IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 15.11.2008 21:07

Haha, busted! Luit tän viestin!

Sulla on 40 sekuntia aikaa lisätä tää merkintä sun päiväkirjaan tai
sä kuolet ens maanantaina

[Ei aihetta]Tiistai 11.11.2008 23:50

Se, kenet toivot olevan vierelläsi lopun elämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen, jonka kanssa haluaa viettää loppu elämän.

[Ei aihetta]Perjantai 07.11.2008 12:26

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

[Ei aihetta]Torstai 06.11.2008 00:13

Tunnusta mitä kaikkea omistat

[x] nallen, jonka vieressä nukut
[x] vaaleanpunaiset alushousut
[ainaki joskus omistanu x ] tarrakirjan
[ ] pornolehden
[x] Antti Tuiskun levyn

Myönnä, mitä näistä olet tehnyt:

[x] oksentanut humalatilassa
[x] polttanut tupakkaa
[/] ..vakituisesti?
[x] käynyt pomppulinnassa, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] käynyt pallomeressä, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[ ] liftannut tuntemattoman kyytiin
[x] kiusannut vakavissasi
[x] saanut jonkun sanoillasi itkemään
[x] pettänyt vanhempiesi luottamuksen
[x] huutanut jollekin niin kovaa, kuin kurkustasi lähtee


Mitä näistä teet usein:

[x] laulat
[x] pidät hauskaa
[x] opiskelet
[ ] teet töitä
[x] kuuntelet musiikkia
[x] katsot televisiota
[x] laittaudut peilin edessä
[x] tanssahtelet
[x] kiukkuat
[x] naurat
[x] käyttäydyt hyvin
[x] autat apua tarvitsevaa, jos se kohdalle sattuu
[/] luet
[x] käyt galleriassa
[x] ajattelet ja ikävöit ystävää/ystäviä
[/] valehtelet


Mitkä seuraavista kuvaa sinua parhaiten:

[/] kostonhaluinen
[ ] ilkeä
[/] siisti
[/] itsekäs
[x] sohvaperuna
[x] kiltti
[/] epätoivoinen
[ ] yksinäinen
[/] onnekas
[x] erilainen
[/] ahkera
[x] auttavainen


Mitä seuraavista haluaisit:

[käymää hetkeks joo ] päästä bb-taloon
[x] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[x] matkustaa maailman ympäri
[x] syödä puuroa
[x] tehdä lumiukon
[x] käpertyä peiton alle
[x] juoda pääsi täyteen
[ ] syödä mustikoita

Olen:

