IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Vittu mä oon vajaaTiistai 10.10.2006 19:47

Kuinka jälkeenjäänyt olet?

[x] Olen kävellyt lasiovea päin.
[ ] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[ ] Olen tukehtunut omaan sylkeeni.
[ ] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä.
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[x] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[ ] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[x] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[ ] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[ ] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta.
[x] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[ ] on mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[ ] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[x] En osaa lukea mitän ohjeita, vaan kysyn aina neuvoa
[x] Saan välillä ilman syytä kamalia naurukohtauksia kesken oppitunnin
[x] Huudan erilaisille esineille ilman syytä
[x] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[ ] ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[ ] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[x] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[ ] Olen syönyt ötökän 5€ täi vähemmästä.
[ ] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[ ] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen
[ ] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita kännissä.
[ ] Olen juossut talon ympäri alasti kännissä.
[ ] Olen juossut golfkärryn rengästä päin kännissä.
[XX] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[x] Saatan joutua lukemaan jonkun helpon lauseen monta kertaa, enkä vieläkään ymmärrä sitä
[x] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[x] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[x] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuoliltani ennen.
[x] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä

vittu mitä paskaaTiistai 10.10.2006 01:27

KUKA...:

Kuka on viime aikoina satuttanut sinua henkisesti? : Mein luokan jätkät ku ne vittuili Cheristä...
Kuka on viime aikoina satuttanut sinua fyysisesti? : emmä tiiä
Kuka on viime aikoina tehnyt tyhmästi? : emmä tiiä
Kuka on viime aikoina yllättänyt sinut? : emmä tiiä
Kuka on viime aikoina ollut sinulle erityisen mukava? : emmä tiiä

MIKSI...:

Miksi olit viimeksi surullinen? : ku Cherii ei oo meil enää..
Miksi olet olemassa? : niimpä, vitun hyvä kysymys
Miksi teet tätä testiä? : emmä tiiä, tylsää
Miksi taivas on sininen? : koska vappuna sinne on karannu niin paljon sinisii ilmapalloja
Miksi et ole ulkona? : koska en tykkää olla ulkona yksin ja kävin just suihkus

MILLOIN...:

Milloin viimeksi nauroit?: emmä tiiä
Milloin olit viimeksi autossa? : sillo ku tulin koulusta
Milloin olet viimeksi syönyt leipää? : emmä muista
Milloin olet viimeksi opiskellut? : emmä muista
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? : joka kerta ku oon yksin ulkona yöllä ja on pimeetä. tai no viimeks en kyl pelänny, ku ajattelin vaa Cherii..

ONKO...:

Onko sinulla mp3? : ei
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois (ei perheen jäsen/ystävä)? : Cheri?
Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? : Protoni - Minun enkeli, mut kajarit ei oo päällä
Onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muita ihmisiä?: emmä tiiä
Onko sinulla ollut montaa ihastusta samaan aikaan? : no ei oo

OLISIKO...:

Olisiko elämä helpompaa, jos maapallo olisi litteä?: ois. jos haluis kuolla hyppäis vaa reunalta alas
Olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta?: ei
Olisiko kamalaa kieltäytyä kosinnasta? : riippuu
Olisiko se katastrofi, jos toimisit lastenhoitajana päivän?: ois
Olisiko maailma parempi ilman sotia?: juu

OLETKO...:

Oletko kokenut sydänsuruja?: juu
Oletko suudellut ketään koskaan? : oon
Oletko ollut ihastunut yli kolmeen henkilöön yhtä aikaa?: en
Oletko valehdellut rakkaallesi?: en kai
Oletko valehdellut vanhemmillesi? : usein

SINÄ:
1. Monta kirjainta on nimessäsi?: 4
2. Missä kuussa olet syntynyt?: elokuussa
3. Oletko allerginen jollekkin?: siitepölylle, kaikille vihanneksille ja hedelmille jos siitä ei keitä/paista. ja sitte pölylle ja kissoille(??). *ainii ja sit koululle*
4. Onko sinulla mitään sairautta?: migreeni?
5. Kuinka pitkä olet?: 162 -_-
6. Onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto?: huono vissii
7. Mitä harrastat?: en mitää ainakaa enää !

PERHE:
7. Ketä kuuluu perheeseesi?: broidi, faija ja mutsi
8. Ovatko vanhempasi eronneet?: ei
9. Riiteletkö usein vanhempiesi ja sisarustesi kanssa?: vanhempien
10. Kumpi laittaa paremmin ruokaa, äitisi vai isäsi?: mutsi vaik ei sekää
11. Onko perheessänne jotain perinteitä?: riiteleminen? mun synttäreitten unohtaminen?
12. Kenen kanssa tulet parhaiten toimeen perheestäsi?: en tiiä, riippuu päivästä.

