IRC-Galleria

LUNTA :<<<<<Torstai 20.11.2008 23:00



Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän.. <3

HERKKULAKKOKeskiviikko 15.10.2008 01:28

: (Keskiviikko 24.09.2008 01:12

Osanottoni jokaiselle Kauhajoen tragediasta kärsivälle.
Sytytetään kynttilä jokaselle kärsivälle.
Jos välität, laita tämä eteenpäin <3

jeePerjantai 01.08.2008 00:50

oli kivaaa 11 ihmist "nukku" meijän kellaris,
eikä ollu ahasta tai kylmä: D
5 yöl lenkil med maria, ville ja jansku :D
uusiks ; ))

RIPARIPerjantai 25.07.2008 17:29

kiitti kaikille, oli iha sairaan hauskaaa!<3
paljo uusiii kavereit
ponileikki oli parast!!<3
nähää ttas pian! :) ) <3

BEACH FUTIS: )Perjantai 27.06.2008 03:12

Maija
Jesku
Jansku
Noora
Tia
Jammu
Milla
:)<3

MUKaVAAPerjantai 13.06.2008 01:27

nöpsö juoksee mun kissan peräs ja huutaa lissut kuolee :D
larus on syntymähumalassa :D
mä dataan :D
hitto viä , mul on ikävä sua!!!!!!!!!!!<3t.nöpö<3

MINNI OCH JAG! <3Maanantai 12.05.2008 11:18

kaks mcflurryy, toine daimil ja toine ilman mausteit, kiitos:D <3