[ ] Ratsastanut kamelilla
[x] Harjannut kissaa
[x] Ollut jälki-istunnossa
[x] Lyönyt kaveria
[x] Halannut naapuria
[x] Juonut samppanjaa
[ ] Heittänyt televisiota ikkunasta
[x] Yöpynyt hotellissa
[ ] Käynyt Amerikassa
[x] Käynyt Puuhamaassa
[ ] Polskutellut Serenassa
[ ] Ollut musiikkivideossa
[ ] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x] valvonut koko yötä
[x] Sanonut "rakastan sinua"
[x] Stripannut
[x] Ollut leirillä
[x] Nukkunut villasukat jalassa
[x] Mokannut kokeissa
[ ] Tehnyt yli 80 e kännykkälaskun
[x] Leikannut koiran kynsiä
[x] Ollut päivän syömättä mitään
[ ] Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä ja onnistunut
[x] Soittanut pilapuhelua
[ ] Ollut Ankkarockissa
[x] Ollut moottoripyörän kyydissä
[x] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ] Soittanut seksilinjalle
[ ] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x] Uinut vaatteet päällä
[x] Kuunnellut klassista musiikkia
[ ] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[ ] Röyhtäissyt ruokapöydässä
[x] Nielaissut jääpalaa
[ ] Haukkunut hevareita
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Oksentanut ruusupuskaan
[ ] Vilautellut julkisilla paikoilla
[x] Halannut vastakkaista sukupuolta itkien
[x] Itkenyt ilman mitään syytä
[x] Ollut järjestämässä discoa
[x] Matkustanut peräkontissa
[x] Siivonnut lattialta oksennusta
[ ] Kävellyt yli 10cm koroilla
[x] Karannut kotoa
[x] Saanut 4-5 kokeesta
[ ] Pelannut kännykällä kirkossa
[x] Pelännyt hämähäkkejä
[x] Ollut puolukassa
[x] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule
[ ] Liftannut
[x] Kerännyt mansikoita
[ ] Ajanut mopolla ojaan
[x] Käynyt navetassa
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ] Juonut limsaa ja maitoa sekaisin
[ ] Hävittänyt laukkua Linnanmäellä
[ ] Koulussa tiputtanut terveyssidettä lattialle
[x] Laulanut mikrofoniin
[ ] Astunut lehmän paskaan
[ ] Ajatellut itsemurhaa
[ ] Tykännyt The Rasmuksesta
[ ] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[ ] Juonut Hyla-maitoa
[ ] Hengittänyt heliumia
[x] Käyttänyt ripsentaivutinta
[x] Koskettanut käärmettä
[x] Uinut avannossa
[x] Harrastanut balettia
[x] Löytänyt kadulta rahaa
[x] Värjännyt hiukseni
[x] Lintsannut
[ ]Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[ ] harrastanut itsepuolustusta
[ ] Pyörtynyt
[x] Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] Tuntenut itseni yksinäiseksi
[x] Tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] Harrastanut näyttelemistä
[x] Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] Eksynyt
[ ] Saanut paniikkikohtauksen
[ ] Laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ] Soittanut/laulanut bändissä
[x] "Ajanut" autoa
[x] "Ajanut" mopoa/skootteria
[x] Nukahtanut koulussa tunnille
[x] Luntannut kokeessa
[x] Itkenyt kivusta
[x] Antanut rahaa katusoittajalle
[ ] Käynyt Irlannissa
[ ] Käynyt Ukrainassa
[x] Käynyt Ruotsissa
[x] Pelannut twisteriä
[ ] Hukannut kirjastonkirjan
[ ] Ollut galleriassa päivän kuvana
[x] Ollut liikenneonnettomuudessa
[ ] Ollut sairaalassa yötä
[ ] Ollut Lapissa
[x] Ollut lehdessä
[ ] Ollut tappelussa
[ ] Lukenut kirjan ruotsiksi
[x] Leikkinyt pikkuautoilla
[x] Syönyt viimeisen tunnin sisällä
[ ] Kuvitellut olevani kala
[x] Teipannut suuni kiinni
[ ] Palauttanut kokeen melkein tyhjänä


Minulla on:

[x] ainakin yksi kenkäpari
[x] monta tyynyä
[x] sotkuinen pöytä
[ ] yksi siisti pöytä
[x] hiusharja
[x] roskia
[x] tyhjä karkkipussi
[x] limupullo
[x] kirjoja
[x] Raamattu
[x] bikinit
[x] suuri nallepehmolelu
[x] paljon pehmoleluja
[x] laukkuja
[x] koriste-esineitä
[x] simpukoita
[ ] suitsukkeita
[ ] voodoo-nukkeja
[x] ikkuna
[x] ovi
[x] liian suuret rintsikat/alushousut
[x] tietokone
[x] dvd-soitin
[x] dvd-levyjä
[x] cd:itä
[x] kännykkä


Huoneessa jossa nukun on:

[ ] ampiainen
[ ] hyttysiä
[ ] kärpänen
[x] likaiset sukat
[x] kalevalakoru
[ ] itsepiirtämäni kuva kehyksissä
[x] sänky
[x] nojatuoli
[ ] kokolattiamatto
[ ] pinkit lakanat
[x] kasveja
[x] vanha "niisto"paperi
[ ] sipsipussi
[x] sotkuinen vaatekaappi
[x] kamera
[x] pieni peili
[ ] nahkatakki
[ ] hiustensuoristin
[ ] hiustenkiharrin
[x] lompakko
[ ] päiväkirja
[x] huulirasva
[ ] patteri
[x] 3 kaukosäädintä
[x] nenäliina
[x] pölyä
[ ] omenanraato
[ ] kynsilakkapurkki
[ ] kynttilöitä ja tuikkuja
[ ] lyhty
[ ] kristallikruunu
[x] sotkuista
[ ] siistiä
[ ] viihtyisää
[x] kotoisaa

