivää?
oon

104. Oletko ollut TV:ssä tai radiossa?
tvssä

105. Onko sinulla yhtään homoseksuaalia ystävää?
o

106. Paras inside-vitsinne?
semmosia oo..

107.Kenen luona olit viimeksi?
lauran ja eskun

108.Kenelle nauroit viimeksi?
hilmalle

109. Kuka nauroi sinua viimeksi?
jallu

112. Henkilö, jonka kanssa katsoit elokuvan?
jallu

[Ei aihetta]Torstai 10.04.2008 19:19

"Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ (HOX! Kandee avata toi sivusto uuteen välilehteen, niin on helpompi tehä..;) ) kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sanajärjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan. Lopuksi haasta viisi kaveriasi tekemään saman."

1. Kuka minä olen?
-Olet mitä olet, mutta mieti millaiseksi haluat tulla.

2. Missä asun?
-Ruokaravintolassa.

3. Mikä olen?
-En tunne sinua vielä riittävästi.

4. Millainen olen?
-Miksköhän mua vähän ärsyttää puhua sun kanssa?

5. Kuka olen?
-Tiedän kuka olet, mutta tiedätkö sinä kuka sinä todella olet?

6. mikä on kaikista tärkeintä elämässäni?
-Iloisuus.

7. mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
-Luovuus.

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
-Rakkaus on arvokkainta mitä on. Ja läheisyys.

9. Miltä näytän?
-Hernekeitolta.

10. Miltä tunnun?
- Tunkkaiselta, mutta enempää en voi asiasta sinulle kertoa

11. Miltä maistun?
-Naapurin koiralta.

12. Miltä tuoksun?
-Hunajalta

13. Missä minun kuuluisi olla?
-Halikossa.

14. Mikä minun kuuluisi olla?
-Se jokin sinulla on.

15. Mistä minut löytää?
-Navetan takaa, vaikkei sille mitään erityistä syytä olekaan.

16. Miten minut tavoittaa?
-En ylläpidä mitään osoiterekisteriä.

17. Ikäni?
-Aivan liian vanha.

18. Sukupuoleni?
-Hei olisko susta näköistä kuvaa netissä missään? Missä?

19. Kuka on minulle tärkein?
-Niin tyhmä tyyppi että ei edes viitti kertoo.

Haastan: -kananpalli-, _vieno_, painkiller82, katrianna, murjutti

[Ei aihetta]Torstai 27.03.2008 01:06

horoskooppi !

Oinas
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa kännykkänsä.

Härkä
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää kotiin, mutta saattaa toisinaan herätä mukavan lämpöiseltä vessan lattialta.

Kaksonen
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti kuin selvänä.Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä.

Rapu
Rapu ryyppää kalsarikännit kotona, toisinaan lähtee baariin, mutta siellä yleensä muistaa olla siivosti. Joskus menee vähän yli, mutta tiettävästi siitä ei riitä puhuttavaa viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia tissutteluun.

Leijona
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata baarimikkoja, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat!

Neitsyt
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.

Vaaka
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa alushousuja etsien.

Skorpioni
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin saapunut iskemään kilpailija.

Jousimies
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, Jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten Hän havahtuu, että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.

Kauris
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Vesimies
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös veskarin lempipuuhaa ja saattaapa vesimies eksyä baaritiskille tilailemaan sitä vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.

Kalat
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.

[Ei aihetta]Torstai 06.03.2008 19:05

Rakas, Marjut

En tiedä miten sanoisin tämän, mutta suhteemme on kuollut. luulen että ymmärsin sen viimevuonna asuntovaunussasi, ja näin sinut repimässä vaatteita isäni päältä.

Olen varma että olet tarpeeksi arpinen ymmärtämään kuinka vähän maksoin sinusta.

Lähetän sinulle takaisin Dart vader julisteesi, mutta pidän naapurisi orvokin muistona.

Haluan että tiedät että minä tulen aina muistamaan ystävyytemme.

häivy nyt,

Erja
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*

TEE SINÄKIN:

Jäähyväiskirje

Rakas, _hyvän ystäväsi/rakkaasi nimi_.

En tiedä miten sanoisin tämän, mutta __1__. luulen että ymmärsin sen __2__ __3__, ja näin sinut __4__ __5__.

Olen varma että olet tarpeeksi __6__ ymmärtämään __7__.

Lähetän sinulle takaisin __8__, mutta pidän __9__ muistona.

Haluan että tiedät että minä __10__ __11__.

_12_,

-nimesi-



1. MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON?
sininen – romanssimme on ohi
punainen – suhteemme on kuollut
valkoinen – aijon käydä kirkossa
musta – vihaan sinua
vihreä – horoskooppimme eivät sovi yhteen
harmaa – olet pervo
keltainen – kävelen kadulla
vaaleanpunainen – sieraimesi ovat kuin loukkaus
ruskea – poliisi etsii sinua
ei paitaa – olet nolla
muu – olen rakastunut siskoosi

2. MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammi – sinä yönä
helmi – viime vuonna
maalis – kun kääpiösi puri minua
huhti – kun kompastuin seesamin siemeneen
touko – viimein ensimmäinen toukokuuta
kesä – kun löit minua lankulla
heinä – kun oksensin
elo – kun näin sen kutistetun pään
syys – kun uimme alasti
loka – kun esitin joulupukkia
marras – kun koirasi juoksi pihalla
joulu - kun vaihdoin lenkkareita

