IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Hei.Torstai 19.01.2006 20:53

Minä olen Jenny.

Tänään oli kaksi palohälytystä koulussa. Takki ja laukku kouraan ja pihalle palelemaan ja sitten enemmän tai vähemmän seksikkään palomiehet paikalle. Pii Paa.

Sitten taas pakollinen "itsensä nolaus"-sessio, vaikka no ei se erityisen noloa ollut, harmitti vain kun eivät peruskoululaiset tuntuneet viihtyvän. Tai sitten viihtyivät mutta eihän sitä vielä yläasteella uskaltanut vapaasti nauraa. Piti olla niin kovaa jätkää: hmpf mitä tyhmää höhö ei oo hauskaa ja plöö. Plöö itelles kerta! Ja tässähän oli kyse yhdeksäsluokkalaisille järjestetystä Kuusiluodon eli tulevan Oulun Suomalaisen Yhteislukion esittelytilaisuudesta, jossa muutaman vuosikurssilaiseni kera esitimme improvisaatioteatteria. Höhö.

Nii ja vuosikirjakurssi on vähän mua edellä. Tai siis niin joo... Että muut jo alottaa tai pohjustaa tai tekee (tai ovat jo tehneet) ekaa juttua mutta mege tänään vasta löin lukkoon ensimmäisen juttuni aiheen. Ja penkkareihin mennessä pitäs olla kaksi valmiina. Tähtään sitte siihen vaikka sosiaalinen elämäni tulisikin kuolemaan heti täysi-ikäisyyteni kynnyksellä.

Ulla-Maijalla on huomenna synttärit, jeijipii ja on pirskeet, mutta teitäpä ei oo kutsuttu! Hähä! Ellei henk. koht. toisin ilmoiteta. Ja mikäli sikäli niin se olisi jo tehty. Ehkä.

Over the hills and far away - Nightwish. Tätä ei pitkään aikaan kuullutkaan ole. Ei sillä että olisi pitänyt.

Kai sitä pitäisi tappaa sosiaalista elämäänsä lisää ja alkaa pakertamaan kouluhommia. En kyllä ymmärrä mitä sosiaalista tässäkään on, mutta olkoon tai sitten ei.

Ajattelin karata päiväksi jonnekin! Ja tarvitsen kuvaajan jotta kyseinen voitaisiin ikuistaa. Älkää kysykö. (Kyllä juu, juoksen pakoon maailman pahuutta ja Sauli Niinistöä.) Ajattelin muuttaa Ruotsiin jos Niinistöstä tulee presidentti, mutta eilisen vaalikeskustelun perusteella tilanne tulee olemaan lähes yhtä paha jos Tarjasta presidentti tulee. Eli sama jäädä Suomeen ja muuttaa Ruotsiin vaikka sitten... Tuohikuussa?

Olen erityisen finninaamainen.

Oli kiva tavata!
Heippa!

np: Fektion Fekler - GenerationsTiistai 10.01.2006 23:04

just joo...

Voisin sanoa samaa kuin eräs tuttavaiseni monologissaan: "...Ei kannata kysyä kuinka minulla menee, sillä hyvä olo merkitsee vain varautumista pahimpaan ja huono olo olemista hiljaa ja rauhassa."

No eihän se aivan nuinkaan mene, mutta kutakuinkin. Jos joku kysyy: "Miten menee?" en voi totuuden mukaisesti vastata "Hyvin." ...Vaikka sillä hetkellä nauraisin tai edes hymyilisin takaraivossa on koko ajan ajatus alas rysähtämisestä ja maailman pahuuden tähden mylvimisestä.


Nojoo... Koulu alkoi taas vaihteeksi ja arki tuli...

"Vaan kalleimpaankin liittoon arki
on saapuva arjen-ajallaan:
se sokean huuman herrat
taluttaa vanhainkotiin vaappumaan." ...sitäpä se kai sitten on.

Tekemättömät hommat rasittaa pirusti ja tässä sitä miettii josko sitä suosiolla kävisi lukion neljässä vuodessa. Sitten sinne Joensuuhun tahi Helsinkiin. Joko tai...

No parisuhdeongelma on. Ehkä. En vielä oikein tiedä ajatusten laatua. Ehkäpä teen siitä vain itse itselleni ongelman ja mitään ongelmaa ei ole. Niinhän se aina menee. Tässä olen katsellut muutaman tuttavani kompurointia ihmissuhteitten kengännauhoihin. Rusetti lienee ratkaisematon jos sitä alkaa teatralisoimaan, pohtimaan liikaa ja takertumaan siihen.

Tänään oli uskomattoman hauskaa ruokailussa. Pieni improvisaatioperformanssi pöytätoveireiden seurassa.

