Eräänä kauniina torstai-iltana Essi päättää lähteä koiransa kanssa koirapuistoon. Hakunilan kupeessa sijaitseva upea vehreiden puiden varjostama aidattu alue innoitti Essiä heittelemään höntille koiralleen keppiä. Sitten Essin puhelin vastaanotti tekstiviestin. Essin mummo ilmoitti tulevansa juna-asemalle Essiä vastaan huomenna. Hienoa hienoa, mietti Essi ja nappasi uuden kepin koiralle. Keppi lensi niin komeassa kaaressa, kuin pallonheiton hopeamitalistin viskomana voi kuvitella kepin lentävän.
Yhtäkkiä Essi huomasi, että kepin perässä lensi jokin pieni hopeinen mötikkä. Sitten Essille valkeni, että puhelin OLI ollut samassa kädessä, kuin keppikin. Essin onneksi murri nappasi suuhunsa kepin, eikä perässä lentänyttä puhelinta. Puhelin ei myöskään hajonnut atomeiksi. Ihme kyllä. Sen pituinen se.