Elokuvat, jotka olet nähnyt:
[x] Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
[x] Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
[x] Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
[x] Harry Potter ja viisasten kivi
[x] Harry Potter ja salaisuuksien kammio
[x] Harry Potter ja Azkabanin vanki
[x] Salaisuus pinnan alla
[x] Mean Girls
[x] Troija
[ ] Kill Bill vol. 1
[ ] Kill Bill vol. 2
[ ] Kuolleiden aamunkoitto
[x] Hämähäkkimies
[x] Superman
[ ] Superman Returns
[x] Pirates of the Caribbean
[x] Pirates of the Caribbean 2
[x] Pirates of the Caribbean 3
[x] Pieni suklaapuoti
[x] Salainen agentti 007
[x] Kultasormi
[x] Pallosalama
[x] Yksin kotona
[x] Yksin kotona 2
[x] Yksin kotona 3
[x] Yksin kotona 4
[ ] Yksin kotona 5

Tahdon:
[x] matkustaa Australiaan
[x] pelata jotain peliä
[ ] muuttaa
[ ] käärmeen
[ ] kirppuja
[ ] kouluun
[x] ulos
[x] kavereita
[x] ystäviä
[x] huutaa
[ ] itkeä
[x] nauraa
[ ] katsella ulos
[ ] lopettaa tämän gallupin


Olen:

[ ] blondi
[ ] kalju
[ ] yksinäinen
[x] alle 18
[ ] yli 18
[ ] kiusattu


Pidän:
[x] sitruunoista
[x] juustosta
[ ] piimästä
[/] siisteydestä
[x] sotkusta
[/] hiljaisuudesta
[x] melusta
[ ] tungoksesta
[x] lumesta
[ ] lokeista
[ ] hatuista
[x] eläimistä
[ ] mudasta
[x] oranssista väristä
[x] mökkireissuista
[x] yksinolosta
[x] takkatulesta
[x] orvokeista
[ ] vaaleanpunaisista seinistä
[x] silkkilakanoista
[x] kissoista
[x] koirista
[x] hevosista
[ ] liskoista
[ ] papukaijoista
[ ] kaloista
[/] marsuista
[/] hamstereista
[/] hiiristä
[ ] rotista
[ ] käärmeistä
[x] lähes kaikista eläimistä
[x] lapsista
[x] keväästä
[x] talvesta, lumen kans joo
[x] syksystä
[x] kesästä
[/] hiihtämisestä
[x] lentopallosta
[/] luistelusta
[/] jalkapallosta
[x] laulamisesta
[/] tanssimisesta
[x] lehtien lukemisesta
[ ] pianonsoitosta
[ ] kirjoittamisesta
[ ] piirtämisestä

Tätä mieltä minä olen:

[ ] homous on sairaus
[ ] homous on syntiä
[ ] koulu on perseestä
[ ] maailman söpöin on Orlando Bloom
[ ] Bush on hyvä jätkä
[ ] iloiset ihmiset ovat rasittavia jos on itse pahalla päällä
[x] mandariinit on hyviä

[Ei aihetta]Tiistai 04.11.2008 16:49

Nimi: Emilia
Lävistyksiä: noup, paitsi no korvis 5
Tatuointeja: ei vieläää, joku pieni ois kiva :P
pituus: joti 165cm?
Kengännumero: 38-39
Hiustenväri: ruskeet ja pari hassuu vaaleet raitaa
Sisarukset: pikkuveli

VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka viimeksi ostit? Röllin sydän : D
...Kappale, jonka kuuntelit? Atc-all around world
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? Kotiteollisuus- minä olen
...CD, jonka ostit? jaa a,siit on aikaa: D
...Henkilö, jolle soitit?äiti
...Henkilö, joka soitti sinulle? aleksi
...TV-show, jonka katsoit? BB :P