3. MITÄ RUOKAA SYÖT MIELUITEN?
taco – kämpässäsi
pizza – asuntovaunussasi
pasta – lähikaupan nurkalla
hampurilainen – bussin alla
salaatti – sillä aikaa kun söit
kana – kaapissasi
kebab – pastorin kanssa
kala – naisten vaatteissa
leipä – joulujuhlissa
lasagne – lentokoneessa
makkara – transsissa
muu – naapureittesi kanssa

4. MINKÄ VÄRISET SUKAT SINULLA ON?
keltainen – iskemässä
punainen – loukkaamassa
musta – ärsyttämässä
sininen – koputtamassa
lila – kaatamassa siirappia - päälle
valkoinen – vittuilemassa
harmaa – repimässä vaatteita irti - päältä
ruskea – asettamassa iilimatoja - päälle
oranssi – nipistämässä
vaaleanpunainen – repimässä peruukkia - päästä
ei sukkia – istumassa - päällä
muu – suutelemassa

5. MINKÄ VÄRISET ALUSVAATTEET SINULLA ON?
musta – paras ystäväni
valkoinen – isäni
harmaa – presidentti
ruskea – pierutyynyni
lila – paahtoleipäni
punainen – Kerttu
sininen – avokaadoviljelmäni
keltainen – kirjeystäväni Zimbabwesta
oranssi – minun Matti ja Teppo levykokoelmani
vaaleanpunainen – koirani
ei alusvaatteita - patsas
muu – hullu pastori

6. MITÄ KATSOT MIELUITEN TV:STÄ?
Scrubs - miehekäs
O.C. - tunteellinen
One Tree Hill - avoin
Heroes - jälkeenjäänyt
Lost - kiihottunut
House - arpinen
Simpsons - luuseri
Idols – masokistinen
Family Guy - seniili
muu - hävettävä

7. MIELENTILA JUURI NYT?
iloinen – kuinka huonosti olen voinut
surullinen – kuinka tympeä olet
tylsistynyt – että joulupukkia ei ole
vihainen – että inhoan ruokiasi
masentunut – että olemme serkuksia
ylipirteä – että tähän ei ole ratkaisua
hermostunut – kuinka vähän maksoin sinusta
huolestunut – että autosi on säälittävä
apaattinen – että olen käynyt sukupuolileikkauksessa
häpeävä – että olen allerginen hamsterillesi
hellyydenkipeä – että kiihotun roskakuskeista
iloisempi kuin koskaan – että en ikinä aikonut soittaa sinulle vaikka toisin sanoin
muu – kuinka paljon oikeasti painan

8. MINKÄ VÄRINEN TAPETTI SINULLA ON MAKUUHUONEESSASI?
valkoinen – sormuksesi
keltainen – rakkauskirjeesi
punainen – Darth Vader - julisteesi
musta – ajokorttisi
sininen - sohvatyynyt
vihreä – puhelinluettelon
oranssi – tekohampaasi
ruskea – osoitekirjasi
harmaa – hammasharjani
lila – latino - CD:si
vaaleanpunainen – leikatut varpaankynnet
muu – armeijamuistosi

9. ENSIMMÄINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – kuvasi
C/D - öljykanisterin
E/F – naapurisi Orvokin
G/H – neitsyyteni
I/J – verikokeen tulokset
K/L – vasemman korvasi
M/N – itsemurhakirjeesi
O/P – puhelinnumerosi
Q/R – äitisi
S/T – postimerkkikokoelmasi
U/V/W – rikosrekisterisi
X/Y/Z – tennissukkasi
Å/Ä/Ö – todistuksesi

10.VIIMEINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – tulen aina muistamaan
C/D – en tule ikinä unohtamaan
E/F – olen aina halunnut rikkoa
G/H – sain AIDS:in
I/J – tulen aina vihaamaan
K/L – aijon kouluttaa
M/N – tuhopoltin
O/P – haastattelin
Q/R – ilmoitin psykiatrille
S/T – voin pahoin kun mietin
U/V/W – yritän unohtaa
X/Y/Z – pärjään paremmin ilman
Å/Ä/Ö –en ikinä pitänyt

11. MITÄ JUOT MIELUITEN?
vesi – ystävyytemme
kalja - vanhuus
limsa – elämäni kloonina
tiivistemehu - eskimoreinkarnaatio
maito - vuokra-asuntoni
viini - viinakaupan myyjä
siideri – intohimoinen kiinnostus hiiriä kohtaan
tuoremehu – munakoisofetissisi
mineraalivesi – nolo ihottuma
Oboy – Gollum - imitaatiot
viski – pilata toinen maailman sota
muu – vihata isääsi

12. MINNE MATKUSTAISIT MIELUITEN?
Thaimaa – lämpimin terveisin
USA – ystävällisin terveisin
Englanti – onnea oikeudenkäyntiin
Espanja – hukuta itsesi
Kiina – unohdin ruokkia kalasi
Saksa – helpottuneesti
Japani – pala helvetissä
Kreikka – ikuinen vihollisesi
Australia – lähetä terveisiä isoäidillesi
Egypti – häivy nyt
Ranska – kivuissa
muu - haluan rahani takaisin