Viimeyönä pitkänlainen henkinen puhelinkeskustelu Helenan kanssa oli erittäin mukava. Näin soisi käyvän useammin, vaikka unet jäivätkin säälittävän lyhyiksi.

-uusi elämä, uudet kujeet

kello on kuusi, tonttu tuvassansa istuuPerjantai 23.12.2005 03:52

yökoulu
pikkujoulu
isä
joulujoulu
ylikiiminkiin
lahjoja
rahapula
että sellaista. kiihottaa ajatus ajattelun lopettamisesta ja totaalisesta persoonan tappamisesta: kylmyydestä. ei mitään fakin mielipiteitä.

tuutTiistai 20.12.2005 00:09

älkää pakottako
se kyllä tulee sieltä jos on tullakseen.

ja valittavat jos et kehtaa kertoa totuutta, lopettavat valituksen jos muotoilet valheesi oikein. kunhan puhut.

en haluaisi millään jättää mitään auki mutta en nyt voi oikein hyvin.

ei se haittaa. siis teitä, mikä on hyvä. olisin vain rauhassa hetken, jos sopii.

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.12.2005 01:03

eikäsemaksase-esitysyhtäänmitäänsit.

jåå..Keskiviikko 14.12.2005 21:32

sunnuntaina klo15 raatin nuorisotalolle ...tai maanantaina samaan aikaan. tuota siellä on sitte "kotona ja kaukana"-monologiteatterimikälie-esitys sitten nii joo. olis noloa esittää tyhjälle salille.

jåå..

tai sitte ei
Virallinen teiniangst, vakuutus että olen tietoinen iästäni

Joku sanoi minulle, ettei kukaan uskalla tai tahdo sanoa minulle pahasti, koska olen ja olen ollut niin joviaali kaikkia kohtaan. I disagree...
Joku mainitsi, että on hyvä joskus revetä oman tyyneytensä keskellä, vaikka on hyvä jos osaa pitää malttinsa. Ei pidä ajaa itseään äärirajoille. Arvostan.

Tässä viimeaikoina olen kihissyt raivosta, koska ihmiset eivät tajua olevansa tyhmiä ja luulevat itsestänsä ihan liikoja. Raivostuttaa se, että he ovat minulle todella, TODELLA rakkaita. No ei ehkä tyhmiä, mutta hieman ajattelemattomia ja pikkuisen ahdasmielisiä. Noh...

Tunnen etten ole kehittynyt lainkaan sitten kolmentoista ikävuoden. Silloin en tosin ajatellut, mutta ajatteluni on vieläkin kovin alkeellista, kyllästettynä muutamalla lukion pitkän matematiikan, filosofian ja psykologian kurssilla. Asiat tapahtuvat, koska niillä on syy ja niitä seuraa aina jokin tapahtuma, oli niillä sitten havaittava yhteys tai ei.

Kausaliteettiportaat. Asia johtaa toiseen... Miten pikkuasioita järjestelemällä olisikin helppoa tutkia menneisyyttä ja arvailla mitä tuleman pitää...
Aikaulottuvuus. Nähdä ajan läpi ja elää ajattomasti, kuollen, mutta ajattomasti. Mikä lohdullinen, ihana ajatus: Kurt Vonnegut - Teurastamo 5.

Päivän uutisia: Keski-Euroopassa talventulo on sekoittanut liikenteen. Britanniassa kymmensenttinen lumikerros on tehnyt tehtävänsä ja suurien teiden liikenne on tukossa. Hollannissa juna suistui raiteiltaan... Myös Finnairin lentoliikenne Keski-Eurooppaan on takkuillut. Hiihtokeskukset myhäilevät tyytyväisyydestä, sattuihan lumentulo sopivasti talvikauden avajaisviikolle. Näin Euroopassa.
Talvinen valkea suomi? Koko päivän ajan on ollut pimeää ja märkää, mustaa ja kosteaa. Uskokaa tai älkää, oloni on hyvä ulkona. Ympäristö on yhtä pääni kanssa ja se rauhoittaa sitä. Oooo, syksyn lapsi mä ooooon... Jah?

Tänään kotona oli hieman levotonta. Yleensä kaikki kotona ovat tyyniä, patistelevat hieman toisiaan ja pikkuisen loukkaantuvat, mutta kun joku aukaisee suklaalevynsä ja tarjoaa muillekin, tai jos paljastuu että äidillä on kuin onkin isälle savukkeita, tilanne rauhoittuu ja leppoisa elämä palaa perheyhteisöön. Tänään isällä ei ollut savukkeita, oli tympeää, yleistä syyllistämistä ja epäjoviaalisuutta, kukaan ei ymmärtänyt ketään. Se pieni tyttö yritti olla rauhallinen ja pitää äänensä tyynenä... Sulkeutui huoneeseen ja itki ja itki ja itki...