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet: Puolesta jos toimii ja ei oo missää toisel puolel Suomee kaveri
Itsemurha: No jos tykkää nii mikäs siin:S
Ihmisten tappaminen: Vastaan
Teinitupakointi: Vastaan.
Rattijuopumus: Vastaan
Homo- ja lesbosuhteet: Puolesta
Saippuasarjat: Puolesta

OLETKO...
...Koskaan itkenyt tytön vuoksi? Joo
...Koskaan itkenyt pojan vuoksi? Juu
...Koskaan ollut nyrkkitappelussa? Jep
...Koskaan joutunut pidätetyksi? en oleeeeeee
...Rauhallinen? Joskus jos ei vaa jaksa mitää

MITÄ...
...Shampoota käytät? tigin bed headin minttusuklaalle tuoksuvaa täl hetkel : )
...Kenkiä käytät? Parii kolmii lacostei, yksii conversei ja vagabondei unohtamatta crocksei:P
...Pelkäät? Pimeet,mörköi, kuolemaa

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut? kerran kaks
...Kertaa sydämesi on särkynyt? aika monta kertaaki
...Sydäntä olet särkenyt? Pari kai ainaki :(
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? On se ollu iha liikaaki
...Arpea on kehossasi? Kädes ja jalas
...Asiaa kadut menneisyydessäsi? jaa a. jotai varmaa kyll

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma? veri
...Hauska? joskus kai
...Kiihkeä? tokiii
...Rakastettava? kyll
...Huolehtiva? olen : )
...Suloinen? juh en

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma: jekkubattery
...Nelikirjaiminen sana: talo
...Karkki: suklaa
...Sarjakuva / piirroselokuva: Disneyt ja jotai muitki on: )
...Aamiaismurot: fitness jogurttimurot
...Purukumi: Jenkkin sininen
...Väri: punane, keltane,musta, harmaa, valkone......
...Kynsilakan väri: väritön
...Viikonpäivä: Perjantai
...Inhokkipäiväsi: Maanantai
...Kukka: ruusu, kerpeera
...Koru: kaula- ja rannekoru

Erikoiskyvyt / -lahjat? enpä tiiä
Kesä / talvi? kesä ja talvi lumella :P
Norja / Ruotsi? molemmat
Trampoliini vai uima-allas? uima-allas ku trampoliini löytyy jo mut siis molemmat

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi? öööh? koira
...Näki sinun itkevän? joku randomi
...Sai sinut itkemään? emt joku ihmine varmaa
...Oli kanssasi elokuvissa? Essi ja Iitu
...Huusi sinulle? äiti varmaa
...Lähetti sinulle sähköpostia? Tarin jäsensihteeri tai facebook

OLETKO KOSKAAN...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä? en
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? en
...Pitänyt jonkun salaisuuden? jep
...Itkenyt elokuvan aikana? juu
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? en olee
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? joskus : D

Paljonko kello on? 14.57
Omenat vai banaanit? molemmat
Sininen vai punainen? molemmat
Kevät vai syksy? kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? ruotsin tehtäviä tääl tunnil:S
Minkä aterian söit viimeksi? koulussa ruuan
Lukio vai yliopisto? yliopisto
Oletko tylsistynyt? vähä
Minkä äänen kuulit viimeksi? Aten

YSTÄVYYS/RAKKAUS:
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? toki: )
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? luottamus

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri? eip
Mitä kieliä osaat? Suomi ja ruotsia sekä englanti hieman
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: nenä+ masu
Ketä rakastat: läheisiii
Ketä kaipaat: jotaii

SINÄ
Lempinimet: Emppu, Epa
Nimesi alkukirjaimet? EAE
Kuinka vanhalta näytät? no jotkut sanoo et vanhemmalt mitä oon
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? paha ite sanoo: D yleisesti sillei fiksusti kyll
Silmälasit / piilolinssit? Silmälasit
Onko sinulla lemmikkejä? koira ja heppa
Mikä saa sinut noloksi? asiat
Mikä saa sinut onnelliseksi? kaverit, läheiset, eläimet, harrastukset
Mikä huolestuttaa sinua? eenpäs kerrokka

