IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Toinen oli niin sulonen. :)Torstai 15.10.2009 07:33

Olis kiva jos sitä unta sais..Torstai 15.10.2009 06:32

Aamulla pitäis herätä jossain kymmenen aikaan,
eikä mua vielä edes väsytä.
Voi kuinka ihanata.

Aamu tulee tekeen tiukkaa.

Kiitos, anteeks, näkemiin.Lauantai 10.10.2009 02:40

Täydellinen ystävyys saa muuttumaan persoonat,
uudet puolet esiin, ku me tavattiin jo kersoina.
Ekat kunnon dokaamiset, viinapullot puokkiin.
Silti me muututtiin, kasvettiin erilleen.
Nyt eri piirit, eri paatit laskettiin vesille.
Maailma muuttuu, ja ihmiset sen mukana.
Ja vaikka mitä luvataan, nii toisemme viel hukataan.

Mustaherukkamehua with Kukkoviina.Lauantai 10.10.2009 01:43

Nam. :)

HOPLAA!Perjantai 09.10.2009 00:56

Sellanen kutina on kyllä perseessä,
että unirytmi on taas hyvää vauhtia menossa sekasin.
Tänää heräsin taas neljältä,
ja kävin nukkuun jossain puol viiden aikaan aamuyöstä.

Oltii Jonnan ja koirien kaa eilen vähän ulkona yöllä.
Kierrettii Niinitie ja oltii Rakokivessä,
Urkassa jne jne.

Joo, ja Rakokives oli joku ihan pimee äijä, hui.
Luultii jo et se lähtee seuraamaa meitä.
Onneks meil oli mein tappajakoirat mukana.

Nii ja joo, vihaan tennareita!
Ku oltii jossain kohin Niinitietä eilen kävelemässä ja rupes sataa,
nii rupesin ihmetteleen et toinen kenkä ihan täynnä vettä.
Katoin kengät eikä niis mitää reikiikää ollu tai mitää.
Jatkoin vaan valittamista ja Jonna heitti läpäl et pohjat varmaa puuttuu kokonaa..
Nojoo, himassa ku katoin ihan kunnolla,
nii toises kengäs pohja kahdesta kohtaa irti.. .__.
.. Ja kengät ostetin pari viikkoo sitte, helvetti.

P.S
Mul on tylsäää.
HULABALOO PIUPAUPOU PIMPIMPOM!

Kyllä jämpti on näin!Torstai 08.10.2009 00:35

.. Että en vaan siedä tätä "uutta Galleriaa."

http://users.jyu.fi/~minurmin/personal/Keskiviikko 07.10.2009 17:40

Pisteet ovat asteikolla 0-10

Ekstrovertti - Introvertti
Sosiaalisuus 5
Impulsiivisuus 6
Aktiivisuus 2
Jämäkkyys 6
Riskin otto 6

Keskiarvosi oli 5, olet todennäköisesti neutraali.

Häilyvä - Vakaa
Ahdistuneisuus 7
Syyllisyys 9
Stressi 5
Alemmuudentunne 9
Masentuneisuus 6

Keskiarvosi oli 7.2, olet todennäköisesti häilyvä.

Kova - Pehmeä
Aggressiivisuus 5
Jännityksen kaipuu 4
Ehdottomuus 4
Kunnianhimo 2
Manipulointi 2

Keskiarvosi oli 3.4, olet todennäköisesti pehmeä.

Hyi vittu tää uus Galleria.Tiistai 06.10.2009 21:17

Tosi ällöttävää!

[Ei aihetta]Maanantai 05.10.2009 02:41

Voi vittu!
Rupesin ihmetteleen et miks hitossa mul ei näy enään modit tai mitkään,
mut aattelin et se johtuu vaan tost käyttökatkoksesta.

Nojoo, eipä näy kaveritkaan enää.
Vippi loppunu, jeejee.

Pakko kikkailla se jotenki takasin,
en pärjää muuten.