ULKONÄKÖ:
13. Kuvaile hiuksiasi?: tummat (kai), pitkät (kai), kamalat
14. Silmiesi väri?: vihreenruskeet, mut ihan vihreet vaan
15. Käytätkö silmälaseja/piilolinssejä?: en
16. Pukeudutko jonkun tietyn tyylin mukaan?: en.
17. Koska ostit vaatteita viimeksi?: en tiiä
18. Käytätkö korkokenkiä?: ei mul oooo :(( tai ois yhet, mut perkele ne on pienet -_-
19. Onko pukeutumistasi koskaan haukuttu?: on kai
20. Oletko normaali/ali/ylipainoinen? : läski
21. Käytätkö talvella pipoa?: en
22. Minkä väristä kaulahuivia käytät?: mustavalkonen

KOULU:
23. Mitä koulua käyt?: männistöö
24. Huonoin viime syksyn koenumero?: viime syksyn? ööö.. 4?
25. Onko sinua koskaan koulukiusattu?: Mirka 24/7
26. Tuletko huonosti toimeen jonkun opettajan kanssa?: JOO!
27. Lempiaineesi?: bilsa
28. Paras numero todistuksessasi?: 9
29. Onko sinulla paljon kavereita koulussa?: riittää
30. Onko sinulla erikseen kouluvaatteet?: ei
31. Miten kuljet kouluun?: autolla -_-'
32. Tykkäätkö käydä koulua vai onko se vastenmielistä?: en tykkää, mut ei vastenmielistäkää
33. Syötkö kouluruokaa?: riippuu

YSTÄVÄT:
34. Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita?: on on
35. Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus?: on
36. Monta HYVÄÄ YSTÄVÄÄ sinulla on ? : 4
37. Riiteletkö usein kavereidesi kanssa?: riippuu, tiettyjen ihmisten kaa on välil jtn
38. Kauan olet tuntenut "vanhimman" kaverisi/ystäväsi?: 13 vuotta
39. Mitä teet kavereidesi/ystäviesi kanssa?: emmä tiiä
40. Onko sinulla parasta ystävää?: on
41. Mitä arvostat ystävässä?: rehellisyyttä, luotettavaisuutta ja muuta sen sellasta
42. Pystytkö puhumaan kavereillesi/ystävillesi kaikesta?: en kaikesta
43. Missä olet tutustunut kavereihisi/ystäviisi?: lahessa ku asuin nii siel ihan omalla pihal varmaa, kerhossa, koulussa, nastolassa tutustuin mun naapurii Minnaa ku Cheri karkas niitten pihaa ja menin hakee sen, sit koulussa ja sit kavereitten kautta ja sit viel kolmannessa koulussa, ainii ja netis.

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.10.2006 16:35

just ku ajattelin et saan jtn muuta ajateltavaa ku Cheri, ku oon Mirkan kaa, nii ei,
se ei voi sittekää olla tänää -_-

ajattelin jo et en mee sinne haudalle,
mut sitteki meen.
on mun pakko, vaik ei ookkaa mitää mitä sinne viiä <suru>

mä en kyl yhtää tiiä et monen aikaa linkkui tulee takasinpäin, nii oon varmaa viel keskiyönki aikaa siel.
no joo, ei haittaa..

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.10.2006 02:33

ai perkele.. tajusin just et en voikkaa mennä huomen sinne haudalle..
tai siis voisin, mut siis ku mul ei ois kukkii tai kynttilöitä..
ku huomen ei oo kaupat auki tai mitää.. <suru>

mut kyl mä sinne varmaa meen,
Cherin takiahan sinne oon menossa,
en sen takii et pääsen kukkia tai kynttilöitä viemää..<sydän>

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.10.2006 02:22

mul on kauhee ikävä Cherii.. <itku>
ja oon koko aika kauheen ahdistunu ja saan itkukohtauksii.
joka paikas vaan tulee Cheri mieleen..

viime yönä näin jotai unta, mis olin Cherin haudalla ja sanoin "Cherin muistolle",
nii hätkähin oikee kunnol hereille ja vedin peiton pääni ylle ja aloin itkee.

oon aika vakavissani miettiny muuttamista..
johonki kerrostaloo, niinitie tulee ekana mielee.
se ois lähelläki..
mut tällä hetkel nastolas ei oo vuokrakämppiä ollenkaa,
ja vaan yks kämppä niinitiel myytävänä, ja se maksaa 71000..
ja muute samal halvin kerrostalokämppä nastolassa.
ei ihan heti oo rahaa sellasee..
ja en mä ihan omaa kämppää viel haluiskaa..

jos mä voisin muuttaa kolme asiaa mun elämässä, ne olis;
Cheri eläis, se ois 2 vuotias ja täysin terve. <suru><sydän>

mut ei.. en mä saa sitä enää takasi..
vaan ajatuksissani, muistoissa ja unissa <itku>

mul on kauheen syyllinen olo ku en ollu mukana sen viimesellä matkalla *siis automatkalla..*,
tai ollu sen luona sielä eläinlääkärissä ja halaamassa sitä viimestä kertaa ja sanomassa että rakastan sitä.. <itku>
ja siitäki on syyllinen olo ku en tänää käyny sen haudalla.. <suru>
huomen vissii meen sinne sit yksin.
ku ei se maksa kaueesti ku menee linkulla,
3e yhteen suuntaan.
sit pitäis kynttilöitä ja kukkii ostaa kans.. <sydän><suru>

noo mut en kirjota nyt enempää.. :/

Cherille <3</3Lauantai 07.10.2006 14:19

Taas valo viiltää taivaanrantaa,
se päivän yöstä erottaa.
On tullut aika pois se antaa,
jota kovasti rakastaa.
Sen järjellä me ymmärrämme,
miks toinen lähtee, toinen jää.
Vaan pieni lapsi sisällämme,
ei sitä tahdo käsittää.



Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.



Niin äkkiä lähdit luotamme pois,
on niin kuin unta se vieläkin ois.
Ei läheinen arvaa, ei silmä nää,
miten lähellä onkaan määränpää.
Joka päivä voi olla viimeinen,
joka hyvästijättö ikuinen.



Älä seiso haudallani itkien; en ole siellä, nuku en.
En ole ikiunessa, en ole poissa.
Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
olen valon välke aallokossa.
olen timantinhohde lumessa.
Olen aurinko, joka kultaa viljaa,
syyssade, joka puhaltaa hiljaa.
Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
olen ylitsesi maahan uuteen
matkaavien muuttolintujen lento.
Olen öisten tähtien loiste hento.
Älä seiso haudallani itkien;
en ole siellä - kuollut en."

[Ei aihetta]Lauantai 07.10.2006 02:51

vittu mä vihaan mutsii..
kuinka se voi sanoo jotai tollasta..
et mä en muka välittäis.. &lt;itku&gt;

[Ei aihetta]Perjantai 06.10.2006 15:20

en menny tänää kouluu..
jotkut saattaa ajatella et "voi vittu, tollasen takii",
mut oon itkeny ihan koko aika,
nii tuskin kukaa mua ois jaksanu tälläsenä koulus kattella ees.
tai no ei kukaa jaksa muutenkaa mut siis..

tänää meen sinne haudalle viemää kukkii ja kynttilöitä.
ei tunnu vielkää todelliselta..
aamullaki olin ihanku kuulevinani et mutsi sanoo "Cheri, mennää lenkille" ja Cherin askelii.
ja illal tuntu ku Cheri ois ollu mun vierel nukkumas..

tää on vaan niin kamalinta.
en mä voi uskoo et Cheri on poissa,
et mä en voi enää koskaa silittää sitä ja kertoo sille murheitani.. &lt;itku&gt;

--

tilasin Cheristä äsken kuvia..
7 sellast A4:sta ja jtn 40 normaalii..
toivottavasti niist kuvist tulee ees kohtalaisen hyvii.
tosin ne A4:set on varmaa aika epäselvii..

oon polttanu kynttilää siitä sti ku kuulin et Cheri on poissa..
ja aion jatkossaki polttaa.
ostan jtn kynttilöit tänää ittelleniki.

en oo syöny mitää..
viimeks eilen koulussa.
oon vaa juonu kupillisen teetä eilen illal,
koht meen ottaa toisen kupillisen..

nojoo, en kirjota enempää..

[Ei aihetta]Torstai 05.10.2006 22:17

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

&lt;sydän&gt;

[Ei aihetta]Torstai 05.10.2006 21:34

Cheri haudattii äsken.. tai siis tultii äske hautaamast se..
mul oli koko aika semmoi tunne et tää ei oo todellista,
et ku meen himaa nii Cheri on siel vastassa ja heiluttaa häntää.
mut ei se ollu.. meil ei oo enää Cherii, koskaa.. &lt;itku&gt;

siin haudal ei oo viel hautakivee tai mitää, mut tulee joku päivä,
ja sit siihen tulee semmoset reunat..
kukkii ja kynttilä laitettii siihen.. &lt;sydän&gt;&lt;itku&gt;

huomen meen Mirkan kaa sinne. käyn kaupan kautta nii ostan itekki kukkii ja kynttilöitä..

tätä on niin vaikee uskoo..
kumpa tää ois vaa kauheeta unta, mut ei tää oo.. &lt;itku&gt;

--

broidiki tuli meille..
se halas mua ja itki..
faijjaa ei joko kiinnosta koko juttu tai sit se vaan yrittää esittää vahvaa..

oon polttanu kynttilää siitä asti ku kuulin et Cheri on nyt poissa..
aluks laitoin huoneen keskelle kynttilän ja sen ympärille Cherin kuvii,
mut sit tunnin pääst otin pois ku en enää istunu lattialla itkemässä..

--

puoltuntii itkin Cherin.. Cherin ruumista vasten ja silittelin sitä.
ei tuntunu todelliselta et se ei hengitä.. et se ei elä.. &lt;itku&gt;

kyl mä tiesin et tää tapahtuu joskus,
mut et nyt jo..
Cheri oli vast vähän yli 8 &lt;itku&gt;

&lt;sydän&gt;&lt;itku&gt;&lt;sydän&gt;&lt;itku&gt; R.I.P &lt;sydän&gt;&lt;itku&gt;&lt;sydän&gt;&lt;itku&gt;