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet? Kyllä.
...Halunnut karata? no tietty


[Ei aihetta]Torstai 30.10.2008 21:19

Suudelma vatsaan = "Harrastetaan seksiä"
Suudelma otsalle = "Olet ikuisesti minun"
Suudelma korvaan ="Olen kiimainen"
Suudelma poskelle = "Olemme kavereita"
Suudelma käteen = "Palvon sinua"
Suudelma kaulalle = "Me kuulumme yhteen"
Suudelma olkapäälle = "Haluan sinut"
Suudelma huulille = "Rakastan sinua" tai "haluan sinut"
Pitää kädestä = "Voimme oppia rakastamaan toisiamme"

Läppäistä perseelle = "Tuo on minun"
Leikkiä korvan kanssa = "En voi elää ilman sinua"
Pidellä tiukasti = "Älä päästä irti"
Katsoa silmiin = "Älä päästä irti"
Leikkiä hiuksilla = "Sano että rakastat minua"
Kädet lantioilla ="Rakastan liikaa päästääkseni irti"
Nauraa vaikka suutelee = "Olen täysin rento kanssasi"

Neuvo -

Älä kysy suudelmaa, vaan tee itse.
Jos ajattelit jotakuta samaan aikaa kun luit tätä,
Olet varmasti rakastunut

Koskaan ei saa olla liian rakastunut, jos rakas katoaa elämästä häntä ei voi unohtaa. Jos et kopio tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut.

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.10.2008 15:18

Asuinpaikkasi: Kylmäkoski
Koulu: Valkeakosken ammattiopisto
Kotieläimiä: Justiina koira
Lempivärisi: musta valkoinen harmaa keltanen sininen punanen..
Sisaruksia: pikkuveli Aleksi
Paras näkemäsi elokuva: Mamma mia, sex and the city ja step up the street.....
Syötkö suklaata: tietty:P
Kuinka pitkä olet: n 165cm kai
Viihdytkö koulussa: riippuu mitä on,onko tylsää vai ei tunneilla.
Värillinen vai mustavalkoinen kuva: jos ite kuvas nii mv mut jos ei nii värillinen
Suklaa vai salmiakki: suklaa
Lauantai vai sunnuntai: lauantai
Maat, joissa olet käynyt: Ruotsi, Viro, Espanja
Sauna? : no sauna sauna tai sit se suomalainen kauhuleffa sauna
Minkä väriset verhot sulla on: musta unikko marimekon
Pidätkö sukulaisistasi: juuuu
Millon teit viimeeksi läksyt: öööö joskus koulun alus taisin jtn pari tehtävää tehä.
Minkä kokeen teit viimeeksi: sähköasennustekniikan kai?
Mitä katsoit viimeksi TV:stä?: BB : )
Milloin viimeksi kävit ulkona ja mitä teit siellä?: 45 min sitte kävelin sähkölt ruotsin luokkaa tost pihan poikki.
Mille nauroit viimeksi ja milloin?: itselleni varmaan tos tänään
Jos tulisit multimiljonääriksi, mitä ostaisit?: kaikkea ihanaa kivaa ja kallista:P
Voisitko koskaan harkita ulkomailla asumista?: kyll: )