Tuntuu pahalta, mutta joku ymmärsi ja sanoi hyvin. Silti itkettää. Kukaan ei tapaa pyytää anteeksi ja tilanne jää leijumaan kerrostaloasunnon katon rajaan ja ahdistaa päätä ja selkää.

Kouluunkin pitäisi kiinnittää huomiota, ei kykene. Se että istuu tunneilla ja koittaa läsnäolollaan pitää yllä kohtuullista opiskelijan rooliaan ja pitää numerot hyväksytyn puolella, ei tahdo riittää. Itselle ehkä riittäisikin, muttei ympäristölle, ja sitä vain niin haluaisi olla mieliksi...

Nyt on koeviikko ja on tullut kusettua jo eräskin tentti. Paska. Vielä olisi kaksi koetta. Sitten helppo jakso, mutta auta armias ne kevään täyteen pusketut jaksot. Voi olla, että sitten kesäntulo on aiheellisempi lohdutus. Nyt odotamme joulua ja unohdusta.

Joulu Joulu Joulu!

aaaaaaaaaa :oLauantai 05.11.2005 15:45

aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa :0
vatsaa polttelee.... aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa :o
join tässä 14kupillista kahvia aamu seitsemän ja yhdeksän välillä... söin kolme haarukallista kylmää makaronilaatikkoa ja panaanin..

aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa :o

ja lauloin kaksikymmentäseitsemän kertaa hills are alive with the sound of music

ja kuusikymmentä seitsemän ja kolme kahdeksasosaa kertaa pocahontaslaulun, missä pitää maalata endoterminen reaktio. korjatkaa jos olen väärässä...

AAAAAAAAAAAAAAAAAAA! :O

a
nojooh... näin on närhen munat

että kun sitä saa hermolomaa koulusta ja sitä pitää rokulia pari päivää niin tekee sen kaiken tyhjäksi ku ottaa vastaan mitä ihanimman duunin, vain koska he eivät kai selviäisi ilman sinua...
niin ja pitseeriassa vielä lähtö taiwaniin ja kalsarikännit tuntuu hyvältä idealta.
eli tuiran srk:n lähetysnuoret tekee pitkin vuotta duunia erilaisille heeboille että sais massia lähtä euroopan ulkopuolelle ja sitä pieni jenny innostuu ja lupautuu laittamaan aamiasta oulu-gospelin iloiselle väelle. ach ja!
no työpaikan täti lupasi tulla noutamaan ja jos hyvin käy niin on täällä puolessa tunnissa. mutta: kämpän lattialla on kolme henkilöä sammuneena, nurkat kaljapullojen peitossa ja itsekin haisnen krapulaiselta seurakuntanuorelta...
mikä ach identiteettikriisin poikanen tässä voisikaan piillä. noh lupasi rouva terveydenhoitaja minulle ammattilaisen apua selvittämään näitä kaikenkarvaisia teinikompleksejani... vaikka ei näissä mitään vikaa ole. olen vain menossa 'lievä' tärinä päällä, jonnekin, missä minulta ei sellaista odoteta...
*tupakkitauko*
on se kirjoittaminen...
ja niin edelleen...

pitäisi kai kumppanit herätellä ja kilistellä heidät ulos täältä... vanhemmat eivät kuulemma ilmene vasta kuin ehtoon puolella, käyttävät mummia pyhäin päivän kirkossa, kaunis ajatus, vaikka pakanoita kaikki tyyni..

taidanpa lähteä ensiyönä 58tuntia valvoneena juomaan sorbusta (juoppojen halpisvinkku numero kaksi) ja kaatelemaan hautakiviä. "en se ollu minä, se oli tuuli!" ja nakata ne pohjat siitä pullosta elmeri-vainaan haudalle... "minä? alaikäinen? eei eheiii... humalassa? eijei... mikä se sellainen etyyli a oikein on???"

selässä on kivulias finni... on se rankkaa olla teini...

...pitäisi kai useammin kirjoittaa vieroitusoireissaan... sitä tuntee itsensä nerokkaaksi kun hoksaa kirjoittaa 'olinpa kerran kalsarikännejä vetämässä' 'vedin kalsarikännit' sijasta... tuottaa suunnatonta tyydytystä...

vitun vartti ja se muija tulee... SUIHKU! perkele...

what so fuck ever... tuun sitte harkkojen jälkeen raaputtamaan nämä pois täältä kämpästä... kauhia...

:pLauantai 29.10.2005 03:00

olipa taas niin hyvä idea... ei avauduta. ihq daa niinq mut hey enx mä saa vinee? mit vit... ach so. ollaanpa lapset. ny