- Horoskooppi? - kalat
- Parhaat TV-ohjelmat? - salkkarit, BB
- Paras vuodenaika? kesä ja talvi jos on lunta
- Tumma vai vaalea sen olla pitää? - samase
- Onko kotonasi soittimia? - ainaki joku nokkahuilu: DDD
- Oletko herkkä? - ooon :s
- Paras asia kesässä? - aurinko, lämpö
- Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun? - mies
- Kenet ottaisit tyttöystäväksesi tällä hetkellä ? - emmää sellasia
- Jos joku pyytäisi sua treffeille suostuisitko? - jos se olis joku hyväkiva nii sit
- Minkä nimistä lehteä luit viimeksi? - VAAO:n lehtee xDDDDD
- Kampaatko hiuksesi joka päivä? - kyll
- Tykkääkö joku sinusta tällä hetkellä? - jaa a
- Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi? -jonkin verran joo: )
- Oletko pitkävihainen? - en todellakaa: DDD ei oo toi möksööminen oikee mun alaa
- Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit? - mikä ettei: D
- Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit? - en ilman mtn syytä enkä vanhoist kaunoist johtuen
- Oletko yksin vai ystäväsi kabssa tällä hetkellä? - koko luokan kans ruotsin tunnilla

ELÄMÄNTAVAT

- Tupakoitko? Jos, paljonko päivässä? - en vakituisesti jokapäiväisesti
- Juotko alkoholia? Jos, kuinka usein? - viikkottai normisti
- Käytkö usein baareissa? - aika hissua niihi pääseminen viel
- Onko sinulla hyvä kunto? - no ei kovin:(
- Montako tuntia yleensä nukut yössä? - about 7 tuntiii

HENKILÖISTÄ

- Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - Essin
- Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin? - Valtterille
- Kuka kävi viimeksi hermoillesi? - Aleksi?
- Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? - Äiti

KAVERIT JA YSTÄVÄT

- Kumpia sinulla on enemmän, kavereita vai ystäviä? - kavereita
- Onko sinua helppo lähestyä? - on kai?
- Kumpia sinulla on enemmän kavereina, miehiä vai naisia? - öööö varmaa aika saman verra täl hetkel.
- onko mies puolisia kavereita? - on niit ihan mukavasti
- oletko onnellinen elämäntilanteesi nyt? - no joo

Kuusi elämän faktaa!Keskiviikko 29.10.2008 14:45

Kuusi elämän faktaa!

1) Et voi koskettaa jokaista hammastasi kielelläsi.

2) Kaikki tyhmät, luettuaan edellisen faktan, yrittävät sitä.

3) Ensimmäinen fakta on vale.

4) Hymyilet nyt koska olet idiootti.

5) Näytät seuraavaksi tämän jollekkin toiselle idiootille.

6) Naamassasi on edelleen idioottimainen virne.

Sinä joka luit tämän, jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi niin kuolet ensi viikon torstaina 20:06.

hyi yök hirveetä :''''(Torstai 23.10.2008 22:22

Ei kykene ees loppu kattoo...

Katsokaa tämä video http://www.peta.org/feat/ChineseFurFarms/index.asp jos teidän mielestä niitä idiootteja ketkä kiduttavat eläimiä pitäisi kiduttaa, lisää tämä omaan päiväkirjaan ja pistäkää oma nimi perään : SamBo, Salla, Janina,Jasmin,Julkku,Halwest-hau,uttnaS,Miia,miggo],jake-o-matic, Lavimo, adasd,osqumo`,-Quits, AnniwEli``^Ki-ä^ , KKKia`, TTTiiä`, Jennny^^ katjac moioonmilla , j-jossu , kkimble , `SFIA , jjapu,millauw,Jöönds, cammm-, läuraw, pestilence, MiroZ, ShaNey, Emppa`,Heukku,jennifer``,emp``


[Ei aihetta]Sunnuntai 19.10.2008 03:45

Vitsi vähän repesin kun menin kauppaan ! Siel oli kaks semmost tosi kalpeelta tyttöä. Kun menin lähemmäs, ne katos ! No sanoin perään; "Idiootit!!" Illalla kun menin nukkumaan heräin yllä klo 03:24. Minun sänkyni vieressä seisoi kaksi tyttöä ja toinen niistä sanoi; "idiootti!" ja löi puukon keskelle päätäni. Pystyin kirjoittamaan tämän kirjeen koska kopioin tämän päiväkirjaani.

JOS ET KOPIOI TÄTÄ PÄIVÄKIRJAASI KAKSI TYTTÖÄ TULEVAT SINUN HUONEESEESI TÄNÄ YÖNÄ 03:24